Minulla taitaa olla nyt blogiseinä.
Suhtaudun siihen huvittuneen ihastuneesti.
Tästä on omaperäisyys kaukana. Samanlaisia asetelmia on maailma väärällään. Koskahan se oikein alkoi?
Olen (tämänkin asian kohdalla) miettinyt onko hyvä vai paha että kaikki leviää kulovalkean lailla internetin avulla, internetin takia, internetin syystä.
Tästä ei ole kenellekään haittaa – paitsi ehkä itselleni. Itsekeksimisen riemu jäi kokematta. On kopioimisen tympeä maku suussa. Seuraavaksi varmaan valkoiseksi maalattu puulattia.
Mitä mieltä ja mihin asioihin blogit ovat teidän elämässänne vaikuttaneet?
p i i l o m a j a 
Jaa, nyt täytyy myöntää, että olen ihan pihalla… Mikä ihmeen blogiseinä? No, aika usein moni asia on jo ”keksitty”, ehkä sen arvo ei ole siinä, kuka keksi. Toki itsekin on kiva keksiä, varsin kiva, mutta voi sitä kivoja ideoita sekä jakaa että käyttää. Kivaltahan tuo seinä näyttää.
Ainakin mä laitoin ulkorappusille kynttilälyhtyyn led-valosarjan, sen näin jossain blogissa. Yksi hieno taulu mulla on, jonka yksi blogisti on maalannut ;). Äsken viritin vihdoin(!) perinteisen vaijeriverhotangon ja siihen laitan jonkun kankaan kiinni ehkä pyykkipojilla, jossain nähty.
Tehdäänhän sitä vaatteita ja neulomuksiakin kaavoilla ja ohjeilla. Miksei sitten muutakin :). Täällä paistaa aurinko, ihanaa.
Hieno seinä! Blogit ovat tuoneet minulle ihania tuttavia, näkökulmaa, reseptejä, loistovinkkejä ja tietoa, jota en varmasti muuten olisi voinut hankkia.
Mua ei haittaa vaikka sitä kopioi blogeista toisten ideoita sisustukseen, pukeutumiseen tms mennen tullen. Jos asia/idea tuottaa iloa who cares?
Valoisaa viikonloppua!
Pellon pientareella; olisi pitänyt lisätä kirjoitukseeni että ei tämä asia mitenkään ongelmaksi minulle ole noussut sentään.
Kunhan ihmettelen sitä millaisella vauhdilla ilmiöt ja asiat leviävät ja minullekin tulevat.
Blogiseinä on ihan vaan tuulesta temmattu nimi tällaiselle asetelmalle, jossa tauluja on isketty sinne tänne ja jollaisia näkee tuhansissa blogeissa ympäri maailman. Ja tässä sitä onkin se mielenkiintoinen juttu: ympäri maailman.
Minusta on äärimmäisen mielenkiintoista miten ”muodit” jos nyt niin voi sanoa leviävät.
Olen äärimmäisen iloinen blogeista, saan paljon inspiraatiota sun muuta. En voi olla silti hiukan hörähtämättä itselleni kun huomaan tekeväni asioita joita olen nähnyt ihmisten blogeissa – ja sitten otan kuvan siitä ja laitan omaani ja sitten joku näkee sen ja sitten…;-)
Siis nyt en ymmärtänyt, että miksi se on blogiseinä? Onko kehyksissä blogeista hankittuja kuvia?
Taulujahan on aina ollut ihmisten seinillä. Tai ainakin aika kauan.
Kivalta näyttää kuitenkin. Olen aina tykännyt kun ripustetaan sumppuun. Meillä oli lapsena jokaisella siskoksella oma ”sumppuseinä” ja oikeastaan olemme kaikki jatkaneet sitä omissa kodeissamme.
Elisa; joo, siis en tarkoittanut että se olisi huono juttu tällaisen aiheen kohdalla, ei ollenkaan. Iloa nämä tuottaa, en kai muuten tarttuisi hommaan itsekään.
Ajattelen kuitenkin suu auki miten ihan KAIKKI asiat kulkevat ja leviävät nykyään niin valtavalla nopeudella.
Ajattelen miten erilaista on nyt kuin vaikka 50 vuotta sitten.
Minusta on kiinnostavaa miten trendit kaikilla elämänaloilla leviävät ja mitä kautta.
Liivia; tarkoitan siis vain blogiseinällä sitä että minulla ei kuuna päivänä olisi tällaista asetelmaa ellen olisi nähnyt sellaista kymmenissä ellen jo sadoissa blogeissa. Niin, ja lehdissä.
Minulle se on siis tullut aivan vain tätä kautta.
Ahaa, olet siis törmännyt tuollaiseen taulurykelmään blogeissa. Minusta niitä on ollut aina. Kuten tuossa äskeisessä selitin. Oli jo mummulla ja papallani ja enonkin kotona. Eivätkä he ole blogeista kuulleetkaan. Minullakin on ollut tuollainen rykelmä joka kodissa, tässäkin. En sanoisi muodiksi.
Mutta blogeissa toki ilmiöt leviävät. Minusta blogit ovat tehneet muodin pöllöistä, bambeista, kärpässienistä, pilvistä ja pisaroista… Voin olla väärässä, mutta minä ainakin huomasin nämä ensin blogeissa ja vasta paljon myöhemmin sisustuslehdissä. Mutta sisustuslehtien toimittajathan (ja muidenkin lehtien) nappaavat nykyään ideansa blogeista.
Minullakin pyyhki hieman yli että mikä blogiseinä? Minulla on talossa yksi seinä, jonka täytän suurennetuilla valokuvilla, jokt aon keheystetty. Ne ovat kertomuksia perheemme elämästä. Se on hauska, elämänmakuinen seinä.
Bloggaus on antanut mielettömästi. Teen tästä varmaan vuonna x oman postauksen. Tiedän jo vuoden, mutta en paljasta, sillä silloin bloggaamiseni vähenee tietystä syystä. Ystäviä ympäri maailmaa, kirjailija- ja kustannuskontakteja, pieniä paketteja, uusia ideoita…
Negatiiviselle puolelle menee vain liika istuminne, joka on jumittanut jumpasta huolimatta hartiani. Olenkin juuri lähdössä noutamaan uusia juoksutossujani, jotka olen jo varannut tuttuun urheiluliikkeeseen. Uusi uimapuku myös ostoslistalla. Eilen ostin sporttiHAMEEN!
Bloggaus on hyvä renki, mutta huono emäntä!
Rentouttavaa viikonloppua, Violet!
Niin, ja olen kyllä saanut PALJON ideoita ja inspiraatiota blogeista! Mutta kun katselen ympärilleni kodissani, niin blogit eivät ole vaikuttaneet. Valkoinen lautalattiakin oli kodissani jo kauan ennen blogeja, tai se oli siis jo edellisien jäljiltä, ja tuntui niin hyvältä ja valoisalta, että tahdoin tähänkin kotiin sellaisen.
Erityisesti ihania reseptejä olen blogeista saanut! Ja ystäviä!!!
Liivia’: joo, kuten sanoin mulle tuolla tavalla asetteleminen on tullut tutuksi vain blogeista. Se lautalattiajuttu on semmoinen, että olen huomannut itsessäni jännän asian: tähän asti olen ollut aivan tyytyväinen tähän puunväriseen mikä täällä sattuu olemaan. Sitten näen valkoisia tai vaaleita lattioita jatkuvasti lehdissä ja blogeissa. Joissakin kommenttilootissa puhutaan miten paljon kivampi sellainen on kuin ”kusenvärinen”. Ja mitä tapahtuu: minusta meidän lattiamme ALKAA NÄYTTÄÄ kusenväriseltä;-)
Tajuatko mitä ajan takaa? Tässä siis minun kohdallani blogit vaikuttavat liikaa mielipiteeseeni tai siihen miten asiat näen.
Eli älkää nyt ottako ihmiset niin että arvostelen teidän vaaleita lattioitanne tai muuta, itselleni minä tässä lähinnä nauran. Sillekin, että silloin joskus aloin tehdä puuvillaisia tiskirättejä kun ”kaikki” tekivät;-)
Leena LUmi: saattoi olla huono otsikko.
Sporttihame onkin mulle aivan uutta! Tennishameen kaltainen?
Uskon, että erilaiset ajassa liikkuvat ilmiöt leviäisivät joka tapauksessa, kun yhtäkkiä alkaa vain haluta jotakin väriä tai muuta juttua. Sitten näkee samaa muillakin. On minullakin tuollainen seinä makuuhuoneen lipaston päällä, vaikken ole sitä blogeissa nähnyt, muualla kyllä ja sitten ihastunut.
Nyt juuri näin Koti ja keittiö -lehdessä vohvelikankaisia kylpypyyhkeitä ja ajattelin, että on ihan pakko saada hiekanruskea ja musta entisen valkoisen rinnalle.
Aina kun mä teen jotain ”uutta”, mun mies kysyy heti, että mistäs blogista sä ton kekkasit. Eilen viimeksi ostin uudenlaisen perunankuorimisveitsen ja heti tuli toi kysymys.
Juu kyllä mä nyt tajuan mitä tarkoitat! Iskettiin noita kommenttejakin eetteriin yhtä aikaa näköjään:)
Itselleni tuo oli vaan jotenkin vieras ajattelutapa. Enemmänkin mulle käy niin, että olen aina halunnut jotain ja muhitellut halua mielessäni, ja sitten yhtäkkiä se onkin kaikkialla, enkä sitten enää haluakaan. Jotkut asiat on onneksi klassikoita, eivätkä kulu vaikka kuinka blogeissa leviteltäisiin.
Kyllähän blogit tosiaan on väylä, missä kaikki leviää kuin kulovalkea, hyvässä ja pahassa. Pelkäänpä, että mua alkaa kyllästyttää jo koko touhu. Omani kaltaisia blogejakin on jo vaikka kuinka.
Katriina: ovat ne tietysti ennenkin levinneet. Nyt vain paljon nopeammin syystä jota ei liene tarpeellista edes sanoa.
Taas tuli mieleen asia: se tekemäni villatakki tässä taannoin.
Ilman internettiä olisi sekin neuleohje levinnyt paljon hitaammin. Nyt niitä takkeja on Ravelrynkin mukaan tehty ihan karmeasti, plus sitten ne kaikki takit joita ei siellä näy kuten vaikka omani.
Allu; on tullut se kysymys mullekin.
Liivia; en mä oikeastaan mitään ”pahaa” siinä näe vaikka kaikissa blogeissa olisi samat jutut. Siis siinä mielessä, että jos nyt vaikka olen halunnut x-malliset housut ja kaikki blogit olisi niitä väärällään niin hommaan ne kuitenkin. Ei mulle ole mitenkään itseisarvo että minulla pitäisi olla ainutkertaista.
Lukemisen kannalta toivoisin kovasti erilaisia blogeja. Lukisin jotakin…erilaista. En osaa edes sanoa millaista, tarkemmin ajateltuna.
Kivan näköinen seinä joka tapauksessa! :-)
Kyllä meidänkin kodissa taitaa olla kaikenlaista blogeista bongattua. Useimmiten taidan bongailla kumminkin käsityöideoita, vaikka en varsinaisia käsityöblogeja luekaan.
Liivia oli oikeassa siinä, että blogeissa on kaikki uudet jutut ennen sisustuslehtiä. Se on niin turhauttavaa ostaa uusi sisustuslehti ja huomata sitä selatessaan, että kaikki ideat on jo esitelty jossain blogissa.. Old news.. Lehtien ostaminen onkin vähentynyt huomattavasti..
Tällä hetkellä en kauheasti blogeissa ehdi käymään, on taas niin paljon kaikkea häsää hösää. Mutta hienoihin tyyppeihin olen törmännyt ja tutustunut! On ollut myöskin mukavaa, hedelmällistä ajatusten vaihtoa ja keskustelua. Tykkään siitä tosi paljon.
Sen huomasin joskus vuosi sitten, kun enemmän itsekin postailin, että otin kuvia ihan sillä mielellä, että laitan blogiin.
Liivian kanssa olen samaa mieltä, että toimittajat kyttäävät varmasti näitä blogeja, missä ihmiset esittelevät kotejaan ja ideoitaan, sitäpaitsi monet blogit ovat takuulla mielenkiintoisempia kuin nämä sisustuslehdet, joissa on aina se samanlainen koti esiteltynä, numerosta toiseen.
Käsitöitä, ruokaohjeita, askarteluideoita, kauniita kuvia, siis aivan käsittämättömän hienoja juttuja on blogeissa. Ja näissä on aina semmoinen hyvä henki. Kukaan ei kettuile toisilleen. Nimittäin olen parissa muotiblogissa käynyt joskus kurkkimassa ja voi hyvänen aika minkälaisia kommentteja niissä välillä on.
Se on varmaan nuo värit. Turkoosi ja vedenvihreä/vedensininen. Tykkään niistä. Olen aian tykännyt. Mutta pitää nyt muka saada sisutukseenkin jokin sellainen ”väripilkku”. Ja arvaa vaan, saako jostain Oulusta just nyt sellaisen väripilkun, josta olen saanut ajatuksen. Tai saako sellaista kangasta, että tekisi itse. Ihanaahan se on, saada idea ja inspiroitua, kun oma väsynyt pää ei tuota enää mitään. Näkee, että noinkin sen voi tehdä. Homma menee vaan oravanpyöräski. Asia/tarvikkeet siihen netissä nähtyyn pitää hommatakin netistä. :)
Blogeista olen saanut lähinnä kirja- ja leffavinkkejä, elämyksiä teksteistä ja valokuvista – ja yhden ystävän. Monella tavalla hyvää mieltä siis.
Blogiseinä oli minullekin tuntematon juttu. Kivalta näyttää. Sisusteluvinkkejä en ole napannut kai koskaan. Tykkään katsella kyllä.
Mannukka; käsitöihin liittyvissä jutuissa olen saanut ihan suoranaista oppiakin. Ei siis pelkästään innostusta tehdä.
Ppi: Kuvien ottamisessa olen havainnut saman omalla kohdallani. Muotiblogeista en ihan kauheasti voi sanoa koska seuraan vain kolmea suomalaista silloin tällöin. Uskon että pahat kommentit kerääntyvät aina sellaisiin paikkoihin joissa ihminen (kirjoittaja) on enemmän ”paljaana”, on esillä itse paljon vaikka kuvissa. On se ihan uskomatonta millaista tekstiä toisinaan tosiaan näkee kommenteissa.
outi; oravanpyöräefekti tosiaan!
Katja; olin unohtaa kirjoihin, elokuviin ja musiikkiin littyvät jutut! Miten saatoin. Varsinkin kun asun Suomen ulkopuolella saan tietoa suomalaisista jutuista lähinnä blogien kautta koska en lue mitään lehtiä.
Blogiseinä? En ymmärrä käsitettä lainkaan.
Minulla blogit ovat eniten vaikuttaneet käytännön tasolla ja sotkeneet kokonaan arkirutiinit. Yrittäjänä kun minulla on omat aikataulut, eikä varsinaisesti useinkaan pakkokiire aamulla lähteä ateljeeseeni. Niinpä minulle on tullut tapa jymähtää aamulla pariksi tunniksi lukemaan blogeja juoden ehkä litran kahvia samalla. Sitten joudun paahtamaan työtä iltamyöhään. Mutta en millään raaskisi luopua ihamista blogiaamuista kuitenkaan…
..nyt lukaisin kommentit ja ymmärrän jo jotain :)
Itselleni blogien lukeminen on rikkaus juuri sen takia, millaisia ideoita niistä saa. Vaikkei niitä toteuttaisikaan, jää aina jotain muhimaan takaraivoon. On ihanaa nauttia ihmisten luovuudesta blogien kautta. Jatkan sitten omalla luovuudellani siihen päälle, jos haluan toteuttaa jotain. Matkiminen on eri asia, siitä en oikein tykkää.
Hyvältä näyttää, olkoonkin blogista napattu idea. Itseasiassa, ehkä samasta syystä olen jo viikkokaupalla miettinyt kehystää muutaman mustavalkopiirroksen mustilla kehyksillä ja ripustaa vessaan ryhmäksi. Vessaan ihan vain siitä syystä, että se tuntuu olevan ainoa paikka, mihin tuollainen rykelmä pienempiä aarteita juuri nyt sopisi oikein hyvin… Muille seinille pitäisi olla heti alkajaisiksi iso kokoelma niinkuin sinulla näyttää olevan. Haluaisin koota sen rauhassa, koska yleensä sellaiset pakolla nopeasti kokoelmat ei onnistu, jos ei ainekset ole jo valmiina kasassa. Sinulla taisi olla, kun näyttää kuvissa siltä, että seinä olisi aina ollut tuollainen.
Ymmärsin pointtisi, blogien kautta kaikki leviää ja popularisoituu. Usein hyvässä, usein kai myös pahassa tai no, typerätkin ideat popularisoituu (tai neutraalimmin sellaisetkin mistä ei itse oikein pidä). Valkoisen lautalattian voisin ottaa, mutta ehkä sittenkin maalaisin sen mustaksi. Sekin taitaa olla sisustuslehdistä napattu idea, mutta tosiaan se on tylsää jos kaiken pitäÄ nÄyttää samalta joka kodissa, eli en kannata orjallista ideoiden seuraamista. Mieluummin mix-and-match, jolloin ideat soluttautuu luonnolliseksi ja persoonalliseksi kokonaisuudeksi.
Ehkä ideoita tosiaan tulee enemmänkin blogeista kuin pelkkien luettavien lehtien suunnasta, koska blogeja suorastaan tursuaa ja sisustajat ovat aktiivista väkeä ja ehkä myös sen verran esteettistä, että mielellään räpsii kuvia asetelmistaan… Jos kuvat on hyvät niin sitä tietysti lukijana innostuu, joskus taas on hyvä idea, mutta ”tumpeloitu” toteutuksessa tai kuvat otettu huonosti, sitten ei oikein idea pääse oikeuksiinsa. Mutta ehkä se on tavallaan kaksinkertainen nautinto, kun sisustaa ja sitten ottaa valokuvia ja jos vielä voi esitellä ”jollekin,” vaikka sitten virtuaalisesti, niin tuntuu ehkä vielä kivemmalta. Ei sitä ihan jokaisen uuden järjestelyn vuoksi viitsi naapureiden ovikelloa pimputtaa, että tulkaa nyt katsomaan kun mä tein ihanan jutun… :-D Vaikka mulla kyllä oli yksi sellanen naapuri edesllisessä asuinmaassa, joka tuli aina ihan intona katsomaan kaikkea, eikä tarvinnut edes nolostella pyytää. Se oli tosiystävä. ;-) Ja pyysi sitten ideoita itselleen, kun tykkäsi kaikesta kauniista, mutta vâitti ettei itse osannut mitään keksiä. Ja minähän ideoin. Innoissani.
anteeksi, mikÄ kauhean pitkä selitys. En tajunnut että se venähti kun kirjoitin.
No minä vielä :) Käyn katsomassa usein tamperelaisen Nelliinan vaatehuone -blogia, koska hänellä on hienoja tuunauksia ja muutenkin kaveri tuntuu olevan jalat maassa ja järki päässä -osastoa. Näihin muihin muotiblogeihin olen eksynyt hänen kommenttilootansa kautta ja jotenkin hirvittää lukea, kuinka jopa baari-illat jaetaan netissä kaiken kansan nähtäviksi, omalla naamalla.
Mutta kaipa tämä on sitä nykyaikaa, netti-elämää, mistä me jo parikymppisiän ohittaneet ei voida kuin hämmästellä.
No, menin aiheesta sivuraiteelle, sorppa :)
Kommentteja lukiessa tajusin, että tosiaan, todella vähän tulee enää sisustuslehtiä yms. ostettua, kun kaikki löytyy ’aitona’ ja paljon mielenkiintoisempana täältä blogimaailmasta.
Täällä sinunkin blogissasi käyn lähes joka päivä, kirjoituksesi ovat mainioita! :)
Kyllä blogeista monenlaisia vinkkeja ja ideoita saa. Omasta kokemuksesta tiedän, että ideat jää joskus muhimaan ja toteutuu joskus, enkä sitten enää muista mistä se alunperin sai alkunsa.
Mullakaan ei ole tuollaista taulurykelmää, olen ehkä liian järjestelmällinen ja suoraviivainen. Mutta nyt kun noita olen katsellut ja niihin on tosiaan törmännyt siellä täällä, voisin ehkä laittaa itsellekin jonkun rykelmän. Olis tuossa sopiva tilakin…
Asiat tosiaan leviää melkoista vauhtia blogeissa ja alkuperä jää epäselväksi. Huono vai ei, en tiedä. Mutta jokainen bloginpitäjä voi miettiä mitä esittelee. Meinaan, että jos on joku ihan oma juttu ja idea niin eihän sitä tarvitse esitellä jos ei halua, että se on ympäri maailmaa hetkessä.
Olen noita miettinyt kun joskus suunnittelin oman blogin aloittamista. Mutta kun teen jonkun verran ommeltuja ”pientuotteita” myyntiin ja yritän kehitellä omia ideoita niin niitten esitteleminen blogissa ei onnistuisi, koska siinä ne omat ideat sitten olisivat yleistä riistaa. Eikä mulle sitten jäänyt kovin kummoista mistä sitä blogia olisin pitänyt niin siihen se sitten jäi.
Kirsikka
En jaksa nyt lukea läpi muiden vastauksia, mutta mulle tuli mieleen ajatus siitä, että tuskin on paljon mitään asiaa, jota joku muu ei olisi joskus jossain muualla jo keksinyt.
Just yks päivä mietin sitä, että on hauska nähdä näitä blogien koteja ja kotoilua ja mummolafiilistelyä, sillä elin itse vastaavaa hurmosta joskus 15 vuotta sitten, jolloin se ei vielä ollut edes muodissa. Ei silloin ollut blogejakaan, mutta kun nettiin alkoi ilmestymään ihmisten kotisivuja, ei ollut muutamaa remonttipäiväkirjaa lukuunottamatta ainuttakaan homing-tyylistä blogia. Pidin omilla kotisivuillani jotain sen kaltaista, mutta en voinut jakaa juttua oikeastaan kenenkään kanssa. Sain kommentteja siitä, mitä järkeä on esitellä sämpylöidenleipomiskuviaan!!! :-D
Blogit olivat alkuun jotain ihan muuta kuin nämä ihanat kotoilua ja sisustusta esittelevät. Ja jo ennen blogeja ihmiset ovat koristelleet asumustaan, myöskin tuollaisin taulurykelmin. Toki blogit ja sisustuslehdet tuovat mukanaan innostusta ja inspiraatioita ja sieltä voi jäädä mukaan jokin kipinä, joka kasvaa sitten vaikkapa ”blogiseinäksi”. Ei se, että näitä on muillakin, vähennä tuollaisen tauluasetelmaseinän viehättävyyttä.
Minulle blogit ovat tuoneet ihanan ikkunan muiden kotoiluun, vihdoinkin siis.
Kävin tänään parturissa ja pääsin samalla selailemaan pitkästä aikaa kaikenlaisia sisutuslehtiä,muuten en niitä lue kun en osta. Mutta oli kyllä hassua kun tuntui,että kaikki jutut ja kodit ja hauskat esineet oli jo aikoja sitten nähnyt blogeissa! Oli tauluseiniä (josta minäkin olen ruvennut haaveilemaan..kuvia olisi mutta tarpeeksi kivoja kehyksiä ei:)),valkoisia lattioita,vanhoja (tyyli)huonekaluja,kirppislöytöjä,lasipulloihin tehtyjä kukkaastelemia…kaikkea tuttua. Ei se haitannut,nauratti vain:)
Ja blogit on kyllä niin kaksipuolinen asia. Ne on ihania,mielenkiintoisia,antavat paljon ideoita,ihastuttavat..mutta tekevät samalla maailmasta aika pienen. Kaikki on kaikkien saatavilla. Kenelläkään ei ole enää mitään omaa..jos siis blogissaan jotain jakaa. Tämä koskee oikeastaan koko nettiä jo..:) Mutta minä kyllä olen saanut täältä paljon,antamispuolesta en tiedä. Olen oppinut kuvaamaan paremmin,elämään ekologisemmin,näkemään asioita eri tavalla..arvostamaan asioita eri tavalla kuin ennen.
Anna; no juu siis noin mullakin….ei mulla juuri mitään aikatauluja ole ja kaikki voi tehdä melkein toiseen aikaan mutta siitä huolimatta, aikaa nämä syövät…
Maiju; otsikko taisi olla pöhkö, myönnän. Luulin että mulla välähti kovastikin;-)
Samaa mieltä. Nautin ihmisten luovuuden näkemisestä. Olen onnellinen siitäkin että osaan suhtautua siihen suurimmaksi osaksi niin etten tunne kateutta jostakin taidosta vaan päinvastoin mulle tulee sellainen ”oi, tuota haluan koittaa” -tunne.
minjo: ensinnäkin: minun blogissani ei KOSKAAN saa pyydellä anteeksi sitä että kirjoittaa pitkään! Suorastaan yllytän siihen. Kiitos!
Tuo minun seinäni on sellainen että se ei tule koskaan olemaan ”valmis”. Ihan tarkoituksella. Vaihdan kuvia ja kuvien paikkoja. tuo on suorastaan terapeuttinen;-)
Kirjoitin aikaisemmin siitä että mulle tuollainen ripustus on terveellistä sillä pyrin senkin avulla irti hiukan siitä koko elämäni aikaisesta tasapainoon ja symmetriaan pyrkimisestä.
Ppi’: mitä, ollaaksme ohitettu jo parikymppisikä?;-) Missä mää olin kun se tapahtu???
Jaana; olen huokaillut aina jonkun lehden ostettuani että miksi piti taas…kun tuntuu etten niistä mitään saa. Rahat vaan menee. Onneksi ne on edes täälllä halvempia kuin teillä Suomessa.
Kirsikka; joo, ei sitä aina muista mistä mikäkin juttu tuli mieleen, tosin mä muistan aika hyvin sen takia että jos vaan on suomenkielinen juttu niin ne on netistä;-)
Antamastasi esimerkistä tuli mieleen kun tein joskus muutama vuosi sitten sellaisia kirjankansia kankaasta. Yhtäkkiä niitä oli muutamalla muullakin. En oikeastaan ajatellut että ”ne matkii mua” mutta tuli jotenkin tympeä olo. Sellainen että keksinpä jotain muuta. Mutten kyllä keksinyt;-)
junika; tuskin on paljon mitään niin, mutta joku on aina kuitenkin ensimmäinen kaikessa. Niitä ensimmäisiä voi olla useitakin, toisistaan tietämättä. Mielestäni ei kuitenkaan ole sinänsä kiinnostavaa kuka keksi minkäkin ensin tai kenelle ”kunnia kuuluu” vaan olen kiinnostunut siitä miten blogit (ja lehdetkin) ”levittävät sanomaa”, miten asiat kulkeutuvat, miten ne matkalla toisinaan muuttuvat jne. Jokohan tätä voi pian opiskella yliopistossa?;-)
Olen ehdottomasti samaa mieltä; se että muillakin on (oli se sitten mitä vaan) ei minulle tarkoita että viehätys katoaisi sinänsä vain sen vuoksi. Toki voi kyllästyä ja ihan mistä syystä vaan. Mutta sen olen ajatellut että enhän mä muiden kodeissa asu vaan omassani. Mitä se tosiaan haittaa vaikka koko maailmankaikkeudella olisi samanlaisest lautaset kuin meillä tai saman väriset seinät, samat tapetit jne. Onhan niillä kaikilla jääkaapit ja hellatkin;-)
Niina; juuri tuo ”siis jo blogissaan jakaa” -kohta on minusta tärkeä. Minulla on tietyt asiat joita en ikinä tule misssään muodossa jakamaan blogissa, en tavalla tai toisellakaan.
Ne eivät ole mitään hävettäviä asioita, ne eivät ole salaisuuksia, ne eivät ole oikeastaan edes mitään kummallisia asioita…mutta jotakin omaa, yksityistä ja jakamatonta haluan pitää. Tarkemmin ajateltuna paljonkin, vaikka mielestäni aika monista asioita olen kirjoittanut.
Tosin en ehkä ihan pohjamutia myöden koskaan.
Juu ymmärrän ”kopioimisen tympeän maun”. Sitä haluan karttaa, en tykkää yhtään. Parasta kun pitää tiukasti sisäsyntyisestä tyylistään kiinni.
Seurasin jonki aikaa erästä muotiblogia, jossa perheenäiti esitteli päivän vaateparren. Se inspiroi kovastikin, että kaunista päälle vaikka olisi siivous- ja hiekkalaatikkopäivä! Sitten se blogi mokoma tuli niin suosituksi varmaan, että laittoi kutsuvierassivustoksi.
Vertaistukea blogeista haen. Suomenkielistä kommunikointia samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. En niinkään ideoita. Paitsi katsantokantoihin. Täältä Piilomajasta esimerkiksi löytyy aina jokin virkistävä ajatus, jota voin pohtia pidempäänkin.
Juu, minäkin olen tehnyt kankaisia päällisiä kirjoihin, ekat 5 vuotta sitten. Tai tein siis myytäväksi kankaalla päällystettyjä muistikirjoja. Kirjat ostin valmiina ja tein siis päälliset. Olen yrittänyt pariin otteeseen mennä kirjansidontakurssille mutta aina on jotain estettä tullut tai kurssia ei ole järjestetty. Mutta kiinnostaisi edelleen tehdä kirjoja alusta asti.
Teen kyllä edelleen noita päällisiä ja uusi ”mallisto” tuli tänä talvena. :)
Kirsikka
Minulla on käynyt samoin kuin Liivialla, kyllästyn johonkin ideaan, (oli se sitten ”muka oma” tai muualta saatu vaikute), ennenkuin ehdin edes toteuttaa sitä, jos sitä alkaa näkymään liikaa jokapuolella.
Netti toki nopeuttaa ilmiöiden leviämistä, tuntuu, että kyllääntymistäkin, mutta kyllä ideat vaan ovat jotenkin ”ilmassa” ja ihmiset nappaavat toisistaan tietämättä samoja vaikutteita, eikös se ole sitä kollektiivista piilotajuntaa..
Minua blogit (ja netti(taide)galleriat) inspiroivat ja piristävät, visuaalisena ihmisenä pidän niitä todella tärkeinä.
En mitenkään muuten pääsisi kurkistamaan vaikka puolalaisen taideopiskelijan huikeita töitä, kun ei niitä kirjoissa, lehdissä tai TV:ssä esitellä.
Saan blogeista myös käytännön vinkkejä ja tietoa.
Ajattelemisen aiheita, ja omistani poikkeavia näkökulmia asioihin, blogimatkailu avartaa :D
Joko teksti tai kuvat (tai molemmat), pitää jotenkin sykäyttää, jotta jaksan palata, pelkkiä maitokahvikuppeja ei jaksa…
Nyt jälkikasvu häiritsee kommentointiani, palaan jos muistan, mitä vielä piti tähän lisätä..
Minua blogit ihan selkeästi haastoivat oppimaan valokuvaamisen jalon taidon. Ja vaikka osaan vai perustavanlaatuisesti, haluan koko ajan oppia. En olisi varmaan niin järjestelmällisesti alkanut kuvata ja harrastaa kuvaamista, ellen olisi aloittanut ensin tekstiblogia ja myöhemmin tajunnut, että muilla on hitosti kuvia, miksei siis minullakin!
Valokuvaaminen on paljon samaa kuin kirjoittaminen. On helppo (mahdollista monelle) oppia ottamaan huippuhienoja kuvia (tai kirjoittamaan täysin oikein jotakin kieltä), MUTTA äärimmäisen hankalaa oppia ajattelemaan valokuvaan tai tekstillä. Että kertoo myös jotain sanomallaan ja kuvillaan.
Yksi kuva ei todellakaan aina kerro yhtään enempää kuin edes yksi sana.
Minusta muuten teknisesti upeita kuvia on nykyään ihan liikaa, mutta kuvia, jotka oikeasti viestivät jotain, silti hyvin vähän.
Sama pätee blogeihin. Kun niitä on ihan järjettömästi, sitä seuraa ja pitää niistä, joissa oikeasti sanotaan jotain. Joko sanoin tai kuvin tai molemmin.
Minulla on kirjoitustaitoni yhä kateissa. Ei taida auttaa muu kuin ottaa aikaa kirjojen lukemiselle uudestaan. Vain niistä saa kielellisiä vaikutteita. Vai onko suosittaa jotain erityisen hyviä, myös kuvia sisältäviä, verbaliikkaan ja tarinankerrontaan liittyviä blogeja?
Onpa täällä paljon mielenkiintoisia kommentteja!
Itse luen paljon sisustuslehtiä, ja minusta se on ennemminkin jonkinlaista ideoiden kiertokulkua, blogien ja sisustuslehtien välillä. Ei niin että jompikumpi on keksinyt ennemmin. Kaikki ideathan on jossain mielessä sesonkijuttuja, kuten muotikin siihen vaikuttaa aika mitä elämme. Mua ei siis mitenkään harmita samojen juttujen näkeminen molemmissa… edelleen saan inspiraatiota kummastakin paikasta.
Mutta kuten Vilijonkkakin sanoi, mulle blogimaailma on ennenkaikkea sosiaalinen tuki. Täällä voi seurustella samanmielisten (ja välillä erimielistenkin :) kanssa, varsinkin kun kaukana kotimaasta seura on vähissä ja se on joskus niin etäällä omasta ajatusmaailmasta.
Bloggaaminen on saanut minut dokumentoimaan arkea. Ja kuvaamaan enemmän – joskin myönnän, että ainakin alitajuisesti, mutta varmasti osin tietoisestikin blogit vaikuttavat myös siihen mitä ja ennenkaikkea miten kuvaan. Toisaalta ajattelenkin kuvan ja kuvaamisen mielelläni prosesseina; minä teen jotakin, joku toinen tulkitsee sen jollakin lailla ja toistaa ”saman kuvan” ehkä omassa blogissaan, josta taas joku muu poimii ajatuksen jne…Kaikkea tätä on mielenkiintoista seurata. Kirjoitin kuvan intertekstuaalisuudesta juuri pätkän, jopas nyt sorruin täälläkin intoilemaan asiasta. Luulen että oivalsin jotakin silloin kirjoittaessani!
Nautin seurata sitä, kuinka ideat kiertävät blogeissa…niistä poimii sitten itselle mieluiset, suurin osa jää tosin suunnittelu- tai haaveiluasteelle. Toisaalta tykkään pistää myös omia ideoitani ja juttujani jakoon enkä ole niistä mustasukkainen. Jonkinlaista vastavuoroisuutta…?
Haluiaisin ehtiä enemmän. Haave olisi päästä kuva/postaus päivässä -rytmiin. Toivottavasti pian ehdin keskittyä harrastukseeni taas enemmän…
NOniin, minullakin on kuten Liivialla, että haluan jotain erikoista juttua kamalan paljon (sitä ei ole tarjolla silloin), ja ennen kuin ehdin sitä toteuttaa/hankkia, siitä tuleekin ”muotijuttu” ja pian se on kaikkialla. Olen aika hidas. Mutta siis on hassua elää jollain tavalla ennakkoaallossa. Ja hassua on se, että sen jälkeen kun jostain tulee hirveän haluttua ja suosittua, alkaa se tympimään minua. EN voi käsittää itseäni tässä kohtaa, koska en koe, että mulla olisi mitenkään tarve olla erikoinen.
Sisustuslehdet. Joo — tympii kun hukkaa rahansa niihin. Mutta mitä te höpötätte täällä, että sisustuslehdet poimii ideoita blogikodeista. Kun nehän on nykyisin aika PITKÄLTI blogeissa esiteltyjä koteja ne siellä… olen niin montaa kertaa jäänyt miettimään jotain sisustusjuttua ja myöhemmin tajunnut, että olen nähnyt sen kodin jossain blogissa. Ainahan sitä ei kerrota siinä jutussa itsessään, eikä jokainen blogisti ole halunnut julistaa, että koti on lehdessä esitelty. Monesti blogeissa on esitelty sellaisia pieniä yksityiskohtia enemmänkin ja sisustuslehdessä kuvia kokonaisista huoneista.
Blogeissa näkökulma on kiinostavampi, ehdottomasti!
Oli mulla jotain muutaki mielessä, saatampa peruuttaa jaarittelemaan lisää.
vilijonkka; tyyylistään on hyvä pitää kiinni jos on sellaisen onnistunut löytämään, kehittämään;-)
metsienmamma; ihan samaa mieltä en ole tuosta helppoudesta – tai toki saatan ollakin, riippuu tietty siitä mitä se ”huippuhieno” kullekin on. Mutta joo, tekniikka on ainakin jokaisen ulottuvilla. Lähes.
Mutta tarvitseeko jokaisen kuvan viestittää jotakin, lopulta…ajattelen nyt vaikka kuvia jotka otetaan ”vain” muistoksi jostakin tapahtumasta (”kävin tuolla vuorella”) , jotka ovat dokumentointimielessä otettuja. Sitä ajattelen että eihän sen tarvitse sen kummempaa viestittää.
Synnöve; tuo mitä sanot puolalaisen opiskelijan kuvista, vaikkapa, on totta. Missäpä niitä näkisi helpommin kuin blogeissa.
Maitokuppikuvat ovat puhuttaneet ennenkin, muistan hyvin. Minä jätän sikseen lähinnä jos kirjoituksesta aistii että nyt olen aivan eri linjoilla. En tarkoita eri mieltä olemista, vaan että tulee tunne että tuota ihmistä en oikeasti välittäisi tavata. Tuolla ei ole (minulle) mitään sanottavaa. En jaksa lukea kovin huonoa kieltä, ei sille mitään voi.
Merja; kuten niin usein, kommentit jutun tekevät!
Voi, suuri sosiaalinen tuki tää on mullekin. Syynkin sanot.
Ja kyllä mulla on jonkunlainen sanomisen, kirjoittamisen pakko. Näin saa ainakin tekstinsä julki!
Hanna: kirjoitat paljon siitä mitä olen ajatellut. Juuri tuo että minä voin panna kuvan, se saa yleisön, minä saan jonkinlaista iloa siitä, he ehkä myös. Sitten siitä poikii jotakin uutta, ainakin toisinaan – ja tämä kaikki pätee niin kuvaan kuin tekstiin.
Olen kirjoittanut blogia elokuusta 2005. Melkein joka ikinen päivä. Onneksi tuntuu edelleen hyvältä harrastukselta!
Heh, taulusi on minun blogiseinälläni.
Itse olen saanut blogeista ainakin rutkasti käsityöideoita ja esimerkiksi lisäintoa neulomiseen. Monta mukavaa tuttavuutta lasken myös blogien tuomaan positiivisten asioiden listaan, kuten myös monta virkeää ajatusta.
Täysin blogeista imettyä ovat japanilaiset käsityö -ja sisustuskirjat. Tuskin olisi tullut pieneen mieleeni tilata ensimmäistäkään ilman blogien vaikutusta.
Koko valokuvausharrastus on saanut lisäpontta blogista, vaikka kuvasin jo ennen blogeihin tutustumista. Toisaalta luulen, että tietty tyyli kuvaamiseen on tarttunut, ehkä ottaisin omaperäisempiä valokuvia ilman blogien seuraamista.
Liivian mainitsemat pöllöt alkavat tulla jo korvista ulos -ensin niitä ilmestyi jokaiseen blogiin ja nyt ne ovat vallaanneet lehdet Mutta kuten moni jo mainitsi, ideat kiertävät.
Itsekriittiselle persoonalleni ei aina tee hyvää nähdä, kuinka upeasti toiset osaavat sisustaa, neuloa, ommella, maalata ja vaikka mitä. Omat ihan onnistuneetkin tuotokset menettävät osan ihmeellisyyttään, kun näkee, miten paljon hienommin saman asian voi toteuttaa. Taitaa olla itsetunnossa korjattavaa, juu. Suuresta ideapankista on tullut siis myös suoritusten mittari. Ja kuten mainittiin, harva idea tuntuu enää omaperäiseltä.
Mielenkiintoinen keskustelu!!!
Kiitos Violet!
Tykkään lukea monenlaisia blogeja ns. asiablogeista (esim. Jukka Kemppisen blogi) muotiblogeihin. Ehkä vähiten pidän blogeista, joissa koko ajan esitellään, mainostetaan jotain tuotetta.
Tunnistan tuon ”valkoinen lautalattia- ilmiön” . Toisaalta on mielenkiinoista kuinka herkästi tietty estetiikka tarttuu blogista toiseen, välillä aika kritiikittömästikin. On hämmentävää, kun blogeissa tarpeeksi pyörittyään huomaa miettivänsä, että voiko sitä ylipäätään olla onnellinen 70- luvulla rakennetussa kerrostalossa, kun ei ole niitä kaakeliuuneja, valkoisia lautalattioita eikä korkeita huoneita. Että on suorastaan rikos kuvata mitään, mikä ei vastaa tuota valkoinen lautalattia- kauneusihannetta- näin kärjistetysti sanottuna.
Minusta on aina hienoa, jos vastaan tulee jotain yllättävää – ettei kohtaisi vain sellaisia mielipiteitä, joiden kannalla on jo muutenkin.
Blogien kautta innostuin valokuvaamisesta. Siitä olen hurjan iloinen!
Hee, tulin heti aamutuimaan lukemaan kommentteja. Mielenkiintoisen avauksen teit taas ja hyvä keskustelu siitä virittyi. Tässähän olisi valmista tutkimusmateriaalia jollekin!
Niin ja oikeastaan mun on turha väittää, että olisin kyllästynyt bloginpitoon, kun täällä heti aamukahdeksalta taas heilun:)
Ymmärsin heti mitä seinälläsi tarkoitit. Pidän kyvystäsi nostaa esiin hyviä ajatuksia ja herättää keskustelua. Minäkin haluaisin osallistua siihen jotenkin järkevästi, mutta en ole juurikaan nukkunut ja tuntuu, ettei ajatukset juokse järkeviksi lauseiksi, vaikka sanottavaa olisi kuinka.
Ihmisethän haluavat ostaa ja tehdä sitä mikä on suosittua. On tavallaan helpompaa ja turvallista valita jotain sellaista mitä joku toinen on jo hyväksi havainnut. Ihminen haluaa kai laumautua tässäkin siis makujenkin suhteen.
Minä kaipaisin tänä päivänä kuviin taas enemmän omaa näkökulmaa ja otetta. Ilahdun hirveästi, jos sellaista nään. Itseltäni sellainen ei oikein onnistu. Nykytekniikka mahdollistaa helpon kuvaamisen, jotenkin minua on alkanut tökkimään kuvien valtava määrä. Ja ne puuroutuvat toisiinsa, jos ei ole selkää omaa tunnistettavaa linjaa.
Iloitsen, kun huomaan, että joku tykkään tehdä jotain tai on löytänyt oman juttunsa. Haluan kannustaa jatkamaan. En ole kateellinen ideoista tai taidoista. Itselleni ideointi on helppoa. Vasta äitiys on nostanut minussa esiin kateuden tunteita. Ja siitä en pidä yhtään. Tämä kateus johtuu epävarmuudesta.
Yritän tulla käymään taas majassasi. En ole tämän muuton jälkeen ollut vielä sinut sen kanssa.
Merruli; mä olen myös kuvannut paljon ennen blogiaikaanikin mutta nyt tietysti monet kuvista päätyvät esille. Ja ne jotka päätyvät ovat tarkoituksella esillä, eivät vahingossa. Että kyllä se jotenkin vaikuttaa siihen miten ja mitä kuvaan.
Tuo mitä sanot itsetunnostasi…minulla ei ole samaan asiaan liittyen ”ongelmaa” ts. en koe samoin kun näen paremmin tehtyä kuin mihin itse ikinä pystyn mutta mulla taas jonkunlainen kasvunpaikka on ollut (OLISI) oppia paremmin sietämään sellaista mikä ärsyttää minua. Olemaan reagoimatta. Katsomaan vaan että ai jaa, kai se noinkin voi olla. Mulla on aika syvälle juurtunut sellainen juttu että pitäisi aina olla tunkemassa oma mielipide kaikkialle. Mussa on ehkä myös hiukan käännyttäjän vikaa.
Yksi ihminen sanoi kerran: susta tulisi hyvä pappi. Puhut mielelläsi, sua kuunnellaan ja tykkään käännyttää…
No jaa, sitä en tiedä.
Celia; eipä kestä, olen iloinen että muitakin kiinnostaa aiheesta keskustella (vaikkei tämä ole ollenkaan ainut blogi jossa samasta ollaan kirjoitettu, en vaan nyt muista missä muualla).
Jukka Kemppistä olen lukenut itsekin. Sitten on sellainen kuin Unkuri täällä WordPressissä jossa on valtavan hyvin kirjoitettuja mielenkiintoisia juttuja. Ja monia muitakin on, onneksi.
Minustakin on mielenkiintoista kun vastaan tulee jotakin josta ei tiedä mitään, josta ei ole uskonut pitävänsä, jota ei ymmärrä jne. Yksinkertaisesti erilaista. Uutta minulle.
Siinä voi sitten peilata ajatuksiaan, toisinaan muuttaa mielipidettään, ehkä tajuta paremmin jotakin.
Liivia; Keskustelu onkin ollut mielenkiintoista. Ja asiallista!
Heh, joo ei parane tuollaisia väittää tosiaan;-) Aika moni varmaan harmittelisi jos kyllästyisit. Tosin – eihän sillekään sitten mitään voi jos näin käy.
HeidiHelmiina; voi tule uudelleen, harmi ettet ole päässyt sinuiksi, minä kun viihdyn tällä uudella tontilla niin hyvin.
Minusta kommentistasi ei kyllä nukkumattomuus paistanut. Oikein hyvin ja selkeästi kaikki tuli, kiitos vaan!
Tuo mitä sanot kuvista: ajattelen samoin. Kaipaisin omiin kuviini sitä että ne olisivat heti tunnistettavissa minun kuvikseni (kohteista ne tietysti voikin usein heti tunnistaa jos samoja nurkkia kuvaa mutta puhun siis tyylistä) toisaalta taas en missään nimessä haluaisi ”jämähtää” siihen että kuvani olisivat aina saman tyyliset. Haluan kokeilla ja harjoitella ja minusta on niinkin että jos ”omaa tyyliä’ alkaa hakemalla hakea niin se on pakottamista. Se on pyrkimistä, se johtaa luullakseni aika helposti siihen, että kuvat ovat jäykkiä, kylmiä jne. Vaikka voihan se toisikin olla. Nyt vaan tuntuu että noin.
Äitiys, oi äitiys…
Ja iso HUH siihen perään. Ellei nyt ihan kateutta niin se on nostattanut minussa alusta asti valtavia riittämättömyyden, syyllisyyden ja osaamattomuuden tunteita. Aivan raivon partaalle asti ja rajan ylikin. Että miksi en voi olla rauhallinen, osaava, kestävä. Tai osaankin, mutta miksi minusta tuntuu tältä. Mksi tuntuu etten jaksa. (Vaikkei se nyt luojan tähden läheskään aina ole tuollaista!)
Valitettavasti en jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta viehätti tuo blogiseinä. Että niin mikä? Monella sellainen on mummolassa: kaikkea sälää sekaisin seinällä.
Entäpä muistaako kukaan vielä vanhempia blogiseiniä? Sellaisen löysi Suomesta vielä viime vuosisadan puolivälissä mistä tahansa maaseudulla: huuseista eli ulkohuoneista, joissa kaikenlaisia kuvia oli kykkijön riemuksi laitettu seinille! -Vanhaa kansanperinnettä!
Blogiseinä löytyy minultakin, on löytynyt jo vuosia vähän erityylisissä muodoissa. Sitten kävi juuri niin että näin jossain blogissa erityisen paljon omaa silmää miellyttävän tauluryhmän ja ihastuin niin että linkkasin sen omaan blogiin ja uudistin omaa rykelmääni värikkäämmäksi ja runsaammaksi. En tuntenut mitään tunkkaista makua koska koin sen niin itselleni sopivaksi jutuksi.
Jos puhutaan niinkin harmittomista asioista kuin sisustaminen, käsityöt tai muoti niin ei kai siinä kukaan häviä mitään vaikka puolella bloggareista olisi lautalattiat, pisaratyynyt ja samanlaiset nahkanilkkurit? Tarkoitan että omaan kotiin voi tuoda asioita ilman että tarvitsee miettiä onko samanlaista jo kaikilla tai mitä jos kellään muulla ei ole. Antaa mennä vaan! Jos juttu oikeasti istuu omaan persoonaan se ei näytä falskilta eikä kopioidulta :)
Olisi tietysti imartelevaa joskus keksiä jotakin ensimmäisenä mutta se taitaa olla aika mahdoton homma, eiköhän kaikki ole jo kertaalleen tehty ja kierrätetty…
mun piti lukea kans muutama kommentti ennen kuin tajusin mikä on blogiseinä..
kyllä blogit on minunkin elämään vaikuttaneet, paljonkin. mutta ihan hyvällä tavalla. parasta on ihmiset, ystävät mitä täältä on löytänyt.
hei ja siis todella mielenkiintoinen keskustelunavaus! tää on kiinnostava aihe. mä tulen lukemaan näitä kommentteja lisää vielä, mutta just nyt iski kauhea pullanhimo ja ulkona paistaa aurinko niin kutsuvasti että on pakko lähteä kävelylle ulkomaailmaan;)
Tosi mielenkiintoinen aihe minustakin! Tunnistan hyvin tuon kuvaamasi asian. Lisäksi olen miettinyt paljon sitä, miten blogit inspiroivat esittelemään omaa elämää; enää esillä eivät ole vain ne harvat ja valitut sisustuslehdissä tms., vaan vähän kaikki kaikkialla. Silti tuntuu, että tähän omien asioiden esittelyyn on kehkeytynyt aika vahvoja konventioita – blogien kuvat ja tekstilaji muistuttavat kummallisen paljon toisiaan, vaikka olisi ihan mahdollista kuvata, kirjoittaa tai julkaista mitä tahansa. (Tähän toki vaikuttaa paljon se, minkä aiheisesta blogista on kyse. Kaikissa omat konventionsa.)
Kiteytettynä ajatus on ehkä se, että tämän aihepiirin blogit vaikuttavat minusta kuvaan siitä, millaista on ”ihana elämä” tai millainen on ”kiinnostava ihminen”. Myös esim. valokuvan konventiot ovat aika vahvoja: aika nopeasti on omaksuttu sellainen tietty ”blogikuvatyyli”. Itse vähän kyllästyin juuri tähän asiaan bloggaamisessa; huomasin vahingossa toteuttavani konventiota, joka ei ehkä ollut ihan oma juttuni (tulos: vaihdoin identiteettiä puhdistaakseni pöydän). Saattaa olla kyse samasta asiasta kuin tässä blogiseinässäsi, mulla se vaan oli blogikuva tai blogiteksti.
Laura puki hienosti sanoiksi juuri sen, mitä itse yritin sanoa. Vähän kuin naistenlehdissä, joiden jutut ja maailmat ovat keskenään aika samankaltaisia, on olemassa tunnistettava ”blogityyli”, johon kuuluu kuvia myöten tietty ”arvopaketti”: mikä on kiinnostavaa, mistä täytyy tiedottaa (ja mistä vaieta).
tammikuu44: totta vie huussinseinät on muistissa. On niitä vieläkin. Muistan yhden joka oli pantu täyteen kuninkaallisten kuvia.
Pilvitarha; no sitähän minäkin yritin tuossa jossakin välissä että ei se haittaa vaikka maailmankaikkeus pukeutuisi samaan kuin minä ja kuuntelisi samaa musiikkia, tekisi kaiken samoin ja asuisi samanlailla kuin minä. Mutta kauhean tylsää se olisi.
outi; tu takas sitten kun pullat on syöty. Ymmärrän toki että tärkeä ensin;-)
Laura Proust; Pelottava ajatus (pelottavin!) on se, että olisi joku koodi jonka mukaan ihminen on kiinnostava tai sitten ei. Minusta tuntuu että sellainen on jo olemassa. Suinkaan se ei ole ihan vaan blogien syytä, mutta oikein sylettää kun ajattelen että niillä on vaikutus asiaan.
Tämä on sellaista…mielikuvilla leikkimistä koko blogikirjoittaminen.Yksityiskohtien antamista ja ottamista. Korostamista. Häivyttämistä. Toivon hartaasti että jos olen jonkun mielestä ”kiinnostava ihminen” niin en ole sitä sen perusteella mitä minusta voi blogissani lukea. Kun se on vain siivu kummiskin.
Celia; juu juu, ihan oikeassa olet.
Mutta tämä ei minusta ole ollenkaa pelkästään pahasta.
Onneksi on asioita joista vaietaan, blogeissakin. Vähän sillain ”hyvät tavat velvoittavat” -tyyliin.
Mutta kyllä, myönnän itsekin aika usein kirjoittavani/kuvaavani sitä mitä tiedän haluttavan.
Säälittävää.
Violet, en ole pelannut tennistä, mutta serkkuni pelaa ja hän käyttää siinä ns. sortsihametta. Minun urheiluhame on puolihame, joka on hyvin lyhyt, ohut, ilmava, helposti pestävä ja tietysti – pinkki. Se on ihan oikeasti ostettu urheiluosastolta, joten siinä on ominaisuuksia, jotka eivät haittaa vaikka juoksua.
Linkitin sinut tämän Blogiseinä -aiheen takia blogissani postauskessa, jossa esittelen ’uutta elääni’, mutta en vielä sitä sporttihametta;-)
Tekee mieli vielä lisätä, että en mitenkään syytä blogeja kuvaamastani ilmiöstä (enkä varsinkaan kritisoi tässä mitenkään sinun tai kenenkään muunkaan blogia). Ilmiö ei missään määrin ole viestintävälineen vika! Jännää on minusta lähinnä se, miten helposti ihminen alkaa (vahingossa) toimia niin kuin näkee muiden toimivan, olipa kyse mistä asiasta tahansa. Vaikka samalla pitäisi ällöttävänä sitä, että olisi olemassa jokin määritelmä kiinnostavasta ihmisestä, vaatteesta, tekemisestä… Tästä syystä kai on ylipäätään olemassa trendejä. Blogit (ja Facebook) tarjoavat uusia mahdollisuuksia havaita sellaisia kokonaisvaltaisia ”elämisen trendejä”.
Ihan totta, ja sen on huomannut omalla kohdallakin. Kun blogin aloitti, tuli mietittyä että millainen sen ”pitää” olla, miten ilmaista itseään sopivalla tavalla. Onneksi ajan kanssa oma tyyli löytyi, vaikkei se kyllä radikaalisti eroa muista…
Netissä kaikki leviää nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Mieleen muodostuu helposti kuplia siitä mikä on kiinnostavaa, hyväksyttyä ja tavoiteltavaa. Yhden ryhmän kesken sisustellaan koteja ja toisessa ruokitaan rasismia. On sitten netin käyttäjän vastuulla pitää jalat maassa ja muistaa se kaikki muu mitä maailmaan mahtuu.
Taisin taas vain toistaa jo sanottuja juttuja, mutta pakko oli vielä osallistua. Mielenkiintosta!
Ihan mahtavaa keskustelua täällä!
Leena Lumi; ai se on semmonen…
Laura: minen ainakaan hetkenkään aikaa ajatellut että jotenkin minua kritisoit. Sitä paitsi sekin on tietysti sallittua!
Pilvitarha; millainen sen ” pitää olla”….sanos muuta. Ihan kauhean radikaalisti ei voi erottuakaan, tai en mä tiedä onko siis sekään nyt niin itseisarvo…että pitää olla täysin erilainen kuin kaikilla muilla. Jotenkin ihan yhtä kuvottavaa sekin on kuin ajatus siitä että kaikki alkaa näyttää ihan samalta.
Aina kun on kyse jostakin missä hakemalla haetaan jotakin, erilaisuutta, samanlaisuutta…niin mua hytisyttää hiukan.
junika; sa muuta.
Kiinnostavan aiheen otit esille, mahtavaa lukea kommenttilootassa oikeaa keskustelua. Vau. Tätä lisää, te lukijat!
Suurin osa meistä lukee niitä blogeja jotka jotenkin tuntuvat itselle inspiroivalta ja kiinnostavilta, ja niistä löytyvät ideat myös helposti siirtyvät omaan kotiin ja elämään. Sen takia niitä myös tuntuu näkyvän kaikkialla. Jonkun toisen blogigenren lukijat luultavasti murehtivat jotain muuta trendiä, joka ei taulurykelmien ihailijoiden silmään pistä. Blogiseinä ja valkoinen lautalattia ovat vain pieni kulmaus blogimaailmassa, yksi minitrendi, joka ei tapa kenenkään yksilöllisyyttä. Jos ei toisen blogia tai kotia ala suoraan kopioimaan, trendejä ja ideoita on onneksi niin paljon, että väkisinkin niistä koostaa omannäköisensä kokonaisuuden. Ja siinä sivussa voi syntyä jokin uusi idea, jonka joku toinen tulkitsee uudelleen omassa sopassaan.
Hahahah :D Valkoiseksi maalattu puulattia… nimenomaan!!
Ohimennessä heitän minäkin kommenttini aiheeseen.
Alkuun erilaisiin sisustusblogeihin törmättyäni olin ylen ihastunut. Monissa juuri kaikkea sitä mitä itsekin ajatellut tänne omana kotiin. Mutta nyt puolisne vuotta samoja sivuja seuraanneena iski ahdistus..
ne samat valkeat lautalattiat, samat valkeiksi maalatut vanhat tai uusvanhat kalusteet, samat ruosteiset rautakruunut somisteena, samat valkoiset kukka asetelmat lasipulloissa, samat pellavaverhot monogrammein ja pellava/säkkikangastyynynpäälliset mustilla numeroilla ja kirjaimilla somistettuina.
Kauniita ne on, en sitä sano, mutta jos linkkilistalta 20 sisustusblogia on täynnä samaa, niin siihen turtuu ja se kauneus tavallaan katoaa, kun kaikilla on samaa.
Päädyin siihen etten enää kauheasti noita seuraa.. sisustan kotini ihan sen mukaan mitä mielene tulee, etsimättä valmiita ideoita.
Tokihan tässä maailmassa kaikki on jo keksitty, mutta eroa on sillä katsooko ne taulujen paikat suoraan jostain blogista, vaiko lätkiikö ne oman mielen mukaan sillai kun haluaa ja myöhemmin huomaa että jollain muulla on samoin…
Kahlailin noita kommentteja tuossa. Mukavaa että puhututtaa. Mun mielestä blogeista inspiroitumisessa ei ole mitään epäilyttävää, ennen niitä samoja asioita kytättiin lehdistä. Mielestäni on jotenkin vääristyneen itsetietoista, jos kokee tympeää oloa siitä, että on saanut toiselta idean. Mikäli joku on niin luova ja niin lahjakas, että keksii kaiken itse niin siitä vaan. Voi sitten pakkautua laatikkoon ja olla oma erinomainen itsensä siellä ja naureskella muille, jotka ”vaan kopioivat toisten omia”. Itse ilahdun kovasti kauniista blogeista, hurmaavista kuvista ja kivoista ideoista. Miksi en ottaisi niistä mukavimpia myös omaan käyttööni. Jos alkaa orjallisesti noudattaa ja jäljitellä jonkin blogistin tyyliä, on sekin ihmisen oma asia jos siitä tykkää. En haluaisi tällaisten epäilysten latistavan blogeissa vallitsevaa inspistä! Ilman niitä olisi moni asia jäänyt jakamatta. Menneeseen voi aina kaipailla mutta ei nykyhömpötyksetkään pahasta ole.
Heipat!
Tupsahdin tähän keskusteluun vasta nyt ja mielestäni Laura Proust kiteytti asian hyvin.
Olin jo aikaisemmin huomannut omasta käytöksestäni, että alitajuntaisesti aloin huomioida/tykätä/ostaa nimenomaan niitä ”oikeanlaisia” asioita ja tavaroita. Vaikka olen aika huoleton ulkonäköni suhteen, siinäkin aloin toteuttaa blogeissa näkemiäni juttuja. Sisustuksessa (vaikka olen aika varma omista jutuistani) aloin myös haluta niitä blogeissa esiintyviä tavaroita ja elämää. Ja kaikki tämä ikäänkuin tapahtui huomaamattani, siis ennen sitä hetkeä kun havahduin ajattelemaan.
Eikä minullakaan ole tarkoitus haukkua tai negatiivisesti kritisoida asiaa, vaan kaikki on vain huomioita.
Muutenki olen miettinyt, että ihmisillä on paineita/halua toteuttaa jotakin tiettyä elämäntapaa, imagoa. Niitä asioita vaan perustellaan muka järkisyillä.
Ehkä näitä ajatuksia on nyt ollut paljon, kun töitä on ollut niin vähän ja rahaa hiukan vähemmän. On joutunut miettimään miksi jotain haluaa taikka muka ihan tarvitsee.
Nooo, nyt taitaa jo ajatus karkailla. Taidanpa alkaa nukkumaan. Mukavaa äitienpäivää!
t.Hannele