Kun lähdin töistä työkaveri sanoi: aurinko laskee tunnin päästä.
Ruokakaupan kassa sanoi: merci et bonne fin d’après midi.
Ehdin kotiin ennen auringonlaskua parsakaali kassissa.
*
Olohuoneen lattialla on käsitttämätön määrä hanskoja, pipoja, toppahousuja, sukkia, välihousuja ja sellaista. On kirkkaan sään laseja ja sumulaseja, on aurinkovoiteita ja kramppiöljyä. Pakkaamme sitä mukaan kun ehdimme ja jaksamme.

Yläkerrasta on tullut suksienhuoltopiste. Käytettynä ostamani lyhyet kakkossukset ovat saaneet pohjaansa käsittelyn. Naarmut on täytetty ja kantit terotettu. Neljä yötä lähtöön.

Minulle sunnuntaiaamuissa on parasta se että muut nukkuvat niin pitkään. Yksinäinen aamuhetki on käynyt aivan välttämättömäksi. Ei yksinolohetken tarvitse välttämättä aamulla olla, en ole persiisiin ammuttu karhu tai muuten äreä, huomaan vaan että aamulla se tärkeä hetki on helpointa itselleen saada. Kukaanhan sellaista ei tule tarjoamaan.

Käytän aamun keittämällä teetä, syömällä hitaasti. Saatan katsella aamutelevisiota. Ehkä luen kirjaa tai lehteä. Otan kuvia nukkuvista. Teen kierroksen blogeissa. Aika usein istun omassa tuolissani ja kudon.

Kun mies herää juomme yhdessä kahvia. Niin me teemme, vaikka olisin juonut kannullisen teetä ennen sitä.

Tänä viikonloppuna aion kuvata rullallisen kaksoisvalotettuja kuvia pikku Olympus Trip 35 -kamerallani. Eräänlaisia dubletteja, heh. Näen kaikessa vähintään kaksi puolta, mutta toisaalta, niin tykkään sanoa. Olen kai kaksimielinen. Ikuinen taakkani: ymmärrän yleensä jokaisessa tilanteessa kaikkien osapuolten kannat, voin helposti asettua mille puolelle tahansa sillä toisaalta, kyllähän sen ymmärtää.

Sitten sellaistakin meinasin tänä viikonloppuna että olisin aika paljon vaan tuossa sohvalla. En tiedä miten sen saisi sovitettua tuon juuri kirjoitetun kanssa. Nyt pitää olla tarkkana. Kurkussa on jotakin, nenässä samoin, hartioilla kuuma pussi iltaisin oloa helpottamassa. Nyt ei saa tulla sairaaksi. Hiihtoloma alkaa tasan viikon päästä.

Jotakin inspiroivaa ja kaunista:

Le vestiaire de Jeanne -blogin muutaman päivän takaiset kuvat Pariisin -reissusta (Jeannen hassu karvalakki ja ihanan kiiltävät, terveet hiukset)

Kirja jonka olisin halunnut tehdä mutta en ole tehnyt koska minä vaan puhun enkä lopulta saa mitään aikaan.
Making of……ja tästä suapi ostaa.

Ajatelkaa hetki kaikkea sitä mitä ette vielä eilen tienneet. Tai viime viikolla. Tai kuukausi tai vuosi sitten. Sitten ne asiat tulivat, tapahtuivat, olivat todellisuutta.

Hyvässä ja pahassa, kaikki tämä mitä elämäksi kutsutaan ja josta emme etukäteen tiedä. Ajatelkaa kuinka hienoa ettemme tiedä etukäteen. Jos tietäisimme, emme saisi koskaan yllättyä iloisesti. Jos tietäisimme, surisimme itsemme tärviölle jo kauan ennen kuin olisi aihetta. Kaikkea ei voi ennakoida. Niin se vaan on, ja alan kallistua siihen että niin on sittenkin parasta.

On ollut harmaata, aurinko on kuitenkin paistanut silloin tällöin. Tummakin pilvi on yhtäkkiä revennyt, siihen on tullut ihan pieni reikä josta on tullut valoa. On tehnyt mieli pysähtyä kadulla ja sanoa, kappas, tällaistakin tapahtuu, tammikuu saattaa sittenkin loppua ja on tehnyt mieli ottaa sata kuvaa reiästä taivaassa.