Miten hän sen teki?

Kuvassa mieheni (blondi selin keskellä) sisaruksineen seitsemänkymmentäluvun puolivälin nurkilla Pariisin 14. kaupunginosassa. Lyövät tuossa leikkiä ja varmaan välillä toisiaankin.

Olen kysynyt jo monta kertaa anopiltani että miten hän sen oikein teki. Piti kotia ensin siellä, sitten tuolla, välillä ihan vieraissa maanosissakin. Istutti viisi lasta samaan autoon, hoiteli hommat, säilytti järkensä. Kerran hän nauroi että siitä järjestä hän ei tiedä ja kyllä sitä kaatui sänkyyn aina puolikuolleenna mutta jotenkin se aina meni.

Ja minä en onnistu takomaan edes noiden kahden päähän että pitää jakaa, pitää ottaa toinen huomioon, pitää totella isää ja äitiä. Ja järkikin lienee jättänyt parhaan teränsä jo aikaa sitten.

Advertisements

17 comments on “Miten hän sen teki?

  1. Kirjailijatar sanoo:

    Minä olen usein ihmetellyt samaa, miten monilapsisten perheiden äidit jaksavat ja ovat erityisesti ennen jaksaneet, kun ei ollut pesukoneita, mikroruokia, astianpesukoneita, kännyköitä jne jne. En tiedä. Ehkä ne lapset meni siinä sivussa, siis hyvällä tavalla ajatellen. Ei analysoitu ja vaadittu itseltä liikoja. Osattiin olla armollisia ja toistaalta myös vähään tyytyväisiä. Ei varmaan ollut tätä omaa laatuaikaa, milloin livahdetaan leffaan tai ystävien kanssa kahville. Oltiin vaan ja elettiin, liikoja vaatimatta tai kyselemättä. En tiedä – ihme se on.

  2. mizyéna sanoo:

    Mitä enemmän lapsia, sen helpompaa :)
    Jakamaankin oppivat kun on vähän pakko isossa porukassa.

    Täällä meillä päin ei edelleenkään kaikilla ole pesukoneita tai mikroja vaan kaikki tehdään käsin ja itse. Vaan eipä niillä äideillä ole myöskään nettiä minkä äärellä istua analysoimassa tai aikaansa kuluttamassa. Eli samaa veikkaan kun Kirjailijatar kommentissaan :)

  3. Olina sanoo:

    Työkaverille oli tulossa yhdeksäs, kun minä odotin ensimmäistäni. Hän sanoi, että kolme on rankkaa, kahdeksan ei niinkään. Menevät nimenomaan ”siinä sivussa”. Hänellä oli jopa aikaa ommella kotona vaatteita niin itselleen kuin lapsilleenkin (sen lisäksi, että kävi osa-aikatöissä)! Ja sitten kolmannen työkaverin kanssa naurettiin, että jos on kahdeksan lasta, niin kolmevuotias jo auttaa kykynsä mukaan kotona, ja jos on yksi, kuten tällä toisella, niin kahdeksan vuotiaanakaan ei vielä tarvitse tehdä mitään.

  4. pikkujutut sanoo:

    Onnistut sinä, koko ajan. Nyt sitä vain ei näe kun on liian lähellä.

  5. Violet sanoo:

    Kirjailijatar; niin…omalla kohdallani olen huomannut ainakin eri yhteyksissä että mitä helpompaa on niin sitä vaikeammalta tuntuu. KUinka sen sanoisi…no, meni nyt noin kun en osaa paremmin.

    mizyeana; olen tuon kyllä usein kuullut ja uskonkin. Ja se on kyllä aivan totta että kun on mahdollisuus tähän ”analysointiin” niin pikku vastoinkäymisetkin kasvavat…häpeän toisinaan sitä että uikutan vaikka mulla on hyvin.

    Olina; musta tuntuu että olen jollakin tapaa ottanut nämä lasten keskinäiset kinat ja sellaisen liian vakavasti. Ihan varmasti on merkitystä silläkin että olen itse ainut lapsi enkä vaan ole tottunut moniin sellaisiin juttuihin mitä seuraa kun on enemmän. Vaikka vain kaksi.

    pikkujutut; voi se noinkin olla. Enkä mä mitään pisteitä anopille ole antanut enkä itseäni epäonnistuneeksi sen kummemmin ajattele, jotenkin vaan tympii kun niin usein tuntuu että eikö jumankaut noiden kaaliin saa mitään.
    Mutta totuuden nimissä; en mä itseäni voi sanoa mitenkään ylirasittuneeksi tai että mulla olisi liian rankkaa sittenkään.

  6. sari sanoo:

    Sanoisin tähän, että noin juuri – Kirjailijatar – naulan kantaan. Meillä ainakin. Ei ole pesukoneita, mikroruokia, astianpesukoneita, kännyköitä. Ja neljä lasta minulle yksin. Pahemmin ei livahdeta, ei. Eikä siinä tosiaankaan auta liikoja ruveta kyselemään tai analysoimaan. Suhteuttaminen kyllä auttaa : ajattelen minäkin, että miten ennen, kun ei ollut sähköjä, juoksevaa vettä, oli sota, eikä aina ollut niin ruokaakaan ja lapsia vielä enemmän … ja karjaa ja maatöitä.

  7. aurinkojakuu sanoo:

    Ja jotenkin kotona tuntuu, ettei ne mitään opi eivätkä ainakaan osaa käyttäytyä, mutta sitten kavereiden vanhemmilta tai päiväkodistakin tulee aivan toisenlaista informaatioita ja sitä ihmettelee, että kenestä ne oikein puhuu?Minunko lapsestani?

  8. Matroskin sanoo:

    Minä ihmettelen miten sen jaksaa sellainen, joka ei ole valinnut osaansa: kaikki ennenvanhaiset naiset ja nykyään lahkolaiset. Jos lapsia virtaa sen takia, ettei ole luvallista käyttää ehkäisyä.

  9. Matroskin sanoo:

    Ja edelliseen vielä, että pesula kannattaa. On ihana saada yhtä sileät lakanat kuin hotellissa.

  10. vilijonkka sanoo:

    Minä en kyllä usko kaiken olevan helpompaa kun on enemmän lapsia. Yksi, kaksi tai kolme, ne vielä menee, mutta jos sitä enemmän on niin alkaa tulla aikamoisia tarpeita: iso auto, jokaisella kuitenkin oltava oma sänky eli tilaa tarvitaan, koko ajan joku lapsista kipeä ja tarvitsee erityishuomiota jne. Ei kaikkea voi aina sysätä vanhempienkaan sisarusten kontolle.

    Olin muinoin vaihto-oppilaana USA:ssa ja asuin 6-lapsisessa mormoniperheessä. Mielestäni ne vanhemmat eivät ihan oikeasti ennättäneet olla riittävästi kaikkien lasten kanssa. Koti-ikävän koittaessa huomasin, ettei minultakaan yli viikkoon kysytty, että mitä kuuluu. Jos ei itse päälle huutanut, ei kukaan sinua huomannut. En ole niin vakuuttunut sellaisen tilanteen loistavuudesta kasvatuksellisesta näkökumasta tarkasteltuna.

    Lisäksi ihmettelen kaikkia järkensä säilyttäneitä suurperheiden äitejä, että miten kummassa…

  11. Kummasti ihminen vaikeissa tilanteissa venyy. Olen itse kolmen lapsen äitinä miettinyt, miten meidän muksut ovat perhearjen kokeneet. Ehkä ne minun huonoksi kokemani seikat on jääneet heiltä huomaamatta ja minun hyviksi luokittelemani ratkaisut ovat heistä olleet rasittavia tai täysin vääriä. Aika näyttää, mutta eiköhän terveen kriittinen asenne ( siis ei ylikriittinen tai makean imelä) itse kullakin ole hyvä perusta suhtkoht hyvään arkeen. Taikureita emme ole… mutta yritetään kuitenkin silloin tällöin saada arkeenkin juhlan tuntua.

  12. Liivia sanoo:

    On helpompi käsittää, että äiti hoitaa hommat, jos hän saa olla kotiäiti, eikä tarvitse murehtiä leivän pöytään hankkimisesta. Mutta heitä en käsitä, joilla on monta lasta ja vielä urakin, ihmeihmisiä! Kaikki äidit ovat ihmeihmisiä!

    Oman suurperhelapsuuteni muistan hyvin hallittuna ja iloisena. Jos äiti oli väsynyt, niin en sitä ainakaan koskaan tajunnut.

  13. Riikka sanoo:

    Varmaan just noin kuten Kirjailijatar ja Olina kertovat. Ennen vanhaan oli niin erilaista, tai siis vaan sen 30-40 vuotta sitten. Suhtauduttiin erilailla. Mutta kai se raskastakin on ollut. Ei musta olis tohon.

  14. Violet sanoo:

    Sari: mutta sää ootkin soturi ja sulla on aikamoinen asenne. Sanon tämän hyvällä ja hiukan ihaillen.

    aurinko ja kuu: ihan totta – ja aika ihmeellistä. Tähän mennessÄ ei ole tosiaankaan kertaakaan kantautunut korviin mitään ikävää lasten käytöksestä kodin ulkopuolelta.
    Että kai ne sitten jotakin ovat oppineet.

    Matroskin: no sa muuta!

    Vilijonkka: tuota minäkin olen ajatellut. Hyvä (tai siis aika kamala) esimerkki sinulla.
    Ajattelen sitäkin miten vanhemîen huoli kasvaa myös jokaisen lapsen kohdalla. 7 lasta = 7 iloa varmasti mutta myös 7 huolta….tai siis seitsemän lapsen huolet…

    Kasselin kyyhky: venyyhän se, ihminen, eikä mulla moneen muuhun verrattun aole mitään erityisen vaikeaa ollutkaan.Näiden lasten kannalta vaan usein olen pohtinut että miksi me vanhemmat emme tunnu onnistuvan siinä ja siinä kasvatusasiassa. Juttuja jotka kuuluvat arvoihimme, joita pidämme tärkeinä, joissa näytämme esimerkkiäkin – mutta ei.

    Liivia: niin, iso perhe teilläkin ollut.Niin, ihan totta tuo mitä sanot…että jos on se iso perhe ja työkin kodin ulkopuolella.

    Riikka:no ihan varmasti oli raskasta. OIkeestaan mietin että miksi kirjoitin tästä. Kai siksi, kun huomaan että vaikka mua ärsyttää monenlainen valitus ja ruikutus niin huomaan itse menettäväni hermoni jostakin aivan mitättömÄstä ja toisinaan jo tiskikoneen tyhjennys on muka isokin homma.

  15. maijanmaja sanoo:

    Meillä on neljä lasta. Varmaan toiset neljä tosiaan menisi vielä siinä sivussa, mutta kuinka paljon niistä lapsista ehtisi välittää. Tottakai nälän ja kaiken sellaisen perustarpeen ehtisi tyydyttää, mutta kuinka ehtisi kunnolla jutella jokaisen kanssa ja kysellä kuulumisia. Kahdesta koululaisesta jo olen huomannut, että ei ne kerro tosta noin vaan, jos on huolia. Ne kertoo, jos niiltä kysyy tai vaikka juttelee jostain ihan muusta, mutta keskittyy niihin.
    Ja juu, perheen ja työn yhdistäville äideille nostan hattua todella korkealle. (Ja isille kans, mutta on siinä vaan eroa..)Mä en siihen pystyis, enkä kyllä haluakaan pystyä ihan vielä.

  16. Merja sanoo:

    Meitä oli myös neljä lasta, ja mun isäni oli jatkuvasti jossain menossa. Luulen että äitini kasvatusperiaate oli sellainen aika suurpiirteinen, kuten pitää ollakin jotta selviää.. Muistan myös että kun kävimme hermoillensa hän komensi meidät ulos leikkimään. Aika paljon oltiinkin ulkosalla, ympäri naapurustoa :)

  17. Elisa sanoo:

    Aikaisemmin perheet ja sukupolvet asuivat lähellä toisiaan ja olivat usein tiiviissäkin kanssakäymisissä keskenään. Ja ei ennen tosiaan analysoitu näitä kasvatusasioita niin kuin tänäpäivänä, lapset kasvoivat siinä sivussa. Itsekin muistan että ulkona pihalla leikittiin paljon muitten lasten kanssa.

    Mietin myös ovatko nykyäidit itselleen liian vaativia? Kun opettelee sietämään epätäydellisyyttä, antaa itselleen luvan olla välillä laiska ja antaa huomiota itselleen ja perheelleen, huomaa jaksavansa paremmin.

    Valoa pääsiäiseen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s