Satuja ja tarinoita

Pienempi poikamme tarinoi siihen tahtiin että siitä alkaa tulla jo ongelma. Se ON jo ongelma. Hän huijaa, hän juksaa, hän pilailee – hän valehtelee. Silmiin katsoen. Peitetarinoita, muuttuneita juonia, uusia loppuja. Kohtaa tulee iso paha susi ja syö.

Yritämme täällä selvitellä isoa sotkua. Kuinkahan iso sotku on sitten kun tuo lapsi on vaikkapa kymmenen vuotta vanhempi….?

Mainokset

28 comments on “Satuja ja tarinoita

  1. Liivia sanoo:

    Kiva juliste. Pekasta ja sudesta tulee väistämättä mieleen meidän yläasteen musiikkimaikka, joka ei keksinyt tunneille muuta ohjelmaa kuin tuon teoksen kuunteleminen. Joka kerta sama ja kaikki panivat hulinaksi. Voe voe.

    Mutta kun lapsi on kymmenen vuotta vanhempi, niin hän taitaa saada selvitellä ihan itse omia sotkujaan:) Hiukan lievemmin samoja oireita omallani. Tarinaa syntyy, eikä edes korvat heilu.

  2. Violet sanoo:

    No joo, totta kyllä että 18-vuotias saa ihan itse selvittää. Vanhempien huolta siitä mihin lapsi on itsensä laittanut se ei silti poista. Ajattelin vaan tätä että nyt jo menee sitä rataa nää selitykset että hiukan pelkään mihin se kaikki johtaa.

    En mä tarinoinnista välitä, pikemminkin pidän että hyvän mielikuvituksen tuotosta. Mutta tää valehtelee ja haluaisin niin tietää miksi.

  3. Violet sanoo:

    Ja vielä; joo, toi juliste on kiva. On tossa kadulla yhden talon seinässä. Meikin kunneltiin koulussa AAAAAAIKA paljon samaa teosta. Tuli jo tuubat sun muut korvista.

  4. ii sanoo:

    Mä olin pienenä kova kertomaan tarinoita. En edes käsittänyt, että sitä kutsuttiin valehtelemiseksi, ennen kuin joku mainitsi asiasta. Nykyään en osaa valehdella mistään, vaikka joskus ehkä pitäisi. Kun mielipidettä kysytään, kerron aina, mitä ajattelen…

  5. Olina sanoo:

    (Tykkään kovasti alimmasta kuvasta. Vauhtia on, eikä ihan saa kiinni, että missä mennään.)

    Minä opettelin valehtelemaan joskus varhaismurrosiässä ja kehitin taidon huippuunsa 15-18-vuotiaana, kun huijasin kaikkia jotenkin. Sitten meinasin saada ihan todella pahasti nenilleni, ja sen jälkeen olen opetellut kantamaan vastuuta ja puhumaan totta.

    Jotenkin uskon, että kaikki kokeilevat siipiään huijaamisessa jossain elämän vaiheessa, ja että herättelevää on nimenomaan se, kun jää pahemman kerran kiinni selityksistään. Ehkä siksi on hyväkin, jos poikanne on nyt saanut aikaan sellaisen sotkun, josta joutuu ottamaan vastuuta ja huomaamaan, mitä tarinointi saa aikaan. Jos sitten isompanakin muistaisi.

    (Joo, hyvähän se on ulkopuolelta esittää teorioitaan…)

  6. Sooloilija sanoo:

    Siinä välissä on se ’kiva’ 13-15-vuoden ikä! Sanoo täältä kokemuksen syvä rintaääni. Taitaa olla sama onko tyttöjä vai poikia..

  7. outi sanoo:

    tuota noin, pojasta voi tulla kymmenen vuoden kuluttua vaikka näyttelijä..
    Mä olin kova keksimään tarinoita, paisuttelin juttuja ja välillä huijasinkin. en mitään ikävää, sellaista vaan kun mielikuvitus otti vallan ja alkoi jo itsekin uskomaan niihin juttuihinsa. mutta kyllähän sitä iän myötä sitten alkoi erottamaan itsekin missä menee raja, ja homma asettui.

    Kuvan juliste on tosi hieno!

  8. outi sanoo:

    hehee, ja se Pekka ja susi tuli korvista ulos täälläkin;) joka kevät koulukonsertissa sama setti..

  9. Margarita sanoo:

    Kuulostaa NIIN tutulta. En muista tarkkaan, minkä ikäinen pienempi poikasi on, mutta omallani lähes 7-vuotiaalla on aika voimakas tarinavaihe meneillään. Siihen liittyy suurta liioittelua, pilailua ja usein valehteluakin. Luin jostain kasvatuskirjasta, että n. 7-10-vuotiailla valehtelu saattaa olla tyypillistäkin. Lapsi ei itsekään tajua sen vakavuutta, vaan antautuu niin kovin oman mielikuvituksensa vietäväksi, että totuus muuttuukin taruksi matkan varrella. Lapselle voi sanoa, että nyt et taida puhua aivan totta. Usein lapsi itse korjaa asian siinä vaiheessa. Älä huoli, uskon, että valehtelutaipumus hiipuu varhaisteini-ikään mennessä. Sitä odotellessa nautitaan mielikuvitusrikkaista tarinoivista pikkumiehistämme.

  10. junika sanoo:

    Minäkin mietin että minkähän ikäinen poikasi onkaan. Uskon, että tuo satujen kertominen liittyy ihmisen kehitysvaiheisiin. Rajat siinäkin on kokemuksen kautta opittava.

    Muistan omasta lapsuudestani valehtelemiskauden ja kuten joku edellä totesikin, ei lapsi siinä vaiheessa tajua tekevänsä väärin — ei lainkaan. Se opitaan hioessa asiaa suhteessa muihin ihmisiin. Vanhemmilla on iso vastuu siinä, millaisia peilejä he tässä kohtaa ovat.

    Voimia vanhemmuuteen, Violet!

  11. Violet sanoo:

    ii: suurin osa meistä on ihan takuulla ainakin jossakin vaiheessa valehdellut enkä mä sellaista lasten ”juksaamista” ja liioittelua paljon minään pidäkään. JOssakin vaiheessa on vaan vähän niin kuin pakko oppia siitä pois.

    Olina: kyllä tulee tämän jutun muistamaan, tÄssä on nyt mukana jo niin monia ihmisiäkin…

    Sooloilija: joo, sama se taitaa olla. Tuohon mainitsemaasi ikään kuulemma (ja olenhan ollut tietysti itsekin sen ikäinen!) kuuluu monenmoista joten pitänee valmistautua.

    outi: se että juttua syntyy ei ole minusta sinällään edes huono asia. Kunhan oppisi vielä tilanteet joissa se on sopivaa ja sen sellaista;-)

    Margarita: joo, en mä usko että tÄmä nyt tarkoittaa että meillä täällä tuleva nuorisorikollinen kasvaa, mutta kummiskin, nyt meni liian pitkälle.
    Tämä 8-vuotias siis varasti 50 euroa omalta veljeltään (mikä jo sinänsä on aika juttu eikä jäisi rankaisua vaille) mutta sitten mitä rahalle on tapahtunut onkin toinen juttu…ja keitä kaikkia hän syyttää ja mistä ja mikä on totuus, herra tietää…
    Mutta sanonpahan vaan että useammassakin perheessä asiasta nyt puhutaan ja kiitos tuon yhden joka selittää selittÄmÄstä pÄÄstyään.
    Erikseen ovat sitten ne jutut kun hän kertoo miten on nähnyt vaikka merirosvoja ruokakaupassa. Niistä voi nauttia, juu.

    Junika:kuten tuossa tuli ilmi, on 8 vuotta.
    Ja kyllä, aivan hyvin tajuaa nyt tässä kyseisessä tapauksessa että on tehnyt väÄrin ja aivan takuulla tajuaa että valehtelee. Mutta miksi, se onkin kiinnostavaa.
    Nyt selvitellään onko joku kiristänyt häneltä rahan vai mitä….

  12. vilijonkka sanoo:

    Jaa, tulipa mieleen se eilisen kommenttini sivuhuomautus 9-v lapsemme valehtelusta. Suurilla silmillä suoraan katsoen, hieman kiireisesti, ihan vain ohimennen. Ja jos vaikka jää kiinni niin sanoo vain hups ja jatkaa matkaa seuraavaan suusta pääsevään selitykseen, jolla ei myöskään ole mitään perää todellisuuden kanssa. Tarkemmin ajateltuna niin on ollut hyvin pitkään, kenties aina. Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa. Että luulen ymmärtäväni mistä puhut.

    Ja toivon sotkun selviytyvän! Meidän sotkut ovat onneksi tähän asti liittyneet ainoastaan meidän perheen tavaroihin.

  13. Violet sanoo:

    vilijonkka: kyllä, mua kylmää jotenkin kun tuo katsoo minua enkä näe mitään valheen merkkiä mutta sanat jotka tulevat suusta ovat puppua.
    On kuulemma antanut veljeltä ottamansa rahan pojalle nimeltä x, samalla luokalla. Se vaan, että sen nimistä lasta ei ole luokassa. Siihenkin on selitys: sen nimeä ei vain ole listassa. Kysytään opettajalta joka varmistaa että ei, sellaista lasta ei ole mutta rinnakkaisella on.
    Sitten tarina jatkuu: juu, hän siis antoi sen rahan ihan vaan siksi kun halusi mutta se poika ei voi antaa sitä takaisin koska on ostanut sillä lahjan siskolleen. (Soittelua eri puolille, saadaan selville ettei ko. lapsella ole siskoa….)
    Eikun ei se ollutkaan niin.
    Yksi TOINEN poika pakotti antamaan sen rahan tälle jonka nimi on x. Yksi OIKEIN paha iso poika….nimestÄ ei mitään tietoa, ei luokastakaan.
    Ei kun ei se olekaan ENÄÄ meidän koulussa, muutti viime viikolla Ranskaan…

    jne.jne.jne.jne.jne.jne.jne.jne.jne.

    EttÄ semmosta. Ja kaikki edelleen leväällään ja isoveli itkee rahansa perään.

  14. Maria sanoo:

    Voi teitä! Isoveli parka,joka varmaan on kanssa ymmällänsä. Ehkä nyt on pienempi niin sekaisin jo,että keksii keksimästä päästyään ja ajattelee,josko niin pääsisi kiipelistä. Oisko tässä todellakin sitten opin siemen,mitä huijataan ja mitä ei? Toivotaan.Pitkämielisyyttä ja salapoliiisin taitoja siis teille. Palaveeratkaamme pian ; )

  15. Violet sanoo:

    Maria: no isoveli on kyllä niin ihmeissään kun olla ja voi. On pitänyt rahaansa superhyvÄssä piilossa ja näin kÄvi. Tämän rosmouksen pikkuveli tunnustikin ihan heti.
    Ja joo, keksii nyt uutta ja uutta vaikka sanomme että kerro nyt vihdoin se totuus oli se mikä hyvänsä sillä juttu senkun mutkistuu ja kohta saamme jo joidenkin vanhempien vihat päällemme kun kyselemme että mahtaiskos teiltä sitä viiskymppistä löytyä tms. Ja opettajakin pitää meitä jo varmaan toopeina kun kysellään tÄstä yhdestä pojasta nimeltä x että eikö nyt tosiaan ole luokalla ja missä on jne.

    Kyllä tässâ Sherlock -taidot kehittyy. Ja joo, kohta palaveerataan.

  16. Linnea sanoo:

    Nää huijarihommat on hankalia. Meillä nuorimmainen jättää tarkoituksella kertomatta asioita, joista tietää, että a) joutuisi vaikeuksiin b) hävettää c) tietää tehneensä väärin d) selvittelyssä joutuisi sanomaan, että joku toinen teki väärin ja pahoittaisi mahdollisesti mielensä. Se hupsu poika jättää kertomatta suojellakseen muita. Minusta tuo marttyyriasenne on NIIN kauhea.
    Voimia äidille ja kiilotusainetta suurennuslasille!

  17. aurinkojakuu sanoo:

    Uh. Kuulostaa rankalta.Meilläkin satuillaan.Kolmasluokkalainen ei onnistu pitämään koulunäyntiään kasassa ja kertoilee sinnetänne syitä miksi milloinkin ei ole kirjaa tai läksyt on tekemättä tai miksi koe unohtui tai toinen kenkä on jäänyt jonnekin… mahtaa olla raskasta lapselle -keksiä ja ylläpitää valheita. Tehtiin sopimis, että minä en suutu silmittömästi(jota en ole ennenkään kyllä tehnyt enkä ymmärrä ollenkaan, miksi lapsi sitä pelkäisi!!) ja hän kertoo aina suoraan miten asiat ovat ja keksitään yhdessä ratkaisu … en tiedä toimiiko… maanantaina mennään koulupsykologille.
    Että symppiset vaan sinne.

  18. Kirjailijatar sanoo:

    Niinhän sitä sanotaan, että kun lapset kasvaa, murheetkin suurenee. No, voi se kuule loppua myös yhteen kertaan. Voi tulla tuollainen yksi iso episodi, josta lapsi sitten oppii ja ei enää sorru ainakaan samanlaisiin juttuihin.

  19. vilijonkka sanoo:

    Kuulostaapa totisesti sotkulta! Marian kommentti oli musta hyvä, että jos tästä jotain oppisi. Kunhan sen ensin saatte pois päiväjärjestyksestä. Kuinka herkkänahkaisia ne muut vanhemmat ovat, belgialaiset/ranskalaiset? Että onko pelkosi leimautumisesta aiheeton vai todennäköinen tilanteen mentyä jo näin sekavaksi? Voi sitä pientä poikaa! Toivottavasti taustalta ei löydy kiristystä, se olisi niin perin kurja juttu.

  20. minjo sanoo:

    Lupaa, että autatte selvittämään sotkun, jos kertoo totuuden. Siis ”kiristä” sinä sillä, että vain totuudella voitte auttaa ja sopia asian, vaikka olisi jotakin oikeasti pahaa tapahtunutkin (kiristystä, mikä ei ole ihan tuulesta temmattu pelko sekään) ja muuten joutuu tosi huonoon valoon ja tyylillä menettää ystävät ja aikuisetkaan ei enää usko ollenkaan siihenkään, jos puhuu totta, kun luuleevat sitäkin lopulta valheeksi. Muistatko sen sadun Pekasta ja sudesta, kun lopulta kukaan ei uskonut, kun oli todellinen tarve?

    Meillä se satu on auttanut todella paljon, ja tuo uhkaus myös siitä, että luottamus saattaa mennä niin pahasti, ettei sitten usko kukaan. (Vaikka en todellakaan ajattele, että pitÄisi lapselle luoda hirveän syyllinen superego. Toisaalta terve syyllisyys on tarpeellinen, koska lapsi muutenkin aika pienenä jo alkaa ymmärtää oikean ja väärän eron.) Tarinan kertominen ei ole paha asia, mutta mikään totuus ei ole niin pahaa, ettei vanhemmille voisi kertoa.

    Tsemppiä, saat kaikki sympatiani, vanhemmuus koettelee välillä!

  21. Violet sanoo:

    Linnea: kun juuri sitä pelkâän minäkin tässâ että tuo yksi suojelee jotakuta. OIkein korostaa että ei, ei x ole vaatinut rahaa, se on tosi kiltti ja pieni poika(sekin piti oikein korostaa ja siksi juttu jotenkin haisee näiltä osin.)

    aurinko ja kuu: tämân meidän nuorimmaisen kohdalla on kovin tuttua sellainen että satuilee siitä mitä koulutarvikkeille tapahtuu. Penaalin on sutattu, leikattu rikki ja sen on kuulemma kummitus tehnyt. Housunsa on leikannut muutaman kerran, sutannut tahallaan kynällä aivan toivottomaan kuntoon useat kerrat ja senkin on joku muu tehnyt tai hän itse niin etä ”ei ole huomannut”. Ihan kauheeta selitystä.
    Samoin olen aina korostanut että mua ei niinkään ne sun tuhoutuneet housusi haittaa (vaikka haittaa nekin) mutta haluan tietää miksi teet tuollaista. Tai että jos nyt olisit antanut sen rahan jollekin lapselle niin olisi parempi kertoa totuus että voitaisiin auttaa eikä esim. syytettäisi vääriä ihmisiä vääristä asioista.

    Kirjailijatar: ihan mitä vaan voi tulla tai olla tulematta…näinhän se on.

    vilijonkka: noin yleisesti ottaen tuossa koulussa on hyvin matala toleranssi millekään kiusausjutuille tms. Ja hyvä onkin. Ylipäätään siellä joutuu heti aika pienistäkin asioista vastuuseen ja kuultavaksi ja asioilla on seuraukset.
    Jotenkin mä uskoisin että vanhemmat ovat ainakin keskimäärin samalla linjalla, mutta eihän sitä tiedÄ, joka tapauksessa saa olla tarkkana miten asioita kysyy tai esittaä.

    minjo: olet juuri samoilla linjoilla kuin minäkin/mekin ja samoista naruista on vedelty, Pekka ja susi puhuttu aikaisemminkin jo (siksi tuo julistekin tuossa:-)) koska on jo kuultu miten jotkut lapset sanovat että ”se huijaa taas”, ”ei siihen voi uskoa”.

    Asia painaa lasta ihan selvästi. Olen selittÄnyt että sinullle tulisi itselleskin parempi olo kun kertoisit miten juttu opn mennyt. Olen kertonut että minua on kiusattu koulussa ja että pelkÄsin ja lahjoin yhtä tyyppiä.
    Katsotaan nyt saadaanko koskaan totuus ulos.
    RAha voi olla missä vaan. Vaikka vessanpöntössÄ jos multa kysytään…

  22. Tintti sanoo:

    Kokisko lapsi että häneen kohdistuu jostain suunnasta liian kova paine tai odotukset, vaikka koulun tai kaveripiirin suunnalta? Se voisi saada aikaan ylenpalttista satuilua. Hyvä kuitenkin, että pulputtaa, oma pikkusiskoni meni mykäksi.

  23. Violet sanoo:

    tintti: mahdollista tuokin. Tuo noiden koulu on vaativa monessa suhteessa ja toki sen myötä mekin häneltä vaadimme – mutta lähinnä minimin. Mitään hyviä arvosanoja tms. emme häneltä esim. sen kummemmin vaadi.
    Lähinnä sellaisia hyvään peruskäyttäytymiseen liittyviâ asioita yritetään tolkuttaa ja opettaa.
    Hän on satuillut ja tuhonnut omaa omaisuuttaan aina, siis ihan alusta asti. Että mikään ei ainakaan ole muuttunut siinä mielessä.
    Hän on ujo ja aika arka, tosin on viimeisen vuoden parin aikana saanut lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Onneksi.Sitten on yksi luonteenpiirre joka voi olla kaiken taustalla: hän on herkkäuskoinen, luottaa muiden sanaan ja on aika lapsellinen moniin iKäisiinsä verattuna.Niin joo, ja hänellä on valtava tarve miellyttää muita….

  24. minjo sanoo:

    joo, justiinsa, se kuva oli just siitä sadusta. Ihmekös tuli tarina mieleen, heheh? ;-) Ihmettelin, että se punahilkkahan oli tyttö, mutta kuvassa oli poika… Toivottavasti selviää kaikki ok. Aloitatte vaikka uuden aamun puhumalla pelkkää totta.

  25. Merja sanoo:

    Meillä poika tekee just tuota. Katsoo silmiin ja väittää kivenkovaan ettei ole syyllinen (vaikka useimmiten on, jos jotain tihutöitä on täällä tehty). Näitä selvittelyjä on meillä käyty useaan kertaan..

    Huolestuttavaahan se on jos valheita tulee liian helposti. Oletteko ajatelleet että laittaisitte hänet sillä tavalla vastuuseen rahasta, että hänen pitäisi esimerkiksi jollain työllä ’tienata’ se raha takaisin? Jotain sillä tavalla epämiellyttävää hommaa hänelle että ainakin muistaisi tekonsa jonkin aikaa..

  26. Kirsikka sanoo:

    No on teillä aika soppa setvittävänä. Toivottavasti selviää ja poikanen hoksaa totuuden ja palturin puhumisen eron.

    Kirsikka

  27. Iiris sanoo:

    … ja sitten vielä joku sanoo, että lapsen elämä olisi helppoa ja vaivatonta (- jos kyllä ei ole vanhempienkaan). Jotenkin voin hyvin kuvitella itseni tuon poikasi kohdalle.. En muista kamalasti valhedelleeni lapsena, mutta tunnistan tuon tarpeen silloisessa itsessäni. Kun asiat ovat vaikeita, ja kun ei haluaisi kertoa kenellekään, miten kaikki oikein menikään, ja jos ne suuttuu, ja kun muakin hävettää, ei pelkästään itseni vaan myös sen tyhmän kaverini puolesta…
    Halauksia paljon!

  28. Violet sanoo:

    minjo: oi ne kaikki aamut jotka ollaan aloitettu niin – ja sitten tulee kuitenkin kaikenlaisia juttuja. Mutta niin. Onneksi on aina mahdollisuus muuttua.

    Merja; olemme ajatelleet – se olisi vähintä mitä hän voisi tehdä. Mutta silti….että on pitänyt mennä tekemään kaikki tää…ja nyt kun alkaa näyttää valitettavasti siltä että tässä on kiusausjuttukin takana. Sääliksi käy pikku rosmoa.

    Kirsikka; keitto on monipuolinen juu. Koko ajan lisää. Asiassa edistytään nyt kuitenkin. Kyllä tämä tästä ja se siitä.

    Iiris; minä tunnistan kanssa. Muistan erityisesti kolme tapahtumaa joihin liittyy valtava syyllisyys, peittely ja häpeä. Ja sitten se helpotus mikä tuli kun kerä aukesi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s