Huomio

Kävin siis hiljattain Suomessa. Sitä tapahtuu kerran, maksimissaan kaksi kertaa vuodessa.  Joka kerta panen merkille asioita, tahdon tai en. Uusia asioita, vanhoja totuuksia ja ylipäätään tunnelmia ja ilmiöitä. Tunnustelen miltä tuntuu kulkea kadulla, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa, ympäristöönsä ja minuun. Yritän havaita uusia tuulia ja uusia toimintatapoja. Isken päätä seinään paikoilleen jämähtäneiden asioiden äärellä.

Mietin kerta toisensa jälkeen: kumpi on muuttunut enemmän, minä vai Suomi?

Kysyn myös: huomaisinko kaiken tämän ellen olisi koskaan lähtenyt?

Kun palaan takaisin kotiin huomaan ensimmäisen asian täällä on toisin: ihmiset huomioivat toisensa.  Se tarkoittaa katseita, ehkä pientä hymyä, sanoja. Jokainen haluaa varmasti tulla huomatuksi, huomioiduksi. Suomeksi sanotaan että joku on huomionkipeä, mutta sillä tarkoitetaan jotakin ihan muuta kuin mitä minä nyt. Minusta  toisten huomioiminen, huomioonottaminen  on ihan perusasia kun kerran porukalla elellään täällä maapallolla.  Se alkaa esimerkiksi niin että sanotaan (ääneen) ihmiselle (vaikkei tätä tunneta) että anteeksi. Tai kysytään tarvitaanko apua (vaikkei se jumaliste olisikaan minun ongelmani). Ja hymyilläkin sopii. Ei se ole idioottimaisuuden merkki. Suomalaiset ovat usein niin kamalan cool että ihan selkäpiitä raapii.

Mainokset

64 comments on “Huomio

  1. Tintti sanoo:

    Niin. Teen toisin ja tunnen itseni idiootiksi joka ainut kerta. Se siitä ”pienikin elel muuttaa maailmaa” -filosofiasta. Olen sitten idiootti, eihän se ole minulta pois.

  2. Hanna sanoo:

    Nyt en voi muuta kuin olla aivan samaa mieltä. Englannissa tervehditään, hymyillään ja varsinkin pyydetään anteeksi. Joskus jopa ilman ’kunnon’ syytä, se vaan on kohteliasta. Olen hommissa pienessä putiikissa ja jos jätän tervehtimättä tai kysymättä ’are you ok’ (mikä kyllä välillä vaan pelkkä tervehdys) niin asiakkaat saattavat kokea sen röyhkeäksi. Pienellä hymyllä ja oh sorry:lla pääsee täällä jo pitkälle. Kiitoksia jaellaan myös paljon! Tietysti joka maasta löytyy poikkeuksia ja puhunkin nyt hyvin yleisellä tasolla.

    Esim. kaupassa on hyvin yleistä, että kassa kysyy no mites on päivä mennyt. Ja siihen kuuluu vastata lyhyesti. Ei hän yritä kaverisi olla, vaan pelkästään ystävällinen. Se tuntuu kivalta, kun pääsee eka juttuun sisälle.

    Mielenkiinnolla odotan millaisia eroja huomaan itsessäni ja Suomessa kun muutan takaisin. Toivon todella, että osaan pitää kiinni niistä muutoksista, jotka olen itseeni omaksunut täällä Enkuissa ja joita varmasti pidän ihan itsestäänselvyyksinä.

    Siitä miten enkut ja suomalaiset ylläpitävät ihmissuhteita, kaveruussuhteita, miten heihin ystävystyy, onkin sitten jo asia erikseen!

  3. Maare sanoo:

    Sama ajatus täällä kuin Tintilläkin. Tuntee itsensä oudoksi jos juttelee ventovieraille. Onneksi kypsemmällä iällä on vastaansanomaton oikeus ja ilo olla outo pölpöttäjätäti.

  4. Violet sanoo:

    Tintti: Ole vaan jatkossakin idiootti!

    Hanna; Sen unohdin sanoa tuossa kirjoituksessani että tällä kertaa Suomessa tuntui että sai ihan silmiinpistävän hyvää palvelua monessa paikassa. Oli monia kivoja ja auttavaisia ihmisiä mm. museossa, kaupoissa jne. Mutta tämä mistä nyt kirjoitan onkin eri asia.
    Ihan semmoinen että tajuttaisiin antaa tietä, hiukan väistää, katsoa päin, jumalauta! (Anteeksi, mutta kun on minusta ihan käsittämätöntä miten ihmiset luumuilevat. Ei se ole ujouden syytä.)

    Maare; Pidä kiinni tästä oikeudestasi! Sinut tuntien voisin kuvitella että vieraille suuntaamasi sanat ja huomio ilahduttaa. Ehkä…sitten joskus…siitä alkaa jotakin poikia ja saa takaisin sitä samaa.

  5. Kirsikka sanoo:

    Sitä voi tosiaan ihan testata, että millaisia reaktioita saa aikaan kun vaikka hymyilee tai sanoo jotain vieraalle ihmiselle! Tai auttaa. Olen huomannut, että on todella pieni vaiva saada toiselle hyvä mieli ja yleensä ei menetä itsekään mitään, päinvastoin.

    Ja voi saada aikaan mielenkiintoisen juttutuokion jostain pienestä sanasta. ;)

    Kirsikka

  6. Violet sanoo:

    Kirsikka; no se juuri että mulle ainakin tulee itselleni niin hyvä mieli jos tunnen että olen ollut avuksi. En toki aina ja joka tilanteessa jaksa/viitsi mutta kun edes useinmiten tai vaikka edes toisinaan…
    JA vaikka ei mitään sen kummempaa juttua tulisi aikaan (eikä useinmiten tule enkä kaipaakaan) niin ihan pienikin huomio tekee paljon.
    Semmoinen pieni ”flirttailu” (tuo on ehkä väärä sana kuitenkin) Suomesta puuttuu. Tai se otetaan kauhean vakavasti tai väärin. Siihen liitetään heti joku ” iskuyrityksen mahdollisuus” tai jotain. Enkä tarkoita nyt edes että pitäisi julistaa ääneen että onpa rouva kaunis tänään tms. Katsekin kertoo tai ilme.

  7. Merja sanoo:

    En tiedä oletko itse huomannut.. mutta minusta tuntuu joskus että huomaat Suomesta ensimmäisenä ne negatiiviset jutut. Ainakin puhut niistä kohtuupaljon blogissa.

    Älä nyt tykkää huonoa.. tämä on vain juttu jonka olen pannut merkille..

    Minä taas kaipaan tuota viileyttä. Tämä paikka missä minä asun nyt on se toinen ääripää. Tuntuu että huomaamatta ihmisiä ei voi oikein olla missään, aina pitäisi olla hymyä, ystävällisiä sanoja, eleitä blaa blaa. Joskus tekisi niin hyvää olla vaan omissa oloissaan.. mutta sitten saa omituisen maineen..

  8. Olina sanoo:

    Tuo on jännää, katsoa omaa synnyinmaataan vierain silmin. Koin vähän samaa kun vietettyäni monta vuotta hämeessä palasin kotikaupunkiini Vantaalle. Miten erilaisia sitä ollaan Suomen sisälläkin, ja miten asioita näkee, kun on poissa ja sitten palaa.

    Vaan mitä tulee huomioimiseen, niin väittäisin, että paikkakunnittain on eroja täällä(kin). Nykyisessä kotikylässä kyllä tervehditään, jutellaan ventovieraille, ihmiset ylipäätään tuntuvat välittömiltä ja ystävällisiltä, siinä missä Vantaalla kiidetään katse maahan luotuna ja pujahdellaan välinpitämättömiä, ja taas hämeessä suhtaudutaan kohteliaan jähmeästi muualta tulleisiin.

  9. minjo sanoo:

    Ihan samaan kiinnitän minäkin huomiota. Suomessa eletään hiukan niin kuin pallo kuuluisi jokaiselle itselleen, otetaan oma tila ja sâilytetään se. Menen siitä aina itse ihan lukkoon ja olen sitten vähintään yhtä tökerö. En ikinä käyttäydy itse niin moukkamaisesti kuin Suomessa käydessâni. Se smalltalkin ja huomioimisen täydellinen puute saa minut aina vaivautumaan niin, että en sitten osaa edes sinne sopivia normaaleja käytöstapoja, koska alan jo kyseenalaistaa niitäkin, koska kukaan muukaan ei niitä nykysuomessa näytä käyttävän… Muutaman kerran olen päättänyt olla itse sellainen kuin olen muuallakin ja se on toiminut hyvin, mutta siinä joudun psyykkaamaan itseäni loputtomasti, koska ulkomailla pitkään asuneena olen tottunut sopeutumaan nopeasti vastapelureiden mielenliikkeisiin… Ai niin, äskettäin tavattuani minulle ennestään tuntemattomia suomalaisia kysyin eräältä fiksulta suomisukulaiseltani, mitä minun olisi pitänyt suomeksi sanoa. Olin sanonut jotakin englannista ”suomennettua”, mikä kuulosti erikoiselta ja saikin erikoisen vastaanoton. Sukulainen sanoi, että siinä tilanteessa voi sanoa ihan mitä tahansa, millä osoittaa, että huomaa toisen ja arvostaa ihmistä. Kuulema muuta ei voi, koska sellaisia kauniita lauseita ei ole olemassa. Mikä tahansa siis käy, mikä vain ”tunnustaa toisen olemassa olon siinä tilanteessa oikeutetuksi.” Se oli hyvin ajateltu, mutta jäi harmittamaan, että kulttuuri voi olla niin kutistunutta, ettei edes ihmisyyttä tunnisteta mielellään.

    Mutta hienoa, että sait hyvää palvelua. Siinä täytyy nostaa suomalaisille hattua. Kaupassakin voi luottaa että myyjä on ainakin kohtalaisen rehellinen neuvoissaan tai tunnustaa suoraan jos ei ole varma. Esim. meikkejä en juuri siksi osta ikinä täältä, koska en luota vähääkään paikallisten asiantuntijuuteen. Vaatteissa sama, ettei myyjiin voi luottaa ollenkaan, kaikesta sanovat täällä, että hyvältä näyttää, jos vain on suurinpiirtein oikea koko…

    Ystävyydestä en osaa sanoa sen kummempaa. Joka paikassa jotkut ystävyydet säilyvät ikuisesti ja toiset kuluvat puhki, kun tilanteet muuttuvat.

  10. Liivia sanoo:

    Joka kerta huomaan melkein missä tahansa muun maan paikassa (paitsi Prahassa), että onpa täällä ihmiset ystävällisiä! Ainakin keskimäärin ystävällisempiä kuin Suomessa.
    Ja sitten seuraa kulttuurishokki kun palaa takaisin, hetken tuntuu, että kun ihmiset kävelevät päin, tönivät, kulkevat naama väärinpäin, länttäävät oven naaman edestä kiinni…

    Tähän liittyen pistän merkille myös erilaisen suhtautumisen lapsiin. Muualla heidät huomioidaan joukkoon kuuluvina tai jopa erityisinä, Suomessa katsotaan kuin ilmaa tai välttämätöntä pahaa.
    Tähän voi olla syynä kasvatuserotkin. Jätetäänkö Suomessa lapset niin kasvattamatta, etteivät osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla ja siksi saavat niin huonon vastaanoton, kun kaikkialla on heistä huonoja kokemuksia.
    Jo lasten pukemisesta Suomessa näkee, kuinka täällä omatkin aliarvostavat lastaan. Virttyneessä trikoopuvussa ravintolaan, kurahaalareissa kaupungille?
    Tämä oli tietysti yleistystä.
    Ilokseni olen pannut merkille myös voimistuvaa uutta suuntaa.

    Kyllä suomalaisten pitäisi tapakulttuurilleen ehdottomasti tehdä jotain!
    Eniten ihmettelen, mihin ja milloin se on kadonnut, sillä olen aika varma, että vielä 60-luvulla Suomessakin osattiin olla kohteliaita.

  11. Liivia sanoo:

    Olinan kommenttiin viitaten, Suomen sisälläkin erot ovat tosiaan suuria.
    Itse muistan kuinka paluumuutin Helsingistä Tampereelle. Vaahtosin kaikille varmaan ensimmäisen kuukauden siitä, kuinka äimänä olin kun kassaneiti jutteli, ihmiset tervehtivät. Se todella tuntui silloin siltä!

    Ja kuitenkin väittävät, että juuri Tampere (lisäisin siihen oman paikkakuntani) olisi Suomen tylyintä seutua.
    Erästä hesalaista, joka oli asunut muutamia vuosia Tampereella, haastateltiin juuri Aamulehteen, kysyttiin, että mikä on suurin ero Hesaan verrattuna. Hän vastasi, että ihmiset kävelevät hitaammin kaupungilla. Tämä on totta! Ja pysähtelevät muittamutkitta möllöttämään keskelle vilkasta tietä.
    Ei turhaan sanota hämäläisiä hitaiksi:)

  12. Mirja sanoo:

    Minä en ole koskaan huomannut tuollaista, mutta asunkin pienemmässä kaupungissa. Täällä pidetään ovia toisille auki, kiitetään, tervehditään ja pyydetään anteeksi, ollaan välittömiä ja jutellaan ventovieraidenkin kanssa. Ehkä suurissa kaupungeissa tilanne on toinen (Helsinki, Turku, Tampere), siellä voidaan olla hyvinkin tylyjä. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että suomalaista ei ole tarkoitettu isoihin kaupunkeihin asumaan, vaan meille sopisi paljon pienemmät yhteisöt. Suomalaiset ja suurkaupungit on oikeasti sovittamaton yhtälö.

  13. Mirja sanoo:

    Mitä tulee lapsiin, niin Suomessa on sentään se etu, että voi antaa lasten olla vapaana pihoilla juoksentelemassa ja kulkea itsenäisesti koulumatkansa, monissa Euroopan kaupungeissa se ei taida käydä päinsä. Minuakin vähän ärsyttää tällainen jatkuva suomalaisuuden mollaaminen.

  14. Miia-Rebekka sanoo:

    On nuo erot tosiaan Suomen sisällä suuria. Itse olen pienestä maalaiskaupungista ja täällä ihmiset kyllä tervehtivät, pyytävät anteeksi, pitävät ovea auki ja kassatädit ja -sedät juttelevat niitä näitä. Tietenkin riippuu myös henkilöstä, kyllä niitä nyrpeitäkin ihmisiä löytyy.

    Helsingissä käydessä on tullut huomattua se sellainen kiireen tuntu ja se, ettei toisia huomioida ihan samalla tavalla kuin täällä maalla.

  15. Liivia sanoo:

    Mirjalle, jos viittaat minun pätkääni, niin puhuin pelkästään käytöskulttuurista!

  16. Violet sanoo:

    Merja: totta kai olen huomannut ja myönnän. Olen luottanut siihen että jutut osataan lukea niin ettei negatiivistenkaan asioiden esilleottamista pidetä sellaisena että minä täällä korottaisin itseäni johonkin eri porukkaan tai pitäisin parempana sun muuta.
    Siis minähän olen niin suomalainen kuin olla ja voi, tai tarkemmin sanottuna tamperelainen (sillä se ei ole ihan sama asia;-)!) ja tämän tietävät ainakin kaikki jotka minut oikeasti tuntevat.
    Siitä johtuen juuri tiedän että se teidän ääripäänne siellä ei kuuna päivänä kävisi minulle. En jaksaisi, niin luulen.

    Olina; juu, ihan takuuvarmasti on eroja. Eikä tämä nyt ole mitään vain suomalaista ettei muita huomioida.

    minjo; joo, en tiedä oliko sattumaa vai mitä mutta se on sanottava että monissa paikoissa (töissä olevat ihmiset) olivat kyllä oikein kivoja. Yksi mieskin museossa pakkasi ostokseni pyytämättä ja niin huolella että alta pois;-)
    Olisin toki voinut valita näkökulmaksi ne kaikki kivat yllätykset ettei olisi tullut tällainen negatiivinen juttu…mutta kun semmoinen ikävä tunne valitettavasti jää päälle toisinaan.

    Liivia; Suomessa ollessani kuulin teeveestä että jossakin kyselyssä Tampere oli valittu Suomen ”parhaaksi kaupungiksi” tms. Siis kriteerinä oli että missä olisi paras asua. Seuraavina oli Turku ja oliko se nyt Jyväskylä.

    Joo, eroja kaupunkien välillä on varmasti. Jos Suomessa asuisin niin haluaisin varmaan kuitenkin asua juuri siellä Tampereella.

    Mirja; En oikeastaan tarkoita edes tylyyttä. Totta kai täälläkin ollaan tylyjä ja mitä nyt suurissa kaupungeissa onkin. Ihmiset tulevat vähän pimeiksi.
    Minusta tylyyskin toista kohtaan on enemmän kuin täydellinen ignoraatio. Se ei ole parempi tietenkään, en minä sitä tarkoita.
    Minä EN mollaa suomalaisuutta. Jos kokisin tätä samaa missä tahansa päin maailmaa niin se haittaisi minua ihan samaan tapaan ja tekisi apean mielen.
    Minulla on kokemusta vain Suomesta, Ruotsista, Ranskasta, Hollannista, Belgiasta (ja mitään etelän viikon lomamatkoja en laske mukaan koska sellaista aikana ei mielestäni saa oikein mitään kuvaa mistään).

    Näistä maista joista minä mitään osaan sanoa kokemukseni on se, että Suomessa tätä toisten ”huomaamattomuutta” on eniten.

  17. Violet sanoo:

    Piti vielä se jatkaa ihan yleisesti että minulla on aavistus että tätä kirjoitusta luetaan (joku saattaa lukea) niin että minun arvellaan olevan joku yltiösosiaalinen, avoin papupata, leuhka maailmannainen joka tulee Suomeen sormi pystyssä arvostelemaan moukkia ja vaatimaan jotakin.

    Todellisuudessa olen asunut Tampereella liki 30 vuotta, olen perustamperelainen aina vaikka olen muuallakin, olen aavistuksen verran mörkömäinen ja minusta on oikein hyvä olla yksinkin. Ja minä vihaan small-talkia…

  18. minjo sanoo:

    Tulin vielä takaisin. Ei tämä juttu minusta nyt niin kauhean negatiivista ollut. Pakostihan sitä kiinnittää huomiota erilaisuuteen jos jostakin on kauan poissa. Ehkä sitä vaan tulee niin helposti sellainen hyökkäys-puolustus asetelma tahtomattaan, kun jokaisella meillä on niin erilaisia kokemuksia ja vertailukohteita. Vaikka erilaisuus harmittaa ja kiukuttaakin joskus, niin totta se on, että kai me kaikki sen verran kotiseuturakkaita ollaan, että jos kotimaahan muuttaa niin omalle seudulle varmasti mieluiten. Sitä sitten kârvistelisi sen aikaa, kunnes tottuisi olemaan ja sitten olisi taas ihan tyytyväinen. Niinhän se on muuallakin. Ekat sopeutumiset vie aina ihan hermoraunion kuuloiseksi, vaikkei itsekään ihan niin negatiivisesti kaikkea edes koe, kunhan kommentoi vain, ja sitten elämä alkaa kuitenkin sujua mallikkaasti.

    Tykkään lukea sun juttuja. Eilenkin olin ihan fiiliksissä siitä tuoksutekstistäsi. Sananvapaus vallitkoon!

  19. minjo sanoo:

    En tiedä voiko kirjoittamalla muutenkaan tehdä ikinä 100% oikeutta kenellekään ihmiselle tai aiheelle. Joku näkôkulma on kuitenkin valittava ja kirjoitustyyli myös, joten ei sanoja saisi liian vakavastikaan ottaa. Tyhjetävään kirjoitukseen menisi koko elämä ja tsiljoonia sivuja, jos ei jotenkin rajoita aihettaan ja näkökulmaansa. Nyt suljen sanaisen arkkuni ja keskityn työntekoon.

  20. junika sanoo:

    Se, että otat täällä puheenaiheeksi tekemäsi huomiot, jotka ovat negatiivisia, ei mielestäni ole merkki siitä, että tekisit aina ja pelkästään ja aina pelkästään negatiivisia huomioita Suomessa käydessäsi.

    Minä ärsyynnyn aika helposti, jos suomalaisuutta pelkästään arvostellaan, sillä mielestäni meidän pitäisi oppia olemaan ylpeitä omasta kulttuuristamme ja keskittyä nimenomaan hyvään, vahvistavaan ja ainutlaatuiseen.

    Asiat, joita nytkin otit esille, ovat mielestäni sellaisia, joihin pitäisi saada muutosta aikaiseki. Ei se oman tilan tarve, rauhallisuus ja ujouskaan saa tarkoittaa töykeyttä ja vääränlaista itsekkyyttä. Sitä voi huomioida kanssakulkijat, vaikka olisikin hiljainen ja arka. Voi antaa tilaa, voi ainakin vilkaista silmiin ja tervehtiä äänettä, voi avata oven jne. Se on totta, että Suomessa tätä tapahtuu tosi harvoin ja se saa meidät tuntemaan itsemme vielä yksinäisemmäksi kuin mitä olemme ja mikä on meille luonnollista.

    Minä jouduin kesällä Saksassa ollessamme selittämään meidän hiljaisuuttamme heille, paikallinen sairaalaväki ei oikein ymmärtänyt, että viihdyn ihan hyvin itsekseni lukien kirjaa (että se ei ollut ahdistuneen, vieraaseen kulttuuriin joutuneen keino yrittää selviytyä tilanteessa).

    Minä varmasti kaipaisin Suomeen, jos asuisin jenkeissä. Se, ettei osata yhtään kunnoittaa toisen tilaa, vaikka elekieli esim. kertoisi halusta eristäytyä, on minusta myöskin töykeää ja epäkohteliasta ja moukkamaista. Se on sitä vain käänteisellä tavalla!

    Mutta täytyy kyllä myös huomauttaa, että oli ihanaa siellä Saksassa, kun aamulla ihan tuntemattomat raksamiehet vastaan tullessaan sanoivat ”Guten Morgen, Lieblich!”. Olisi niin mukavaa saada Suomessakin huomiota. Ja se ei todellakaan tarkoita, että olisin huomionhakuinen! Olisi vain mukava saada tuntea kuuluvansa laumaan, sillä laumaahan me ollaan ja lauman ilmapiiri muodostuu sanattomien viestien välityksellä.

  21. mizyéna sanoo:

    Minä en saanut kirjoituksesta mitenkään negatiivistä kuvaa vaan otin sen vain yhtenä huomiona minkä itsekin suomessa ollessa huomaan. Ulkosuomalaiset eivät vain saa yleensä arvostella suomea ilman, että heitä pidetään jotenkin itseään parempina pitävinä vaikka minäkin aina nimenomaan sanon, että sama asia häirtisisi minua ihan missä tahansa maassa.

    Kaipaan hyvää asiakaspalvelua. Sitä, että kassa ylipäätänsä tervehtii ja sanoo kiitos ja ole hyvä. Meillä päin on puutetta ihan tälläisistä perusjutuista. Vaikka muuten kadun tallaajat ovat kovin ystävällisiä ja toiset huomioivia niin asiakaspalveluun se ei jostain syystä ulotu lainkaan.

  22. Violet sanoo:

    minjo; Juu, jos palaisin/joskus palaan Suomeen niin mieluiten Tampereelle. Ihan siksi, että tiedän että ajan mittaan sinne sulautuisin sitten kuitenkin ehkä parhaiten kun en SUomesta muuta paikkaa tunne ollenkaan omakseni.

    Sen olen huomannut että heti kun tulen Suomeen vaikkapa vuoden tauon jälkeen huomaan kirkkaasti jonkun asian. Hyvän tai huonon. Kahdessa viikossa totun niin etten enää juuri huomaa. Sitten menen pois – ja kun tilanne on toinen täällä kotona niin huomaan taas sen eron.

    Tuo on totta mitä sanot näkökulman valinnasta ja tyhjentävästä kirjoituksesta. Ajattelen myös ettei minun tarvitse ihan kaikkea selittää, lukijat ovat ajattelevia ihmisiä.
    Kaiken voisi kirjoittaa tuhannesti ilkeämmin, kauniimmin, latteammin, paremmin, miten vain. Minä kirjoitan tällä omalla tavallani.

  23. uuvee sanoo:

    huomaan saman vieraillessani ulkomailla, mutta ilmiö toteutuu jo pelkästään Suomen mittakaavassa kun matkaa kehä kolmosen lähettyviltä kohti pohjoista. kun muutin opiskelujen ja työn perässä lapista etelään, mietin miksi ihmiset tuijottelevat ja pälyilevät minua linja-autossa kuin hullua… ”paikallinen” työkaverini keksi ratkaisun, hymyilet. herranjestas! hymyilee ja vielä ilman syytä, kaikille ja samalla ei kenellekään, mitensekehtaa. ..ja minkälaisia katseita bussissa nykyäänkin saakaan, jos ikkunapaikalta pyrkii poistumaan ja kohteliaasti pyytää tietä, sen sijaan että elehtisi ärtyneesti ja ääneti, että no nyt pitäisi kyllä jäädä tässä HETI.
    pelottavinta miten ihmiset tuntuvat säikähtävän arkipäiväisiä kohteliaisuuksia ja pieniä huomaavaisuuksia..

  24. Hanna sanoo:

    Minä ymmärsin tekstisi vain erojen vertailuna ja en niinkään valittamisena tai yleistyksenä. Tottakai sitä ’omaa maataan’ katselee erilaisin silmin. Kulttuureissa on näissä asioissa paljonkin eroja.

    Itselleni suomalaisena enkkulainen kohteliaisuus on kivaa kun se tuntuu melko luontevalta, ei väkinäiseltä tai väkisin väännetyltä. Uskon, että jostain päin löytyy sellaisiakin paikkoja missä ollaan jopa ylikohteliaita minun makuuni, tai siihen mihin olen tottunut. Mielenkiintoisia tällaiset erot vaan ovat :)

  25. Violet sanoo:

    junika; niin no siis todellisuudessa huomioistani suurin osa on aivan neutraaleja ja paljon on positiivista. Voisihan niistäkin enemmän kirjoittaa kyllä.
    Tuo mitä sanot: ”pitäisi oppia olemaan ylpeitä omasta kulttuuristamme ja keskittyä nimenomaan hyvään, vahvistavaan ja ainutlaatuiseen”. Ajattelen juuri noin.

    JA oikein hyvin sanottu myös: ”Ei se oman tilan tarve, rauhallisuus ja ujouskaan saa tarkoittaa töykeyttä ja vääränlaista itsekkyyttä. Sitä voi huomioida kanssakulkijat, vaikka olisikin hiljainen ja arka. Voi antaa tilaa, voi ainakin vilkaista silmiin ja tervehtiä äänettä, voi avata oven jne. ”
    Minäkin ajattelin ihan näitä pieniä ja vaikka äänettömiäkin asioita jos äänenpäästäminen hirvittää…

    Tuo raksamiehiltä saamasi kommentti: tiedän miltä tuollainen tuntuu. Tajuan ettei se tarkoita yhtään mitään eikä edellytä minulta mitään mutta voi miten kiva mieli tulee.

    Siitäkin, että kun käyn ruokakaupassa tuolla muutaman kadun päässä ja matkalla sattuu samassa talossa asuva mies eteen niin hän tervehtii ääneen. Minusta olisi hullua teeskennellä ettei näe, ettei tunne. Suomeen en osaisi kuvitella vastaavaa.

    mizyena: juu se ettei kaupan kassalla sanotaan oikein mitään on kyllä ankeaa, tapahtui ihan missä hyvänsä. Voihan se työ siinä olla aivan persiistä tai mistäs minä tiedän miksei voi edes tervehtiä, mutta paha olo siitä tulee kumminkin. Ja helposti saa takaisin mitä antaa…

  26. maamaa sanoo:

    Mäkin olen huomannut, että nykyääjn suomessa kauppojen ja kioskien yms. myyjät ovat paljon ystävällisempiä kuin aikaisemmin; siis muuttunut niiden vuosien aikana kun olen ulkomailla asunut. :) Ehkä sielä on jokin ”sukupolvi” vaihtunut näiden 10 vuoden aikana, ketkä myyjinä ovat :)

    Täällä pyydetään anteeksi myös silloin, jos joku astuu varpaalle :D! Eli siis jos joku astuu mun varpaalle, niin minä pyydän anteeksi että tungin varpaani hänen kengän alle ;)

    ”Sorry!” tulee jo niin automaattisesti multa kaikissa tilanteissa, että suomessakin sanon sorry enkä anteeksi .. se on vähän noloa … Mutta kai parempi kuin ei mitään ;)
    Ehkä parin vuoden päästä sanon sitten ”pardon” kokoajan ;)

  27. Violet sanoo:

    uuvee: ”pelottavinta miten ihmiset tuntuvat säikähtävän arkipäiväisiä kohteliaisuuksia ja pieniä huomaavaisuuksia..

    Olipa hyvin sanottu! Jotakin tuollalista ajattelin myös mutten osannut sanoa.

  28. Iiris sanoo:

    Samaa mieltä kuin Junika tuossa yllä: suomalaisten hiljaisuus / ujous / sisäänpäin kääntyneisyys EI oikeuta huonoa käytöstä. Ja sellaiseksi lasken esimerkiksi juuri tuon mistä Violet, kirjoitit: että ei huomata eikä huomioida toisia.
    Tervehtiminen, anteeksipyytäminen, kiitos ja teitittely kunniaan!
    Itse huomaan teititteleväni aina tuntemattomia ikäisiäni tai vanhempiani.. johtunee ulkomailla vietetyistä vuosista, jolloin oppi sujuvasti olemaan Mrs K. (lasten alakouluikäiset kaveritkin sanoivat ’Thank you Mrs K– for having me..” kun lähtivät kotiin.)
    Kun olin lapsi (60-luvulla) pidettiin täällä Suomessakin vielä paljon enemmän kiinni tavoista – ja tarkoitan siis hyvässä mielessä :)

  29. Ninnu sanoo:

    Hei Violet,

    Kerrankin täytyy kommentoida kirjoitustasi: onpa hassua, kuinka eri tavalla eri ihmiset kokevat samat asiat! Itsekin asun Brysselissä, ja parin vuoden kokemuksella voin sanoa, että täällä saa huonointa palvelua ever: kassaneiti ei hymyile, jos yksi tuote on loppu, turha odottaa, että toista tarjottaisiin tilalle, ihmiset kävelevät päälle ja toikkaroivat kävelytiellä huomioimatta muita, bussiin/ratikkaan/metroon noustessa toljotetaan oviaukon edessä tekemättä tilaa uusille matkustajille jne. :)

    Suomessa saatetaan olla hiukka kylmiä, mutta kuitenkin ystävällisiä, asiakaspalvelun perusteet tunnetaan, kassaneiti tervehtii, bussissa/ratikassa/metrossa annetaan poisjäävien matkustajien nousta ensin ulos ennen kuin ängetään itse sisään ym.

    Mutta on mukava lukea, että tämänkin maailman ja nämä ihmiset voi kokea niin monella eri tavalla! Aurinkoista päivää!

  30. Allu sanoo:

    Ihme kyllä mulla oli viime Suomen reissulla ensimmäistä kertaa aivan erilaisia kokemuksia. Passitoimistossa olivat niin ystävällisiä, samoin postissa ja jouduin puheisiin ihmeen monen ihan vieraan ihmisen kanssa ja oikein itse aloin miettiä, että kuka on muuttunut, Suomi vai minä. Muilla kerroilla on kyllä ollut juuri noita sun kokemuksia. Ihmeellisin kokemus oli, kun istuin sukulaisnaisen kanssa kahvilassa ja siihen tuli hänen tyttärensä (korkeakouluopiskelija), istui vapaalle tuolille ja alkoi puhua äitinsä kanssa eikä vilkaissutkaan mua saati sitten morjestanut. Saksassa vastaavassa tapauksessa tyttö olisi antanut kättä ja sanonut päivää ja sen perään kohteliaasti vielä nimeni.

  31. Maare sanoo:

    Mörkömäinen! Hahhhahaha!

  32. Suomalainen sanoo:

    Olet ihan oikeassa siinä, että Suomessa asiakaspalvelu on parantunut huomattavasti. (Johtunee kovasta kilpailusta.)Siinäkin olen samaa mieltä, että ei tällä kansalla kyllä ole minkäänlaisia käytöstapoja, siis noin yleisesti ottaen. Esimerkkinä seuraavanlaisia tapauksia : jos avaan oven vaikka lastenvaunuja työntävälle äidille, niin kymmenestä 9 ei puhu mitään, 1 saattaa kiittää,siitä huolimatta availen ovia. Busseissa suomalaiset kuskit eivät vastaa tervehdykseen,siitä huolimatta tervehdin, ikkunapenkillä istuva ei puhu sanaakaan kun haluaa nousta bussista, vaan kääntyilee paikallaan. En piruuttanikaan nouse ellei kysymyksessä ole mykkä. Saman talon ihmiset eivät tervehdi, vaan juoksevat mieluummin portaat ylös kun näkevät jonkun tulevan. Surullista, mutta totta. Suomalaisen ihanneihminenhän on ”rauhallinen ja vaatimaton” =puhumaton.

  33. Yssi sanoo:

    On kyllä eroja muutaman kymmenien kilometrienkin välillä. Turussa paikallisbusseissa kukaan ei kiitä, mutta Salossa aina teineistä lähtien huikkaavat kiitokset poistuessaan bussista. Myönnän olleeni aika ihmeissäni asiasta ensimmäisinä kertoina.

  34. metsienmamma sanoo:

    Minäkin olen taas käymässä erimaassa ja huomioiminen todellä lämmittää, vaikkei kielestä ole hajuakaan. Nyökätään tervehdys, jos on tavattu edes vaikka vain kerran aiemmin ja muistetaan toinen. Ja lasta silitellään hiuksistä tämän tästä, ihan pienet toiset lapsetkin. Vaikkei yhteistä kieltä ole, niin kliseistä totta, huomioimisen ja läheisyyden, katseiden ja hymyjen kieli toimii aina!

    Näin Slovakiasta.

  35. Verna sanoo:

    Tuntuu, että ihan pelkät kohteliaat tavatkin auttaisivat niin paljon. Toivon hartaasti, että saisin omalle lapselleni jotenkin iskostettua ne selkäytimeensä itsestäänselvyyksiksi. Kai ne ihmisten käytöstavat kuitenkin ovat sieltä kotoa lähtöisin. Millään ”kulttuurien erilaisuus” -verukkeella ei pitäisi ovea seuraavan silmille läjäyttää tai kääntää katsetta pois jonkun tervehtiessä. Onneksi näissäkin asioissa on tapahtunut Suomessa kehitystä, ainakin haluan uskoa niin.

    Ulkomailla asuessa huomasin, että se tavallinen arki tuntui selvästi kepeämmältä ja miellyttävämmältä, kun siihen kuului enemmän ystävällisiä ilmeitä, tervehdyksiä ja jopa kohteliaisuuksia tai sitä parjattua small talkia. Miten monet kerrat ärripurriaamu kirkastui väkisinkin, kun joku kaupassa tai kahvilassa kehui pienesti. Vaikka ajoittain piti purra hammasta amerikkalaisen yltiöpositiivisuuden kanssa, tuntui se siltikin paremmalta kuin se ettei kukaan huomaa mitenkään koskaan.

  36. annau sanoo:

    Yhtenä päivänä raitiovaunun ajaessa mutkaan, eräs matkustajista horjahti niin, että kaatui syliini. Siis kunnolla rojahti päälleni. Katsomattakaan minuun ja sanomatta mitään, hän nopeasti nousi seisomaan ja jäi pois heti seuraavalla pysäkillä. Edes pientä pahoittelua olisin odottanut. Tämä henkilö vain oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, aivan kuin minua ei olisi ollutkaan, kuin olisin ollut raitiovaunun varusteisiin kuuluva pehmuste. Usein suomalaisilla pääsee suusta pelkkä spontaani ”Ohoh!” ja pahoittelu tulee sitten vaivaantuneena muminana, jos on tullakseen. Olin niin hämmentynyt tuosta episodista, etten itsekään tajunnut sanoa mitään. Tuli jälkeen päin aivan tuohtunut olo tuosta tapahtumasta. Ei siksi, että syyttäisin horjahtelijaa horjahtelusta, vaan siitä, ettei hän tajunnut pyytää anteeksi sitä, että kaatui päälleni.

  37. Soilmaija sanoo:

    Kylläpä taas Violet olet löytänyt aiheen mistä voitaisiin keskustella vaikka kuinka.
    Olen ollut poissa Suomesta 42 vuotta ja kyllä Suomi on muuttunut. Tietysti on niitä penkillä karvat korvilla istujia jotka eivät puhu eikä pukahda ja ovat yleensä aika tylyjä, mutta löytyy myös ihan ystävällisiä ihmisiä!
    Se joka minua piruuttaa kun kuulen ihmisten sanovan mitähän naapurit, ystävät etc, ajattelevat jos teen niin tai näin ihan niinkuin olisi jonkinlainen synti olla hymyilevä ja mennä eteenpäin vaikka se ei nyt sitten olisi niin perisuomalaista!

  38. MEP sanoo:

    Tytär asuu toista vuotta suomessa (helsingissä). Hänelle suomalaiset kaverit ihmettelivät miksi sanoo kaikille kappojen/kahviloitten kassoille kiitos! :D

  39. Liivia sanoo:

    Kovasti olen ihmetellyt sitä sisään tunkemista ennen kuin edelliset ehtivät ulos. Tavaratalojen hisseissä ja junissa varsinkin.

    Maalaisbussimme on usein myös ihan täysi niin että porukkaa seisoo käytävällä, mutta eikös siellä istu väkeä käytäväpenkillä ja pitävät kassiaan ikkunapenkillä, eikä tosiaan ole kyse suuresta ostoskassista tai matkalaukusta.
    Olen muutamia kertoja sanonut, että pääsisköhän tuonne istumaan. Sen sijaan että siirtyisivät itse ikkunapaikalle kassinsa kanssa, he nostavat vain kassin syliinsä ja kopien päältä saan könytä sitten itse sinne ikkunapaikalle. Päälle tulee kunnon mulkaisu.

  40. Leena Lumi sanoo:

    Liivia, Tampere on mieheni kotikaupunki ja silloin tällöin länsirannikolle mentäessä poikkeamme sinne syömään ja putiikkeihin. Tamperelaiset ja raumalaiset ovat kaikkein lunotevimpia tulemaan ihmisten kanssa toimeen! Ja sen huomaa jo kaupoissa.

    Me olemme Sveitsissä oppineet, että kun lähesty autolla jalankulkua, auto pysätyetään jo hyvissä ajoin. Siellä on tästä lakikin, mutta en sitä nyt tähän kirjoita. No, me ollan systemaattisesti alettu tehdä sitä täälläkin, sillä Suomessa jalankulkija saa juosta henkensä edestä kadun yli. Muutama päivä sitten oli lehdessä yleisönosastokirjoitus, jossa toivottiin, että ’kukkan EI tekisi niin’, koska aikaa kuulemma on odottaa;-)

    Suomessa on kuitenkin taikaa, mieheni liikeystävä Brysselistä, vaihtaisi Belgian Suomeen lennossa! Hän saakin täällä aina asua hotellissa joka on kaupungissa, mutta järven rannalla ja kun hän herää, on hämmästys suuri, sillä kuuluu lintujen laullua, eikä liikenteen melua.

  41. Matroskin sanoo:

    Anteeksi on suomalaisille vaikea sana. Sitten jos itse pyytää anteeksi vahingossa tuupattuaan jotakuta, reaktio saattaa olla ärähdys: ”No sietääkin pyytää!”

    Minusta Suomessa saa hyvää palvelua, mutta asiakkaat käyttäytyvät törpösti. Minusta on ihan pöyristyttävää, että kun ollaan kassalla maksamassa, puhutaan samaan aikaan kännykkään sen sijaan, että kommunikoitaisiin myyjän kanssa (enkä itse ole myyjä).

    Itse pyrin aina auttamaan vanhoja ihmisiä ja samaa tolkutan lapsille. Bussissa pyydän aikuisia antamaan paikan lapselle. Olen samaa mieltä Liivian kanssa että Suomessa ollaan lapsivihamielisiä. Lapseni meni vaatekaupassa vahingossa tiskin taakse. Mitään sanomatta myyjä, nuori nainen, työnsi lastani rinnasta henkarilla taaksepäin.

    Mutta kyllä muuallakin tungetaan ja pusketaan. Suomessa sentään osataan seistä hiljaa ja siivosti jonossa. Siinä muuten yksi juttu mikä ärsyttää, vaikken ole ollut poissa: joka paikassa tuntuu olevan nykyään neuvostotyylinen jono.Kahvilassa yksi ihminen rahastaa ja väsää erikoiskahvit, asiakkaat jonottavat kiltisti ja maksavat älyttömän hinnan.

  42. pikkujutut sanoo:

    Minulle vuodet maailmalla ovat opettaneet katsomaan asioita kulttuureista käsin. En enää täällä kummastele jos joku jää katsomaan tai oikeastaan tuijottaa minua tai haluaa koskettaa hiuksia. Negatiivisena asiana taas voi nostaa ne miehet, jotka ehdottelevat yhtä sun toista vain siksi että olen ulkomaalainen.Toisaalta sitten kasvotuttavatkin tervehtivät eli joka lähtöön löytyy porukkaa.

    Täällä on runsaasti expatteja englanninkielisistä maista. Heidän tervehtiessään kuulee, hi, how are you? Minulta meni pitkän aikaa tajuta ettei siihen kysymykseen välttämättä tarvitse vastata kun kysyjä ei ehkä olekaan kiinnostunut mitä oikeastaan kuuluu, kunhan heitti kysymyksen kun niin kuuluu tehdä. Paikallisten tervehtiessä arabiaksi samalla tavoin he kyllä haluavat kuulla sen loppuosankin.

    Mutta mitä tulee tuohon Tampereen tylyyteen voin sen sanoa omakohtaisesti olevan täysin totta. Olimme viime kesänä Tampereella ja tytär sai ilman mitään aihetta niskaansa jonkun 50+ rouvan kiukkukohtauksen. Haukkui siinä samalla minutkin. Jäin aivan sanattomaksi. Tytär ei suostu lähtemään enää lähellekään Tamperetta. Toisaalta yhden ihmisen ei saisi antaa kuvaa kaupungista mutta ks.rouva pilasi täysin muuten mukavan retken.

  43. mizyéna sanoo:

    Onpas tänne tullut paljon mielenkiintoista keskustelua sitten aamun.

    Tuli mieleen tuosta kohteliaisuuksien pelästymisestä tilanne vuosien takaa kun tuttu tunisialainen mies oli ekaa viikkoa Haminassa ja meni kirjastoon käyttämään internettiä. Viereisellä koneella pelasi alakoululainen poika kenen kanssa olivat jotain jutelleet. Lähtiessä mies antoi pojalle poskisuukon ja taputti päähän. Krjastontädit soittivat poliisit miehen perään, pedofiili epäiltynä. Tunisiassa on ”pakko” pussailla tutut ja tuntemattomat lapset mennen tullen eikä miehelle tullut mieleenkään toimia toisin kun ei vielä suomen kulttuuria tuntenut.

  44. Jonna sanoo:

    En ehdi lukea nyt kommentteja, mutta sanon vaan, että juuri tänään mietin kadulta rappukäytävään noustessa, että saameri millaisia juntteja tuossa kadulla kulkee. Viisi vuotias piti minulle ovea auki, että sain ryttyytettyä vauvan vaunut rappukäytävään. Sama homma kahvilassa, ovesta lappaa sakkia sisään ja viisi vuotias pitää heille ovea auki eikä kukaan edes kiitä!! Argh!

  45. Outi sanoo:

    Amen. Ja kaiken suomalaisista ylläpuhutun lisäksi voisin todeta, että tähän samaan pakettiin näyttää kuuluvan myös yletön ympäristön sotkeminen. Kait nämä karkkipaperit, mehupakkaukset, mäyräkoirien kuoret, jopa kokonaiset roskapussit tuolla kävelyteiden varsilla kertovat siitä samasta: kenestäkään eikä mistään välitetä.

  46. Anna sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe!

    Asun pääkaupunkiseudulla ja kokemuksia on täältäkin eri alueilta monenmoisia. Olen tosi ujo, mutta tykkään kamalasti ihmisistä ja reagoin mielestäni usein hymyllä, noteeraan ihmisiä. Nykyisessä kaupunginosassa on ilahduttavan paljon avoimen oloisia ihmisiä, vaikka minulle aivan vieraita, toisenlaisiakin kaupunginosia on ollut. Mutta kyllä tuo on surullisen tuttua, tuo että ihmisiä ei huomata, vaikka olis ihan aihettakin saati sitten ilman erityistä syytä.

    Palvelu on täällä yleensä tavattoman ystävällistä, mikä on selvä noin kymmenen vuoden aikana tapahtunut muutos. Tehdään enemmän kuin olisi välttämätöntä, palvellaan kiireettä eikä katsota onko asiakkaalla päällä tuulipuku vai turkki. Kerran lapsi pääsi esimerkiksi myyjän avustuksella ottamaan viivakoodin tuotteesta ja tämä oli Stockmannilla!

    Lapsiystävällistä meininki ei tosin vielä kovin yleisesti mielestäni ole. Lapset ei saisi kuulua eikä liikuskella hallitsemattomasti. Kaikki riehuminen ei ole huonoa kasvatusta, lapsetkin ovat aika erilaisia. Vien lapsia aika lailla mukanani (kuuluu mielestäni tapakasvatukseen) ja kirkko on yksi hupaisa paikka, kun joidenkin mielestä siellä ei saisi päästää ääntäkään. Kerran kaksivuotiaani hyppeli penkillä ja lauloi liturgin mukana ja ajattelin jo, että edessä oleva nyrpeän näköinen mummo saa pian tarpeekseen. Hän kääntyi ympäri jossain vaiheessa ja tokaisi aika kuuluvalla äänellä itsekin: ”Ihana tyyppi!” ja jatkoi kirkonmenojen seuraamista:-) Joskus nyrpeä perusilme saa aikaan väärän vaikutelman, aika suomalaista minusta, jos saa yleistää.

  47. SusaRouva sanoo:

    Tuon saman huomasin kun muutimme Suomeen ja se ahdistaa edelleen ajoittain. Ja hei, muutimme Hollannista, mitä ei edes pidetä ystävällisten ihmisten tyyssijana… Ei kyse ole suomalaisten mollaamisesta, vaan siitä, että täällä ollaan laajalti huonokäytöksisiä. Samoin häiritsee se, että lapsista ei mielestäni pidetä tarpeeksi huolta, eikä heitä huomioida. Ilokseni suunta vaikuttaa olevan muuttumassa. Myös pukeutuminen on joskus kamalaa. Olin juuri pari viikkoa sitten tyttäreni kanssa ravintolassa syömässä kun viereiseen pöytään tuli seurue, jonka jäsenet istuivat takit päällä ja lippikset päässä koko ruokailun ajan! Arhg!

  48. NiinaK sanoo:

    Mietin päivänä menneenä kirjastossa käydessä että johan on kumma, kun sanoin ystävällisesti vanhemmalle miehelle joka istui tuolilla hyllyjen välissä ”Istukaa siinä vaan, kyllä tästä hyvin mahtuu” niin tämäpä se vaan veti äkkiä tuolia sivuun ja mulkaisi minua pahasti sanomatta mitään. Ja minä olin hänelle vaan ystävällinen!!

  49. Emmie sanoo:

    Nämä Suomea ”henkeen ja vereen” puolustavat ihmiset eivät selkeästikään ole asuneet muualla. Itse olen kiinnittänyt huomiota juuri mainitsemiisi asioihin, sen kummemmin itseäni jalustalle nostamatta. Mutta ulkomailla asuessaan sitä oppii kaikenlaista… :)

  50. Eeva sanoo:

    Mielenkiintoinen keskustelu täällä meneillään. Ja täyttä asiaa ja aiheesta. Olen suomalainen, syntynyt itä-Suomessa, asunut iät ja ajat ensin Helsingissä ja sittemmin Espoossa – mutta myös maailmalla neljä vuotta. Perspektiiviä löytyy.
    Jo vuosia olen ihmetellyt sitä, kuinka vaikeaa meidän on sanoa kolme sanaa: anteeksi, kiitos, ole hyvä. Erityisesti kaupassa vain harva myyjä sanoo ”ole hyvä”. Sen sijaan hän sanoo ”eli kymmen euroa”, ”näin”, ”tässä”. Kerran kysyin, mitä se eli tarkoittaa. Ei osannnut sanoa, kai se tapa oli hänelle opetettu. Ja äsken asioidessani Etolassa vallan yllätyin, kun kassalla nuori nainen sanoi ne maagiset sanat ”ole hyvä”. Kiitin siitä häntä. Itse sanon aina, poikkeuksetta, ole hyvä ja kiitos, anteeksikin minun on helppo pyytää.
    Enlannninkielisessä kulttuurissa please saadaan äidin maidossa. Jossain tositv:ssäkin, kun joko äiti tai isä komentaa lastaan, lapsen suusta tulee heti ”please”. Toki on mukavampaa suomeksikin, jos sanottaisiin ”antaisitko(edes tämä konditionaali), ole hyvä” sen sijaan että täräytetään vain ”anna”.

    Ilahduttavaa on ollut havaita, että nykyisin yhä useampi uskaltaa sanoa sanasen ventovieraallekin. Tai sitten se on ikäkysymys; vanhemmiten on niin helppoa vain olla oma itsensä ja puhua milloin puhututtaa ja puhua kelle lystää!

    Roskaamisessa olemme eteviä: Ei ihme, että ainakin pääkaupunkiseudulla ihan vakavissaan on otettu sakottaminen esille. Ei muu auta, kun mennä roskaajan kukkarolle. Tämä toimii monissa maissa.

    Etelä-Karjalan pikku kaupungeissa puhutaan herkästi kaikkien kanssa, mutta saa sielläkin asioida kauan, ennen kuin saa kuulla ”kiitos” tai ”ole hyvä”. Joskus kaupan jonossa huomaan ärsyyntyväni, kun asiakas vain keskustelee myyjän kanssa. On muka niin kiire minulla. Parin päivän päästä se onneksi menee ohi minultakin.

    Ja sitten vielä yksi havaintoni: meidän on noin yleisesti ottaen vaikeaa kehua toisia, joko hänen vaatteitaan, hiuksiaan jne. Kehujen vastaanottaminenkin on monille vaikeaa. Vaatimattomuusko (”vaatimattomuus kaunistaa”) vai ylpistymmisen pelkoko (”vain rumat ne vaatteilla koreilee”) riivaavat vai mikä. Minusta on kiva sanoa, kun tykkään että joku on nätti tai hänellä on tukka hyvin tai kaunis pusero.

  51. Eeva sanoo:

    Unohtui vielä sanoa, että ulkomailla olemme usein niin kovin kriittisiä palvelun suhteen että… Emme näe malkaa omassa silmässä, emme.
    Unohtui myös omakohtainen kokemukseni Kruununhaassa asumisesta: siellä pitempään asuneet tervehtivät toisiaan kadulla, siellä tervehditään/tervehdittiin tuttuja kaupan myyjiäkin. Ja talon asukkaat tulivat esittäytymään toisin kuin eräissä muissa kaupungin osissa. Esittäytyminen täällä Espoossa ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

  52. vilijonkka sanoo:

    Ettet vaan astunut taas varpaille!

    Minulla oli oma pieni yritykseni (kauppa & kirjansitomo samassa 25 neliön tilassa) Vanhaan Porvoon vilkkaalla kauppakadulla kolmen vuoden ajan (1999-2003). Amerikkalaiset ym. turistit aina tervehtivät, katsoivat silmiin, sanoivat jonkin kivan/ihmettelevän/oudonkin kommentin. Poistuessaan kiittivät. Mitä tekivät paikallisasukkaat tai suomalaisturistit? Lompsottelivat sisään tervehtimättä (hämmentyivät kovin kun sieltä työpöydän äärestä kailotin kovaan ääneen ”päivääägudaaa)”, lääppivät vain tavaroita, näkemiin -sanan sijaan kuulin ulko-ovelta kommentin joko liiman hajusta (kas kummaa, kävit sentään kirjansitomossa) tai ”mahtaako tuollainen kannattaa” (olisivat kysyneet niin olisin kertonut että juu), piruuttani yleensä huusin perään ”hejdåånäkemiin”.

    Kiinassa myyjät usein nukkuvat, ei tarvitse suomalaisenkaan miettiä tervehtimistä!

    Ne käytöstavat…

  53. Suvi sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe, ainakin nain ulkosuomalaisen nakokulmasta. Pari paivaa sitten mietin itse kuntosalilla, etta mikahan minussa on vialla, kun niin moni ihminen hymyili vastaantullessaan ;) Kymmenes vuosi jenkeissa menossa ja suomalaisuus nostaa toisinaan vahvasti paataan. Mina myoskaan en ole mikaan small talkin ystava, mutta ei minulle tuota mitaan vaikeuksia hymyilla tai tervehtia vastaantulijoita, kaupan kassoja yms. Toki toisinaan on niita ”morokolli, jurotus paivia”, mutta so what..Taalla on kuitenkin niin montaa eri kulttuuria ja kaytostapaa, etta joukkoon mahtuu ”kummallinen suomalainenkin”. Enemman me saadaan Suomessa kummallisia katseita, kun pyytelemme anteeksi koko ajan tai saati jos tervehdin kadulla vastaantulijaa yms.

    Suomessa mua eniten hairitsee se kielenkaytto. Kiva tuoda lapset kielikylpyyn, kun heti lentokentalla alkaa kirosanat ja erityisesti se v..u sarahtaa korvaan. Kai se on vaan sita kielen rikkautta, kun kuusi vuotias polleana kertoo oppineensa uusia sanoja ”v…n homo penikka”, ja kysyy sitten etta mitas nama sitten tarkoittaakaan. No onneksi nama sitten aika akkia unohtuukin….

    No onneksi siella on kuitenkin niin paljon hyvaakin, etta joka vuosi sinne taytyy paasta.

  54. Violet sanoo:

    Maamaa; tuo molemminpuolinen anteeksipyytely on ihan tuttua ja jokapäiväistä mullekin, menee vaan sillä pardon -sanalla kuten sullakin kohta;-)

    Iiris: kyllä mäkin teitittelen. Huomasin muuten nyt Suomessa käydessäni todella jännän jutun: kun soitin jonnekin (muutama eri virasto tms.) niin mua teititeltiin ihan joka paikassa. Naamakkain taas ei missään.
    Sitten lentokoneessa lentoemäntä yritti kai olla hyvin ystävällinen (ja se on jo kiva juttu se!) ja sanoi mulle: olkaa hyväT. Ja me olimme hyvät;-)

    Ninnu; todella erilaisia kokemuksia siis samasta paikasta. Mielenkiintoisinta tässä on minusta se, että me molemmat olemme oikeassa! Sattaa olla niin että meille on todella sattunut eri asioita mutta saattaa olla niinkin että koemme, huomaamme ne eri tavalla.
    Saanko kysyä ikääsi? Jos olet vaikkapa minua parikymmentä vuotta nuorempi niin sekin voi vaikuttaa moneen juttuun. Olen huomannut että vaikken mitenkään vanha olekaan niin ei mun silmille esim. vaatekauppojen pikkutytöt hyppele vaan ovat aivan asiallisia ja kohteliaita. Sekin vaikuttaa moneen juttuun että liikun usein kahden lapsen kanssa.

    Allu; kai siellä sitten ihan oikeasti on tapahtunut muutos parempaan ja se on hyvä se! Mutta tuollainen kertomasi kaltainen tapaus…oi voi tyttöä. En osaa ymmärtää mihin perustuu tuollainen käytös.

    Maare; no kato sillain sisäisesti….juu nou, mun pimeä puoleni;-)

    Suomalainen; niin, kyllä minäkin olen ajatellut jatkaa koska eihän sitä tiedä jos esimerkki tarttuisi. Mulle tulee itsellenikin parempi mieli jos käyttäydyn kuten toivoisin että minua kohtaan käyttäydytään.

    Yssi; jännä juttu. Mihin mahtaa perustua?

  55. Violet sanoo:

    metsienmamma; olen samaa mieltä että moneen juttuun ei tarvita edes yhtäkään sanaa. Esimerkkinä sellainen sujuva kadulla kävely. Siis niin, että on tavallaan silmät vähän selässäkin ja sivuilla nyt ainakin. Ettei törmäile, jää keskelle seisoskelemaan ja sellaista;-)

    Verna: ”se tavallinen arki tuntui selvästi kepeämmältä ja miellyttävämmältä, kun siihen kuului enemmän ystävällisiä ilmeitä, tervehdyksiä ja jopa kohteliaisuuksia tai sitä parjattua small talkia. ”
    Juuri tätä ajan takaa. Arkeni tuntuu hyvältä monen tällaisen pikkuasian summana (vaikka vaikuttaa siihen tietysti paljon muukin.)

    annau; oi että….juu, siis ymmärrän miltä sinusta on täytynyt tuntua. Kun tuota tapahtuu täällä niin ensinnäkin kaatunut pyytelee yleensä kovin vuolaasti anteeksi. Sitten muutama tyyppi kyselee miten hänen kävi. Allejäänyt saattaa pehmentää kaatuneen häpeää sanomalla jotakin sellaista että kun minäkin olin tässä vähän näin tiellä, ei ihme että kaaduitte, toivottavasti ei sattunut…Ylipäätään siis puhetta olisi varmasti syntynyt.
    Ei kai se kaatuminen voi niin häpeällistä olla ettei voi pyytää anteeksi jos vaikka satutti toista…

    Soilmaija; ”karvat korvilla istujat” sai minut niin nauramaan!

    MEP: herrajjestas…siis miksi ei sanoisi???
    Niin, kai se on monen mielestä turhaa. Hoh hoh..

    Liivia; sisääntunkeminen on tuttua, kyllä vaan. Ei se ole muuttunut ainakaan yhtään miksikään.
    Nauratti tuo bussiesimerkki vaikkei siinä oikeasti ole mitään hauskaa.

  56. ii sanoo:

    Mielestäni maassa maan tavalla. Ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat, joka puolella. Suomalaiset ovat hanakoita huomaamaan vikoja, varsinkin itsessään. Joka paikassa riittää ääliöitä. Joka paikassa on myös kivoja ihmisiä. Olen asunut eri puolilla, eikä mua ole ahdistanut muuttaa takaisin Suomeen. Ei ahdistanut siellä muuallakaan.

    Jos joku ihminen käyttäytyy erityisen törkeästi, niin minulta irtoaa kyllä yleensä palautetta saman tien. Niin kuin viimeksi yhdelle vanhemmalle kassarouvalle, joka ei vastannut kysymyksiin ja länttäsi ”suljettu”-kyltin naaman eteen :D

  57. Violet sanoo:

    Leena Lumi: ”Suomessa jalankulkija saa juosta henkensä edestä kadun yli”. Tuo on NIIIN totta, ainakin Tampereella. Muusta ei ole kokemusta.
    Äitini täällä käydessään ei meinannut tajuta että jumankaut, autot todella PYSÄHTYVÄT ja päästävät sinut yli…

    Matroskin; joo, ihan totta, molemminpuolista tulisi käytöksen olla. Ei sovi ajatella että myyjä on joku kone tai automaatti.
    Kahvilaesimerkkisi (neukkujono ja kalliit hinnat) taitaa olla totta.

    pikkujutut; niin joo, ei siihen tarvitse alkaa kertoa mitä kuuluu sen syvemmin. Ainakaan umpia ja lampia.
    Voi tyttösi Tampere-fobiaa…ymmärrän häntä. Pelottavaahan tuollainen on.

    mizyena; voi jestas. Toisinaan reagoidaan vähän turhan nopeaan, sitten taas vakavissa jutuissa ei aina ollenkaan.

    Tuli tästä jotenkin mieleen kun isäni kertoo että huikkaa aina talon pihan läpi mennessään lapsille jotakin vaikkapa että ”mitäs pojat”. Siis iloisesti ja tervehdysmielessä. Sieltä saattaa kuulemma tulla vastaukseksi ihan mitä vaan, vaikka että ”vedä kätees äijä”…Yleisimmin ei yhtään mitään, äänetön mulkaisu.

    Hän heiluttaa myös lähellä olevan lastentarhan lapsille kun ne ovat ulkona pihalla ja hoitajat suhtautuvat kuulemma just vähän sillain että ”vieraille ei heilutella, tulkaas ny lapset pois…”.

    Jonna; hyvin perusteltu ARG!

    Outi; hyvä huomio tuo roskaaminen. Minusta oman ympäristön laiminlyönti kääntyy takaisin ihmeen äkkiä.
    Ehkä ihmiset ajattelevat että se ”ei kuulu mulle”. Että on ”joku” joka tulee ja siivoaa.

    Anna; toki virhearviointeja tulee nyrpeän naaman vuoksi. En silti tajua miksi pitää olla kuin siinä vanhassa Eppujen biisissä ”on naama kuin ois syöty youghurtia”…

    Olen samaa mieltä että lapsia pitää viedä mukanaan jo ihan sen tapakasvatuksenkin vuoksi. miten voisi oppia ”olemaan ihmisiksi” ellei koskaan saa kokeilla.

    Susa Rouva; vaatteet päällä syöminen on kyllä aika moukkamaista ellei nyt ole joku erikoistapaus/-tilanne.

    NiinaK; niin, tuollaisissa tilanteissa ei osaa oikein suhtautua…ei tajua mitä teki ”väärin”.

    Emmie; ehkä ”puolustuskannalle” menee siksikin että uskoo moitteen olevan olevan jotenkin henkilökohtaista.
    Tai en minä tiedä.
    Minä en suomalaisuutta sinänsä osaa moittia. Huonoja tapoja tai niiden puutetta sen sijaan. Oli se missä hyvänsä.

    Eeva; TOSI hyvä esimerkki tämä ”eli”-kieli. Kuule ihan samaa olen miettinyt, mistä hiivatista se tapa tulee.

    vilijonkka; ja kolme vuotta kestit sentään! Pirunmoista moukkamaisuutta tuollainen mykkien joukkolompsottelu.
    Ja vielä liimakin haisi…(sissus sentään…)

    Suvi: kieliesimerkki on totta. Huh huijaa.

    ii; en ole samaa mieltä tässä asiassa tuosta ”maassa maan tavalla”. Siitä olen samaa mieltä että toopeja on kaikkialla – ja onneksi kivojakin!

  58. vilijonkka sanoo:

    Kestin juu, kas kun oli niitä kivoja vakioasiakkaita! Oli muuten kohdalleni osuneista töistä hauskin, mutta yksinäisin.

  59. Violet sanoo:

    vilijonkka; onneksi oli niitä vakioasiakkaitakin. Joskus mietin vaikka Tampereella Tallipihalla (en ole nyt pariin vuoteen kyllä käynyt) että mahtaako jotkut kuvitella että ne puodinpitäjät ja käsityöläiset ovat siellä jonkinlainen ohjelmanumero vaan…?
    En tarkoita että olisi joku ostopakko eikä toki sellaista pitä ostaa mistä ei tykkää eikä aina rahaakaan ole vaikka tykkäiskin…mutta joku sellainen arvostus tekijää kohtaan voisi tulla esille.Ettei vain käytäisi pällistelemässä ja hiplaamassa.

  60. Kyllä se tosiaan vaihtelee Suomen sisälläkin, alueittain ja maaseutu vs. (suuret) kaupungit. Itse olen oivaltanut, että huomaamattani käyttäydy(i)n täällä maalla asioidessani kuin pääkaupunkiseutulainen (eleettä, hiljaa), joka ilmeisesti tulkittiinkin tylyydeksi ja ehkä ylpeydeksi? Kun kerran avasin suuni juttelemaan niitä näitä, vetäytyi kassan suu iloiseen hymyyn ja juttua alkoi tulla vuolaasti. Ja minä kun olin pitänyt *kassaa* tympeänä!

    Eli kaikki on vastavuoroista. Sitä saa mitä tilaa. AINA on syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä itse (sanoilla, ilmeillä, eleillä yms.) viestin. Maailma muuttuu vain niin, että itse ensin muutumme. Toimimme kuten tahdomme muiden meitä kohtaan toimivan.

    Ja joskus sitten vain, vaikka miten itse hymyilisi ja olisi kohtelias, vastaanotto on paskamaista. Niin se vain sitten on, sillä kertaa, emme me sille mitään voi, turha siitä on hermostua ja kiukustua, kun se jo tapahtui. Muuten vain kasvatamme itse sitä negatiivisen energian määrää maapallolla. Miksi kantaa murhetta tai muistella ikävää tilannetta, ei meidän arvomme siitä laske jos joku toinen on törppö (ja ehkä onneton, burnoutissa, väsynyt, masentunut…). Yrittää vain itse muistaa ja oppia olla rakastavampi ja avoimempi. Aina se ei tietenkään ole ihan helppoa…

  61. Riikka sanoo:

    Hyvää keskustelua täällä, tosin kaikkia kommentteja en nyt ehdi lukea. Itse muistan lyhyiden ulkomaillaolojen jälkeen huomanneeni suomalaisen tapakulttuurin kohtuullisen kylmäksi ja tylyksi (mikä ei tietenkää välttämättä tarkoita ihmisten olevan sellaisia). Rappukäytävissä ja hisseissä ei tervehditty, pitkänkin eron jälkeen hyviä ystäviä tavatessa olis heitä tehnyt mieli halata ja vaikka poskisuudelmakin moiskauttaa, vaan monet pitivät sen kuuluisan henkilökohtaisen reviirinsä.

    Myös joidenkin mainitsema lapsivastaisuus on täällä mielestäni aika näkyvää, mikä tuntuu aika kamalalta. Monissa muissa maissa lapsia katsotaan jotenkin ihan eri silmällä.

    Mutta tosiaan myös Suomen sisällä on suuria eroja. Itse tamperelaisena tunnen aina Helsingissä tulevani jyrätyksi kadulla, kaupoissa ja ravintoloissa.

  62. Vuokko sanoo:

    Onpas jännä keskustelu. Pakko kommentoida kerrankin, vaikka mielenkiintoisisa kommentteja on tullut jo puolin ja toisin. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, asun Oulussa, mutta olen myös asunut Helsingissä ja Wienissä. Matkustellut olen aika paljon, ympäri maailmaa.

    Täälläpäin ainakin kaupan kassat, linja-autokuskit ja rappusiivoojat tervehtivät ja ovat kohteliaita. Ihmiset saattavat jutella spontaanisti ja huomioivat toisen kohdatessa vähintäänkin hymyllä. Itsekin hymyilen ja nauran paljon, mistä syystä työkaverit Wienissä (turkkilaisia, itävaltalaisia ja yksi saksalainen) pitivät minua omituisena. Myös irakilainen tuttavani ihmettelee, miksi nauran niin paljon. Usein olen myös kuullut sanottavan, että suomalaisnaiset ovat ulkomailla pulassa, kun automaattisesti katsovat silmiin ja hymyilevät ventovieraille. Sitten saa peräänsä vaikka mitä hiipparia…

    Huonoiten käyttäytyvät ihmiset olen kohdannut Helsingissä ja Pariisissa. Jälkimmäisessä oli ihan turha odottaa minkäänlaista palvelua, varsinkin ravintoloissa kohtelu oli jopa töykeää. Kaupan kassalla Suomen lisäksi olen saanut ystävällistä palvelua muistaakseni Istanbulissa. Täällä tervehditään reippaasti isonkin marketin kassalla, ulkomailla hyvä jos edes vilkaistaan päin… Intiassa mieheni sai erinomaista kohtelua ja palvelua, mutta minä olin aina kuin pelkkää ilmaa.

    Mutta joskus sitä tahtoo vaan olla omissa oloissaan, vaikka ollessaan keskellä kaupunkia, pällistellä ympäriinsä ja vähän vain hiplailla tavaroita kaupassa :) Tuli myös mieleen, että suomalaisista kasvatusperinteistä tai mistä lie johtuen yllättävän moni pelkää sosiaalisia tilanteita ja julkisia paikkoja. Hiukankin nolo tilanne tai hassu sattumus voi lamaannuttaa niin, ettei yksinkertaisesti saa suusta edes sitä anteeksi-sanaa. Ihmisten ärtymys voi olla merkki myös omasta mieliharmista, kun ei osaa käyttäytyä ystävällisesti vaikka haluaisikin.

  63. Violet sanoo:

    Pellon pientareella; vastavuoroisuus on totta ja sitä todella saa mitä tilaa – tosin usein saa myös sellaista mitä ei ole tilannut…

    Riikka; mä en nyt aamutuimaan osaa tarttua mihinkään sen kummemmin, nyökyttelen vaan ja kiittelen kommentista;-)

    Vuokko: silmiinkatsomisessa on tosiaan suuria eroja eri puolilla maailmaa. On hyvä olla siitä tietoinen ettei mokaile – tai odota muilta jotakin mikä ei kuulu heidän kulttuuriinsa.
    Pariisi on Pariisi eikä se ole ”oikeaa Ranskaa” monessakaan mielessä. En siitä sen enempää.
    Suomesta tuossa moneen kertaan sanoinkin että joo, monessa paikassa tuntuu palvelu parantuneen ja se on tosi hyvä se! Tulee niin hyvä mieli, varmaan puolin ja toisin.

  64. arkitehti sanoo:

    Ulkosuomalainen ei saa arvostella Suomea; ulkomaalainen ei saa arvostella Suomea. Kantasuomalaiset sitten senkin edestä, ja välillä täytyy toppuutella ettei ne asiat ole yhtään huonommin kuin muualla, saattavat olla paremminkin.

    Minua ärsyttää Suomessa turha vaatimattomuus, ja se että jos jollekulle sanoo jotain myönteistä niin jää usein miettimään että ”**ttuileekse?”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s