Vähän väkinäistä

– kävelin pilatekseen ja tunnin kuluttua takaisin

– kävelin ruokakauppaan ja heti takaisin koska kauppa oli lakon vuoksi kiinni

– kävelin toiseen kauppaan kauan ja hitaasti takaisin koska kärry painoi

– söimme puoliväkisin ulkona vaikka oli koleaa

– hymyilen kyllä kuvassa mutta ei se ihan sydämestä lähde kun tärisen kylmissäni

– kadun koivut ovat hyvässä lehdessä eikä siinä ole onneksi mitään väkinäistä

– puistossa saa juosta vähän väliä puun alle sateen suojaan mutta pienempi senkun hyppää narua.

Advertisements

12 comments on “Vähän väkinäistä

  1. Sooloilija sanoo:

    Voi, mitenkäs siellä nyt noin koleaa! Täällä sinun olis pitänyt tänään olla: +29 astetta ja KAIKKI ihmiset kaduilla ja toreilla! Vietin siestaa puolesta päivästä iltapäivään, sillä ihan läkähdyin ulkona. Kissat ovat makoilleet koko päivän parvekkeen lattialla..

    En näe hymyäsi väkinäisenä, mutta harvoin olen noin leveää hymyä sinulla nähnyt. Kivat aurinkolasit! Mutta paistoiko siis lainkaan?

  2. Katja sanoo:

    Täällä on ollut niin kuuma, että iho on kärventynyt ja lasten kahluualtaat on nostettu varastoista esille. Kiva farkkutakki ja melkein aito hymy ja ihanat katot ja taivaat.

    Minä en osaa syödä kotona ulkona. En tiedä, mikä siinä on. Yrittänyt olen. Lasten mielestä, olen tosi tylsä, kun en ole kuin ”kaikki muutkin”.

    Mitäs söitte?

  3. Pariisin Margarita sanoo:

    Kaunis koivu, hymysi jälkeen kiinnitin siihen heti huomiota! Pidän koivuista ja täällä, missä ne ovat harvemmassa kuin Suomessa, tuppaan huomata pienimmätkin yksinäiset koivun rääpäleet.

  4. NiinaK sanoo:

    Iso peukku pienemmälle..Hiekassa hyppääminen on aikas raskasta puuhaa. Ihana taivas!! :)

  5. Elina sanoo:

    Teillä oli tosiaan Hesarinkin mukaan koleaa – sanoivat, että Suomi teki eilen Euroopan ennätyksen lämpötiloissa. Taisi olla aika harvinainen tapaus… Ensi viikolla pitäisikin sitten jo villentyä täälläkin. Ehkä ne helteet siirtyy sitten meiltä teille :).

  6. Liivia sanoo:

    Meillä olisi ollut kerrankin mainiot ulkonasyömisilmat, mutta meidän ruokailut on venyneet ilta kymmeneen ja siihen aikaan ei sitten jaksakaan enää roudata ulos ja sisään.
    Eilen kyllä nautittiin kolmen tunnin päiväkahvit omenapuun alla.

  7. Leena Lumi sanoo:

    Teillä kylmä! Minä olin hyvin kevyesti vaatetettuna tekemässä serkulleni puutarhasuunnitelmaa, jonka jälkeen myös söimme heidän isolla terassilla. Poltin ihoni, vaikka oli isot suojakertoimet ja syön ’aurinkokapseleita’, joiden pitäisi nostaa UV-säteiden sietoa.

    Sulla on samanlaiset arskat kuin minulla;-)

    Kohta lämpiää, kohta lämpiää…teilläkin.

  8. Matroskin sanoo:

    Pitkä tukka!

  9. Soilimaija sanoo:

    Eihän sinne toisaalta ollut pakko mennä ulos, vai kuinka?
    Olen aina tykännyt koivuista mutta mitä varten ne täällä istutetaan kolmittain? Eksoottista kai!Sitten on aina pääsiäisliljoja kauniisti ympäröimässä tätä trilogiaa;
    Mistäs johtuu lakko?
    Hyvää sunnuntaita.

  10. Annaliisa sanoo:

    Hymysi on kohmeanakin ihana! Käyn täällä salalukemassa useammin kun kommentoin.
    Toivottavasti pian jo lämpenee!

  11. Heli sanoo:

    Naapurini on jossain siellä Keski-Euroopassa ja viestitteli että kylmä on.. voi hitsi. Täällä tosiaan hellettä vaikka muille jakaa. Tosin äsken ropsautti vettäkin ja tietenkin mulla oli just sillon pyykit ihan kuivaneet jo narulle.. Parempia ilmoja ootellessa (sinne siis!)!

  12. vilijonkka sanoo:

    Joskus on tehtävä asiat väkinäisesti, ihan vain itselle osoittaakseen että on kevät tms. Onhan sitä jostain ryhdistä pidettävä kiinni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s