Kotiahdistus, osa 475

Huomasin eilen että kaikki näyttää erilaiselta sifonkihuivilla peitetyn pokkarin linssin läpi. Sitä nyt tarvitsenkin: uutta näkökulmaa, uusia silmiä. Minulla on nimittäin kotiahdistus, osa 475 tai jotakin sellaista, luullakseni.

Kuljeskelin siis täällä se harso silmillä ja katselin kriittisesti nurkkia yrittäen selvittää tämänkertaisen kotiahdistuksen syytä. Se on – mitä ilmeisemmin –  ihan sama kuin usein ennenkin: täällä on aivan liikaa tavaraa ja ennen kaikkea se liika tavara on väärissä paikoissa.

Eilen tuli ikean lehti joka toitotti samaa: pienissäkin tiloissa järjestys ja organisointi on se mikä auttaa! Noinhan se on, nyt tarvittaisiin vain potku perseeseen.

Olisi oikein terveellistä muuttaa vaikkapa 30 neliötä pienempään asuntoon jotta olisi pakko karsia. Muuttoa ei vaan nyt voi edes harkita. Totesimme juuri ettei meillä tällä hetkellä ole edes rahaa muuttoon. Tarvitaan koneita ja raavaita miehiä jotta nämä kamat saataisiin toiseen osoitteeseen ja se maksaa. Olemme kyllä paljon ajatelleet muuttoa lähemmäs koulua. Se helpottaisi käytännön asioita kovasti. Mutta kuten sanoin, ei nyt onnistu.

Kotiahdistustamme lisää sekin että täällä ”ei voi tehdä mitään” kun ei ole oma. Olemme miettineet mahdollisuutta yrittää hommata se oma, mutta sekään ei nyt onnistu. Asumiseen emme voi panna yhtään enempää kuin nyt siihen menee, ja sillä rahalla saa vain lainan jolla  ei saa kuin kovin paljon pienemmän, kovin paljon huonokuntoisemman, tyhmästä paikasta.

Vaan itsepä olemme valinneet asiamme. Muun muassa sen, että koulu vie niin paljon rahaa (ja sitä päätöstä emme kadu emmekä aio muuttaa) ja on siis vaikkapa asumisesta pois.

Puhuimme eilen pitkään ja totesimme että tässä pitää nyt:

– ottaa taas yhteyttä omistajaan jotta hän tekisi jotakin olohuoneen kosteusvaurioille

– yrittää taivutella häntä sallimaan meille joitakin muutosjuttuja (jos siis todella saisimme itsestämme irti vaikkapa lattian maalauksen)

– ottaa oikein suuret jätesäkit käteen ja täyttää ne

– yrittää löytää – vaikka sitten väkisin! – jäljelle jääville tavaroille omat, toimivat paikat.

Helpottaa jo kun ajattelen että kaikki tuo on aivan mahdollista! Ja totuuden nimissä: tykkäämme kyllä tästä kodista, etenkin kesällä. Tässä on paljon sellaista mikä ontuu ja mille ei voi tehdä mitään, mutta on paljon hyvääkin. Yritämme pitää sen mielessä.

Mainokset

34 comments on “Kotiahdistus, osa 475

  1. Liivia sanoo:

    Ensinnäkin minusta kotinne vaikuttaa ihanalta. Pitkän matkan toki ymmärrän, sehän meilläkin on riesana.

    Toiseksi karsiminen on paras sisustuksen uudistus ja pätee kaikkiin koteihin, ja vieläpä ilmainen.

    Me taas emme ikinä saisi tällä summalla vuokrakämppää Tampereelta (edes kaksiota) mitä maksamme talostamme lyhennystä kuusta, emmekä enempään pysty. Pysymme siis täällä ja nyt tuntuu hyvältä täällä pysyäkin. Remppakin alkaa valmistumaan ja kaikki näyttää kauniimmalta.

  2. aistija sanoo:

    hyvin kuvaat tunnetilaa,”kotiahdistus”. Valinnat tosiaan vaikuttavat seuraamuksiin, yksinkertaista mutta täytyy aina ajoittain muistutella mieleensä täälläkin suunnalla. tsemppiä kotiahdistuksen kampittamiseen, tavaroita karsiessa mieliala kummasti kohenee!

  3. Violet sanoo:

    Liivia; se miltä kotimme VAIKUTTAA perustuu tietysti vain siihen mitä näytän;-) Mua ei huvita kaikkea tyhmää paljon esitelläkään, koska se vain lisää sitä omaakin ärsytystäni asioihin. Eniten kututtaa se, että huomaan meidän taas olevan asunnossa jossa on kosteusongelmia ja sellaista kivaa.

    Sitten tietysti se, että kun jakaa sähkö + kaasulaskun tasaisesti joka kuulle niin se on 230 € kuussa. Minusta aika helvetisti, ja johtuu suurelta osin talvesta ja siitä että talo vuotaa kuin seula (ikkunat on kyllä kaksinkertaiset onneksi!).

    Täällä on vuokra-asuntojen hintahaarukka aika leveä. Ei meilläkään ole mitään asiaa vuokralle mihinkään kalliille aluelle, tai sitten se olisi sellainen 60 neliötä. Siinä taas ei ole mitään järkeä vaikka olisi kuinka hieno asunto ja kivalla paikalla. Sitten taas toki halvemmalla saisi vaikka mitä, talonkin, lainarahalla ”omaksikin”, mutta emme voi enää kauemmas mennä koulusta ja miehen työpaikasta.

  4. Katja sanoo:

    Otan osaa tuohon tavaran karsimiseen. Sama ongelma täällä. Meillä ei hankita juuri mitään (uutta), mutta minä säästän kaikkea (esim. lehtiä, printtejä ja artikkeleita, kaikki kirjeet ja kortit, vaatteita) varmuuden vuoksi. Eihän siitä tule mitään. Jätesäkit saavat ravintoa säännöllisesti, mutta silloinkin istun jossain lattialla ja selaan aarteita, joita on löytynyt jostain nurkasta eikä homma etene yhtään, pikemminkin päinvastoin. — ja sitten on vielä se, että kaikki tavarat (kirjat, vaatteet lähinnä) vaeltavat eikä oikein millään ole omaa paikkaa (tai jos on, on jo valmiiksi täynnä). Eilen annoin jokaiselle perheenjäsenelle oman mukin, jota on pakko aina (= toistaiseksi) käyttää. Tiskien määrä väheni dramaattisesti ja kaaos tiskipöydällä. Mies halusi antaa minulle siitä hyvästä aloitepalkinnon. :D

    Sifonkihuivia etsimään…

  5. Violet sanoo:

    aistija; joo, olemme valinneet asioita ja se vaikuttaa. Sekin, että meillä on vain yhden ihmisen palkka. (mutta sekin vaikuttaisi asioihin – monella tavalla eikä vain positiivisesti! – jos olisin minäkin töissä…..)

    katja: meillä ongelmaa tuottaa mm. se ettei ole eteistä. Ei ole oikein mitään tilaa mihin ulkoa tullessa panisi vaatteet jne.
    Sitten se, että keittiö on vain pieni komero. Mun on pakko päivittäin muistuttaa itseäni että kun ihastuin tähän asuntoon niin sanoin: ei se haittaa että keittiöön ei mahdu kuin yksi kerrallaan, ettei säilytystilaa juuri ole, ettei juuri tilaa kokatakaan…Kun tykkäsin terassista, kun tykkäsin siitä ja tästä niin painoin kaiken tuollaisen villaisella.
    Toisinaan se aiheuttaa ongelmia….;-)

  6. Juu, tiedän tunteen. Ihan täsmälleen. Kun vaan ottais sen jätesäkin käteen, tai imurin tai pensselin. Kuulin jostain kaksi hyvää sääntöä: 1. Aloita, 2. Jatka. Musta noi on parhaat säännöt, jotka tiedän :).

  7. Katja sanoo:

    Vielä…

    Meillä on eteinen, mutta taloyhtiömme pienin, vaikka asunto on isoin. Siis sellainen, että yksi kerrallaan mahtuu seisomaan siihen. Vaatteille on kyllä syvennys, mutta ei ole kokonaiselle perheelle tarkoitettu, hyvä jos yhdelle. Eikä voi edes avonaulakoita hakata seinään, kun toiselle seinällä on vessan ovi ja kylppärin.

    Keittiö on meillä kapea ja hämärä läpijuoksutila, sinnekään ei mahdu kunnolla kuin yksi kerrallaan ja kaappeja on liian vähän (olen karsinut isosti astioita ja pökännyt vanhan kaapin astioille muualle). Tuo kööki ei siis kutsu slow foodia tekemään vaan lähinnä paiskaamaan mikroon jotakin ja sitten äkkiä pois. Hyi, inhoan ajatustakin. Ruokailutila on erikseen, kun tuonne ei mahdu minkäänlaista pöytää, seinillä kaappeja ja koneet. Siellä ruokapöydällä sitten yleensä pilkon sipuleita ym. kun sinne tulee luonnon valoa kiitettävästi ja keittiö ahdistaa.

    — mutta metsä on ihan vieressä ja olohuone on iso ja yläkerran aulassa pieni työtila ja palvelut lähellä ja kylppäriin sai ammeen eli pakko täälläkin kääntää kasvot niihin hyviin puoliin.

  8. Jaana sanoo:

    Mä taas vähensin meidän säilytystiloja kun nykyiseen asuntoon muutettiin. Halusin eroon niistä hirveistä lastulevyhärpäkkeistä, jotka täällä oli. Valinta oli tietoinen sikälikin, että oli pakko karsia tavaraa, kun ei ole tilaa säilyttää. Joten raivaus jatkuu täälläkin ja kirpparivuoroa odottelen taas kerran…

    t. Jaana

  9. Violet sanoo:

    Pellon pientareella: KOhta 2 on vaikein. Ellei voi tehdä yhteenmenoon niin käy yleensä niin että taas joutuu kohtaan 1.
    Olen katsellut että mitä se kaikki kama on mitä täällä pyörii ja missä ja todennut että pitäisi osata entistä paremmin panna sivuun, siis todella pois ja sivuun sellainen minkä kyllä haluaa säästää mutta mitä ei käytetä. Esim. lasten vanhat jutut, paperit joita pitää/haluaa säilyttää jne.

    Sitten on sellainen juttu että olemme alusta asti antaneet lasten tuoda lelujaan olohuoneeseen – ja kyllä he ovat tuoneetkin! Edelleen ajattelemme että on ymmärrettävää haluta leikkiä ”tapahtumien keskipisteessä” mutta siitä seuraa sitten että kaatuu itse junaradalle tai astuu Playmobil-sirkuksen katolle kun kulkee olohuoneessa….

    Katja; En kaipaa keittiössä syömistä koska siitä on niin kauan kuin olen sellaista viimeksi harrastanut. Asunnot ovat olleet aina tällaisia ettei se ole mahdollista.
    Ruuan säilyttäminen (muut asiat kuin jääkaappiin menevät) on kyllä ongelma. Leivät sun muut….Sitten ne on jossakin tiskipöydällä tms.

    Ruokapöytä on ”ruokahuoneessa” jonne taas pitää mennä keittiöstä olohuoneen läpi. Eli kantamista on ees taas mitä astioihin tulee. Ruokapöydällä on hyvä tehdä vaikka taikinoita tai semmosta. Leikkaan siinä usein myös isompia juttuja. Vähän semmonen kodin yleispöytä se on.

    Kääntäkäämme kasvot hyviin puoliin!

  10. Violet sanoo:

    Jaana; joo, se oli varmasti hyvä ratkaisu se härpäkkeiden poisto. Ja minä tiedän että olet parempi karsimaan kuin minä!

  11. Soilimaija sanoo:

    Voikun ymmärrän ahdistuksesi!
    Yleensä se tulee kun aurinko alkaa paistamaan keväällä, silloin näkyy kaikki skavankit joita ei huomaakkaan talvella (tai ei halua nähdä).
    Minäpäs vaihdan kaikkien mööpeleitten paikkaa ja tulee ihan sellainen tunnelma että olisin muuttanut jonnekkin muualle. Eihän se tunne kauan kestä mutta se on sellainen vitamiinipilleri.

  12. Mirja sanoo:

    Itse ostin alennusmyynnistä sellaisen kirjan kuin ”Kaikki paikallaan Rojun taltuttajan käsikirja”, luin sen ja siitä on ollut apua, vaikutus ei tepsinyt heti, mutta paljon jäi takaraivoon, pikkuhiljaa on saanut karsittua paljon ylimääräistä pois, myytyä kirpparilla, vietyä roskikseen tai lahjoitettua pois. Suurin osa tavaroista on sellaisia, joilla ei tee yhtään mitään ja joita luopumisen jälkeen ei jää koskaan kaipaamaan. Esineestä joko yleensä pitää tai sitten siitä ei pidä, jos esineestä ei pidä, siitä ei opi myöhemminkään yleensä pitämään.

    Kiinalainen sananlasku sanoo me emme omista tavaroitamme, vaan tavarat omistavat meidät, tämänkin asian oivaltamisesta on ollut tosi paljon apua. Miten helpottavaa olisikin elämä, jossa lähes joka asialla ja esineellä olisi funktio.

  13. Celia sanoo:

    Tunnistan tuon kotiahdistuksen vähän liiankin hyvin. Mulla se ilmestyy usein just keväisin.
    Meidän vuokrakämppä ei ole raameiltaan lähelläkään sitä, missä tahtoisin asua: muovimatot, rumat ysäri- ikkunat, lattiakaivo, joka ei vedä, sun muut. Mutta alue on ihana, vehreä, kävellen, ratikalla, pyörällä pääsee töihin, kouluun, leffaan tai vaikka taidenäyttelyyn. Plus meillä ei ois ikinä varaa ostaa täältä kotia, jossa ois yli 50neliötä. Pitäis muuttaa tosi kauas. Hankkia auto ja kortti, enkä tahdo. Valintoja siis. Kaikkea ei voi saada, mutta aina välillä tekis mieli laittaa pari sifonkia linssin päälle ja tehdä uudet lavastukset. Tai sit voittaa lotossa. Eikun perustaa taiteilijayhteisö ja vuokrata ihanat työtilat!!

  14. Violet sanoo:

    Soilimaija; huonekalujen siirtäminen on hyväksi havaittu juttu kyllä. Meillä on vaan tässä asunnossa se ongelma että on oviaukkoja tai takka tai joku sellainen juttu että vain tietyillä seinillä voi olla tiettyjä asioita. Niin, ja ikkunaseinä tietysti rajoittaa myös paljon tavaroiden laittamista. Eli oikeastaan huonekalut sinänsä ovat nyt Ainoilla Oikeilla Paikoillaan – muitakin vaihtoehtoja ollaan kyllä kokeiltu;-)

    Mirja; meillä oli yksi tavarahana joka on nyt saatu suljettua lähes täysin, nimittäin miehen äiti. Hänellä on ollut tapana kantaa kaikkien lastensa koteihin lahjaksi kauheasti juuri sellaisia juttuja joita kuvailet: tavaroita joista ei kukaan tykkää ja joilla ennen kaikkea ei ole mitään tekemistä. Siis niitä ei tarvita.
    Olemme pyytäneet nöyrästi että olisi parasta kaikille ellei hän toisi enää mitään, koska nurkat täyttyy turhasta ja hänen rahansa menevät sellaiseen. Se on auttanut onneksi tosi paljon.

    Tuo että jokaisella esineellä olisi joku funktio saa miettimään: esineellä voi olla muukin hyvin tärkeä funktio kuin se että se on ”hyödyllinen käyttöesine”. Ajattelen vaikka itselleni tärkeitä vanhoja tavaroita jotka liittyvät johonkin ihmiseen, asiaan tms.
    En missään nimessä aio niistä luopua – mutta niin nekin vaan vievät tilaa ja pyörivät jotkut vähän missä satttuu…

  15. Violet sanoo:

    Celia; No toikin sitten vielä että tässä on myös niin hyvin kaikkea ruokakaupoista alkaen…se on kyllä niin hyvä tässä!
    Olemme ajatelleet sitä että jos asuttaisiin siellä koulun lähellä niin moni käytännön juttu helpottuisi, (varsinkin ensi vuonna kun lasten kouluajat tulevat olevaan keskenään erilaiset enkä todella vielä tiedä miten tehdään….) mutta sitten taas siellä ei oikein ole edes ruokakauppoja joissa voisi ilman autoa käydä.
    Ehkä jatkamme sifonkien kanssa. Taitelijayhteisökään ei olisi hassumpi.

  16. vilijonkka sanoo:

    Me muutettiin Suomen reilusti yli 200 neliöstä Pariisin 103 neliöön. Aluksi oli todella mahtavaa, mutta neljän vuoden ja tavarakurin höltymisen vuoksi lopuksi jo ahdisti. Lisäksi lapset muuttuivat, kuopus kasvoi 3 viikkoisesta rääpäleestä nelivuotiaaksi touhutädiksi. Muuton edellä karsittiin taas, rutkasti, pidin kodintyhjennysmyyjäiset ja aloitimme Pekingissä 7 tavarakuutiolla. Ja nyt en käsitä mistä tämä ROJU on tänne kertynyt? Mulla ei ikinä ole elämässäni ollut näin paljoa hyllytilaa, mutta kaikki jo pursuilee kaikkea muka säästettävää. Olisi muuton aika, mutta pitää tosiaan yrittää huolehtia laskutusosoitteen olevan eri mitä oma on!

    Tsemppiä kotiahdistuksen voittamiseen!

  17. Violet sanoo:

    Vilijonkka; meidän muutot ovat tilan kannalta menneet näin:
    n. 50 neliötä, sitten n. 60, sitten n. 90, nyt noin 120. Eli aina enemmän mutta myös enemmän lapsia ja kasvavat koko ajan ja se muutta asioita kuten tiedämme.

    Muuttoon me tarvitsemme ammattilaiset jo ihan sen takia ettei noissa rappusissa yksinkertaisesti muut voi kantaa näitä huonekaluja…kyllä mä vielä pahvilootaa kannan sun muuta…

  18. Jaana sanoo:

    Tvstä tulee sellainen ohjelma(Sillä siisti tai jotain sinnepäin)), jossa tehokaksikko tulee panemaan sottapyttyjen ja tavaranhamstraajien huushollit kuriin ja järjestykseen. Ajattelen aina että niitten pitäis tulla meille, saisivat kyllä meillä oivallista ainesta yhteen tv-ohjelmaan ellei peräti jatkosarjaan.

  19. vilijonkka sanoo:

    Mun mies on tehnyt periaatteellisen päätöksen, ettei enää itse kanna muuttokuormia. Eli täytynee tosiaan pitää huoli työnantajan halukkuudesta maksaa! Oli portaita tai ei. Pariisissa oli veikeää seurata niitä muuttonostureita, jotka kohosivat huikean korkealle.

    Itse asiassa mekin harkitsimme Pariisissa pienempään muuttoa, nimenomaan taloudellisista syistä, koska kolmen koulumaksut olivat huomattavasti enemmän mitä alun yhden koulumaksulle tehty budjetti salli. Mutta ne kahden tai kolmen kuukauden vuokratakuut laittoivat jäitä hattuun, sillä vanhasta niitä ei välttämättä saanut takaisin kuin vasta kuukausien kuluttua!

  20. Suklaasydän sanoo:

    Kun muuttaa tarpeeksi monta kertaa peräkkäin niin siinä oppii kummasti karsimaan tavaroita. Meillä mies on se hamstraaja. Onneksi olen nyt saanut tolkutettua hänelle, että hankkiutuu kaikesta tarpeettomasta eroon tämän muuton yhteydessä.

    Kotiahdistusta täälläkin, mutta onneksi siihen tulee parannus kesän aikana kun pääsemme vihdoinkin uuteen kotiin.

  21. minja sanoo:

    Symppaan sinua! Mulla oli ennen kotiahdistus aina, siis varmaan ollut koko elämäni enemmän ja vähemmän sykleissä. Tiesin että haluan maalle ja kauan siinä menikin. Mutta nyt ei enää ahdista.

    Tavarankarsiminen on todella, todella vapauttavaa ja kun sen saa tehtyä olo on kuin voittajalla. Ahdistuskin siinä kaikkoaa ja koti näyttää toiselta. Potku persauksiin siis! :)

  22. Outi sanoo:

    Tuttu tunne. Samat tunnelmat. Järjestely ja karsiminen auttavat. Huomasin sen konkreettisesti, kun siivosin esikoisen huoneen. Olen aina huokaillut, ettei ”sinne mahdu mitään” ja ”kamaa on vietävä pois”. Kun siivosin ja laitoin tavaroita paikoilleen, siellä olisi ollut tilaa jopa uusille tavaroille. Noh, huone on jälleen entisessä siivossaan. Esikoisella ei tunnuolevan kotiahdistusta. Tästä havainnosta innostuneena päätin pureutua myös muihin huushollini ongelmakohtiin, kuten siihen, ettei mulla ole työpöytää ja ”ettei tänne mahdu sellainen”. Nyt on ja mahtui. Oikeassa olet, uusia tapoja katsoa tarvitaan näissä sisustusasioissakin. Toivottavasti vuokraisäntänne suostuu muutoksiin!

  23. Violet sanoo:

    vilijonkka; meillä piti tässä käyttää sitä nosturia koska portaat ovat hyvin kapeat ja mutkikkaat ja niitä on paljon. Mutta piru vie: ei sitä nosturia voitukaan käyttää kun olemme täällä yläkerrassa tuollaisen ”lipan” takana…ei ole mitään tarpeeksi vahvaa alustaa mihin olisi saanut sen laskeutumislavan täällä ylhäällä JA kadun puolen ikkunoista mikään ei ole niin suuri että tavarat olisivat mahtuneet sisään…

    Suklaasydän: no tuokin on totta…en kyllä yhtään tämän useammin välittäisi muuttaa. Meilläkin mies on suurempi hamstraaja, ehdottomasti. Ja ”varmuuden vuoksi” ja ”jos joskus” -mies myös.

    minja; mää en ole osannut mitään tuollaista haluta, mulla ei ole mitään niin selviä ajatuksia sen suhteen miten ja missä haluaisin asua. Se vaan on nyt niin selvää kuin olla ja voi että jotain vapautusta tarvitaan!!

    Outi: kyllähän noi auttaa jotenkin ainakin. tilaa en halua yhtään lisää, melkein päinvastoin. Minusta neljän hengen pitää aivan hyvin mahtua asumaan 120 neliössä, pienemmässäkin. Ei olisi ratkaisu aina vaan lisää lisää tilaa.
    Mutta niin….se että KAIKKI kotona kärsisivät ”kotiahdistuksesta” olisi kyllä eduksi..vaikka nuo lapset…

  24. Martta sanoo:

    Minulla oli juui eilen kotiahdistus, koska meilla ei ole ’tunnelmaa’.. Tama iskee aina kun tulen jonkun kaverin luota, jolla on puulattiat. Meilla se rumaruma kokolattiamatto.

    Eras sisustussuunnittelija sanoi ko. aiheen kurssilla, etta jos esine ei ole kaunis eika kaytannollinen, sen pitaa menna. Hyva neuvo sekin.

  25. Rosmariini sanoo:

    Samaa kotiahdistusta täälläkin podetaan. Kummallista miten paljon tavaraa mukamas ”tarvitaan”. Muistelemme mieheni kanssa usein ihanaa vuottamme Amerikassa. Siellä tuntui olevan aikaa ja tilaa olla yhdessä. Päädymme aina toteamaan, että yksi iso syy lisäaikaan oli asunnon pienuus (ehkä max 70 neliötä 5:lle hengelle) ja tavaran vähyys (muutimme matkalaukkujen kanssa). Mutta täällä Suomessa odottivat sitten omat tavarat, isommat neliöt ja vuosikausien ”säästöt”.
    Minä olen tällä viikolla yrittänyt myös siivota ja karsia. Pyrin tekemään sen hyvin armollisesti – olen iloinen, kun saan yhden osan huonetta tehtyä / päivä. Ajattelen positiivisesti, että pienikin edistys on edistystä. Ja koitan kestää sen, että työ katkeaa koko ajan (vauva ja helle eivät sovi yhteen, syömme ”jatkuvasti”).
    Armollisuutta sinnekin ja pienin askelin eteenpäin!

  26. Hanna sanoo:

    Sama ongelma täälläkin. Neliöitä on 27 ja tavaraa niin että tursuaa. Vaatehuone (oikeammin komero) on kaikkein kauhein. Sinne saisi jokin Ikean järjestelykeiju kernaasti tulla vierailulle. Ehkä on onni, että taidan päätyä kesätyöttömäksi, ehdin paneutua järjestelyyn.

  27. minjo sanoo:

    Saat taas kerran sympatiat, tai empatiat, ihan miten vain. Vaikka kummatkin. Ottaisin itsekin 20 neliötä mielelläni lisää, mutta en lisää tavaraa, kiitos (paitsi kirpparikamaa, jota en voi vastustaa, mutta sitten lentäisi jotakin muuta vaihdossa ulos). Mutta tilaa, tilaa, tilaa, uutta pintaa (lähinnä lattioita tässä ajaisin takaa) ja lämpöä valskaamattomat ikkunat ja seinät… Meille omistaja kertoi, ettei seinissä ole minkäänlaista eristystä, kun ihmettelimme hirveää lämmityslaskua. Nieleskelin hetken ja ajattelin että onneksi en tiennyt sellaisesta vaihtoehdosta, kun asuntoa valitsimme. Joskus tosiaan hermostuttaa, varsinkin kun tietää lämmittäessäkin lämmittävän harakoille.

    PS. Laitoin sulle pari pv sitten sähköpostina pari riviä. Otin osoitteen tuosta sun blogin esittelystä. Toivottavasti tuli perille.

  28. Jonna sanoo:

    Minäkin olen melkoinen hamsteri, mutta tänne uuteen kotiin muutettua olen kyllä laittanut huomattavasti enemmän kiertoon, kun mitä on tullut hankittua ja silti joka paikka tursuaa.
    Meillä on 92 neliötä ja kuusi henkeä. Edellisessä kodissa oli 66,5. Jossain vaiheessa joudutaan varmaan muuttamaan isompaan, koska kun lapset kasvaa he tarvitsee enemmän tilaa ympärille. Onneksi sillä ei ole kiire.

  29. Mei sanoo:

    Ihana otsikko, nauratti, tuttua tännekin. Potku perseelle auttais täälläkin. Varsinkin pms-päivinä kodin puutteet kärjistyy ja ärsyttää kaikenlainen väärältä näyttävä (joo, Minja, muovimatto, yök täälläkin)ja hamstraus. Mies osaisi olla paljon askeettisempi, mutta on liian kiltti heittämään mitään ilman mun lupaa pois. Enkä itse tunnu sille löytävän aikaa tai voimia, rahaakin on vain liian vähän tässä elämäntilanteessa. Yksi huone lisää helpottaisi, mutta hyvänä päivänä on helppo muistuttaa itselleen, että juuri lasten koulun ja harrastusten takia sijainti ja asumisen kalleus on mitä on -eikä niistä tingitä nyt. Ja mitä enemmän saa nauttia kesästä, sitä vähemmän ehtii ahdistua kotona. Mutta oi kun olisi työhuone, paikka ompelukoneelle, edes puulattia.. ;)

    Paljon saa muutosta aikaiseksi ilman rahaakin. Siistii kaiken turhan edes niihin ahtaisiin kaappeihin. Tyylikkään köyhäilyn taito -kirjassa oli jotain kivaa.

    Erittäin hieno idea katsoa maailmaa uusin kankain.

  30. Violet sanoo:

    Martta; ymmärrän ton, koettu on! ”Tunnelmanpuute” voi syntyä melkein mistä vaan, olen huomannut. Tuon ohjeen olen kuullut ennenkin ja olen iloinen että siinä on se vaihtoehto ”kaunis” myös.

    Rosmariini; armollisesti joo, sillain ehkä olisi parasta.
    Mulla on vaan tapa mennä adrenaliinisiivouksen puolelle kun tietty raja ylittyy.

    Hanna; sehän se tuppaa olemaan kaikkein kauhein….
    Muistan miten asuin muutaman vuoden 19 neliössä yhden miehen kanssa. Oli sekin….aika ahdasta!

    minjo; minä taas mieluummin luopuisin 20 neliöstä. Olen huomannut ettei enemmän tilaa ole ratkaisu meidän tapauksessamme. Enemmän organisointia ja sellaista olisi;-)
    Juu ei ole seinissä meilläkään eristystä.
    Kahdella sivulla on toinen talo joka ”lämmittää” jonkun verran mutta yläkertaan asti ne eivät ulotu nekään…ja kaksi sivua talosta on vailla naapuria ja seinä on aivan jääkylmä.

    Jonna; Juu, ei tuossa minusta vielä mitenkään kiire ole. Meillä on ehdottomasti enemmän tilaa kuin tarvitsisimme. Aivan hyvin tuo 92 riittäisi meille. TOSIN…en ole ollenkaan varma että tässä oikeasti on se 120 vai paljonko se oli mitä sanottiin….Vaikea laskea jotenkin kun yläkerrassakin on paljon enemmän lattiatilaa kuin sitten seisomatilaa (harjakaton takia).

    Mei: Onhan tuokin totta että Tiettyinä Aikoina kaikki puutteet ja viat ovat jotenkin näkyvämpiä.
    Heee, meillä minä olen ehdottomasti se joka tyytyisi vähempään ja luopuisi lähes mistä vain.
    Eilen onnistuin tekemään paljon tuossa keittokomerossa eikä voi melkein uskoa miten suuri vaikutus sillä oli! Pistin pois mm. kauhean säkillisen kaikenlaisia kannellisia muovirasioita koska olen huomannut ettei niitä oikeasti käytetä mihinkään. Samoin panin pois pitkään keräilemiäin kannellisia lasipurkkeja koska en ole vuosikausiin säilönyt mitään paria, kolmea purkkia enempää. Sen verran jätin . En tarvitse kolmeakymmentä!
    Ja järjestelin ja siivosin ja ihmettelen vain miten voi olla mahdollista että sama tila on nyt noin paljon kivampi.

  31. Ella sanoo:

    Kerrassaan ihastuttava kertomus kodistanne ja ajatuksistanne asumiseen ja toiveisiin.

  32. Usassa saa jo ostaa sellaisen palvelun, että joku tulee kotiisi ja heittää kaiken turhan menemään (toivottavasti kierrätykseen). Kuulostaa hirveältä. Minua raastaa ajatus vieraasta päättämäsä, mikä on tärkeää minulle. Koitan siis karsia itse.

    Ihania kaikki kommentit, luin kaikki. Kuvastaa sitä miten tärkeitä kodit ja kotien tunnelmat ovat.

  33. KatiaG sanoo:

    Viimeksi muutin 2 vuotta sitten. Palkkasin ensi kertaa muuttomiehet, ja voi kuulkaa, minä en enää IKINÄ IKINÄ IKINÄ kanna mitään. Istuin uudessa asunnossani ikkunalla ja siemailin valkoviiniä ja osoittelin miehille kalusteiden paikkoja. Vetreä neljän miehen porukka hoiti 50 neliön muuton edellisestä ulos ja uuteen sisään noin kolmessa tunnissa. (Asumukset tosin sijaitsevat alle kilometrin päässä toisistaan.) Paras 500 euron sijoitus ikinä!

  34. Violet sanoo:

    Ella; kiitos sanoistasi. Ajattelin että aihe on tuttu monelle muullekin. Kivoja kommentteja tulikin.

    Eilen tänään jne. : ei noin, ei ikinä!
    Itse se pitää saada päättää. Siksi minusta mulla ei ole mitään oikeuttaa heitellä miehenkään tavaroita kysymättä.
    Samaa mieltä kommenteista.

    KatiaG; Meidän kaksi muuttomiesten tekemää muuttoa on tehty maasta toiseen (Ranska-Hollanti, Hollanti-BElgia) joten olivat tietysti vähän niin kuin välttämättómiä ne muuttomiehet.
    Ja luojan kiitos työnantajat ovat nuo maksaneet. Hinta kun oli tietysti matkankin vuoksi paljon enemmän.
    Mutta oli se ihanaa! Komeita miehiäkin;-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s