Rannassa

Yhtenä aamuna otin pyörän ja ajoin yksin rantaan. Ajoin kauas sinne missä rantamökit hiljalleen loppuvat. Istuin hiekassa niiden lähellä ja sanoin ääneen että minä toivoisin saavani tällaisen myös. Olen sen ennenkin sanonut muttei se ole vielä toiminut. En minä kesämökeistä tai sellaisista välitä mutta tällaisen ottaisin. Sähkötön, vedetön pieni maja. Ei mitään omaa rauhaa ja kymmentä kilometriä naapuriin, ei mitään yksityisalue -kylttejä vaan pieni kiinnekohta rannalla joka kuuluu kaikille.

Mainokset

26 comments on “Rannassa

  1. Mirja sanoo:

    Kauniin askeettista, tuollainen kiinnekohta olisikin aivan ihana…meri aina lähellä. Tulee mieleen Betty Blue-elokuva näistä kuvista, siinä taisivat asua juuri tuontapaisessa rantamökissä.

  2. Liivia sanoo:

    Tahtoisin niin olla tuolla ! Kaunista. Huokailen vain.

  3. Violet sanoo:

    Mirja; kyllä, ehdottoman askeettista mutta riittävää. Paikka missä voi olla varjossa jos siltä tuntuu, tuulensuojassa samoin. Paikka jossa voi vaihtaa vaatetta, syödä ja nukkua vaikka päiväunet….

    Liivia; minä haluaisin myös vaikka koko kesän…no ei ehkä ihan koska on siellä aika ankeaa kun on sateista ja koleaa kuten tuolla usein on.

  4. Tintti sanoo:

    [huah]

  5. Mei sanoo:

    Liityn huokailijoiden seuraan! Piti oikein huoahtaa ääneen, kun näin ensimmäisen kuvasi. Juuri tuonne. Että sinä sait mennä tuonne, onnen tyttö!

    Ei omaa eristyksessä olevaa mökkiä mullekaan, vaikka äidin mökillä onkin aina ihana vierailla.

    p.s. pyysit kirjoittamaan leffa-kokemuksia. paikallisen helteen loputtua oli ihana hypähtää sohvan nurkkaan. katsoimme Pariisi rakkaudella ja Maalaukseen kadonnut nainen. ensimmäisessä oli episodeja, joille en lämmennyt lain, eikä elokuivan alku koskettanut jotenkin ollenkaan. nautiskelinkin
    aluksi lähinnä upeista miljöistä, mutta hiljalleen huomasin koukuttuneeni pieniin tarinoihin. itkin ja nauroin. miimikon poika -tarina oli valtavan hieno. koskettavia oli monta, mm. kahvilassa eropäätöstä pohtiva mies ja kuollutta poikaansa sureva äiti, puukotettu maahanmuuttaja, jne. Pakkomielle arvostella leffat tähdillä (1-5): tämä sai 3,5-4 tähteä. toisesta leffasta pidin myös. 3,5 tähteä. mies epäili, että paikallinen taidehistoroitsija on ammentanut omiin töihinsä vaikutteita leffasta, jälkimmäisen voittaessa intensiteetissään. sylvie testud oli upea, kuten Pariisin varpusessa. KIITOS vinkeistä! lisää otetaan vastaan. ;)

  6. Hanna sanoo:

    Olen heikkona kaikkiin pieniin pömpeleihin, joten nämä saivat minut kyllä huokailemaan. Toiseksi ylin varsinkin!

  7. Marika sanoo:

    Huokaus, kaunista!

  8. Vau, onpa hienoja kuvia! Olet tosi onnellinen, jos tuollainen paikka on pyörämatkan päässä!

  9. Violet sanoo:

    Tintti; jaan huokauksen. Nyt kun pitää olla kotona kaupungissa niin ……

    Mei; olen onnen tyttö kyllä. Sukulaisia oikeissa paikoissa;-)
    Tai voisihan tuonnekin muutenkin mennä mutta kun on joku majapaikka niin tulee käytyä usein.

    Hanna; pömpeli. Se on just hyvä sana kuvaamaan tällaisia.

    Marika; kyllä oli! Aamupäivällä varsinkin on ihanaa ja illalla, kun ei ole tappavan kuuma.

    Pellon pientareella; niin otetaas nyt selvennyksen vuoksi: olimme viikonlopun sukulaisissa Calais’ssa (Ranskan pohjoisrannikolla, täältä parin tunnin automatkan päässä) ja kyläpaikasta siis läksin pyörällä.

  10. Helinä sanoo:

    Hienointa noissa on minusta se, että kaikki ovat eri näköisiä.
    Suomessa ei kai sallittaisi nuin villiä meininkiä vaan joka mökki vedettäisin samasta viivottimesta.
    Kauniita!

  11. pia sanoo:

    tama ei nyt taas oikein liity mutta tiesitko etta australiassa on naita myos? mina loysin itseni keskelta australian talvea viime heinakuussa sanomassa aaneen samanlaisia toiveita. saas nahda jos joskus saisin tallaisen puisen pompelin pitkalta, pitkalta rannalta victoriasta.

  12. Pandice sanoo:

    Niin kirkas ja puhdas sininen näissä kuvissa! Onneksi täälläkin paistaa tänään aurinko ;)

  13. Kirjailijatar sanoo:

    Kaunista. Minäkin pidän noiden majojen visuaalisuudesta, siitä miten ne ovat vettä ja taivasta vasten. Itse haluaisin kylläkin juuri sellaisen erämökin, mutta ilman vettä ja sähköä.

  14. Pampula sanoo:

    Upeita kuvia! Värit niin kohdillaan. Meitsin suosikkeja kuvat 2, 4 ja 6.

  15. *itKuPiLLi* sanoo:

    Voi miten ihania. Rakastan juuri tuollaista niukkuutta, vain hiekka, meri ja taivas. Olen aina haaveillut jostain merenrantatalosta, mutta tuollainenkin kelpaisi. Mulla on vahva tunne, etta joskus siela saadaan ihailla sun rantamokkia. Innolla odottelen sielta sisakuvia. ;)

  16. isoinpapu sanoo:

    Nyt oikeesti: Mä olen ihan huumassa.

    Kiitos! ihanat kuvat ja tunnelma.

    Mä toivoin että saat mökkisi.

  17. Lissu sanoo:

    Aivan mielettömän ihanat kuvat ja mikä tunnelma!

  18. Violet sanoo:

    Helinä; Noiden suhteen on kyllä tietty lainsäädäntö siitä miltä ne saavat näyttää tai paremminkin miltä ne eivät saa näyttää. Värejä koskee lähinnä. Pitää olla valkoista/vaaleaa. Nuo ovat eri aikoina tehtyjä, on uudempia ja vanhempia ja aina välillä joku välistä palaa/poltetaan piruuttaan ja sitten tulee uusi mutta kohta sekin on jo kuin aina siinä ollut.

    pia; joo, tiedän eikä se auta ollenkaan siihen että Australia on mulla ollut pitkään yksi sellainen toivepaikka…se luonto ja kaikki…

    Pandice: siellä on kauniit värit, täytyy sanoa. Ei merenranta ja taivas ole kaikkialla ollenkaan saman sävyinen.

    Kirjailijatar: joo, ne kyllä ihan jotenkin sulautuvat maisemaan vaikkeivat sitten kuitenkaan. Eikä ole tarkoituskaan mutta ovat sopivasti esillä ja piilossa.

    Pampula; kiitos. Minustakin yllättävän onnistuneita ollakseen mun pokkarilla kuvattuja. Se on kyllä ollut hyvä kamera ja on edelleen.

    itkupilli; tjaa, millainenhan se olisi sisältä….yhdessä tuollaisessa (tai tuollaisen kuistilla) olen Calaissa viettänyt iltaa ja olin tietty sisälläkin. Eihän noihin yleensä paljon mahdu eikä ole tarviskaan. Se nimenomainen mökki oli sisältä kyllä juuri kaikkea sitä mitä minen sinne panis ikinä;-)

    Isoinpapu; minä toivon myös. Parasta tässä on ettei se ole mikään mahdoton toive.

    Lissu: kiitos kiitos!

  19. Eeva sanoo:

    Nämä rannat ovat ehdottomasti kauneimmillaan ilman ihmisiä! Mikä rauha ja värien harmonia. Jokaisen ottaisin seinälle. Ja miks ei mökinkin käyttöön kun siltä tuntuu.

  20. Merja sanoo:

    Noissa on jotain samaa ideaa kuin siirtolapuutarhoissa minusta. Vaikka tietysti siirtolamökit on värikkäämpiä. Mutta siis se periaate että mökit on simppeleitä, eikä mitään ihmevarustuksia. Eikä ole kauheasti lääniä ympärillä.

    Muuten, jos koskaan pääset käymään Kukkolankoskella Torniossa, siellä on rivissä sellaisia vanhoja siika-aittoja joen rannassa. Niissä on hyvin paljon sama tunnelma kuin näissä.

  21. Katja sanoo:

    Kauniit värit. Minäkin aloin heti miettiä, miltä mökit näyttävät sisältä. Kuvittelin, ettei niissä ole mitään, korkeintaan jokin penkki (ja avatuista luukuista tuleva valo, meren ja lokkien äänet, hiekan tuoksu). Syysmyrskyillä mökkeihin muuttaa edesmenneitä kalastajia ja merimiehiä, arvelen. Kiitos, kun jaoit.

  22. Violet sanoo:

    Eeva: ei tuolla koskaan ihan mustanaan ranta ole ihmisistä. Tai joo, yksi tietty kohta voi olla mutta ranta on hyyyvin pitkä ja takuulla löytyy aina paikka jossa voi olla ”yksin” jos sellaista kaipaa.

    Merja; joo,miksei. Idea on tietysti vain ihan eri. Mutta joo, simppeleitä ovat eikä yhtään lääniä ympärillä.

    Katja; TOIVOISIN ettei noissa olisi mitään juuri sisällä mutta ihmisillä on tietysti oma maku…kun kävelee ohi ja niihin näkee sisään niin on siellä monilla vaikka mitä ”meriaiheista” krääsää sun muuta;-)

  23. pikkujutut sanoo:

    Huoh. Kauniit värit ja ihana epäsymmetrisyys.

  24. ritva sanoo:

    kyllä yhden ystäväni äiti oli niin oikeassa kun sanoi, ettei maailmasta kauneus lopu.
    lupauksia herättävä kuvasarja! kiitos!
    ilmaa hengittää!!

  25. Kenza sanoo:

    Kauniita kuvia! Tulee mieleen USA:n itärannikon Uusi Englanti!

  26. Violet sanoo:

    Pikkujutut; se minuakin noissa viehättää.

    ritva; ei muuten lopu niin. Onneksi.

    Kenza: sielläkin! Vaan toisaalta: totta kai ja mikä ettei olisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s