Heikompi astia

Astiat hajoavat. Se on kausiluontoista, mutta se on jatkuvaa. Lautaset putoavat käsistä, lasit tarjottimelta matkalla keittiöön ja kupit särkyvät toisinaan niin etten itsekään tajua. Sitten on paljon ”äiti, se oli vahinko” -tapahtumia. Serviisi pienenee koko ajan.

Mutta miksi hajoaa aina ensin mieluisa, kalliimpi tai tavalla tai toisella korvaamaton? Miksi särkyy lahjaksi saatu, miksi sellainen joita ei saa enää mistään? Ja ennen kaikkea: miksi ruma romanialainen ikeasta tuntuu kestävän mitä vain, varmaan kestäisi pommituksessakin. Ensimmäiseen yhteiseen kotiimme hankitut lautaset ovat kaikki vielä ehjiä. Halvimmat, tylsimmät ja aika hiivatin rumat lautaset. (Mutta ehjät.)

*

Kun olin lapsi oli radiossa sunnuntain tauoton äänilevykonsertti. Nyt minulla on sellainen kotona ihan joka päivä ja se soittaa muutakin kuin musiikkia. Pidän siitä että lapsi on hyväntuulinen, energinen ja koko ajan täynnä ideoita ja menoa mutta ei sitä totuuden nimissä koko ajan jaksa. Minä ainakaan. Tunnen olevani hiukan se heikompi astia. Mieheni ei aina edes kuule tuota tauotonta höpötystä!

*

Onneksi on Paul Austerin nerokas kieli! Hyvänen aika sentään….enkä ollut tonttu aikaisemmin lukenut.

Advertisements

18 comments on “Heikompi astia

  1. sanni sanoo:

    Paul Auster tosiaan on loistava. Minä olen nyt lukenut jostain syystä ruotsalaisia dekkareita, mutta tänän aloitin uuden Joel Haahtelan. Katoamispiste, saas nähdä.

    Hajoavatko kivat siksi, että niitä käytetään enemmän. Ei mulla ainakaan rumat käytössä kulu eivätkä pääse siis käsistä putoilemaan, kun ovat kaapissa.

    Minulla on myös tauoton höpösoitin. Sen volymet ovat aina kovalla ja kukaan muu ei tunnu ärsyyntyvän siitä kuin minä. Haluaisn joskus olla aivan hiljaisuudessa, mutta silloin kun ”soitin” on muualla en osaa olla oikein – siinä hiljaisuudessani.

  2. Kirjailijatar sanoo:

    Paul Auster on yksi minunkin suosikkejani. En kylläkään ole lukenut kaikkia suomennettuja romaaneja edes, koska on minullekin aika tuore löytö. Mukavaa, että aina löytyy uusia suosikkeja.

    Miehillä on kadehdittava tapa sulkea korvat. Ei niitä häiritse mikään, kun ei ne kuule mitään. Mies meillä myös rikkoo astioista, viimeksi kauniin maljakon 60-luvulta, voivoi.

  3. Jonna sanoo:

    Meillä hajoaa juomalasit ja sitten sellaiset lasilautaset jotka ostin halvalla ja mistä tykkään kamalasti. Ne vaan halkeaa. Onneksi ostin hirmuiset läjät silloin.

    Meilläkin aika monesti sellainen suloinen kakofonia täällä päällä (potenssiin kolme), välillä on vaan suljettava korvat, muuten tulisin hulluksi. Ja toisinaan kyllä sanon, että siirtykää takavasemmalle mölisemään, nyt en vaan jaksa kuunnella. Onneksi hoksaavat tuollaisina hetkinä totella.

    Austeria en ole vielä lukenut. Mies kyllä luki. Sanoi, että New York-trilogia oli aika outo. Sanoi, että hänelle ehkä hieman liian erikoisia. Tuo onkin sellainen scifi/fantasiamies noissa kirjajutuissa.

  4. Violet sanoo:

    Sanni; on loistava minustakin. En oikein tajua miten häneen on jotenkin liimattu joku ihme ”vaikeiden kirjojen kirjoittaja’ -leima….tai semmoinen että kirjoittaa niin älyllistä ettei kukaan tajua…
    Minusta hänen tekstinsä sanovat juuri tarpeeksi mutteivat koskaan liikaa. Harmittaa niin vietävästi etten ole aikaisemmin kunnolla häneen tutustunut.

    Toki kivoja käytetään enemmän mutta kyllä meillä noita ekaksi hankittuja ikearomanialaisiakin käytetään ihan yhtä paljon. Johtuu siitä ainakin että on astianpesukone ja se ”pitää saada täyteen” ennen kuinn pannaan pyörimään joten kaapista uutta lautasta – oli ruma tai kaunis – siihen asti.

    Sitä en tajua ollenkaan että ihmisillä on kuulemma astioita joita ei (juuri) koskaan käytetä vaan säästellään johonkin…en tiedä mihin.

    Kirjailijatar; Voi mulla on häneltä vielä niin paljon luettavaa…olen siitä iloinen.
    Minä olen meidän perheen mämmikoura.

  5. Violet sanoo:

    Jonna; nyt muuten tuli mieleen että juomalaseissa on poikkeus meillä: halvat Duralexit kestää vaikka pudottaa suoraan lattialle. Ja muutakin. Tykkään niistä, ovat mun lempilaseja.
    Jos pitää scifistä niin silloin Auster on aivan varmasti hieman erikoista;-) Kaikki ei toki pidä kaikesta mutta älä liikaa kuuntele miestäsi. Tartu Austeriin jos yhtään kiinnostaa. Minsuta tuntuu että tää mikä mulla on tässä menossa olisi hyvä alku.

  6. juu, kumma juttu tuo astia -asia. Mulla ei lemppareita ole (kopkop) pahemmin mennyt, mutta ryppäinä ne tuntuvat hajoavan. Samoin kuin lasten ”se oli vahinko” -tapahtumat.
    Poikanen harvemmin mitään rikkoo, kaataa tai sotkee.Siisti ja huolellinen pikkumies. Mutta eilen ja tänään on mennyt rikki hänen toimestaan 2 lasia ja kaatunut yhteensä 4 täyttä tai lähes täyttä mehulasillista. Ei vesilaseja vaan juuri niitä tahmaisia aamu- ja välipalamehuja … sekä yksi pillikaakao.

  7. Leena Lumi sanoo:

    Paul Auster on ollut minulle vastaus moneen, mutta ei koskaan niin moneen kuin vaimonsa Siri Hustvedt tai John Irving tai Aksel Sandemose.

    Aion kesällä lukea Haahtelan Elenan…ilman muistivihkoa kädessäni…nauttien – vain minulle.

    Minulta särkyi juuri koboltinsininen kaunis ruukku…, jossa valkoisena joskus kukkiva kukka…ei päässyt enää yhtä upeaan asuntoon…kukka. Valkoinen ruukku. Mikälie.

    Sanni sanoo taikasanoja: Joel Haahtela ja ruotsalaiset dekkarit. Ethän vain ole unohtanut Åsa Larssoneita…

  8. Meilläkin asuu höpöttäjia… ihanaahan se on, mutta kun aamusta iltaan on kuunnellut kolmea(7v, 5v, 1v) niin illalla on ihana käpertyä omaan hiljaiseen koloon omia ajatuksia kuuntelemaan ja hyvä kirja on mitä mainioin seura.

  9. Olina sanoo:

    Ihan totta mitä kirjoitit astioiden kestävyydestä. Vai onko sittenkin niin, että niiden tylsempien särkymistä ei muista… Juuri onnistuin tiputtamaan Ihan Ensimmäisen Oman Lautaseni, halvalla kirpparilta hankitun, vaan tunnearvoltaan suuren. Sitä suren.

    Tuo kirja on lukemattomana hyllyssä, pitäisi selvästi tarttua ja mennä kantta pidemmälle!

  10. Eija sanoo:

    Ajattelin tulla kommentoimaan, että kyllä ne tylsemmätkin tai rumatkin astiat alkavat särkyä, kun ne ottaa päivittäiseen käyttöön, tulee enempi niitä mahdollisuuksia pudota, kaatua, kolahtaa ja hajota.. Mutta jos siitä ei ole kyse, niin onko se vain sitten elämän tapa opettaa meitä näillä pienillä asioilla luopumisen tuskasta selviytymistä? En tiedä…

  11. Liivia sanoo:

    Kopkop täälläkin, astiat toistaiseksi ehjiä, mitä nyt itse pudotin vähän aikaa sitten lempikuppini. Oli sentään olemassa toinen samanlainen.
    Sen sijaan muita vahinkoja ”höpöradio” tehtailee koko ajan, nyt ISONA. Pienenä ei koskaan sotkenut eikä rikkonut mitään. Meidän valkoiseen antiikkiseen yöpöytäänkin on ilmestynyt ”ihan vahingossa” piirrustuksia. Ja Habitat-lakanoissa on isoja läikkiä vuotaneesta tummansinisestä tussista, tussit kävelivät ”vahingossa” meidän sänkyyn. Jne.

    Miehen korvat ei kestä yhtään mitään, kaikki on aina liian lujalla volyymillä hänelle, mutta lapsen hölötyksen tuo kestää. Mutta se ei olekaan kotona kovin usein kuuntelemassa. Itse taas joskus sanon; nyt höpötys loppuu ja luet vaikka kirjaa. Tunnen itseni kauhean julmaksi, mutta ei sellaista lössönpössönpöö-puhetta vaan aina jaksa.

  12. Violet sanoo:

    aurinko ja kuu; ryppäinä tulee joo…nyt kun ajattelen niin huomaan että meidän vanhempi on tuommonen jolta ei ole juuri ikinä hajonnut mitään. PIenempi sitten taas…

    Leena LUmi; mää en oikein ole ”dekkari-ihmisiä”…tai kyllä saatan pitääkin mutta huomaan etten oikein valitse niitä luettavaksi sitten kuitenkaan.
    Elena ilman muistivihkoa – ehdottomasti!;-)
    Kun luen Austeria niin toivon koko ajan etten tietäisi että Siri on vaimonsa. Mua haittaa se että ajattelen heitä koko ajan pariskuntana, kirjoittavana parina.

    KAtariina Olofsson: mulle käy vaan usein niin että nukahdan sitten heti. Luen nykyään päivällä aina joka välissä kun se vaan on mahdollista.

    Olina: tunnearvokapineiden olen huomannut viime aikoina hajoavan erityisesti. Se riipii. On tietty niinkin että joku kulho kuuskymmentäluvulta on jo kestänyt niin paljon että on ehkä haurastunutkin.

    Eija: niin ei sellaiset tietysti hajoakaan joita ei koskaan/juuri koskaan käytetä. Meillä nyt vaan on noita romanialaisia lautasia, ostettu -97, kaikki 6 kpl ehjiä. Sitten 2005 ostetuista kahdeksasta paremmasta, kalliimmasta lautasesta on 5 jäljellä. Näitä romanialaisia on käytetty päivittäin ensin -97 -2005 ja sen jälkeen rinnakkain noiden uusien kanssa.
    Niin…..joidenkin mielestä kaikkeen on selitys. Minä en usko siihen.

    Liivia: Voi jotenkin liittyä motoriikkaan ja kasvamiseen minusta tuo että meilläkin toi 8-vuotias NYT pudottelee, kolhii itseään, törmäilee kulmiin jne. Tietenkään tuolla ei selitetä käveleviä tusseja sun muuta….Meillä kaikki tollaset tuhot ovat tapahtuneet pojan mukaan ”tout seul”. Kumma miten ihan itsekseen tosiaan tapahtuu asioita joihin vaaditaan vielä tikkaatkin!

    Olisko sun miehellä sen työn takia tarve ”äänettömyyteen” työn ulkopuolella? Mää puhun noiden kahden kanssa mieluusti mutta kun on niin paljon justiin tuota hölöhölöä jossa ei ole mitään päätä eikä varsinkaan häntää ja kaikkea pitäisi koko ajan katsoa jne.

  13. sanni sanoo:

    Leena Lumi.: Larssonit on luettu tietysti. Åsat seka Stiegit :) Joel on jotain niin herkkua, että olen sästellyt uusinta kirjahyllyssäni :)

  14. Katja sanoo:

    Minulle tuli tänään tutkimusretkiolo ja aloin siivota kaappeja. Otin esille isovanhempieni häälahjaksi saaman savimaljakon ja panin uhkarohkealle paikalle. Samoin nostin lasten kastevesipullot näkyville. Katsotaan, miten käy.

    Iloitsen salaa aina kaikista rumien tai arkisten astioiden hajoamisista (tai katoamisista, sitäkin tapahtuu). Mies hermostuu. Meillä hajoaa joka viikko jotakin. Lähinnä lasitavaraa, viimeksi värillinen Coca Cola -lasi, joka oli oikeastaan kaunis. Esikoinen sai siitä muistoksi sirpaleen jalkapohjaansa. (Saimme lahjaksi joskus Mikki Hiiri -juomalasit, jotain designia, ja niissä on vino ulkoasu, ts. ovat tarkoituksella vinossa ja herkkiä kaatuman/rikkoutumaan. En tajua ollenkaan. Ne ovat olleet kaiken aikaa kaapissa. Ajattelin myydä pois.)

    Hieno nimi tuolla Austerin kirjalla.

  15. Mei sanoo:

    Oi, hyvään kirjaan on ihana paeta tyttären pulputusta, johon reagoin välillä liiankin turhautuneesti. Tuo oli ensimmäinen Auster, johon viitsin tarttua. Pidän niin kovasti hänen kielestä ja teemoista. En osannut odottaa, vaikka kehuttiin. En kuunnellut suitsutusta, vähän ärsyynnyinkin siitä. Tuossa kirjassa pidin kyllä molemmista osioista, tokaa piti saada lukea hitaammin ja rauhassa.

  16. Violet sanoo:

    Katja: katsotaan miten käy….ihan kuin olisi hiukan uhmaa ilmassa, hyvää kuitenkin!
    Olen huomannut että uhkarohkeat paikat säästyvät toisinaan kuin ihmeen kaupalla. Sen sijaan kaikki Turvallinen ja Varma räjähtää näpeille.

    Mei: Austerin kieli kulkee samanlaisia ratoja kuin omani. Miten sanoisin? Tuntuu että hän ”kirjoittaa juuri minulle”. Tai enemmänkin: kuin välillä kirjassa olisi sanottuna jotakin mitä on itse ajatellut. Ehei, en kuvittele olevani lähelläkään hänen tasoaan kirjoittajana mutta tarkoitan, että hänen kielessään on jotakin valtavan lâheistä ja tuttua minulle. Uskoakseni suomentajalla on suuri, suuri merkitys myös.

    Mua on ärsyttänyt myôs suitsutus. Olen vastahakoinen tekemään asioita mistä ”kaikki” ovat samaan aikaan innostuneita. Onneksi joskus pääsen sen vastahakoisuuden yli.
    Luin sen eka osan suunnilleen yhteen menoon. Sitten jätin taukoa, luin välillä yhden toisen kirjan (huomatakseni oikein erityisen selvÄsti miten hienoa Austerin kilei onkaan kun sitä vertaa vaikka…no, moneen muuhun) ja nyt aloitin toisen osa. Luen sitä hyvin hitaasti, säännöstellen melkein. Toivon ettei loppuisi ihan heti.

  17. Mei sanoo:

    Tunnin metsälenkki takana, ah! Mä pidättelin sitä toista osaa kauan. Eka osassa oli hirveän henkilökohtaisia asioita minulle. Siis ihan asioina. Teki pitkästä aikaa mieli kaivaa kynä esille alleviivausta varten. Tuli sellainen olo, että en edes haluaisi tai voisi jakaa niitä asioita näin taitavasti rikkomatta ”lumousta”. Mikä varmaan johtuu siitä, että en ole kovin hyvä ilmaisemaan itseäni kirjallisesti. Mutta sen lisäksi voi miten pidän hänen lauseistaan, temmostaan, tavasta miten lauseet on pilkottu ja varsinkin miten kappaleet vaihtuvat. Jotenkin tuntuu sopivan minulle. Onko sitten minulle ominaista tapaa ajatella, ehkä.

    Suomentajalla on varmasti vaikutusta. Se onkin tässä tosi hyvä. Ransassa asuva suomalainen. Olen vahingossa tullut kiinnittäneeksi huomiota hänen suomentamiinsa kirjoihin. Viimeksi luin Yöryömijät. Tykkäsin.

  18. Linnea sanoo:

    Auster on lempparini. Lue Oraakkeliyö. Minä aloitin sillä austerilaisuuteni ja se ole menoa saman tien :-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s