Työnhaussa

Katselimme toissapäivänä Ranskan tv:stä dokumentin naisista työnhaussa. Tarkemmin sanottuna hiukan vanhemmista naisista ja työllistymisen vaikeudesta. Siinä seurattiin muutamaa naista, heidän valmistautumistaan työhaastatteluihin, miten he etsivät ilmoituksia ja laativat uusia hakukirjeitä. Seurattiin heidän toistuvia takapakkejaan mutta toisaalta myös onnistumisiaan, sitten lopulta.

Ja olihan se vaikeaa ja varmasti on siellä Suomessakin. ”Tietyn ikäiset” naiset (tässä tapauksessa puhuttiin n. 40-55 -vuotiaista) ovat vaikeuksissa työmarkkinoilla. Kyllä se vaan niin on. Toisaalta nuoremmatkin taitavat monesti olla ( ”kohta se kuitenkin jää äitiyslomalle, ei kannata palkata”) ja vanhemmat joutuvatkin sitten jo eläkkeelle elleivät peräti hautaan – ainakin jonkun pari-kolmekymppisen rekrytoijan silmissä…

Mutta voi hyvä ihme miten minua ärsytti ohjelmassa esiintyneiden naisten oma asenne! Ymmärrän että jos työmarkkinoilla ”tulee turpiin” koko ajan ja jatkuvasti niin pakkohan sen on vaikuttaa. En voinut silti olla ajattelematta: palkkaisitko itse jonkun joka on jo valmiiksi naama väärin päin, semmoinen hakatun koiran alistunut ilme kasvoilla, olemus lähes tai täysin hoitamaton ja huolittematon….? Jonkun, joka oikeastaan puolustautuu jo ennen kuin kukaan on hyökännytkään….

Minähän siis vihaan kaikki relooking-tyyppejä ja semmoisia ohjelmia missä pannaan joku ihminen alusta loppuun uusiksi. Sen sijaan rakastan niitä kohtia tuollaisissa ohjelmissa kun se henkilö katsoo uutta itseään peilistä – ja riemastuu melkein itkuun asti! Tässäkin ohjelmassa tuo nähtiin, mutta muttokset olivat hyvin maltillisia, silti todella toimivia. Ohjelman naisille selitettiin varovasti että olette mitä mieltä hyvänsä asiasta niin toinen ihminen näkee aina ensin olemuksen, saa ensivaikutelman ja se on tärkeä juttu se. Ei kukaan näe ensinnä teidän eittämättä vahvaa työ- ja elämänkokemustanne, ei sitä että olette ehkä luotettavia ja vastuuntuntoisia, ei sitä että saatatte olla mukavia ihmisiä ja teillä on työpaikkaan juuri oikea koulutus.

Yksi naisista oli näitä ”ja minähän en (miehiä varten) meikkaa” -tyyppejä. Ajattelin: olemustaan voi kohentaan monella muullakin tavalla. Vaikkapa pesemällä tukkansa…Tai nainen joka vaatteidensa perusteella muistutti hiukan sirkuspelleä (ruudulliset housut jostakin 80-luvulta ja sen sellaista). Hänellä ei kuulemma ole varaa ”uusia vaatekaappiaan”. Asia selvä. Ehkä sekin auttaisi että hymyilisi. Se ei maksa mitään ja ehkä työnantaja palkkaa mieluummin hymyilevän klovnin kuin perseeseen ammutun karhun pellen vaatteissa.

Ohjelmassa haastatellut naiset tuntuivat roikkuvan ajatuksessa että heitä syrjitään ja että he ovat väliinputoajia. Kaikki johtuu heidän iästään ja sitten seuraavaksi sukupuolestaan. Myönnän että totuus on:  ehkä tuota kaikkea tapahtuu enemmän naisille kuin miehille. Enemmän vanhemmille naisille kuin nuoremmille naisille. Mutta miksi pitää kynsin hampain itse kiinni ajatuksesta ”millekään ei voi mitään”?

Kaikkeen ei tarvitse suostua, kaikkeen ei ole hyvä alistua, kaikkea ei tarvitse hyväksyä….mutta jos sen työpaikan todella haluaa niin kannattaisiko sen sijaan että yrittää pysäyttää tuulimyllyn sittenkin tarttua yhdestä siivestä kiinni ja pyöriä hiukan itse mukana? Paikalleen jämähtäminen on harvoin hyväksi vaikka se niin helppoa onkin.

Mainokset

35 comments on “Työnhaussa

  1. Nina B. sanoo:

    Itse vastustan ajatusta siitä, että työmarkkinoille aletaan etsiä yhä huolitellumman näköisiä ja hymyileviä henkilöitä. Jos ei hymyilytä, ei hymyilytä. Ei se tee ihmisestä sen epäpätevämpää taikka sosiaalisesti taitamattomampaa. Sosiaalinen osaaminen ei kytkeydy mielialaan vaan vuorovaikutustaitoihin. Myös makuasioista voidaan myös aina kiistellä (vaatetuksen suhteen).

    Ikääntyvien, varsinkin kouluttamattomien naisten työtilanne on hankaloitunut useassa maassa. Tämä johtuu myös siitä, että naisen uralla on usein miehen uraa enemmän katkoksia. Itse olen työssäni keskustellut usein naisten kanssa, jotka ovat kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa. Omasta kokemuksesta olen havainnut, että nämä naiset jotka kokevat heihin kohdistuvaa ”syrjintää” voivat usein psyykkisesti paremmin kuin ne naiset, jotka vuosikausia kamppailevat hampaat irvessä huonon työtilanteensa korjaamiseksi. Tietty passiivisuus voi pidemmällä tähtäimellä suojata naisia epäonnistumisilta (”se johtuu minusta” vs ”se johtuu yhteiskunnasta”).

    Luonnollisesti työllistymisen vaikeudet saattavat vaikuttaa naisten itsetuntoon ja pätevyden kokemukseen, mikä voi puolestaan epäsuorasti heijastua siihen, ettei ole voimavaroja itsestä huolehtimiseen. Tällaista päätelmää ei voi kuitenkaan suoraan tehdä henkilöstä, joka on tietyn subjektiivisen näkemyksen mukaan ”epäsiisti”.

  2. Violet sanoo:

    NiinaB: tietenkään likainen tukka ja hymytön naama ei tee kenestäkään epäpätevämpää mutta epämiellyttävämmän tekee. Minusta. Ilmeisesti monista muistakin.
    Se että käytös ja ulkoasu on miellyttävä ei ole minusta mielistelyä. Eri asioista. Mielestäni tämä pätee kaikenikäisiin, molempiin sukupuoliin.

    Aivan totta; makuasioitahan nämä ovat, vaatetus sun muu, mutta tiettyjä vallalla olevia juttuja vastaan nyt vain on aika vaikea taistella. Ei se ole minun keksintöni että asiallinen, asianmukainen pukeutuminen nyt vaan herättää erilaisia tunteita ja mielikuvia kuin toisenlainen tapa. En ajattele että pitäisi puketua ”muodikkaasti” tai ”nuorekkaasti” tai mitä nyt sitten onkaan, mutta kyllä: jos tyyppi vaatetuksensa vuoksi täysin eroaa muista niin saattaapa tuo vaikeuttaa uskottavuutta.

    Olisi ehkä pitänyt mainita että ohjelmassa seurattiin mm. tietotekniikan parissa työskenteleviä. Minen tiedä alasta mitään, mutta tajuan helposti että jos henkilön pitää yrittää myydä asiakkaalle viimeisintä teknologiaa niin ei voi olla eduksi että oma olemus on jotakin aivan muuta…oli sitten mies tai nainen, nuori tai vanha.

    Passiivisuus voi eittämättä suojata epäonnistumisilta. Varmasti se suojaa myös työpaikan saamiselta.

  3. Leena Lumi sanoo:

    Olen ollut paitsi toimittaja myös surprise!, kymmenen vuotta ison firman ainoa työhönottaja, alana ravintolat, kaupat ja toimistot.

    Tiedän tuonikäisten naisten vaikean työllistymisen, mutta aivan kuten Violet sanoi: Usein vika on työnhakijassa itsessään. Väistämättä tuli useasti mieleen, että haluaako ko. henkilö oikeasti edes työllistyä…

    Hymy aukaisee monia ovia. Osallistuin myös henkilöstön kouluttamiseen ja minulla oli kerran luento hymystä. Siitä tuli niin suosittu, että sain pitää sen aina vain. Tympeä, myrtynyt olemus, epäsiisti ulkoasu ja hyökkäävä asenne eivät avaa ovea työlle ainakaan yksityissektorilla. Tällaiset henkilöt työllistyvätkin määräaiakisina työvoimatoimistojen kautta ja usein ns. ongelmatyöllistettävinä.

    Itsestään huolehtiminen ei ole ’miesten takia laittautumista’, vaan ympäristöteko!

  4. Sissi sanoo:

    Hyvä että nostit aiheen esille.

    Olen samaa mieltä siitä että ”sosiaalinen osaaminen ei kytkeydy mielialaan vaan vuorovaikutustaitoihin”. Silti ne, joilla vuorovaikutustaidot ovat kohdallaan, tietävät milloin olisi ehkä syytä hymyillä… Eikö? Vuorovaikutustaidoilla ei ole mitään merkitystä, jos ne eivät oikeassa tilanteessa tule esille.

    Hymy ja huoliteltu olemus eivät minulle viestitä mielistelystä, vaan siitä että ihmisellä tosiaan on jonkinmoista sosiaalista osaamista. Kotona voi hillua likaisessa tukassa ja vaatteissa, mutta työnhaussa on syytä vähän miettiä miltä näyttää ja miten toimii. Niin se (valitettavasti?) menee.

  5. Katja sanoo:

    Minä en allekirjoita kyllä yhtään tuota tietynikäiset (40 ->)naiset eivät työllisty -väitettä. Pidän myyttinä, jota mediassa syötetään naisille. Sinä saman, jolla pelotellaan, että kotiäitivuodet heikentävät työnhakijan statusta. Minulle työnantajat ovat kertoneet, että lähes poikkeuksetta etsitään tietynlaista tyyppiä ja mm. halukkuus oppia uutta on valttia.

    En ole kokenut, että omalla kohdalla 40 ikä olisi ollut este, ei edes hidaste. Pikemminkin päinvastoin. Ehkä omat arvot ja asenteet ovat osuneet samoihin, mitä hakijalta on toivottukin. Ala vaikuttaa varmasti myös (kasvatus, koulutus, luova työ). — mutta en minäkään asiakaspalveluun enkä ihmissuhdetyöhön mitään kivikasvoja palkkaisi (kävelin miehen kanssa silmälasiliikkeestä veks, kun kolme nuorta – huoliteltua toki – myyjätärtä jutteli vain keskenään. Mies kysyi: ”Mitkä näistä on miesten silmälaseja?” ja yksi tytöistä vastasi tympeänä: ”No, kyllä sen näkee.” Mies: ”En mä vaan erota.”)

    Olen kuullut myös tuosta, minkä mainitsitkin, että 40 + ikäisiä naisia palkataan mieluusti koska heillä ei tule työpoissaoloja raskauksien, äitiys- ja vanhempainlomien eikä omien pienten lasten sairastelujen takia.

    Ja miten ne löytävätkin aina noita nukkavieruja esimerkeiksi?

  6. Nina B. sanoo:

    Violet, toisen henkilön miellyttävyys on pohjaltaan subjektiivinen kokemus. Joku toinen miellyttää enemmän kuin toinen. Joku toinen ei edes huomaa likaista tukkaa, joku toinen näkee henkilössä pelkästään sen. Samoilla aloilla saattaa usein työskennellä samantyyppisiä henkilöitä, jolloin heidän mieltymyksensäkin ovat saattaneet rakentua tämän alakulttuurin mukaan samanlaisiksi. Syntyy tietty työyhteisön normisto soveltuvasta ja ei-soveltuvasta, mikä ei välttämättä ole edes järjellinen. Esimerkiksi lastentarhanopettajan ei tarvitse olla aina reipas tai iloinen, vaikka tuohon työhön liittyvä stereotypia sitä edellyttää. Eikä huipputeknologiaa myyvän henkilön tarvitse olla huippuvaatteissa, vaan voi olla yhtä uskottava ja miellyttävä muilla ominaisuuksillaan.

    Yleensä selitämme toisen henkilön ”miellyttävyyden” tai ”asiallisen pukeutumisen” kulttuurisilla normeilla tai tiettyyn työhön liittyvillä alanormistoilla. Nämä eivät välttämättä ole lainkaan tekemisissä työhön liittyvän perustehtävän kanssa. Työntekijän soveltuvuus työhön arvioidaan työtehtäväkohtaisesti. Silloin kuin työpaikkaa hakee monta yhtä pätevää henkilöä, voi olla että valinta tehdään valitsijan subjektiivisten mieltymysten ja vaikutelmien mukaan. Tämä että näin tapahtuu ei kuitenkaan tarkoita, että etteikö toinen valitsematta jäänyt henkilö olisi ollut yhtä pätevä kyseiseen työhön.

    Leena Lumi, en lainkaan ihmettele sitä että hymystä pitämäsi luento oli suosittu. Työyhteisöt ja -organisaatiot ja niihin liittyvät ongelmat ovat niin monimutkaisia, että niihin liittyviä kysymyksiä saatetaan helposti ratkoa poppaskonsteilla. Tähän perustuu Jari Sarasvuon megamenestys ”sisäinen sankari” ja muidenkin julkkisten vastaavat ”nami-nami”-menetelmät. Nämä ovat olleet suosittuja varsinkin Suomessa, joka on tilastojen mukaan työpaikkakiusaamisen ykkösmaa. Pikakonstit eivät kuitenkaan tuo työyhteisöön pidemmän tähtäimen parempaa muutosta, vaan jäävät lyhyiksi. Esimerkiksi laajempi työyhteisön kommunikaation parantaminen ja vuorovaikutustaitoihin panostaminen saattaa tuottaa syvempää muutosta, jolloin työntekijät työskentelevät paremmin ja hymyilevätkin aidommin.

  7. katriina sanoo:

    Olen samaa mieltä. Ihminen, joka elää tässä päivässä ja huolehtii omasta hyvinvoinnistaan, näyttääkin siltä. Sisäinen heijastuu aina ulkoiseen.

  8. Violet sanoo:

    Ulkona on sen verran komea ilma että painun sinne takaisin. Ennen sitä kauppareissulla mieleeni tulleita ajatuksia aiheesta vielä:

    Ajattelen niin että kun mennään työhaastatteluun niin sinne mennään jotta saataisiin työpaikka. Sitä pidetään tärkeänä hetkenä, ja minusta tärkeään hetkeen valmistaudutaan. Yritetään tuoda esille faktat mutta myös antaa kuva että pidän tätä tilannetta tärkeänä ja – iso juttu – arvostan itseäni.

    Noilta ohjelman naisilta oli itseluottamus täysin kateissa. Ymmärrän (osittain) syyn sille enkä ollenkaan vähettele sitä. Ajattelen näin: jos minä en syystä tai toisesta pidä itsestäni niin asiat on huonosti. Sille on tehtävä jotakin, koska kaikki lähtee siitä että on itselleen rakas. Ja huom. tämä ei ole itserakkautta, tämä ei ole omaan napaan tuijotusta tms.

    Jos itseluottamuksen palauttaa vaikkapa oikeaa kokoa olevat yksiväriset housut (niiden ruudullisten pellehousujen sijaan) – kuten kärjistäen sanottuna eräälle ohjelman naiselle kävi – niin ajatelkaa nyt, eikö se ole hyvä juttu!
    Minusta on uskomatonta että hän sanoi ettei ollut tullut ajatelleeksi ollenkaan että rekrytoija katsoo muuta kuin papereita. Hän mainitsi itsekin tuntevansa että on ”vanhanaikainen, kelkastapudonnut” ja halusi itsekin jotakin tehdä. Mutta tarvittiin siis joku muu avuksi ja tässä tapauksessa se oli hyvä juttu.

    On varmasti alasta kiinni (paljonkin?) tämä vanhempien naisten työllistyminen. Ja maasta kiinni myös. Ohjelma oli ranskalainen ja kertoi Ranskasta ja asiat ovat siellä monesssa suhteessa aavistuksen toisin kuin Suomessa vaikka.

    Mitäs vielä piti…
    Ai niin. Usein sanotaan että kauheeta kun ”kovat arvot” jylläävät ja ihmisten pitäisi olla nuoria ja kauniita ja hoikkia ja hymyileviä jne.
    Toisaalta: ajattelen niin että nimenomaan asenne ”ja minähän en muista välitä, jollen kelpaa näin, antaa olla” edustaa kovia arvoja. Mitä humaania tai pehmeää tuossa on?
    Toisten ihmisten miellyttäminen on joillekin kuin punainen vaate. Miellyttämisen ja mielistelyn raja on jotenkin sekaisin siinä, luulisin. Kuitenkin suurin osa ihmisistä tuntuu nauttivan enemmän siitä että heille ollaan ystävällisiä jne.

    Jos ajattelen että olisin työnantaja…minulla olisi tuote joka minun pitäisi myydä. Haluaisin palkata ihmisen. Kun pitäisi valita kahdesta ”teknisesti samanlaisesta” hakijasta (yhtä hyvä kokemus, paperit jne.) niin aivan ehdottomasti valitsisiin mieluummin sen, joka vastaisi mielestäni paremmin sitä mitä haluan tuotteellanikin viestiä. Tai ajatelkaa ravintolaa jossa teille tarjoilee epäsiisti, jopa likainen ihminen…

    On aloja joissa olemuksella ei ole varmasti (juuri) mitään väliä. Kuitenkin minusta kaikki missä ollaan vaikkapa yksityis -tai yritysasiakkaiden parissa jonkun firman nimissä, jotakin firmaa edustamassa vaativat ainakin minimipanostuksen myös ulkoiseen olemukseen. Käytöksestä nyt puhumattakaan. Ja jos ei hymyilytä niin ei voi mitään. Sitten olisi vielä se neutraalikin ilme. Sekin on paljon parempi kuin ohjelman työnhakijoiden suorastaan väärinpäin kääntynyt suu.

    Olen itse pian 43 eikä minulla ole työkokemusta juuri mistään. Loppututkintoja kaksi, sen lisäksi jotain kursseja. En usko että ihan helposti saisin monenkaan tyyppistä työtä. Jos lähtisin hakemaan niin kääntäisin kyllä asenteen ensin toisin päin. Muuten on minusta ihan sama vaikka jättäisi hakematta. Meinaan että jos jotakin haluaa niin useinmiten sen eteen pitää nähdä vaivaa. Enemmänkin kuin vähän.

  9. himalainen sanoo:

    Mielestäni itseään kannattaa kyllä katsoa peilistä, ennen kuin menee työhaastatteluun. Ei tarvita välttämättä stailauksia eikä muotivetimiä, mutta puhtaat vaatteet ja siisti olemus kyllä vaikuttaa sekä se ystävällinen olemus. Eikä tällainen minusta ole mikään vippaskonsti eikä se yhtään mitään ylimäräistä vaadi ihmiseltä, minusta se kuuluu ihan käytöstapoihin. Se on vain tosi asia, että työhönottaja kiinnittää näihin huomiota. On harmi, jos taitava ihminen jää ottamatta töihin sen takia, että on ihan räjähtänyt olemus ja ensivaikutelma jää epäilyttämään niin, ettei työnantaja uskalla ”riskeerata”.

    Olen itse ollut aika paljon työnhakukoulutuksissa, sekä hakijana että työni puolesta. Muistan, että yhdessä koulutuksessa kouluttaja kiinnitti huomiota laukkuuni, joka pursuili sinne tänne. Näin itseni toisin silmin, kyllä arjessa kuljen aivan helposti laukku räjähtäneenä, mutta työtilanteissa täytyy olla toisin. Nuo asiat ovat monesti ihan pikkujuttuja, eikä kyse ole rahasta.

    Tykkään kyllä myös sellaisista rehellisen oloisista muuttumisohjelmista, joissa näkee, miten suuri vaikutus ihmiseen on sillä, että joku kertoo hänelle, että olet kaunis ihminen ja voit näyttää vielä kauniimmalta, jos valitset sinulle sopivat vaatteet. Ja sitten autetaan ja luodaan uskoa hyvään. Kaikki ovat kauniita kyllä luonnostaan, mutta joskus elämä vain riepottelee sillä tavalla, ettei jaksa enää uskoa itseen, joskus apu voi löytyä siitä, että kohdalle löytyy hyviä haltiattaria, jotka auttavat huomaamaan kauneuden ja rohkaisevat.

  10. Pariisin Margarita sanoo:

    Uskon, että itse sain elämäni ensimmäisen oman alani (luonnontieteet) työpaikan enemmänkin olemukseni sekä kielitaitoni kuin pätevyyteni perusteella. Haastattelutilanteessa en tiennyt mitään, yhtikäs mitään, alasta, jolle olin hakemassa. En ollut vielä valmistunut yliopistosta, arvosanani eivät olleet parhaita mahdollisia. En mennyt työhaastatteluun mannekiinina, mutta terveellä itsetunnolla sekä uteliaalla positiivisella asenteella varustettuna. Vuosia myöhemmin, kun jäin työstäni äitiyslomalle, olin mukana rekrytoimassa sijaistani ja itselleni jäivät hakijakandidaateista mieleen eniten sellaiset seikat kuin yleinen olemus, silmiin katsominen, hymy, pröystäilemättömyys. Toki katsoimme papereitakin, mutta emme vain ja ainoastaan niitä. Uskon kyllä myös, että naisten (ja miestenkin) työllisyystilanne on aika erilainen Ranskassa kuin Suomessa. Ranskassa ei juuri tunneta mm. sellaista asiaa kuin aikuiskoulutus tai uuden ammatin hankkiminen ”myöhemmällä iällä”. Täällä on yleisintä, että valmistut koulusta / yliopistosta, haet töitä ja kun niitä saat, niin pysyt sillä alalla koko työurasi (tämä siis yleistäen tietenkin, poikkeuksiahan löytyy aina). Olen itse ottanut selvää aikuiskoulutuksesta täällä (oman alan laajentamismahdollisuus) ja aika heikolta näyttää ja siksi olenkin miettinyt lisäopiskelua verkon kautta Suomen avoimissa yliopistoissa. Anteeksi, meni ehkä vähän ohi aiheen ja liian pitkäksi, mutta tämä asia kiinnostaa minua ja olen miettinyt paljon, miksi täällä suhtaudutaan niin ennakkoluuloisesti ammatin vaihtoon kypsemmällä iällä (tai miksi tätä 35-50 ikää nyt kutsuisi…). Olisi ollut kiinnostavaa nähdä tuo dokkari.

  11. Katja sanoo:

    Juu, tässä opiskelussa Suomi on kyllä ihan omaa luokkaansa. Elinikäinen oppiminen on arkea, kouluttautumismahdollisuuksia on paljon, samoin joustoa, opiskelua kaiken ikäisenä arvostetaan ja siihen kannustetaan. Omassa tuttavapiirissä alan vaihtajia tai muuten vain opiskelijoita on paljonkin. Naisia on suurin osa, mutta mahtuu sinne pari miestäkin.

  12. MaaMaa sanoo:

    Jos joku ei luota itseensa, niin en minakaan luota haneen.
    Ei auta vaikka silla olisi tukka miten, tai ties millaiset vaatteet. Mutta jos on valmiiksi jo varma, etta ”olen valiinputoaja” niin varmasti putoaa sinne valiin…
    Itseluottamusta on vaika pitaa ylla, jos tulee pettymyksia pettymysten jalkeen. Mutta ei auta muu kuin otta jokainen kohtaaminen erikseen, prepata kuin olisi ensimmainen ja ainut haastattelu ja vaan uskoa, etta mina olen juuri sita mita te etsitte!

  13. Hanna sanoo:

    Minua huvittaa suuresti otsikko ja kuva yhdessä! Sen lisäksi täällä on hyvää pohdintaa, jään mielenkiinnolla seuraamaan kommentointia.

    Toisaalta vaatteet ovat ”vain” sitä pintaa, jonka ei pitäisi vaikuttaa itse työssä suoriutumiseen – tosin jos kyse on siitä, ettei ihminen pidä huolta itsestään, taustalla saattaa olla syitä, jotka vaikuttavat suoriutumiseenkin.

    Yritin löytää yhden blogistin kirjoituksen, johon halusin viitata. En löytänyt sitä mitä etsin. Sen sijaan löysin toisen saman kirjoittajan tekstin, jonka ajatukset ovat lähellä omiani pukeutumisen normien suhteen:

    http://skblogit.fi/veloena/?p=1239

    Olen myös yhtä mieltä Nina B.:n kanssa siitä, että ”vastustan ajatusta siitä, että työmarkkinoille aletaan etsiä yhä huolitellumman näköisiä ja hymyileviä henkilöitä.” En koe olevani sitä, mitä nykypäivän (akateemiselta) työnhakijalta tunnutaan odottavan – reipas, dynaaminen ja kunnianhimoinen, jatkuvasti verkostoitumassa ja kehittämässä itseään (tai muuten ei pärjää…). Tämä on se henki mikä mm. yliopisto-opintojen yhteydessä on alkanut paistaa läpi, kun puhutaan työn hakemisesta. Vähän armollisuutta ja suvaitsevaisuutta siis.

    Haluan ainakin itse ottaa vähän rennommin, tehdä niitä töitä, mitä kulloinkin satun saamaan ilman paineita jonkin hienon uran luomisesta ja jatkuvasta pyristelystä sen uran mystistä lakipistettä kohti. Oma kunnianhimottomuuteni taitaa jakossakin suojella minua jakkupukuvaatimuksilta. Entisenä pitkäaikaistyöttömänä olen tosi iloinen, että ylipäätään on töitä (aina välillä) ja niistä pystyy vielä löytämään jotain mielekkyyttä (mikä toki riippuu myös aika pitkälti työntekijän omasta asenteesta ja arvostuksista eikä niinkään työn luonteesta).

  14. pikkujutut sanoo:

    Juuri muutama viikko sitten jouduin, osittain pakon edessä, allekirjoittamaan lapun, jossa suostun pysymään kotirouvana, eli en edes hakeudu töihin. Tässä oli kyse siitä, että veisin paikan paikalliselta. Ja suuri osa jotka lapun allekirjoittaneista on naisia, 30-60v. Tosin lapun tekstiä pystyy halutessaan kiertämään ilman vippaskonsteja.

    Se asia, mistä olin eniten vihainen, oli että kyseessä oli sopimus maan ja erään ison kansainvälisen organisaation välillä. Ja varsinkin otti päähän miten sitten ks.organisaation puhuu tasa-arvosta, naisten oikeuksista mutta käytännössä polkee naistet maan vakoon. Ja valittaakaan ei voi, kun ei ole tahoa kelle valittaa.Kukaan kun ei ota vastuuta.

    No, nyt meni vähän ohi aiheen mutta uskon työhaun ollessa kysymyksessä niin oma asenne ratkaisee paljon.Jouduin aikoinaan työni kuvioissa palkkaamaan kesätyöntekijöitä.Papereista saa hienoja kun osaa tekniikan mutta lopulta se mikä ratkaisi oli se kohtaaminen, yleinen olemus, katse, käden puristus.

  15. vilijonkka sanoo:

    Ja sitten on se kädenpuristusjuttu! Jos ensimmäinen mielikuva uudesta ihmisestä on lämmin löllö ja tämä pitäisi palkata, niin kyllä arveluttaisi henkilön työteho.

    Siisteyden tärkeydestä paasaan täällä kotona lapsillekin (yksi heistä ei millään muista peseytyä). Vaatteiden fiiniydestä viis, mutta kyllä ihmisen täytyy pitää huolta puhtaudestaan ja raikkaudestaan pärjätäkseen yhtään elämässä! Kolkosti viimeksi eilen totesin lapselle, että jos haiset ja olet sottainen, niin ei tarvitse ihmetellä jos kaverit alkavat kaikota jossain vaiheessa. Työpaikkaan asti en vielä jankuttamisessani päässyt.

  16. NiinaK sanoo:

    Heh, nyt jos mut pistettäisiin työtä hakemaan, olisin juuri sellainen hampin näköinen, kaikkeen varautunut mummeli vaikka kuinka yrittäisin olla jotain ihan muuta. XD

  17. arkitehti sanoo:

    Kaksi juttua tuli ihan päällimmäiseksi mieleen: ensiksi, miten ihmeessä voi Ranskasta löytyä joku joka luulee että rekrytoija kasoisi vain papereita? Suomessa tuon vielä voisi todeksi uskoa… Toinen asia jota mietin oli se, ettei hyvin pukeutuminen ole välttämättä sama asia kuin hyvä itseluottamus, voihan sitä olla vimpan päälle ihan siksi että kun itse ei ole (mielestään) minkään arvoinen, niin edes ne jonkun toisen nimikirjaimia kantavat releet…

    Muuten kyllä tajusin pointin.

  18. Kirsikka sanoo:

    Olen paljolti samaa mieltä kanssasi Violet. Olen aina ollut sitä mieltä, että siisteys ja puhtaus ja jonkinmoinen huolehtiminen ulkonäöstään ja hiuksistaan on myös kohteliaisuutta toisia kohtaan. Oli sitten työnhaussa tai töissä. Tai yleensä tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Parturissakin voi toisinaan käydä ja vaikkei meikkaisikaan, voi vilkaista peiliin ennen kuin astuu ovesta ulos.

    Ja muiden huomioiminen antaa muille sen vaikutelman, että olet ainakin elossa. Ilman sen kummempaa mielistelyä.

    Olen näitä pelisääntöjä joutunut miettimään koska olen asiakkaiden kanssa tekemisissä päivittäin.

  19. Leena Lumi sanoo:

    Nina B., tähdennän, että kysymyksessä enimmäkseen asiakkaiden kanssa tekemisissä olevat ns. palveluammateissa työskenetelevät. Mitä hymy maksaa?

    Se voi maksaa kohtuuttomasti, kun asiakas saa hotellisa tai ravintolassa huonoa palvelua eikä palaa sinne enää koskaan ja laittaa vielä puskaradioonkin tiedotuksen, mikä onkin tehokkainta uutisointia.

    Tänään! Siis tänään avasin jonkun lehden,en muista enää mikä lehti se oli (Hesari, Anna, Suomen Kuvalehti…) ja siinä oli juttua juuri tästä aiheesta ja sanottiin, että huoliteltu hyvännäköinen päihittää työnhaussa jopa paremman pätevyyden omaavan vähemmän huolitellut ja ei niin hyvännäköisen. Se oli oikein tutkimustulos. Uskon, että joku muukin on sen lukenut…

  20. nimetön sanoo:

    Pitkäaikaistyöttömillä masennus on yleistä (ja vice versa). Silloin ihmisellä ei ole mielenkiintoa itsestä huolehtimiseen, itsetunto alhaalla jne.

  21. Celia sanoo:

    Nina B osuu mielestäni oikeaan, paljossakin. Varmasti jokainen tunnistaa arkkitehdin tai graafikon, tai teatteriohjaajan tai lentoemännän ”yleislookin”.

    En myöskään usko, että miehiin kohdistuu samanlaisia odotuksia ulkonäön suhteen. Niin monennäköisiä miespuolisia viheltäjiä on eri asemissa tullut vastaan – kaikella kunnioituksella.

    Bisnesmaailman huippu on tietysti oma lukunsa: pomojen on nykyään oltava ruskettuneita, tyvikohotettuja, valkaistuin hampain hymyileviä maratoonareita, jotka nostavat 250 kg penkiltä.

    Uskon jopa, että tulevaisuuden megatrendi on homssuinen, boheemi, neuroottisuuteen ja mutinaan taipuvainen yritystyöntekijä. Tämä muoti alkaa ensin korkeimmasta johdosta ja leviää osastopääliköistä alemmille asteille. Niin kauan kuin yritys tuottaa voittoa, muotiasiat ovat muunneltavia sivuseikkoja:)

  22. Hanna sanoo:

    ”huoliteltu hyvännäköinen päihittää työnhaussa jopa paremman pätevyyden omaavan vähemmän huolitellut ja ei niin hyvännäköisen”

    Olin kerran työpaikassa, jonne töihin hakevilta kysyttiin pituus ja paino. Työnantajan liian hyvässä lihassa oleviksi katsomat ihmiset jätettiin heti pois laskuista, olivatpa kuinka päteviä hyvänsä…En tiedä olenko yksin ajatuksineni, mutta mielestäni se oli vähän kipeätä.

    Mielestäni on totta myös tuo, mitä nimeton tuolla yllä sanoi, että pitkäaikaistyöttömillä masennus on yleistä. Itse ainakin passivoiduin nopeasti! Jos työnhakutilanne arkipäiväistyisi (kuka nyt olisi koskaan oudossa työhaastattelun kaltaisessa arviointitilaisuudessa parhaimmillaan!), tähtäisi avoimuuteen ja ihmisten väliseen kohtaamiseen + vaatimukset itse työn tekemisen kannalta toissijaisten seikkojen suhteen vähenisivät, kynnys työn hakemiseenkin olisi ehkäpä matalampi.

  23. LankaLaura sanoo:

    Voi, toivon, että Celian ennustus osuus oikeaan ja tulevaisuuden unelmatyöntekijä on homssuinen, boheemi, neuroottisuuteen ja mutinaan taipuvainen! Ensinnäkin omat uramahdollisuuteni kohoaisivat vaikka olisin ihan vain oma itseni, toiseksi luulen, että se merkitsisi sitä että moni jaksaisi työssä paremmin kun ilmapiiri olisi sallivampi.

    Tietysti jos sitten alettaisiin syrjiä niitä trimmattuja tekoruskettuneita joilla on valkaistut hampaat, niin heitä se ei varmaan ilahduttaisi…

    Kohtelias ja ystävällinen käytös tulee varmaan kuitenkin aina olemaan in (ja se peruspuhtaudesta huolehtiminen). Toisaalta jotkut kyllä arvelevat, että ihmisten ystävällisyys työelämässä on vähentynyt, koska koetaan, että se ei palkitse. Kiltit painetaan alas. Ei ole helppoa työelämässä nykyisin.

  24. minjo sanoo:

    Luulisin, että pitkäaikainen työttömyys, ehkä köyhyyskin ja koulutuksen puute tai sen vähyys voivat kyllä nakertaa vahvimmankin itsetuntoa ja jos ei sitten oikein näe mitään keinoa murtautua ulos kehästä, niin saattaa päätyä tuolla mielellä työhaastatteluunkin… Ymmärrän sen, mutta se on tosiaankin itseään ruokkiva ”huono kehä,” vai miten se sanotaan.

    Toisaalta tuntuu, että nykyään ulkonäkö on hiukan liiankin kaikessa. Suurinpiirtein karrikoidusti niin, että ilman hammaslaminaatteja ei voi saada työtä edes kaupan kassalta tai hotellia siivoamasta. Tietysti huoliteltu ulkonäkö on tärkeää, hommassa kuin hommassa, mutta tarkoitan tâssä nyt sitä, että joskus mainonta antaa sellasen kuvan, että jokaisen pitäisi näyttää siltä, että on kotoisin hollywoodista. Siinä on jotakin sairasta ylikorostusta minun mielestäni.

    Toisaalta ymmärrÄn työnantajiakin, tietysti jokainen mieluummin valitsee siistin, valoisan ja luotettavan näköisen ihmisen, koska kyllähän se hiukan kertoo arvoista ja yleisestä huolellisuudesta, miten itseään hoitaa. Ja se asenne, että minähän en muiden vuoksi tee, sanoo kyllä vielä enemmän kuin ulkonäkö itsessään. Sellaiselle asenteelle tuskin on missään paljon kysyntää, koska silloin tietää työnantajana jo varmasti valitsevansa ongelman. Että ehkä normaali ja siisti ulkonäkö yhdistettynä normaaliin miellyttävään kÄytökseen ja puheeseen, voisi avata ovia…

  25. Violet sanoo:

    himalainen; juu ei tietysti tarvita mitään muotivetimiä mutta…sanotaan nyt että jos hakee vaikka nuorisovaateliikkeen myyjäksi niin ei sinne ehkä kannata meikäläisen ikäisen vekkihameessa mennä. Jos muutenkaan;-)

    Ajattelen omaa laukkuani…

    Pariisin Margarita; kaikki mitä sanoit työelämästä Ranskassa on minunkin käsitykseni mukaan totta. Ei se ole kuten Suomessa. HArmi ettet nähnyt tuota. Tv:stä tulee minusta säännöllisesti mielenkiintoista ohjelmaa.

    Katja; totta on.

    Maamaa; niin, onhan se surku jos ihmisen itseluottamus on kateissa. Se vaikuttaa moneen juttuun eikä vähiten ko. ihmisen omaan hyvään oloon. Mutta niin se on: säälistä ei ketään palkata, käsittääkseni. Jos on valita niin ilman jäävät ne joilta puuttuu tietty varmuus vaikka paperit olisivat mitä.

    Hanna; aivan ehdottomasti ajattelen minäkin että vaatteet ovat vain pintaa. MUTTA ajattelen myös niin että ne ovat valintoja, ne ovat myös viestejä, niihin liittyy koodeja ja sopimuksia. Tietttyihin paikkoihin odotetaan tietynlaista pukeutumista. Kaikkea voi toki rikkoa mutta pitää olla tietoinen siitä miten se saattaa vaikuttaa.

    Naurattaa kun ajattelen tuota mitä sanot nykypäivän akateemisiin kohdistuvista vaatimuksista. En ole minäkään oikein mitään tuosta ja sen lisäksi mulla ei ole työkokemustakaan. Toivoisin myös suvaitsevaisuutta ja toki sitä että voisi olla useampia malleja olla ”tehokas” ja mitä nyt pitääkään olla. Mutta mutta…en näe miten voisin tilanteeseen vaikuttaa. Jos olisin työnantaja niin ehkä mikrotasolla voisin vaikuttaa!

    pikkujutut; ymmärrän vihastuksesi. Minusta tuo on kummallista, en siis oikein edes ymmärrä miksi pitää tuollainen ”lupaus” antaa.

    vilijonkka; mun 11-vuotiaani ei ota tajutakseen tuota haisulijuttua myöskään…hän ei vaihtaisi vaatteita varmaan kuin jouluna jos en pakottaisi.

    NiinaK: olen yrittänyt kuvitella itseäni työnhakutilanteeseen mutta se toppaa siihen etten keksi yhtään työtä mihin voisin edes hakea!;-)

    arkitehti; niin, en tiedä uskoiko ko. nainen niin todella vai halusiko uskotella itselleen. Hän toisti moooneen kertaan haastattelijalle että ”ei ulkoisen pitäisi saada vaikuttaa, ei pitäisi saada…..: – mutta kun se vaikuttaa ja Ranskassa se vasta vaikuttaakin.

    Ei ”hyvin pukeutunut” minustakaan tarkoita että ihmisellä olisi automaattisesti hyvä itsetunto. Siitä se sen sijaan kertoo minusta että hän tietää millä säännöillä pelataan, piti siitä tai ei.
    Hyvin pukeutuminen ei minusta tarkoita kylläkään (ollenkaan välttämättä) mihinkään nimivaatteisiin puketumista. Minusta sekin on jo paljon ettei mene työhaastatteluun t-paidassa tai väärän kokoisissa kuteissa tai jossakin, mikä nyt vaan ei sen tyyppiseen työpaikkaan kuulu.

    Kirsikka; ”Ja muiden huomioiminen antaa muille sen vaikutelman, että olet ainakin elossa. Ilman sen kummempaa mielistelyä. ” kivasti sanottu. Juuri noin.

    Leena Lumi; samaa mieltä ”hymyn hinnasta”.

    nimetön; ihan varmasti on noin. (Silti en voi uskoa että aina on kyse masennuksesta.)

    Celia; ihan totta. On aloja joilla ”kuuluu” olla tietynlainen olemus, käytöstä myöden. Tiesittekö muuten että vielä seitsemänkymmentäluvun Ranskassa lentoemännän kaikkien muiden vaatimusten lisäksi piti ehdottomasti olla naimaton;-)

    Tuo oli tärkeä kohta että ”niin kauan kuin yritys tuottaa voittoa”!

    Hanna; pituuden ja painon kysyminen on hyvin outoa. En ole varma olisinko vastannut. Mikä oli moinen työtehtävä?
    Ahtaissa tiloissa työskentelevän kohdalla ymmärrän…ai kauhee mutta nyt tuli mieleen yksi Ryanairin miespuolinen ”lentoemäntä” joka oli kyllä ihan kauhean lihava, siis tosi lihava. Kyllä hän vaan jotenkin mahtui siellä käytävällä puikkelehtimaan.

    LankaLaura: ääripäiden välissä on se alue jolle itse taidan kuulua. Ehkä meillä on parhaat mahkut;-)

    minjo; taidat olla samanlainen ”kaikkien ymmärtäjä” kuin minäkin?
    Minä siis kyllä tavallaan ymmärsin sen ohjelman naisten syyt olla sellaisia kuin ovat, mutta en voinut sitä kuitenkaan sulattaa. En voinut olla miettimättä: sinä tiedät mitä pitää tehdä, ellet tiedä, ota selvää, jos haluat työn niin yritä kaikkesi sillä asenteet eivät muutu yhtäkkisesti sen takia että sinä vastustat niitä. Siksi on joskus parempi mennä mukaan kuin vastustaa – tai sitten oman hyvinvointinsa nimissä olla menemättä.

    Ja sitten ymmärsin aivan täysin työnantajien puolen: en minäkään halua firmaani edustamaan ihmistä joka ei anna sellaista mielikuvaa kuin tuotteemme vaatisi. Jos minusta tuntuu ettei hän yritä edes haastattelussa kaikkeaan, yritäisikö hän jos saisi paikan?
    jne. jne. Paljon ajatuksia koko ohjelman ajan ja vaihdoin ”puolta” säännöllisesti…
    Mainonta nyt on mitä on. Kielii toki vallalla olevista arvoista ja ajatuksista mutta…pöh’-)

  26. Mei sanoo:

    Onpa ajatuksia herättävä viestijono. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että jollain tavalla pitää pystyä omalla olemuksella kertomaan, että haluaa sen paikan, mitä hakee. Mutta ymmärrän kyllä -voih- liikaakin alas painettuja ihmisiä, jotka eivät edes hoksaa asiaa.

    Rakas läheiseni haki vastikään unelmapaikkaa, jollaista hänen alan ihmisille on tosi harvoin tarjolla. Kolmesta haastattelijasta kaksi innostui ystävästäni kovasti, mutta yksi jarrutti vastaan. Ystäväni jäi valitsematta, mikä oli suuri suru. Sanoi kuitenkin oppineensa hakuprosessista. Sanoi, että oli haastattelussa liian oma itsensä: harkitseva, jännittikin hiukan, koska on hieman ujo. Jälkikäteen juttelimme, että ei tarvitse varmaan tekeytyä joksikin muuksi mitä on, mutta kannattaa korostaa omia vahvuuksia: hän on esimerkiksi erittäin pidetty tiimityöskentelijä, kuuntelee aina muita, on paitsi rautainen ammattilainen, myös äärimmäisen perusteellinen. Pohdimme, että omat ns. heikkoudetkin voi yrittää kääntää vahvuuksiksi: ujous ja sydämellisyys empaattisuudeksi, kyvyksi kuunnella, ei jyrätä muita, jne. Harkitsevan kannattaa etukäteen valmistautua vastaamaan mahdollisiin ”varmoihin” kysymyksiin tyyliin ”apteekin hyllyltä”.

    Työnhakua voi opetella -ja oppia palautteesta Mielestäni me suomalaiset ollaan usein huonoja ottamaan rakentavaa palautetta vastaan. Ehkä ollaan myös huonoja antamaan sellaista.. Olen itse tehnyt kovan työn menneenä keväänä ja opetellut kirjoittamaan hakemuksia ja ansioluetteloita: vaikka mitään mahtavaa lopputulemaa ei ole ollutkaan, olen saanut ihanaa kannustavaa palautetta ja varmuutta hakemiseen.

    Kamalaksi tilanne menee, jos oikeasti rahat ei riitä elämiseen, eikä töitä vaan löydy ja jos kokee, että oma osaaminen on ruosteessa.

  27. Violet sanoo:

    Mei: olen samaa mieltä, hyviä kommentteja taas. Ihailtavan kiihkottomia vaikka aihe herättää taatusti monenlaista.

    On hyvä jos voi oppia ja pystyy opin vielä käyttämäänkin! Helposti voi käydä niin että ai jaa, mua ei otettu, en siis ole hyvä mihinkään mutta onnekas se joka saa siitä revittyä uutta ja joka osaa jalostaa keinojaan seuraavaksi kerraksi.

    Siitä ohjelmasta vielä tuli mieleen: eräs nainen oli liittänyt hakemukseensa kuvan itsestään ja voi miten se oli huono kuva. Hän itsekin sille sitten jo tajusi nauraa kun asiasta huomautettiin. Hän ei ollut ollenkaan niin ikävän näköinen ihminen kuin kuva antoi olettaa. En siis puhu nyt mistään hyvännäköisyydestä vaan kuva vaan oli kerta kaikkisen surkea ihan siitä alkaen että se oli epätarkka jne.

    Eräs työhönottaja sanoi jossakin toisessa ohjelmassa; kun hakijoita on karmeat määrät ja nopeasti käydään hakemukset läpi niin IHAn kaikki, valokuvatkin , vaikuttaa.

    Kamalaksihan se menee jos tuntuu että on ns. pattitilanne. Ei minusta sellaisessa jatkuvassa kurssituksessakaan kaikissa tapauksissa ole mitään järkeä. Kunpa jokaiselle löytyisikin oma polku ja mahdollisuus hyvään elämään, oli se sitten millainen tahansa.

  28. Hanna sanoo:

    ”Hanna; pituuden ja painon kysyminen on hyvin outoa. En ole varma olisinko vastannut. Mikä oli moinen työtehtävä?”

    Kyseisessä yrityksessä taidettiin kysyä kaikilta, haki sitten mitä tehtävää tahansa. Minultakin kysyttiin (olin harjoittelijana varastolla), myyntiedustajiksi hakeneilta kysyttiin…Henkilön valinnasta vastaava vielä päivitteli työtä hakeneiden mittoja, vaikka kyse ei todellakaan ollut mistään sairaalloisen ylipainoisista.

    Enää en varmaan minäkään vastaisi, ainakaan kakistelematta.

  29. G sanoo:

    Jos nyt ensin pääsisi työhaastatteluun, sekään ei ole aina helppoa…(takana 220päivää työttömyyttä.)

  30. Violet sanoo:

    Hanna; oho. OHO. Aika uskomatonta. Uskon silti tietysti sanaasi.

    G: ei ole varmaan ei. On se niiden hakemustenkin kanssa varmaan vähän niin että tavallaan pitäisi pystyä erottumaan muista (että pääsis haastatteluun) mutta sitten kuitenkaan ei liikojakaan sovi erottua…kun sitten sekään ei kelpaa.
    Toivon että olet kohta jossakin kertomassa mitä osaat!

  31. Siistit ja ajattomat vaatteet voivat olla vaikka kirpparilta, joten ei se rahasta ole kiinni, mitä haastatteluun päälleen laittaa. Itse olen sellainen, etten pahemmin peiliin katsele tai muotia seuraa, mutta taatusti työhaastatteluun valmistautuisin myös ulkonäköni kannalta.

    Kaikkein tärkeintä on henkilöstä välittyvä ”energia”, fiilis. Hymyn tulisi olla itsestään selvää, samoin avoin mutta tilannetajuinen käytös. Ei kukaan halua työpaikan ilmapiiriä huonontavaa katkeraa, flegmaattista, negatiivista, pelokasta, liian epävarmaa tai sen tyyppistä työntekijää vaikka olisi miten pätevä.

    Minä tosin palkkaisin vaikka rääsyissä kulkijan, jos se henkinen puoli ja osaaminen olisi huippua. Jossain työssä vaatteilla ei ole väliä tai niiden pitääkin olla muuta kuin valtavirtaa. Tietysti jos työ vaatisi huoliteltua ulkoasua, ottaisin asian esiin.

    Olen Violetin kanssa paljolti samaa mieltä. Toisaalta olen kokenut toisenkin puolen: kun olin ihan burnoutissa, lopen uupunut ja masentunut, en jaksanut pitää itsestäni huolta, juurikasvu paistoi kauas (kauhean näköistä), jakkupuku vaihtui reisitaskuhousuihin (vähän kapinanakin, minulla oli aina casual friday…) tms. Suihkussa toki kävin joka aamu, meikkasin ja pesin hampaani ja vaatteetkin olivat puhtaita.

    Eli ymmärrän noita naisia täysin, mutta ymmärrän myös sen, että vääränlainen asenne vaikuttaa työllistymiseen. On hyvä, jos sellaisessa tilanteessa saa apua ja vinkkejä, joten toivotaan, että ohjelmasta oli monelle hyötyä.

    Mutta siis sisäinen olemus ja asenne on ulkoista tärkeämpi. Ulkoisella voi yrittää huijata, mutta sisäinen tulee ennemmin tai myöhemmin esiin.

  32. Leena Lumi sanoo:

    Violet, sulla oli tässä hyvä aihe ja erittäin sopiva kuva. Näin tuon kuvan kirjan kantena ja aiheena tämä sama aihe. Tässä vinkki kenelle vaan!

  33. Katja sanoo:

    Leena. Anne Tyler voisi kirjoitta hyvinkin tästä aiheesta ja kansikuva olisi juuri tuo. Sopisi myös hänen kirjaansa Elämän tikapuilla, siinä päähenkilö (keski-ikäinen nainen) katoaa rannalla perheensä luota ja on ulospäin niin vaatimaton, etteivät perheenjäsenet osaa antaa edes tuntomerkkejä. ”Tyler tekee pienestä elämästä arvokkaan, ”tavallinenkin ihminen” on jännittävä salaisuuksineen ja elämäntarinoineen”, sanotaan kirjan esittelyssä eräillä kirjastosivuilla. Aivan loistava kirja.

  34. Olen joskus miettinyt mikä taakka johonkin ryhmään tai etniseen taustaan kuuluminen voi olla pelkästään jo sen takia, että tietyssä ympäristössä ihminen saattaa alkaa ajattelemaan (ihan turhaankin), että tämä tapahtuu minulle, koska olen yksinhuoltaja/musta/valkoinen juutalainen/nainen/lihava/laiha/ blondi jne, jne.

    Tällaiseen ajatteluun on varman helppo lipsahtaa mukaan, itsekin olen saanut itseni kiinni moisesta.

  35. kl sanoo:

    Kirjoituksesi oli täyttä asiaa. Itse työskentelen it-alalla, ja periaatteessa esim. toimistoissa pukukoodi on niin kasuaali, että puku päällä (vaikkapa asiakastapaamisen vuoksi) joskus töihin tulevalle nauretaan. Silti työhaastetteluun laitetaan suorat housut ja kauluspaita, vaikka töihin tullaankin sitten työpaikan saamisen jälkeen farkuissa ja teepaidassa. Piste. Ei siinä ole kyse miellyttämisestä, vaan, kyllä, voi kauheaa, tiettyjen sosiaalisten normien ymmärtämisestä ja noudattamisesta. Saa sitä halutessaan olla käymättä suihkussa, pukeutua kauhtanaan ja olla niin boheemia että – ei tosin tarvitse ihmetellä jos ei pääse töihin konservatiiviselle t-paita-alallekaan.

    Puhumattakaan tuosta hymystä ja asenteesta. Tällä alalla ainakin Suomessa kaikki tulevat märkäkorvaisina töihin. Itse aloitin toisena opiskeluvuonnani. Kun haastattelussa kysyttiin, minkä verran olen koodannut javaa, sanoin rehellisesti: kävin viime talvena yhden kurssin. Sain paikan. Työhaastattelussa (joita olen itse pitänyt paljon) voi korostaa vain muutamaa asiaa: vaikuttaako ihminen sosiaaliselta (ja tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska tietoa käsittelevällä alalla kommunikaatio on kaikki kaikessa. Stereotyypeillä eristyjänörteistä voi rauhassa heittää vesilintua), onko into oppia, ja vaikuttaako fiksulta. Nämä kaikki ovat aika henkimailman asioita. Ja valitettavasti perustuvat juuri siihen kammottavaan ensivaikutelmaan ja näppituntumaan. Joka kokemukseni perusteella hyvin harvoin menee harhaan. Jos ihmisellä on huono itsetunto, hän ei uskalla kysyä kun jää jumiin. Sitten maksetaan viikon verran palkkaa siitä ettei mitään tapahdu.

    Tietysti senioripositioissa varmistetaan myös ammatillinen osaaminen. Mutta kyllä nuo muut asiat ratkaisevat yhtä lailla. Käytännössä senioreilla sitten niin, että parhaajista osaajista paras tyyppi palkataan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s