Nurkassa ei ole yhtään mitään

Vielä niistä takeista. Kaikki on mulla edelleen.  Liian pieniä ovat kuulemma olleet. Kyselijöiden ystävällisellä avustuksella olen tajunnut että suurimmatkin niistä mahtuvat vain noin yksivuotiaalle tai jonkun verran yli. Tässä vielä yksi jota ei aikaisemmassa postauksessa ollut. Tämä on niskasta helmaan 30 cm ja leveys kainaloiden kohdalla (kun takki on näin pöydällä) on n. 27 cm. Tämä on takeista suurin.

*

Jos panen tähän nyt mitä hyvänsä muuta niin se on sitten väkisin keksittyä. Sanoja lienee rajallinen määrä ja omani ovat juuri nyt muussa käytössä. On vähän semmoinen olo kun silloin kun seisoi koulussa nurkassa ja tuijotti seinää eikä siinä ollut kyllä mitään mielenkiintoista.

Mainokset

13 comments on “Nurkassa ei ole yhtään mitään

  1. NiinaK sanoo:

    Tuttu fiilis. Elämä tuntuu olevan nyt meilläkin niin pelkkää tasaista arkea, ettei sitä kuvaamaan ole edes sanoja.

  2. Mei sanoo:

    Tyhjyydestä huolimatta runsaasti ajatusta. Otsikkokin jo niin novellimainen, että odotan melkein jatkoa..

    Takit ovat ihania!! Kunpa vain mahtuisi neljävuotiaalle, niin tilaisin heti. Pitää miettiä heti tutut pikkuiset läpi. Hmm…

  3. nimetön sanoo:

    Hei. Liuta kysymyksiä: Paljonko pyydät villatakeista? Postimaksu suunnilleen? Kuinka ne maksetaan -onko sulla Suomessa pankkitili vai vaatiiko maksaminen ulkomaiselle tilille joitain kommervenkkejä? Entä minkäkokoiset ovat Etang ja Creole -takit?

  4. Violet sanoo:

    NiinaK; ei mulla totta puhuen mitään sen normaalia tasaisempaa ole, vähän kyllästyttää nyt vaan koko blogiin kirjoittelu.

    Mei; no kiitos. Jatkot jossakin muualla;-)
    En tiedä mitä niistä niin pieniä piti tehdä. no, kivaa se oli.

  5. Violet sanoo:

    nimetön; Creole on niskasta helmaan 25 cm, leveys (kun takki makaa pöydällä) 25 niin ikään.
    Kaulus on laaja joten takki hiukan ”lepää” harteilla mutta lyhyt malli tuo on kummiskin.

    Etang on muuten samanlainen mutta pari senttiä pidempi eli 27 cm. Postimaksuineen 30 euroa kipale. Ei suomalaista tiliä muttei ole mitään kommervenkkejä kun käyttää antamiani kansainvälisiä tunnuslukuja. Tai ainahan voit tuupata rahat kirjekuoreen…
    Mutta pistä meili jos olet kiinnostunut ja anna osoite.

  6. nimetön sanoo:

    Voi itku, jäävät just liian pieniksi :( Ovat nättejä kuin karamellit!! Mittasin lapseni vaatteista mittoja kainalosta toiseen ja niskasta helmaan. Neuleet vastannevat n. 62-68 -cm vauvanvaatteita.

    Mutta jos kellään on lähipiirissä tulossa vauvoja niin olisko ihanempaa muistamista vastasyntyneelle?!

  7. Violet sanoo:

    nimetön; Yksi arveli vihreän takin vastaavan jotain 86 senttistä mutta tiedä häntä…Pieniä ovat kummiskin ja kiva oli tehdä. Harmittaa kun mulla ei ole ketään ystäväpiirissä jolla olisi pieniä.

  8. Katja sanoo:

    Tules nyt pois sieltä nurkasta! Keität kahvia, nostat jalat ylös (ei kukaan jaksa loputtomiin seisoskella), syöt suklaata. Minä leikkasin niitä pioneita maljakkoon eilen illalla. Luulin, että aukeavat yön aikana. Ei inahdustakaan. Taidan panna ne jonnekin nurkkaan ja keittää sitten kahvia (suklaata ei ole, hukkasin levyllisen).

  9. maria hyle sanoo:

    Kaikki takit kauniita – kiitos blogistasi joka on virkistävän erilainen ja ajatuksia ”kutittava”teksteiltään.Saan sinun pohdinnoistasi ajatuksia omaankin arkeeni-älä vaan lopeta -kaipaan tätä tuulahdusta kotimaan nurkkien ulkopuolelta!Kiitoa!

  10. maria hyle sanoo:

    Siis kiitos!!

  11. Liivia sanoo:

    Nuo takkisi ovat kyllä suloisia. Toivottavasti sopivat vauvat niihin löytyy, ihme ellei.
    Mullakin on sellainen olo, ettei sanottavaa mutta kieli tahtoisi silti heilua. Se on vähän paha yhdistelmä.

  12. Violet sanoo:

    Katja:ei kun mää HALUSIN olla hetken nurkassa:-)
    Nyt se on ohi. En mää koskaan kauan jaksa môllöttää. Nyt on jo yksi puuha joka vei ajatukset. Mulla on pikapioneja muuten. Ovat räjähtäneet auki liiankin nopeaan.

    Maria Hyle: en voisi lopettaa enkä edes sellaista suunnittele. Tulee vaan välillä näitä päiviä ja ihme olisi ellei tulisikin. Olen iloinen jos voin kutitella ihmisten päitä sanoillani!

    Liivia: kiitos… taisi tulla vähän pieniä…tai sitten lapset on vaan liian isoja!
    VAikea yhdistelmä kyllä toi. Mulla on tänään ollut olo etten jaksaisi sanoa kenellekään oikein mitään. Muistikirjaan vaan panisi himmeitä lauseita.

  13. sara sanoo:

    Voi sua. Aivan varmasti näille suloisille pikku takeille löytyy sopivan kokoiset vauvat. Ovat aivan ihania!
    Myyminen on sellaista ettei kysyntä ja tarjonta välttämättä heti kohtaa, siinä saattaa mennä aikaa.
    Laita ihanuudet jonnekin , vaikka blogin reunaan, näytille ja kyllä ne pian on myyty.
    Se nurkkakuva oli paha. Tuli elävästi mieleen ”nurkassa” seisominen joskus kauan, kauan sitten. Kylmä, vienosti liidulle tuoksuva seinä. Huh.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s