Kyllä, on mahdollista

Poika toi eilen koulusta piirustuksia. Yhdessä on aika tavalla hänen näköisensä poika. Kuvassa on kuulemma ”minä isona”. Sanoin että  ihan samanlainenhan olet tässä kuin nytkin. Poika katsoi minua kuin hullua ja sanoi silmiään pyöritellen (sen hän osaa hienosti!): no nii-i!

Mietin miksi oikeastaan sanoin noin, etenkin kun itse olen pitänyt yöpöydällä auki jo viikkokausia tätä Paul Austerin hienon kirjan (Yksinäisyyden äärellä) hienoa kappaletta.

Eilen koin saman. Olin koulussa (etsimässä esikoiseni hukkaamaa takkia). Kuljin koulun loppumattomilla käytävillä,  ylös alas kaikkien niiden lasten ja nuorten keskellä. Olin heidän vierellään, edessään, takanaan ja heidän kanssaan. Minulla ei ollut epäilystäkään siitä että olen yksi heistä. Tunnemme olevamme samoja. Itsellemme me emme muutu.

Advertisements

40 comments on “Kyllä, on mahdollista

  1. Olina sanoo:

    Niin, itselle itsessä on aina mukana se kaikki koettu. Ja jotenkin minusta tuntuu, että kun sen erään murrosvaiheen yli on päässyt, jonka aikana (ainakin minä) kokeilin niin monia identiteettejä kuin vain ehdin, palaan jotenkin takaisin siihen, millainen sisimmiltäni olin jo pienenä.

    Nyt tuntuu, että on mukava olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat kulkeneet mukana vuosia. Heille ei tarvitse selittää olemustaan auki, kaikki vuodet ovat mukana automaattisesti.

  2. Kirjailijatar sanoo:

    Onpa kertakaikkisen hieno kappale Austerilta, joka on muutenkin yksi lempikirjailijoistani. Minä olen miettinyt tuota samaa, taitaa pukata ikäkriisiä :) Ja olen samaa mieltä, emme me sisältä niin kovin muutu. Olemme samoja, vain ulkokuori rapistuu. Tai ehkä me toivon mukaan vähän viisastumme. Mutta kaikki ikäkaudet ovat meissä samanaikaisesti. Minä voin palata lapsuuteen, kun suljet silmät ja voin käyttäytyäkin kuin lapsi erityisesti, jos menen lapsuuden kotiin.

  3. Outi sanoo:

    Noin se menee. Jetsulleen.

  4. isoinpapu sanoo:

    Kerran juttelimme jotain olevinaan syvällisiä jossain naisporukassa, ja eräs meistä kommentoi jotain tyyliin: ”..niin, kai se sitten vanhana tuntuu erilaiselta”, tai jotain samansuuntaista. Siis antaen ymmärtää, että vuodet verottavat jotain tunnetta/tuntemusta. Tähän ryhmän vanhin, 70 v täti tokaisi napakasti: ”Te nyt unohdatte, että täällä sisällä minä olen edelleen se ihan sama tytönhuitale kuin silloin kauan sitten!”

    Niin.

    JOtain muuttuu, ja hyvä niin. Mutta varmaa on (mun mielestä) ettei ihmisen sielu, henki, sisäinen ikä, miksi sitä kutsuukaan, vanhene. Se vaan kypsyy, muuttuu, kasvaa.

    Toivottavasti muuttuu jotenkin viisaammaksi, ei katkeraksi. Katkeruus on surullista.

    Kivasti kirjoitit.

  5. Mei sanoo:

    Nimenomaan, on mahdollista. Ystäväni sanoi muistavan tunteen, milloin luuli olevansa aikuinen. Sanoin eikö ole ihanaa, kun se harhaluulo meni ohi.

  6. Violet sanoo:

    Olina; alan olla varma: meissä on paljon samaa. Luen blogistasi niin usein ajatuksia jotka voisivat olla aivan suoraan omiani. Ja nyt sitten tämä: ”Nyt tuntuu, että on mukava olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat kulkeneet mukana vuosia. Heille ei tarvitse selittää olemustaan auki, kaikki vuodet ovat mukana automaattisesti.”

    Ihan täsmälleen saman huomion olen tehnyt ja se vahvistuu koko ajan.

    Kirjailijatar; siinä kirjassa on niin paljon muutakin hienoa. Ihan kynä kädessä luettava juttu.
    Joo, se eilinen ”sulautuminen” oli jännä tunne. Ei ensimmäinen tuollainen, mutta jotenkin vahvempi kuin aikoihin. Tuli hetkeksi tunne: huomaavatkohan nuo että täällä on yksi Madame seassa? Ja tiedän että TIETENKIN he huomaavat ja niin sen pitää ollakin, en minä halua herran tähden näyttää samalta kuin 11-vuotiaat, mutta kyse oli juuri tästä ”itsellemme emme muutu” -ajatuksesta. Minä kerta kaikkiaan OLIN yksi niistä koululaisista sen hetken.

    Outi; olemme liikuttavan yksimielisiä!

    isoinpapu; tietysti muuttu ja ihan juuri kuten sanoit, hyvä niin. olen ajatellut paljon vanhoja ystäviäni (siis PITKÄAIKAISIA, pitää sanoa!) ja sitä tunnetta kun olemme yhdessäollessamme ”ihan samoja” kuin silloin kun ystävyys vasta alkoi.

  7. Violet sanoo:

    Mei; hilpeä huomio;-) Mutta niin, tuollaisia on tullut ”huomattua” ja onneksi on huomannut myös olevansa väärässä.

  8. minjo sanoo:

    Ihanasti kirjoitit. Vanheneminen on tosiaan ihmeellinen asia. Tämä on hiukan asian vierestä, mutta joskus minusta on tuntunut, että siirryin muutamassa kuukaudessa monta vuotta eteenpäin. Toisinaan taas on mennyt monta vuotta, enkä ole huomannut mitään siirtymää, siis sisäisesti. Mutta se ”ydin” ei vanhene. Ilmeisesti ulkonaisesti sitä muuttuu voimakkaastikin. Jotkut päivittelee meidän hääpotrettia käydessâän. Ymmärrän muutoksen, mutta jotenkin se on joka kerran minusta ihmeellistä silti, koska tuntuu, että me ollaan ihan samat nytkin kuin siinä kuvassa. Aika kulkee jotenkin ”sisäisen itsen” ulkopuolella. Se ajankulu kyllä usein säikäyttää, mutta sun ja Austerin näkökulma on rohkaiseva.

  9. Soilimaija sanoo:

    Ihana aihe.Tästähän vois keskustella päiväkaudet. Minusta tuntuu että on ihmisiä jotka syntyy vanhoiksi jo heti ja toiset pysyy lapsina koko ikänsä. On vaan enemmän kokemusta että selviää aikuisten elämässä! Kuulun itse näihin ikuisiin lapsiin!
    En nyt tarkoita että nää ihmiset eivä osaisi ottaa vastuuta elämän vaikeissa hetkissä ja olla aikuisia mutta on kuitenkin mahdollisuus olla positiivinen, kuin lapset, että huomenna aurinko varmasti paistaa uudestaan.

  10. sari sanoo:

    Samaa mieltä – hieno teksti !

  11. Nimetön sanoo:

    hienoja ajatuksia! Olen ollut vähän pallo hukassa (no en nyt niin kauheasti) muutaman vuoden, kun 40 täytettyäni tajusin, että kuulunkin nyt keski-ikäisten joukkoon. Siis ulkonäöltäni. Mutta kun en tunne olevani sellainen. Tässä sinulla onkin siihen ratkaisu: sisäinen minä on yhä se sama kuin ennen, ja tulee aina olemaankin. Täytyy vain tottua siihen, että ulkoisesti ei ole enää lapsi :)

  12. Liivia sanoo:

    Miten mulla on taipumus ajatella toisin. Tietenkin sama pohjavire minussa on aina, mutta ajattelen elämääni taaksepäin kymmenvuotisjaksoina ja minusta olen jokaisessa itselleni vieras. Äh en osaa tätä edes pukea sanoiksi.

    Koulun käytävät eivät aiheuta mulle kyllä mitään herkistymisiä, työt vain tulee mieleen. Ja siellä olisi jossain pari paritonta kutomaani sukkaa jossain lootissa. Sellaisia, jotka valmistumisen jälkeen ehtivät paristi olla jalassa ennen kuin koulu nieli, harmittaa. Koitin kaivella muutaman lootan läpi (siellä on joka käytävässä kadonneiden vaatteiden loota), mutta niissä oli niin paljon kamaa, useita takkejakin!, joten luovutin.

  13. Violet sanoo:

    minjo: olen pannut merkille samanlaista (tuo muutamassa kuukaudessa tapahtuva muutos ja sitten ei taas mitään).
    Näyttää hienolta kirjoitettuna tuo ”sun ja Austerin näkökulma”;-)

    Soilimaija; tuo mitä sanot että syntyvät vanhoiksi…Minussa on puoli joka on aina ollut ”nuorena vanha”, ”hautaan valmis jo” (Leinoa lainatakseni) mutta luojan kiitos se ei ole hallitsevin puoleni.

    Sari; kiitos.

  14. Violet sanoo:

    Nimetön: Minusta nimenomaan ulkoisen ja sisäisen epäsuhta on kiinnostavaa tässä! En hyvä ihme haluaisikaan näyttää lapselta tai edes nuorisolta. (Mikä ei myöskään tarkoita että toivoisin mummelilta tai arvokkaalta rouvalta näyttäväni…..)

    Minusta tärkeintä on: aivan hällä väli mitä muut näkevät kun minut näkevät. Siis näkevätkö ”keski-ikäisen” kuten kai sitten olen vai mitä, sillä minä itse tiedän mikä olen ja tunnen olevani sama (kuin olen aina ollutkin). Ilman mitään uhmaa että ja minähän en muutu/vanhene;-)

    Liivia; Sitten sää vaan ajattelet toisin ja se siitä. Nämä mitä kirjoitan ovat totuuksia minulle. Ei se tuo koulukäytävä ollut mikä mitään erityistä ”herkistymistä” tuottaa, tarkoitan nyt vaan ihan mitä hyvänsä tilannetta missä on lapsia ja nuoria…vaikka ruuhkabussi jos niin halutaan.

    Meidän koulun löytötavaralaatikoissa on uskomatonta kamaa. Aivan uusia takkeja, kenkiä ja mitä vaan. 29.6 ne pannaan taas vaatekeräykseen ellei kukaan hae ja yleensä ei hae.

  15. morso sanoo:

    Mielenkiintoinen keskustelu täällä käynnissä. Itse ihmettelen koko ajan, että mitä se on, että on aikuinen. Ja täytän kahden vuoden päästä 50. Enkä osaa edes pukeutua niinkuin viisikymppisen kai pitäisi. En kyllä kulje teinivermeissäkään, ei pelkoa. ;) Mutta se lapsi kulkee sisälläni mukanani joka päivä, yhtä haavoittuvana ja herkkänä kuin silloin vuosikausia sitten. Tässä on jotain suurta, jotain ristiriitaista ja jotain viisautta, toivon, että sitten seisemänkymppisenä ymmärrän, mikä se on. ;)

    Eikö parhaita tekstejä toisten blogeissa ole ne, jotka panee miettimään? Aina ei tarvitse olle samaa mieltä, tärkeää on se, että ajatus likahtaa. Olen itse törmännyt kirjoittajiin, joista tuntuu, että reaalimailmassa voisimme ystävystyä, mutta myös erittäin antoisiin teksteihin, joista tuntuu, että kasvokkain emme ehkä olisi ihan samalla aaltopituudella, mutta saan tavattomasti niistä, kun joudun itse ajattelemaan, miten asiaan suhtaudun.

    Pidän kuvistasi teksteistäsi, vaikken kovin usein täällä kommentoikaan.

  16. outi sanoo:

    minusta kyllä tuntuu siltä että olen muuttunut, myös itselleni, jopa parikin kertaa elämäni aikana. se tuntuma siitä, mikä minä olen, on muuttunut.
    mutta enpä sitten tiedä olenko oikeasti muuttunut, vai onko minulla vain se tunne siitä.
    mutta muutosta on tapahtunut, ja itse olen siitä vain iloinen. joku samahan minä edelleen olen, ja kuitenkin eri. eeh?

  17. sanon että wow! Viihtyisä ajatus.

  18. Pandice sanoo:

    Sitähän se on, elämää… hyvää juhannusta Brysseliin!

  19. Mei sanoo:

    Tuli vielä mieleen, että joskus tuntuu, että sitä tulee elämän myötä itselleen tutummaksi.. Tietyllä tavalla on sama pikkutyttö kuin lapsena. Ja kuitenkin on ollut sellaisia kausia, jolloin on kovasti siirtynyt johonkin suuntaan. Ja isona joku pikkutytön tunnetila on yhtäkkiä ymmärrettävämpi.

    Joskus huomaa, että lokero esim. mun pitkän kotiäitiyden myötä on monille ahdas ja sellaista haluan uhmata -ainakin edes sisäisesti. ;) Minä tiedän kuka olen -se on tärkeintä -ja silti on tärkeä saada jakaa läheisillekin sitä mitä minä oikeasti olen.

  20. Samaa miettinyt usein. Ja niin on hyvä.

  21. Celia sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe.

    Minun on vaikea paikantaa sitä ns. todellista minää, joka olin lapsena. Tai miten sanoisin, en osaa sanoa, että tällainen olen. Että tämä on se oikea minä.

    Häivähdys tuosta lapsuuden minästä tavoittaa minut hetkittäin varoittamatta ja saattaa jättää minut hämmennyksen jopa ahdistuksen valtaan. En ehkä usko mihinkään pysyvään minuuteen tai ehkä omalla kohdallani uskon ailahtelevan, pysyvään vierauden tunteeseen, jonka kanssa yritän tulla toimeen.

  22. Violet sanoo:

    morso; olen aikaisemminkin joskus kirjoittanut täällä että minusta on jotenkin ihan hilpeä ajatus että olen ”madame”, mutta sehän minä olen, hyvä ihme! Ihan aikuinen olen enkä sitä vastaan ole panemassakaan. Kummallista ja jotenkin käsittämätöntä se silti on.

    Olen täsmälleen samaa mieltä blogikirjoituksista. Ihmiset eivät aina uskalla sanoa eriäviä mielipiteitä syystä tai toisesta. Jotkut ottavat ne riidanhaastamisena tai pätemisenäkin tai jotakin.

    Minusta olisi hyvin epäilyttävä tilanne sellainen että kaikki olisivat kaikesta samaa mieltä.

    outi; eeeh? ;-) Eiku tajusin kyllä. Luullakseni. Minusta silloin on muuttunut jos siitä on tunne. Eikö se muutoksen tunne ole muuttumista jo? Suurin osa muutoksista ei minusta näy yhtään missään (esim. fyysisinä muutoksina) eikä tarvitsekaan.

    eilen jne; Viihtyisästi sanottu!

    pandice; kiitos. Niin, NYTHÄN se sitten on eikä viikko sitten…tai siis ei vielä mutta tänä viikonloppuna. Samoin hyvää juhlaa sinulle.

    Mei: en ole ihan varma puhunko samasta asiasta nyt mutta sanon kuitenkin että on ymmärrettävää ettei se ”minä itse tiedän kuka olen” -tunne aina riitä. Ja silloin on hyvä että on joku jonka kanssa hiukan kerrata ja päivittää;-)

    Pellon pientareella; Ihan hyvä.

  23. Violet sanoo:

    Celia; mä en osaa nyt oikein muuta sanoa kuin että jatkuva vierauden tunne mahtaa olla rasittava. Vai onko?

  24. Mulle pulppuaa tuosta kappaleesta nyt niin paljon erilaisia ajatuksia.

    Uskon siihen, että emme voi olla mitään muuta kuin itsemme. Läpi koko elämän, syntymästä kuolemaan. Se mikä luulemme olevamme ei aina ole se mikä olemme.

    Tietyt tunteet ja ajatukset tulevat varmasti mukana lapsuudesta. Niitä ei edes välttämättä ole sanonut kenellekään, ne vain ovat tuolla sisällä. Kerroksia, joita pitkin voi liikkua.

    On hienoa kun tulee noita hetkiä, että on yhtä ympäröivän kanssa. Siinä ei iällä tai oikeastaan monella muullakaan asialla ole merkitystä.

  25. Liivia sanoo:

    Vaikka sanoitkin pisteenomaisesti, että se siitä, niin tahdon vielä lisätä, että tuo mitä Celia kuvasi oli aika paljon sitä mitä yritin sanoa.
    Nyt nelikymppisenä voin huojentuneena jopa todeta, että olen tehnyt itsestäni itselleni kodin, jossa viihdyn.

  26. himalainen sanoo:

    Voi kun tuli hyvä mieli tästä, sinun tekstistä ja hänen Austerin ja pojan piirustuksesta myös.
    Minusta tuntuu, että olen vähän pikkuhiljaa palannut takaisin itseeni, siihen mikä olin silloin kun tunsin itseni ja mistä tykkään. Välillä oli kadottanut jo kaiken.

  27. Violet sanoo:

    Hanna; emme minustakaan loppujen lopuksi voi – vaikka kuinka yrittäisi….aina lopulta/ennen pitkää tulee esiin/läpi se oikea.

    Liivia; tarkoitan sillä se siitä sitten -jutulla yksinkertaisesti vain sitä että mitäpä minulla on siihen sanomista, ei ole vastaan väittämistä. Sinun totuusi on sinun kohdallasi yhtä oikea kuin omani on itselleni. Missään nimessä en pistettä halua laittaa kenellekään siinä mielessä että tästä ei sitten enää puhuta!

    On hyvä kun voi todeta kuten tässä sanot. Itsessään viihtyminen on ilo.

    En sanonut tätä Celialle (koska en ole varma hänen iästään) mutta mulla käväisi mielessä että JOSKUS käy niin että ne hänen kuvailemansa tunteet poistuvat ”myöhemmin”. Mikä ei tietysti tarkoita että niiden jotenkin pitäisi tai kuuluisi poistua.

    himalainen; Mulla on myös ollut elämässä jakso jolloin olin tuossa mielessä vähän kateissa. Ehkä se oli tulosta ulkomaille muutosta, opiskelun päättymisestä, ylipäätään monesta uudesta ja erilaisesta asiasta samaan aikaan.

  28. Liivia sanoo:

    :)
    Olin aika tavalla kateissa 90-luvun alussa, tuskin pystyn katsomaan sen aikaisia kuvia. Menee tietysti nuoruuden piikkiin, ja sen hankauksen, että toisaalla vaadittiin toista ja itse halusin toista. Lopulta päädyin kompromissiin, josta olen himpun katkera vieläkin. Silloin olisi pitänyt olla vahvempi.

  29. Kirsikka sanoo:

    Taas niin mielenkiintoista asiaa. Miä en oikein voi uskoa, että olen viiskymppinen, täytin viime kesänä. Luojan kiitos en kuulemma ihan näytäkään siltä mutta en varsinkaan tunne olevani näin vanha. Mutta sen ikäinenhän sitä on kuin miltä tuntuu vai?

    Vuosi sitten en oikein tiennyt juhlinko syntymäpäivääni ollenkaan kun ajattelin, että voisin jotenkin ohittaa tämän lukeman mittarissa. No sitten ajattelin, että läheiset kuitenkin tietää minkä ikäinen olen niin so what. Juhlat oli kivat eikä mitään järisyttävää tapahtunut kun lukema vaihtui mittarissa :) Ja itse asiassa nyt tuntuu ihan mukavalta eikä noilla numeroilla ole mitään väliä. Tämän ikäinen muija voi olla ihan vapaasti oma itsensä ;)

    Mutta jossain oli tällänen kysymys:” Minkä ikäinen olisit jos et tietäisi minkä ikäinen olet?”

    Jäin tuota miettimään ja tulin samaan tulokseen kuin vuosia sitten, 36.

  30. Savu sanoo:

    Kiitos tästä!

  31. minjo sanoo:

    Tuli vielä mieleen, että jotenkin sitä kuitenkin fyysisen ikänsäkin sisäistää, koska en yleensä ainakaan ajattele, että olisin mielelläni nuorempi. Tai siis että vaihtaisin mielelläni aikaa takaisinpäin. Jotakin kai ne vuodet on sitten kuitenkin tehneet, koska nyt on monessa asiassa jotenkin seesteisempi tai tasaisempi olo. Ja sellanen, ettÄ jotakin tietää, vaikkei paljon, mutta ehkä luottaa omaan ajatukseensa enemmän kuin kaksikymppisenä. No, toisaalta ehkä sekavampikin joissakin muissa asioissa, mutta ehkä se on vaan sitä ”ruuhkavuosiongelmaa.”

    Tää oli taas ihan vierestä, mutta mä jään aina miettimâän sun juttuja ja sitten tulee jotakin mieleen ja taas jotakin mieleen. Taidat kirjoittaa jotenkin kerroksittain, kun mulle ainakin usein käy näin sun kirjoitusten kanssa.

  32. minjo sanoo:

    Enkä taida olla ainoa. Näyttää käyvän muillekin samalla tavalla. ;D

  33. yassin sanoo:

    :-)

  34. Violet sanoo:

    Liivia; voi pahus…että kompromissi. Olen ikäni ollut tyytyväinen siitä ettei multa olla odotettu/vaadittu sen kummempia. Tai voi tietysti olla etten ole vaan huomannut!

    Kirsikka; mielenkiintoinen kysymys. Mietin sitä. Kuten aina, pakko käännellä joka kantilta. Sitten sanon: 28.
    Huomaan, että se on – kuten sinulla – noin 15 vuotta vähemmän kuin oikea ikä.
    (jos nyt laskin väärin niin naurakaa vaan)

    Savu; ole hyvä, Savu! Sinulle mukavaa kesän jatkoa!!!
    Ja poikaselle ja tyttöselle kans.

    minjo; ei minullakaan ole mitään kaipuuta nuoruuteen saati lapsuuteen. Siis niin että se olisi ”se ihana aika” jota alati kaipaa kyynel linssissä tai jotakin…Ne OLIVAT hyviä aikoja molemmat mutta aika aikaansa kutakin kuten sanotaan ja mieluusti menen eteenpäin. 40-vuotispäiväänikin odotin ihan vesi kielellä koska se oli minusta mielenkiintoista sinänsä….että tuleeko joku kriisi sun muuta.

    Tuo että kirjoitan kerroksittain on suuri kehu. Kiitos siitä. Juuri noin haluan kirjoittaa. En ihan kaikkea halua sanoa koska tiedän että lukijakin ajattelee. Vuoropuhelu. Sitä toivon…että joku tekee huomion, saa ajatuksen…

    yassin; no sitä sit vaan, :-)

  35. MaaMaa sanoo:

    Se hetki, kun tuon itse tajuaa, etten minä tästä mihkään muutu, on aika upea ja valaiseva hetki! Ja samalla hetkellä tajuaa, että samanlailla ajattelee kaikki ”vanhemmat”.
    Ja silloin omista vanhemmista, isosisaruksista, tädeistä, sedistä ja jopa isovanhemmista löytää myös sen nuoren, joka heissä asuu yhtälailla kuin minussa. Yhtäkkiä heidän kanssa voikin heittää läppää, eikä tartte ajatella ”olet niin vahna, ettet kuitenkaan ymmärrä!”

    — odotan innolla, että omat veljienlapset tulee ’siihen ikään’ että ne ymmärtää, että mä ymmärrän! Ja että mä en ole ’vanha’. Enkä sellaiseksi ikinä tulekaan, vaikka kuinka se saamarin numero muka sitä sitten ehkä joskus väittää!

    Mahtavan upea kappale tuossa kirjassa, minkä meille näytille laitoit!!

  36. Liivia sanoo:

    Tuohon Kirsikan kommenttiin ja siinä esitettyyn kysymykseen liittyen.
    En ole ikinä ajatellut että joku muu ikä olisi parempi kuin se meneillään oleva, mutta kun mietin tuota”minkä ikäinen olisit jos et tietäisi minkä ikäinen olet”, sanoisin että aika varmasti myös 36. Paras ikä minun mielestäni.

  37. Celia sanoo:

    Tuohon kysymykseesi.
    Välillä se on rasittavaa, välillä ei. Enkä välttämättä näe sitä ikäkysymyksenä. Mutta toisaalta, itsetuntemuksen sanotaan kasvavan iän myötä, ja olen kyllä kuullut monien kokevan kuten kuvailit. Tai ehkä noihin tuntemuksiin tottuu. Lopulta löytää kodin itsestään kuten Liivia viisaasti sanoi.
    Tunnistan tuon kuvailemani vierauden tunteen samaksi, josta monet taiteilijat puhuvat asiana, joka on saanut heidät kirjoittamaan, maalaamaan, näyttelemään.

    Perusluonne, temperamentti, pysyy varmaan melko muuttumattomana. Mutta minusta tuo lopullinen, muuttumaton minä on hyvin vaikeasti paikannettavissa, määritettävissä – toisin sanoen minun on hankalaa sanoa, mikä todella on pysynyt samana.

  38. Helena sanoo:

    Hieno teksti. Haluaisin hyvän hetken tullen lainata seinälleni blogiin. Niin totta. Yhdeksänkymmentä täyttävä isoäitini on mielestään se sama ihminen, kun on aina ollut. Ja onkin. Pitää samoista asioista, ja kokee yhä elävänsä elämänsä parasta aikaa. Pitänee lukea kirja.

  39. Violet sanoo:

    Maamaa: tämä sun ”
    Ja silloin omista vanhemmista, isosisaruksista, tädeistä, sedistä ja jopa isovanhemmista löytää myös sen nuoren, joka heissä asuu yhtälailla kuin minussa. Yhtäkkiä heidän kanssa voikin heittää läppää, eikä tartte ajatella “olet niin vahna, ettet kuitenkaan ymmärrä!”
    oli kuule just hienosti sanottu.

    Liivia; ei varmaan sen ”parempi” mikään ikä olekaan. en ole kaivannut pienempiä numeroita luultavasti juuri siksi, että minusta tuntuu että ikäni on pienempi kuin se on.

    Celia; en tarkoittanut sanoa että kyllä se Celia sitten tajuaa kun on vähän vanhempi…ei ei, Mutta joillekin tapahtuu jotakin kun ikää tulee lisää.

    Helena; Kiitos. Hän on jos kerran MIELESTÄÄN on. Sitä minäkin tässä ajan takaa. ”Itsellemme me emme muutu”.

  40. KatiaG sanoo:

    Ihana kirjoitus ja mielenkiintoinen keskustelu, taas.
    Olen johonkin aiempaankin bloggaukseesikin kommentoinut samasta, että kun jotenkin sitä parikymppissä harhaili välillä kovinkin kaukana ydinminästään (aika, jolloin en myöskään ymmärtänyt mitään ydinminää, käsitteenä tai muutenkaan) niin on sitäkin ihanampaa sitten palata kotiin ja huomata että minähän olen minä, ihan sama kuin 6-vuotiaana. Paras ja alkuperäinen.

    Maamaa tuossa sanoi myös sen mitä silloin minäkin tajusin. Ehkä sekin on sitten vanhenemisen merkki itsessäkin, kun minusta nykyään ne vanhemmat ihmiset ovat paljon kiinnostavampiakin kuin nuoret, noin niinkuin puhekumppaneina. Toisaalta, en itse miellä itseäni mitenkään vanhaksi, en edes lähesty keski-ikää. Olen 36, mutta siihen Kirsikan kysymykseen sanoisin että 28. Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että se olisi jotenkin paras ikä, vaan sen ikäiseksi tunnen itseni, jos en siis paremmin tietäisi ja peiliä näkisi.

    Yleensä ottaen, minulla elämä on muuttunut paremmaksi ja helpommaksi mitä enemmän vuosia on mennyt. Missään muualla en siis haluaisi edes olla kuin tässä ja nyt. (No joo, se harmittaa etten ole vieläkään saanut tiettyjä toiveita ja haaveita toteutettua. Ne olisi pitänyt hoitaa nuorempana.)

    Celian esiin ottamasta vierauden tunteesta, minä taas näen sen taiteilijoiden vierauden tunteen vierautena muista, tai maailmasta, tai jonkinlaisena joukkoonkuulumattomuutena, ja niin minäkin aina olen tuntenut, mutta sillä ei ole taas sitten mitään tekemistä sen kanssa etten ole itselleni vieras.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s