Lattia vai selkäranka?

Ennen seitsemää olohuoneen lattialla. Ääninä vain linnut ja nariseva lattia allani – vai onko se sittenkin selkäranka?
Mikset nuku kun saisit, kysyy mies.
Mikset liiku kun voisit, vastaan.

Suuri nautinto laittaa osasensa oikeille paikoilleen, venyttää itsensä oikeaan mittaan, kuunnella omaa hengitystään ja herättää kroppa päivään. Siitä kerrotaan tulevan niin kuuma ettei vastaavaa ole ollut vuoden 1976 jälkeen. Se kuulostaa samaan aikaan jännittävältä ja huolestuttavalta.

Mainokset

5 comments on “Lattia vai selkäranka?

  1. maria hyle sanoo:

    Hyvää tekevä päivän aloitus :) kuvaus!Ja hyviä varjoja kuumaan päivään sinne sinulle!

  2. Liivia sanoo:

    Minäkin liikuskelen alhaalla jo ennen seitsemää, kun muut nukkuvat ylhäällä. Rakastan näitä valoisia, yksinäisiä aamuja. Saan olla itekseni kolmisen tuntia, sitten vasta muu porukka herää.

  3. Riikka sanoo:

    Ihana keskustelu:) Minä venyttelen mieluiten ennen nukkumaanmenoa, se rentouttaa ja pääsen nopeammin syvään uneen. Mutta varmasti tuo olisi hyvä tapa aloittaa aamu. Olen vaan niin aamu-uninen että nukun kunnes lapset vaativat puuroa.

  4. Lopetin puolitoista vuotta sitten venyttelyn kokonaan ja olen voinut siitä asti koko ajan paremmin. Kuulin, että suurin osa ihmisistä venyttelee väärin.

    Sen sijaan makailen piikkimatolla ja taivuttelen hentoisesti kevein liikkein.

  5. Violet sanoo:

    maria hyle; hyvä ihme miten onkin kuuma. VArjossa nyt 33.

    Liivia; en tajua meidän poikia. Ne nukahtavat myöhään, isompi varsinkin ja heräävät aikaisin. Sitä vaan että miten ne pystyvät. Jos herään ilman herätystä 6-7 aikaan niin se tarkoittaa siitä että olen mennyt nukkumaan viimeistään klo 23.

    Riikka: ihan tyyppikeskustelu;-) Mun mies ei tajua ketään joka ei halua huvitella nukkumalla.
    Minusta hyvä tapa venytellä on silloin kun se on itselle luonnollisinta. Tai ei venytellä ollenkaan ellei se tunnu mukavalta!

    eilen tänään huomenna; tuo on aivan takuutosi että suurin osa venyttelee päin peetä.
    Nyt voin vain todeta että en kuulu ENÄÄ siihen porukkaan. Semmoinen rynkytysvenyttely varsinkin on vain pahasta.

    En käy nyt heinäkuussa pilateksessa mutta teen paljon sitä samaa täällä kotona.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s