Kävin Turussa mutten oikein nähnyt sitä

Auton vuokraaminen muutamaksi päiväksi oli mökkireissun ohella sellainen meille uusi juttu joka aiotaan uusia seuraavallakin Suomen-lomalla. On mukava tutustua muihinkin paikkoihin kuin tutuksi käyneeseen Tampereeseen vaikka se rakkain onkin. Ajoimme siis Turkuun mutta en voi oikein sanoa nähneeni muuta kuin linnan. Kaupunki jäi jotenkin ihan sekavaksi – luultavasti monen asian summana. Petyin, mutta se saattoi johtua omista odotuksistani joilla ei aina ole paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa.

Mutta linna on hieno. Olen käynyt siellä kerran luokkaretkellä. Muistikuvani rajoittuvat oppaan kertomukseen linnan vessasta.

Tällä kerralla osasin arvostaa linnaa aivan eri tavalla. Pidin sen valosta ja varjoista, paksuista seinistä ja hämäristä huoneista.

Esineet ovat mielestäni esillä juuri oikealla tavalla. Välillä aivan unohtaa että on turistina katselemassa ja että aika on eri.

En muistanut miten suuri linna onkaan! Sen museo-osakin tuli ihan yllätyksenä.

Prinsessa-asiat eivät ole minua koskaan kiinnostaneet mutta arvostan kyllä hienoja materiaaleja, upeita sävyjä ja käsityötä kun sellaisia näen!

Vietimme linnassa kolmisen tuntia mutta olisin halunnut kulkea kauemminkin.  Ehkä menen suorastaan toisen kerran ja ilman lapsia, kiitos. En tiedä muiden mukuloista mutta omieni mielenkiinto kohdistui lähinnä toistensa kiusaamiseen. Kotona ovat kyllä muistelleet paikkaa ja vaikuttaa siltä että ovat kuin ihmeen kaupalla jotakin nähneetkin!

Esikoinen sanoo että se oli hänen linnansa. Hän löysi omaa etuniemeään kantavan pyhimyksen patsaita montakin ja etsi kovasti linnanpäällikön huonetta. Minun äitini äidin äidin äidin isän äidin äidin isä oli nimittäin sukututkimuksen mukaan Turun linnanpäällikkö….aika kauan sitten. Saman hepun väitetään antaneen aiheen Elinan surma -kansanrunolle. Eri lähteiden mukaan todellisuuspohja on kuitenkin hatara, kuten tällaisilla tarinoilla tuppaa usein olemaan. Yhtä kaikki, oli kiva kuvitella missä linnanpäällikkö oli kulkenut, missä oli ollut hänen huoneensa…

Mainokset

18 comments on “Kävin Turussa mutten oikein nähnyt sitä

  1. Liivia sanoo:

    Täällähän on uusi ilme!

    Turun linna on upea. Itsekään en muistanut että noin suuri ja noin hyvin kaikkea säilynyt. Olin kovin vaikuttunut ja mykistynyt. Enkä edes käynyt noissa museoissa ja maksullisissa tiloissa.

    Minun isän isän isän jne. isä oli Ruotsin hovin äpärä.

  2. Violet sanoo:

    Liivia; uusi ilme piristää itseäni. Toivon mukaan lukijoitakin.
    Mielestäni et ole nähnyt linnasta kuin kuoret ellet käynyt sisällä. Jos asia kiinnostaa niin suosittelen.

    Heh…kukas tämän äpärän äiti oli?

  3. Liivia sanoo:

    Oon käynyt sisälläkin, mutta siitä on aikaa. Omalla muistillani en paljon muista, mutta kuvia otin sieltä paljon.
    Sinne täytyy ilman muuta vielä mennä.

    Kun en muista sitä äitiä. Mutta meilläkin on siitä mustaa valkoisella.

  4. Violet sanoo:

    Liivia; eiku sitä vaan ajan takaa että jos tämä lapsi x on hovin äpärä niin sittenhän äitinsä on hovin…joku, eiks jeh?

  5. Liivia sanoo:

    Eikun isä. Äiti oli joku hovin piika, jota siniverinen kävi vähän kuksauttamassa. Pojasta tuli Ludvig ja sen tähden Ludvig nimi on seurannut meillä suvussa.
    Tätä äpärä-Ludvigia ei koskaan tietystikään hyväksytty saati tunnustettu, piilossa eli.
    Tukholman yliopistossa joku oli tehnyt ison tutkimuksen ja mekin saatiin sellainen.
    Pitääköhän nyt vähän vilasta sitä, alkoi itseänikin kiinnostamaan. Tosin se on ruotsiksi ja porukoitteni hyllyssä.

  6. Violet sanoo:

    Liivia; aa, okei. Mielenkiintoista, mielenkiintoista!

  7. Iiris sanoo:

    Meillä vanhin näki aina kaikissa museoissa (olivatpa ne luonnontieteellisiä, tavallisia tai taidemuseoita) ”vähiten” koska luki & tutki tosi tarkkaan kaiken. Toiseksi vanhin näki ”eniten” koska meni vauhdilla läpi niin paljon huoneita kuin mahdollista ja pysähtyi tutkimaan vain muutamia. Kaksi nuorimmaista sitten jotakin tuolta väliltä…
    Mutta mun mielestä lapsia pitää viedä museoihin, kirkkoihin ja kaikenmaailman paikkoihin vaikkapa sitten pitkästymään. Kyllä sieltä aina jotakin mieleen jää :)

  8. Violet sanoo:

    Iiris; mun mieheni lukee k-a-i-k-e-n ja käyttää paljon aikaa. toisinaan se hiukan hermostuttaa mua, etenkin jos lapset haluaisivat rientää jo eteenpäin ja minä itsekin katsella paremmin. mies ei kuule eikä näe muuta kun on museossa tms.

    Olen samaa mieltä ja me viemmekin lapsia tuollaisiin paikkoihin paljon. Näytämme ja selitämme, vastaanotettiin tieto tai ei. Useinmiten käy niin että myöhemmin he itse viittaavat näkemäänsä ja näyttävät että jotakin on korvien väliin jäänytkin.

  9. Pia sanoo:

    Hei mekin kävimme siskoni perheen kanssa linnassa tänään ja olisimme tosi mielellämme ottaneet yhtä hyviä kuvia kuin sinä – emme onnistuneet :)

    Sisko jo miettii menevänsä huomenna uudelleen paremman kameran kera. Linnassa on tosi kaunista ja lämmintäkin riittää, vaikka ulkona jo vähän viileneekin.

  10. katriina sanoo:

    Upeita tunnelmapaloja Turun linnasta nuo kuvasi, juuri tuollaisena muistan sen, kun pari vuotta sitten kävin viimeksi. Reissu oli niin kiva, että aiomme ensi viikolla tehdä uudelleen. Linna on ykköskohde, Luostarinmäen museoalue toinen.

  11. katriina sanoo:

    Upeita tunnelmapaloja Turun linnasta nuo kuvasi, juuri tuollaisena muistan sen, kun pari vuotta sitten kävin viimeksi. Reissu oli niin kiva, että aiomme ensi viikolla tehdä uudelleen. Linna on ykköskohde, Luostarinmäen museoalue toinen.

    Vanhempi poika kävi viime viikolla avokkinsa kanssa Turun linnassa ihan vapaaehtoisesti ja oli varsin vaikuttunut. Ehkä se lapsena museoissa ja muissa paikoissa raahaaminen alkaa näkyä aitona kiinnostuksena vähitellen.

  12. katriina sanoo:

    -Hupsista…

  13. Violet sanoo:

    Pia; minusta siellä oli ihana kuvata. Ylipäätään on niin virkistävää kuvata paikkoja jotka ovat niin erilaisia kuin ne joita tavallisesti katselee.

    Paksut kivimuurit pitävät lämmön varmasti vielä pitkään. Oli tosi kuuma silloinkin kun me kävimme vaikka ulkona ei ollut.

    Katriina; kyllä mäkin tuonne varmasti vielä uudelleen menen. Olavinlinna on myös listalla ehkä, olen kerran käynyt mutta siitä on yli 20 vuotta.

  14. Kirjailijatar sanoo:

    Kauniita kuvia olet saanut linnasta ja upea kuva esikoisesta, aivan ihana. Harmi, ettei Turku antanut itsestään hyvää kuvaa. Minusta on tainnut tulla Turku-lähettiläs, vaikka en olekaan täältä kotoisin.

  15. Outi sanoo:

    No joo. Kommentoin jo tuolla Juusteenia. Ja nyt sitten linnanpäälliköitä.:) Taidan jättää vanhempien mahdollisten postausten lukemisen tähän, tiedä mitä sieltä vielä tulee.. Jos mietit, mitä se nyt kouhkaa noista esi-isistä, niin minä olen saanut tyytyä ainakin tähän asti pelkkiin talonpoikaisiin juuriin. Ei sillä, että siinä mitään vikaa olisi, yksitoikkoista vain ehkä. Innostus näihin asioihin pulpahtelee aina ajoittain. Nyt tutkimukseni ovat olleet telakalla jo kauan. Ja että Elinan surmakin!:D

  16. Violet sanoo:

    Outi; juu, monenlaista on. Uppsalan pormestarikin;-)
    Eihän nämä vanhat asiat ainakaan meidän suvun kohdalla mitenkään vaikuta siihen miten asiat nyt ovat, ihan sama ”lopputulos” kuin jos olisivat kaikki olleet ruttoon kuolleita maanviljelijöitä…heitäkin kyllä on. Mutta myönnän että valtavan mielenkiintoista on lukea ja hinku tietää lisää ja vielä vanhempia asioita on suuri.

  17. Outi sanoo:

    Usko pois, kivempi se on noin. Kun itsellä on vain samaa tilaa satoja vuosia asuneita, kiltisti ehtoollisella käyneitä nöyriä rahvaan miehiä ja naisia, sitä oikein riemastuu jokaisesta jalkapuussa istuneesta huorintekijästä; kenestä tahansa, joka on joskus rikkonut normeja. Hänestä on mahdollisuus saada tietää jotakin, saada sitä paljon puhuttua ”lihaa” luiden ympärille. Tavallisesta nuhteettomasta ihmisestä jää historiaan loppujen lopuksi aika vähän jälkiä. Mulla on suvussa yksi runoilija ja yksi sissipäällikkö. Tällaisista henkilöistä juttua kyllä sitten riittää.

  18. Päivi sanoo:

    Turun linna on kyllä upea paikka, pala sellaista Suomen historiaa, mitä muuten ei voisi nähdä.
    Toinen, missä samalla reissulla kävimme, oli Aboa Vetus, joka ensin tuntui vähän lällyltä, mutta sittemmin se avasi taas silmiä entistäkin enemmän!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s