Puutarha pullossa

Eräs nainen jonka olen havainnut ymmärtävän näitä asioita sanoi taannoin että pitäisin varmasti Niilin puutarhan tuoksusta. Tavatessamme suihkautti ranteeseeni ja oikeassa olikin. Vähältä piti etten napannut pulloaan saman tien. Toimin silti kuten nuuka ja säästeliäs toope toimii: ostin alle puolen hinnan pullon muuta joka oli melkein tosi ihanaa. Tiesin jo ostaessani ettei tämä tähän jää – korvikkeiden kanssa tuppaa niin käymään. Jonkun ajan kuluttua revitään raha alkuperäiseen rakkauteen vaikka mistä.

Matkat ovat tekosyitä hankintoihin. Lentokentillä mikään ei maksa mitään vaikka maksaisi aivan saman kuin muuallakin. Ollaan tilassa jossa tapahtuu hankintoja puolisalaa itseltäänkin. Ajattelin tulevia syntymäpäiviäni. Sitäkin, etten kumminkaan saa rauhaa ennenkuin tuoksun yltä päältä Niilin puutarhalta. Nyt pelkään että tämä loppuu. Painan sen ajatuksen tyynyn alle kuoliaaksi ja suihkin itseni Niilin varrelle.

Mainokset

23 comments on “Puutarha pullossa

  1. Jake sanoo:

    Lentokentältä ostaminen on osa lentomatkustusta. Mikäli tax free:stä ei löydy mitään ostettavaa, täytyy ainakin hankkia lehtiä tai syödä ylihintainen ateria. Hong Kongin lentokenttä on aivan upea paikka matkustajalle, ostaminen nimittäin onnistuu aina.

  2. Violet sanoo:

    Jake; mun lentomatkani ovat rajoittuneet Euroopan sisälle joten vaikkapa mainitsemasi kenttä on tuntematon. Uskon kyllä että se on juuri tuollainen kuin sanot!
    joo, tunnistan tunteen että joku ”korviostos” on saatava. Juuri se lehti vaikkapa. En ole tainnut koskaan mitään syödä. Juonut kyllä ylihintaista.

  3. Sissi sanoo:

    Aivan totta, korvikkeita on turha hankkia. Ihan varmasti se ”ainoa oikea” tuote löytyy kuitenkin korvikkeen hankkimisen jälkeen kaapista.

    Hong Kongin kenttä on tosiaan hieno. Ja Hong Kong upea! Harmittaa etten jäänyt kaupunkiin koko elämäksi. Ehkä vielä pääsen takaisin, jos ei vielä, niin sitten vaikka vanhuksena. Vai saako niin enää sanoa, kun kaikki ovat senioreita tai eläkeläisiä tai mitä lie..?

  4. Violet sanoo:

    Sissi; sano vaan. Minä aion ainakin olla kiukkunen vanha ämmä. Pirullinen vanhus, suorastaan.

    Olen tuon korvikeasian huomannut niin monessa jutussa että alta pois. Siihen samaan liittyy edellisen postauksen aihekin. Että mieli tekisi nyt sitä tai tätä vaatetta mutta ”säästän” ja ostankin tämän halvan…ja sitten se menee huonoksi, ei miellytäkään ja suurinta säästöä olisikin ollut ostaa alunperin se mitä oikeasti halusi.

  5. Riepunukke sanoo:

    Minäpä nappasin tuon kyseisen tuoksun matkaani kentältä heti sitä nuuhkaistuani, täydellinen tuoksu! Tälle paatuneelle Egyptin matkaajalle se tuo nyt mieleeni käydyt ja tulevat reissut.
    Ja kyllä, lentokentillä pitää ehdottomasti tehdä ”tosi halpoja” hankintoja, joskus turhiakin.

  6. Savu sanoo:

    No nyt kiinnostaa tuo tuoksu! Älä vaan sano, ettei sitä pääse suihkimaan suomessa?!

  7. Soilimaija sanoo:

    Muistatkos että mainostelin tätä jo tässä aikaisemmin. Olen yhä edelleen täysin sen lumoissa. Ikävä vaan kun käyttää pitkään jotain parfyymiä (ainakin jo kolmatta vuotta)
    tuoksuun tottuu ja sitä itse ei enää nuuhkaile. Pitäiskös vaihtaa vähäksi aikaa johonkin muuhun, mutten ole löytänyt parempaa……

  8. Violet sanoo:

    Riepunukke; minulle alunperin tuoksun esitellyt veti parhaasta narusta. Sanoi että hänelle tuli minä mieleen tästä. Että olisi minun tuoksuni. Se oli paras myyntipuhe sitten kuitenkin vaikka ostaminen antoikin itseään vähän odottaa.

    Savu; Kyyllä sitä pääsee….Hesan Stockalla ainakin kai.

    Soilimaija; Muistan joo. vaihto on hankala ainakin jos erityisesti hakee korvaavaa, uutta.
    Pitäisi tulla eteen joku jonka ohi ei pääse.

  9. Katja sanoo:

    Minä leuhkana laivamenomatkalla tekstasin kaverille, että kävin haistelemassa tuoksuja enkä ostanut mitään. Paluumatkalla kassissa oli tuoksut itselleni, kummitytölle (joululahjaksi) ja tyttärelle.

    Minua pännivät tekstiilit. Vaatepuolella haluaisin ostaa harvoin ja kestävää. Tuntuu, ettei tarjolla ole kuin lumppua. Sama juttu on vuodevaatteiden kanssa, ohuita latuskoita, jotka rypistyvät heti. Missä myydään paksuja puuvillalakanoita, sellaisia mitä ennen saatiin häälahjaksi ja ne kestivät äidiltä tyttärelle? Pelastusarmeijan kirppikseltä olen joskus löytänyt.

  10. Violet sanoo:

    Katja; ylpeys käy ennen lankeemusta, olisit ajatellut sitä!

    Tekstiilit pännivät, sano muuta. Meidän vuodevaatteet ovat suurimmaksi osaksi sen verran vanhoja että voin kehua että hyvin ovat kestäneet. Yhdet ikealaiset ovat muuten olleet meillä jo vuodesta -97 eikä vaivaa muu kuin värien haalistuminen!

  11. Pirkko sanoo:

    Korvike käy turhan usein turhan kalliiksi. Itse himoitsen juuri nyt vastasilitetyn pyykin tuoksua. Sitä on, ja sen pullokin on kaunis.
    Vastasyntyneenä blogimaailmaan iloitsen eksymisestäni blogiisi!

  12. Pirkko sanoo:

    Huomasin juuri: blogeihisi!

  13. Liivia sanoo:

    Nyt mua harmittaa kun et näytä pulloa kokonaan, haluaisin nähdä:)

    Olen ostanut vuoden sisällä kaksi uutta tuoksua ja se on paljon sillä 20 vuodessa olin ostanut vain kaksi. Kummatkaan uutuudet ei vaan ole ihan just täydellisiä mulle, käytän niitä, mutta joku vähän tökkii.

  14. Outi sanoo:

    Uskon, että tuoksu on taivaallinen. Täytyy olla, jos nimikin on tuollainen.

  15. Violet sanoo:

    Pirkko; 10 pistettä jos vastasilitetty tuoksuu aidolta!
    Onnittelut eksymisestä.

    Liivia; jos oikein haluat niin googlen kuvahakuun hermes jardin sur le nil ja vot!

    Outi; Tuoksu on mixte eli valmistajakin suosittaa sitä sekä miehille että naisille. Ihan hyvin voisin miehenkin kuvitella siltä tuoksuvan. Nimi on minustakin tosi hyvä.
    Sarjassa on kaksi muutakin. Erityisesti nimi Un jardin après le mousson (puutarha monsuunisateen jälkeen) on myös kiehtova – tuoksu valitettavasti ei kovin…

  16. maijanmaja sanoo:

    Tulin äsken Ikeasta yhden korvikkeen kanssa kotiin. Olen ikääntyessäni ruvennut tykkäämään intialaisista/persialaisista matoista. En niistä puna-musta-kuviollisista niinkään, vaan sini- ja keltasävyisistä. Mutta hinta on niin kova, että haaveeksi jää. Tänään sitten huomasin sattumalta Ikeassa intialaisen villamaton, joka on aidon maton kalpea aavistus, mutta ainakin vielä iloitsen siitä ihan villinä. Tietenkin, koska tässä asiassa aitoa ei vain saisi ostettua, vaikka kuinka haluaisi..

    Tuoksusi alkoi houkuttaa..

  17. Birgitta sanoo:

    Korvikkeet olen huomannut aikoja sitten lisäkuluiksi. Toinen mihin ennen sorruin oli: mietin vähän ja tulen sitten myöhemmin ostamaan. No jos menin uudestaan kauppaan, niin vaatteissa ei ainakaan koskaan ollut enää sopivaa kokoa. Nyt sitten ostan heti jos hyvän löydän. Onneksi en ole mikään shoppailija ;-)

    Ja nyt on kyllä pakko lähteä kauppaan tutkailemaan tämä tuoksu =).

  18. maare sanoo:

    Oi miten iloinen olen puolestasi nyt! Olen ollut Niilin Puutarha -koukussa jo kolme?neljä? vuotta, enkä halua enkä pääse pois. Tää on niitä harvoja asioita josta vaan ei tingitä!
    Ja toinen on se Lancomen Color Ideal…korvikkeita on kokeiltu mutta waiste of money…

    Me muuten siellä Nekalassa (aivan ihanassa siirtolapuutarhapihassa!) sitten vietettiin se maanantai ja koko ajan mietin että minkä kulman takaa se madame putkahtaa, kun vähän katuja käveltiin :)

  19. Riikka sanoo:

    Eikös ookin kamalaa kun löytää jotain upeaa ja ei voi tietää koska sen valmistus lopetetaan? Mulla ainakin tulis heti se pelko jos jotain ainutlaatuista, juuri mulle sopivaa löytäisin. Melkein voin täällä Niilin puutarhan haistaa kirjoituksesi perusteella, täytyy jossain päästä tuota nuuhkimaan jotta tiedän miltä se oikeasti tuoksuu.

  20. Katja sanoo:

    P.S. Sama täällä eli pakko tuota on päästä jonnekin haistelemaan. Ihana nimi parfyymillä + luen Anne Michaelsin Routaholvia, senkin takia. Kauhean jännä tehdä yhtäsuuruusmerkkejä ihmisten ja tuoksujen välillä. Serkkuni yhdistää minut aina yhteen tiettyyn tuoksuun, jonka hankin aikoinaan erään baarin naistenvessakeskustelun yllyttämänä (tykkään siitä yhä ja käytän sitä liki päivittäin). Minä liitän serkkuni Lou Lou -parfyymiin, jota hän käytti 90-luvulla ja jonka hän on itse kokonaan unohtanut.

  21. Violet sanoo:

    maare; joo, ja kiitos sinulle hulluuden tartuttamisesta. Nekalassa??? Luulin että Omena-hotellissa. No, ohi meni kummiskin. Mökkireissu, nääs. Kun pääsisi taas yksin Suomeen…;-)

    Riikka; ennen valmistuksen lopettamista pelkään että aine omassa pullossani loppuu. Siitä huolimatta en tietysti ole sitá käyttämättä. Eli nautin, mutta samalla seuraan pinnan laskemista….

    Katja; toivon että löydät jostakin nenäsi alle. Ymmärrän hyvin yhtäläisyysmerkit ihmisten ja tuoksujen välillä.

  22. Violet sanoo:

    Birgitta; mulle käy oman koon menemisen kanssa noin. Ranskassa asuessamme oli kengissä se hyvä juttu että sikäläisittäin mun 39 tai 40 kengät olivat isoja. Eli eivät menneet ekana. Hollannissa taas olivat ensinnä lopussa, mutta vaatekokoni 36, joskus 38 roikkui tangolla varmemmin kuin isot koot….

  23. Olen niin huono valitsemaan tuoksuja. Jotenkin mikään ei koskaan sovi minulle parfymeriassa. Aina liian ärhäkkää ja pistävää. Mutta sitten tein löydön Kampin Ruohonjuuresta(!), Tartuin siihen spontaanisti vaikka tuoksuja oli reipas puolen tusinaa. Ja nyt minulla on pitkästä aikaa (ensi kertaa) tuoksu, joka istuu minulle. Ihmettelin miehellä ääneen että sieltä se löytyi, ja hän totesi, että mikäs ihme se on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s