Minä olisin voinut koskea heitä

Näin eilen Cirque du Soleil’n elämäni toisen kerran. (Ensimmäisestä kerrasta kirjoitin tässä, silloin oli kyseessä Quidam -esitys.)

Istuimme valtavassa teltassa Ostendessa, ensimmäisellä rivillä, lava siinä aina silmiemme edessä. Sitten se alkoi ja minua hykerrytti valmiiksi. Parituntisen aikana mietin eikö tuo nainen mene poikki, miten tuon miehen kädet kestävät, entä jos nuo putoavat päällemme, kuinka nuo osaavat, kuinka nuo uskaltavat….

Oli hämmentävää nähdä esiintyjät niin läheltä. Haistaa hiki ja nähdä hengitys loistavien pukujen alla. Kohdata silmästä silmään. Tuli tunne: nuo ovat sittenkin oikeita ihmisiä. (Totuus nimittäin hämärtyy sillä esiintyjät näyttävät todella muuttuvan hahmoiksi joita esittävät….)

Cirque du Soleil’n esityksissä kaikki liikkuu koko ajan. Joka puolella on jotakin katsottavaa jatkuvasti. Yläilmoissa saattaa huomata hahmon silloinkin kun pääasia tapahtuu lavalla tai toisaalta yhtäkkiä joku lentää ylitsesi kun olit keskittynyt katsomaan trapetsilla roikkuvaa olentoa. Ja kaikki liittyy kaikkeen koko ajan, jokainen näkyvä esiintyjä on ”läsnä” ilmein ja pienin elein  sillonkin kun ei ole oma vuoro.

Ja miten taitavasti ja nopeasti kaikki tekniset siirrot tapahtuvat! Miltei huomaamatta vaijerit kiinnitetään, telineet pultataan maahan, verkot viritellään – paitsi mitään turvaverkkoja tuolla ei käytetä!

Huumaavaa. Ihmiskeho on taitava ja kaunis. Mielikuvitus rajaton.

(Cirque du Soleil’n nettisivuilla  http://www.cirquedusoleil.com voi katsoa trailerin tästä Varekai -esityksestäkin. Ei anna linkata mutta kyllä te sen löydätte, halukkaat. )

Mainokset

9 comments on “Minä olisin voinut koskea heitä

  1. Ppi sanoo:

    Voi tänne myös tuo ja pian!

    Ja se on niin hämmentävää nähdä, miten joku taipuu noin, miten joku kiepsahtaa tuollalailla, miten kaikki toimii. Mulla aina tämmöisiä nähdessä alaleuka tipahtaa ja ilmeeni on häh.

    Tuossa yhdistyy jokaisen alan taitajat, ja sitä ei voi kuin ihailla.

  2. vilijonkka sanoo:

    En oikeasti tiedä haluaisinko tai oikeammin uskaltaisinko mennä tuon poppoon esitykseen. Saati noin lähelle! Jo televisiosta nähdyt temput olivat liian jännittäviä, piti pitää taukoa välillä. Ihmeelliseen taituruuteen ihminen kykenee!

  3. Kirjailijatar sanoo:

    Minä olen nähnyt vain kerran Cirque du Soleil´n ja se oli kyllä elämys. Olin nähnyt niin monta esitystä etukäteen televisiossa, että odotin siltä tosi paljon. Mutta Saltimbanco oli minulle pieni pettymys. Vai oliko se sen niminen…en nyt muista. Mutta taitavia he ovat, tosi upeita!

  4. Olina sanoo:

    Odotan taas joulua, ja uutta televisiointia! He ovat mahtavia, uskomattomia! Minuun tekee vaikutuksen myös musiikki, ja koko äänimaailma. (Voi jos joskus livenä! Ja vielä eturivistä, sinä onnellinen!)

  5. Tuija sanoo:

    Uusi sirkus on ihan parasta, tykkään valtavasti. Oletko nähnyt Circus Ronaldon esityksiä? Belgialainen perhesirkus tai näytelmäporukka, miten vaan. Olivat täällä juuri kolmatta kertaa (tällä kertaa Circenses) ja istuin jälleen tattina katsomassa. Nautin heidän taidostaan, vauhdistaan, huumoristaan ja lämmöstään.

  6. Violet sanoo:

    Ppi; no sa muuta! Suu auki oltiin mekin.
    Pienempään teki erityisen vaikutuksen muutamat mukana olevat lapsiesiintyjät. alkoi heti miettiä että hei, sittenhän ne ei joudu käymään koulua kun kiertävät maailmaa…(lohdutin että varmaan niillä on kotikoulua!)

    vilijonkka; mietin välillä että toivottavasti ovat hyvin laskeneet ettei vaikka tuo olitse lentävä mies voi osua katsojiin…pitkä viittansa kyllä hulmaisi aivan päitä lipoen.

    Kirjailijatar; katsoin tuon shown esittelyfilmin eikä se kyllä muakaan innostanut kovin. Olen nyt siis nqhnyt kaksi ja seuraavaksi toivon että näkisin yhden mikä vaikuttaa juuri sopivasti dramaattiselta…

    Olina: ai jouluna pruukaa tulla telkasta? Toivottavasti tulee joku hyvä show, niitähän on niin monia.
    Musiikki ja äänet, kyllä, ja valot ja kaikki.
    Eturivi oli miehen idea mutta myönsi kyllä että vaikka siitä näki tavallaan hyvin niin sitten kuitenkin ylhäällä tapahtuvat asiat näki vähän heikommin. Ja oli pää kenossa;-)

    Tuija: en tunne tuota mainitsemaasi. Pitää ottaa selvää!

  7. Olina sanoo:

    Juu joulunaikaan tulee yleensä useampikin show, niitä sitten huulipyöreenä tuijottelen. Televisioinneissakin on se vika, ettei näe kaikkea, eikä saa itse kohdistaa sinne, minne haluaisi katsoa, kun ohjaaja tekee ne valinnat…

    P.s. Tein suklaakakkua. On muuten hyvää. Kiitos!

  8. Tuija sanoo:

    Tässä yksi youtube-pätkä Ronaldon Circenses-esityksestä: http://www.youtube.com/watch?v=sipPuWUx0MI&feature=related. Tuossa esityksessä puolet yleisöstä katsoo ensin ikään kuin itse sirkusesityksen ja puolet on takahuoneen puolella, ja tauon jälkeen vaihdetaan. Äänet kuuluvat puolelta toisella ja esitys täydentyy kokonaiseksi vasta, kun sitä on katsonut kummaltakin puolelta. Tuon lisäksi olen nähnyt La Cucina dell’Arten ja Filin. Jukka Kajava kirjoitti aikoinaan Filistä Hesarissa, että jos aikoo käydä elämässään vain yhdessä teatteriesityksessä, se on Fili.

  9. […] Olen nähnyt kaksi Cirque du Soleil -esitystä ja niitä voi luonnehtia lähinnä sanoilla hengästyttävä, vaikuttava, kaikille aisteille. Kirjoitin siitä tässä ja tässä. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s