Missä mun lasit on?

Kävin ruokakaupassa ilman silmälaseja. Ei pitäisi. Kyllä minä näen jos tulee auto, näen punaiset valot ja vastaantulijat. Näen paljonko tavarat kaupassa maksavat enkä ota tomaatteja kun haen punaisia omenoita. Minä näen, mutta minä en tunne.

Selvästi näkeminen on minulle aivan perusedellytys jotta voin tuntea olevani ”tasapainossa”. Mitä ihmettä se sitten voi tarkoittaakaan. Jos näen sumuisesti tulee mielestänikin sumuinen. Hidastun. Jopa fyysinen tasapainoni kärsii. Horjun ja otan harha-askelia. Astun huonosti, nilkat nyrjähtelee ja olen kuin mummo. Jotenkin aivan tyhmenen ilman laseja, ilman tarkkaa näköä.

Ilman silmälaseja en näe edes ajatuksiani kirkkaasti. Pelkään että todellisuudesta jää jotakin huomaamatta. Minä haluan hallita kaikkea ja pitää ohjat käsissä, kontrolloida. Sellaiselle nauretaan ja sanotaan ”relaa vähän” mutta en ole aikonut koska minä olen tällainen. Useinmiten olen.

Advertisements

27 comments on “Missä mun lasit on?

  1. Anioni sanoo:

    Siis juu, ilman laseja menee mullakin tasapaino. Huh, se on inhottavaa, kun ei tiedä minne astuu.

  2. Kati sanoo:

    Sama vika. Tosin ilman silmälaseja mä en kyllä näe edes niin hyvin, että voisin liikkua olematta vaaraksi ympäristölleni ja etenkin itselleni. Mutta esim tuo horjuminen ym. varmasti selittyy ihan sillä, että silmälaseilla stereonäkö toimii vähän eri tavalla kuin ilman. Että ihan oikeasti ei hahmota etäisyyksiä ja kolmiulotteisuutta niinkuin on lasien kanssa tottunut hahmottamaan.

  3. Jaana sanoo:

    Olen yhtä huononäköinen kuin Kati. En kyllä kuulekaan mitään ja olen todella tasapainoton, jos lasit on hakusessa…

  4. Allu sanoo:

    Minulta menee myös heti kuulo, jos ei ole lasit silmillä, vaikka olin koekanina yliopiston sairaalan kuulotesteissä ja sain ennätyspisteet, kun kuulin ihan kaiken eli kuuloni on harvinaisen hyvä.

  5. Katja sanoo:

    Minulla ei ole laseja, mutta olen silti tasapainoton. Tai siis tasapainoaisti menee sekaisin heti, jos kiintopiste katoaa ja jalan alla on maaston muodossa muutoksia (kierreportaat, kaikki korkeat paikat). Itselleni kyse hyvälaatuisesta asentohuimauksesta, niin käsitin.

    Ja ihan sama kontrolliasioissa, ohjat käsissä, asiat kirkkaina, ei saa olla epäselvyyksiä eikä mielellään keskeneräisyyksiä. Silti on paljon asioita, joissa olen ihan leväperäinen ja huithapeli. Mutta kysehän on priorisoinnista. ;)

  6. Merja sanoo:

    Mulla ei ole tähän mennessä ollut laseja ruokakaupassa, mutta varmaan tarttis alkaa pitää mukana. On jo vaikea nähdä niitä tuoteselostuksia..

    Ja mikähän siinä on sitten että ne on aina kotonakin hukassa?

  7. Linnea sanoo:

    Sama vaiva täällä. Ilman laseja en tunne ihmisiä ja horjahtelen epäilyttävästi. Kotona olen ilman laseja, teen käsitöitä ja luen varsinkin.
    Kauniit pokat :-)

  8. Violet sanoo:

    Anioni: jotenkin luulee että asiat ovat kauempana/lähempänä jne.

    Kati; sehän se, kolmiulotteisuus, välimatkat sun muu kärsii.

    Jaana; lasien etsiminen on muuten perseestä. Siis kun joutuu etsimään niitä vaikka kotona eikä näe mitään kun…ei kerran ole niitä laseja!

    Allu: samoja oireita. En ole läsnä, hereillä jos näkö puuttuu.

    Katja; mulla ei ole muuta selitystä kuin että toimin kai niin näköaistin varassa. Juu totta kai moni juttu saa olla täysin leväällään mutta tietyt ei!
    Mutta sitten mulla on näitä että en ”osaa edes kävellä” kadulla ellen kävele mukana olevan ihmisen oikealla puolella ja ellei laukku ole oikealla olalla.
    Jos menen sen ihmisen toiselle puolelle niin kompuroin ja mun on jopa vaikea puhua.

    Merja: mulla on hukassa aamulla. Jätän illalla minne sattuu ja mies panee parempaan paikkaan, muttei tiedä minne.

    Linnea; mä luen yhä useammin ja useammin ilman koska en kohta näe enää lähelle laseilla. Kotona on aina lasit tai piilolasit päässä. En pysty mitään tekemään.
    Joskus kuten tänään jätin lasit pois kun menin ulos mutta ei se vaan onnistu vaikka lasit kyllästyttävät kun ovat aina päässä. Tykkään kovasti edelleen noista kehyksistä minäkin!

  9. Katja sanoo:

    Violet, ihan sama tuossa kävelemisessä paitsi että minun puoleni on toisen vasemmalla — ja käsilaukku oikealla olalla minullakin, jos on olkamallia.

  10. Tuija sanoo:

    Isäni on sokea ja hiihdon maailmanmestari (vammaisten MM-kisoissa sokeiden sarjassa tietenkin) ja hän hiihtää yhä 76-vuotiaana lähes 1000 kilometriä talvessa. Hän ei ole ollut syntymästään asti sokea tai edes heikkonäköinen, joten sopeutumista ja opettelua on tarvittu, mutta kaikkeen siis voi sopeutua, kun on pakko. Ja ”mahdottomia” asioita tehdä, kun on tahtoa. En kyllä toivottele sinulle tai kenellekään samaa kohtaloa.

  11. Vilma sanoo:

    Työkaveri sanoi taannoin, ettei kuule ilman laseja. Ei siis osaa (työpaikalla) keskittyä kuulemaan/kuuntelemaan muita, jos ei ole lasit päässä. Aika veikeää.

  12. Violet sanoo:

    Katja; no sittenhän me voisimme kävellä vierekkäin kompuroimatta!

    Tuija; hienoa. Todella hienoa. Olen samaa mieltä; kaikkeen voi sopeutua jos on pakko. Ja mahdottomia tehdä. Uskon ihan takuulla. Eihän tämä minun lasittomana ”hoiperteluni” olekaan mikään suuri ongelma – senhän saa korjattua senkun vaan panee lasit päähän.

    Vilma; tuota se on vähän mullakin. Kuulen siis tietysti mutta asiat jotenkin hajaantunut kun en pysty keskittymään.
    Se saattaa kuulostaa veikeältä vaikkei tunne sinällään ole ollenkaan veikeä!

  13. minjo sanoo:

    Minä kyllä näen suhteellisen ok (eripari silmät, joten toisella näkee aina tarkasti ;-)) ja kuulen myös hyvin ;-), mutta tulee muuten vain epävarma olo ilman laseja, eikä sitä oikein kehtaa ihmistenilmoilla tarpeen mukaan vuorotellen silmiään sulkeakaan. Parhaillaan olen niin kyllästynyt laseihini, että taidan pian käydä silmälasikaupoilla. Jotakin vaihtelua, kun ei niistä eroonkaan pâäse.

  14. minjo sanoo:

    Ai niin, unohdin sanoa, että kauniit oli ne ranteenlämmittimet, vai miksi niitä sanotaankaan. Mun on kyllä tsempattava ja opeteltava itsekin kutomaan, tai virkkaamaan kunnolla. Se on hieno taito. Sulla syntyy siellä näköjään koko ajan jotakin kaunista. Ja nyt se jotenkin sopisi myös tähän vuodenaikaan.

  15. Silloin kun minulla vielä oli lasit, alkuaikoina satoin kävellä kylillä ilman niitä. Koska en nähnyt kunnolla, opin tunnistamaan naapurit ja tutut kävelytyylistä, liikehdinnästä. Huomasin miten erilailla ihmiset kantavat itsensä. Sittemmin kyllä tarkkaillut tuollaisia juttuja muuten vain. Nyt on silmät leikattu ja jaksan vieläkin iloita siitä miten helpoksi elämä kävi.

  16. Birgitta sanoo:

    Mulla oli silmälasit 9 vuotiaasta saakka ja kolmisen vuotta sitten sain lahjaksi lasittomat silmät.

    Elämä lasien kanssa oli erilaista, tarkkailevampaa ja hauskaakin. Lapseni katsoi pienenä minua ihmeissään, kun hain häntä puolisokeana yöllä ilman kissamaisia lasejani. Tunnistikohan se tuoksusta, kun ei kovasti kiljunut ;-)

    Sinulle olisi sivuillani jotain kaunista. Olisin iloinen jos ottaisit sen vastaan =)

  17. maijanmaja sanoo:

    Mulle käy edelleen joskus niin, että jossain vaativassa tilanteessa nostan käteni nenälle kuin varmistaakseni, että lasit ovat siinä, vaikka eivät siis ole, koska sain lasit kokonaan pois 18 vuotta sitten (sain voimakkaat plussalasit aikoinaan jo 3-vuotiaana, toisen silmän näkö oli tosi huono)! Ihan kummallista. Mutta mä haluan kans nähdä hyvin enkä voi ymmärtää paria ystävääni, jotka käyttävät lasejaan vain autoa ajaessa tms. Voimakkuus on kummallakin jotain kakkosen luokkaa. Kulkevat aika lailla sumussa mun näkökulmasta.
    Käytätkö koskaan piilareita?

  18. Mei sanoo:

    Itsellänikin on kontrollifriikkiyttä, mikä on tietysti läheisten kannalta välillä rasittavaa ja muiden mielestä paitsi sitäkin mutta ennen muuta kaiken maailman psykologisoinnin arvoista. (Aargh!) Sitäkin ihanampaa on lausahduksesi ”..mutta en ole aikonut koska minä olen tällainen”. Niin paljon on tähän ikään saanut kuulla siitä, millainen pitää olla ja miten käyttäytyä, että on hukannut itsensä lopullisesti, jos ei ala jo neljänkympin lähestyessä antaa itsensä olla sitä, missä on hyvä ja mikä on itselle luontevaa. Tämä ajatus siis nosti vahvasti päätään jutustasi, kiitos. :)

    PS: Nuo lasit on unelmakauniit. Olen sovitellut monia samanvärisiä, mutta vielä ei ole löytynyt poskilleni sopivia, murr!

  19. Kirjailijatar sanoo:

    Minä taidan nähdä vähän huonosti. En kovin tarkasti, muttei se haittaa. Sen tietää siitä, kun muut näkevät kyltin ja minä en. Ja minä vaan siristelen. Mulle tämä sumuisuus sopii. Vaikka kyllä minäkin vielä ne liikennemerkit nään, tarpeeksi läheltä.

  20. vilijonkka sanoo:

    Tuosta samaisesta syystä en pidä aurinkolaseista. Muuttavat värit ja vääristävät todellisuuden.

  21. Violet sanoo:

    minjo; uudet silmälasit tuovat ihmeesti kyllä iloa. Parasta tietysti jos löytää niin mieluisat että ne tuntuvat kuin uusilta joka päivä vielä kahden vuoden päästäkin.
    Joo, olen kutonut kovasti. Oikeastaan koko ajan.
    Opettele nyt ihmeessä;-)

    eilentänäänhuomenna; juuri tuollaisia asioita huomaakin paremmin silloin kun yksityiskohdat ovat sumuisia.

    Birgitta; aika paljon taitaa olla silmäleikkauksen käyneitä.
    Kiitän huomionosoituksesta blogissasi! En tiedä vielä miten juttua käsittelen. Omaani en ole koskaan vielä niitä liitellyt.

    maijanmaja; käytän piilolaseja joskus. SIlmät ei tahdo kestää niitä hyvin vaikka ovatkin yhden päivän linssejä.

    Mei; joo, en tarkoita että pitäisi jotenkin jämähtää muuttumattomuuteen ja vaikkapa huonoihin tapoihin mutta se on loppunut että muiden pompotuksen vuoksi alkaisin nyt vaikkapa ”relata”. Oon joissakin asioissa aivan hiivatin jääräpäinen enkä niitä muuta vain siksi että jonkun mielestä niin olisi parempi.

    Kirjailijatar; kuulut siis sumuisuuden kannattajiin! Teitä on muitakin, tiedän kyllä. Siristely sopii joillekin.

    vilijonkka; niinhän ne muuttaa ja vääristää. Tietyillä ilmoilla mun on vaan pakko niitä pitää koska muuten silmät vuotavat niin paljon etten sen takia näe mitään!

  22. Matroskin sanoo:

    Mitä merkkiä nuo metkat lasit taas olivatkaan?

  23. Violet sanoo:

    Matroskin: Lafont. Mallin nimi on Balthazar. Lafontilla on nettisivutkin mutta aika surkeat jotenkin.

  24. mariahyle sanoo:

    Tarvitsen lasit aina mutta pidän vain lukiessa.Tänään päätin pidän koko ajan paitsi pyöräillessä ja juostessa:)ne ovat sumuisuuden aikaa.Ihanat lasitSinulla !!

  25. Riikka sanoo:

    Mä en kyllä ymmärrä miten joku ei tahtoisi nähdä selvästi. Siis ihmisiä joilla on huono näkö eivätkä vaan huvikseen käytä silmälaseja. Mutta mulla onkin niin huono näkö etten melkein erottaisi niitä vastaantulijoitakaan ilma rillejä tai piilareita, kummassakin silmässä melkein -6. Ja joo, samaa hallinnan ja kontrolloinnin tarvetta täälläkin, kunnes aina välillä elämä muistuttaa ettei se ole mahdollista.

  26. jaana sanoo:

    Omat lasini eivät ole kauhean vahvat, mutta en silti tule toimeen ilman niitä juuri tuon sumuisuuden kaikkeen vaikuttavan tunteen vuoksi. Joku tässä ketjussa puhui siitä kontrollifriikkiytenä, sopii minuun.Nyt kun alkaa olemaan vähän ikänäköä niin saa olla jatkuvasti venkslaamassa laseja päälaelle ja silmille, eestaas. Ja maksaisin kyllä jotain siitä, että joku kehittäisi hukkuneisiin silmälaseihin jonkin etsintälaitteen.

  27. Violet sanoo:

    Maria: muistan kun lenkkeilin Hollannissa paljonkin. JOskus menin ilman laseja kun hikoillessa ne valuvat ja muutenkin…hölskyvät. Mutta ei meinannut ”osata” juosta ilman niitä!

    Riikka: se ON mahdollista, joissakin asioissa ja niissä asioissa haluan sen kontrollin…juuri siksi että sitten on niitä muita. Niitä, joita kai enimmäkseen on ainakin huonoina aikoina.

    jaana: Ei nuokaan hirmu vahvat ole. Samaa ikänäköongelmaa on. Hoidan homman valuttamalla lasit ihan nenänkärkeen ja kurkkimalla niiden yli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s