Antakaa Elisen olla

Jossakin lähistöllä tapaillaan pianolla Für Eliseä. Jossakin sen verran kaukana etteivät lasit helise kaapissa, mutta jossakin niin valitettavan lähellä että kappaleen tunnistaa kun ikkunat ovat auki vaihteeksi lämpimään iltaan.

Für Elise on karmea viisu aivan oikein ja kokonaankin soitettuna. Pätkissä junnaten, uudelleen aloittaen ja koko ajan kompastellen se on hirviömäisen ärsyttävä teos. Lähelle pääsee Äideistä parhain sen yhden pikkupojan laulamana ja tietenkin karaoke melkein kenen tahansa laulamana.

Mistä tuleekin  mieleeni eräs hiuksia nostattava karaoke-esitys viime hiihtolomalta. Itsestään outoja luuleva pikkutyttö lauloi erään laskettelukeskuksen nuhjuisessa baarissa kerta toisensa jälkeen  Ranskan vuoden 1977 Euroviisukappaleen L’oiseau et l’enfant (suomeksi tunnettu Lintu ja lapsi). Pulkkailimme baarin välittömässä läheisyydessä pari tuntia ja sinä aikana lapsi aloitti sen muistini mukaan kuudesti. Loppuun hän pääsi noin joka toinen kerta. Kuudennen ja viimeisen kerran jälkeen häneltä luojan kiitos otettiin mikrofoni ja annettiin se jollekin toiselle lapselle, muttei se varsinaisesti iltaa pelastanut.

Mutta se pianonsoittto. Tuolla jossakin lähellä joku siis soittaa, aloittaa uudelleen ja uudelleen saman ja joku huutaa. Sitten se joka soitti itkee. En tiedä kummalla siellä on vaikeammat ajat, lopulta. Toivon kaikkien puolesta että kohta voidaan jo kääntää sivua. Siellä voi olla vaikkapa se Kevätdrilli vai mikä helevetti.

Minun miehelläni on trumpetti eikä hän ole edes aloittanut vielä. Ehkä Für Elise on myös trumpettiversiona. Tai ainakin Edelweiss. Kuinkas sitten suu pannaan naapurissa?

Mainokset

37 comments on “Antakaa Elisen olla

  1. Miia sanoo:

    Heh, olipa taas värikkäästi ja hauskasti kerrottu :) Für Eliseä en ole kuullut, täytyykin etsiä kappale jostain :D

  2. Violet sanoo:

    Miia: nyt kyllä vitsailet! Maailmassa ei voi olla ihmistä joka ei ole kuullut sitä. Olet takuuvarmasti kuullut, ehkä et vain tiedä nimeä.
    VAikka tuosta: http://www.youtube.com/watch?v=_mVW8tgGY_w

  3. Nina sanoo:

    Muistan kuinka eräs naapurini myös kokeili hermojani tuolla kyseisellä kappaleellla. Mietin ja mietin että miten saisin siirettyä uskoa soittajaan jotta hän voisi siirtyä eteenpäin, maailma kun on täynnä musiikkia… aloitin mielessäni monta pientä kannustavaa viestiä…”Rakas naapuri, usko pois, kyllä sinä osaat soitta tuon Für Elisen…

  4. minjo sanoo:

    Harjoittelin sitä itsekin aikanaan. Aika tuskaa se on soittajallekin, itkua en ihmettele yhtään, jos joku keskeyttää soiton pienestäkin virheestä. Kyllähän se on tärkeää, että menee puhdasoppisesti, mutta soisin joskus hiukan iloa soittamiseen. Jos olisin soitonopettaja. Jotenkin se ilo siitä, että pystyy omin käsin tuottamaan musiikkia, pitäisi olla päällimmäinen tavoite. No, ehkä sillä asenteella ei kannata ostaa Für Elisen nuotteja kuitenkaan. ;-) Olen kuule juuri tuosta syystä onnellinen, että e-pianolla saa äänen voimakkuutta säädettyä (vaikka akustiseen tottuneena on aina kiusaus kääntää nappula maksimiin) ja kuulokkeet korville jos menee harjoittelu jankkaamiseksi. Ymmärrän sen hyvin, että sellaseen menee hermo naapureilla. Itse kestän kaiken muun paitsi bassokitaraa, rumpuja ja haitaria. Niistä hermostun, vaikka soitettaisiin kuinka kauniisti. Muuta (klassisen)harjoittelua kestän ihan ok, vaikken edes muuten siedä musiikkia soitettavan jatkuvasti. Toivottavasti pianisti oppii läksynsä nopeasti. Olisikohan harjoitellut musiikkiakatemian uusintakokeeseen??? Lienevät kohta ohi nekin, ja vain onnistuneet saavat jatkaa uutena lukuvuonna. Jompikumpi helpotus kai sitten on tulossa, loppu tai menestys… ;-)

  5. Violet sanoo:

    Nina; mistä vaan kappaleesta tulee karmea kun sitä jankataan. aloitetaan aina vaan uudestaan jne.

    minjo; Tiedän että tuossa naapuritalossa asuu semmonen perhe missä on nuori tyttö ja äitinsä. Se on tuo äiti joka siellä huutaa, opettaja se ei ole. On olemassa vanhempia joiden mielestä lapsen täytyy soittaa pianoa ja piste. Luulen vähän että tuossa on sellainen.
    Ei ääni kuulu ikkunoiden kiinni ollessa oikeastaan ollenkaan. Ei tämä siis onneksi mikään kauhea haitta ole.
    Kesällä nauratti kun jossakin lähipiirissä nainen harjoitteli laulua. Viereisen tontin puolalaiset työmiehet pelleilivät ja matkivat ihan surutta.

  6. Kirjailijatar sanoo:

    Heti rupesi se Elise soimaan päässä. Kuulun siihen kategoriaan poloisia lapsia, jotka ovat naapurisi tapaan junnanneet tuota biisiä. Silloin se oli minusta hirmuisen kaunis. Muistaakseni opin sen soittamaankin, enää en osaisi.

    Mutta trumpetti pesee pianon! Teillä on kohta siellä kilpasoitanta, pelkään.

  7. Tuija sanoo:

    Jotenkin haluaisin sanoa, että kyllä kaikilla halukkailla pitää olla lupa yrittää ja harjoitella, vaikka miljoonaan kertaan, naapureista huolimatta… Itsekin olen harjoitellut ja myös jättänyt harjoittelematta nimenomaan naapureiden takia, eikä sekään ollut hyvä. Mutta jos tuossa on kyseessä tilanne, että äiti pakottaa ja silti ei kelpaa, se on surkeaa.

  8. Liivia sanoo:

    Minua ei häiritse jankkaavat soitannat. Mies istui koko kesän sohvassa ja jauhoi pariakymmentä samaa biisiä, ei haitannut. Paitsi ehkä vähän se, että hän istui siinä koko kesän.

    Mun lapsuuden bravuuri oli tuo Lintu ja lapsi. Kuuluu vieläkin kylpylauluihini. Olisikin kiva kokeilla ranskaksi, mutta osaan vain suomenkieliset sanat.
    Karaokekin on kivaa, en ole vaan aikoihin ollut.

  9. Liivia sanoo:

    Minäkään en nimen perusteella tiedä mikä on Für Elise…

  10. Violet sanoo:

    Kirjailijatar; onhan se kaunis. VOISI OLLA kaunis. Mutta hyvä luoja kun se on loppuun asti kulutettu.
    Ehkä se on harjoittelun kannalta hyvä kappale.

    Tuija; no totta kai on eikä minulta mitään lupaa tarvitse hakea harjoitteluun. Ei tätä kirjoitusta niinkään kannata ottaa että tuo kilinä elämäni pilaisi. Kaupunki on täynnä ääniä. Ärsyyntyminen sallittakoon kuitenkin siinä samassa kuin harjoittelukin. Ja se äidin huuto ja lapsen poru siihen päälle.

    Liivia; hyvä on jos ei häiritse jankkaaminen. Minä olenkin vähästä häiriintyvä.
    Äänitin LIntua ja lasta aikoinaan telkasta suoraan mikrofonilla…eli joskus tykkäsin.

    Enpä olekaan tiennyt että olet karaoken ystävä! Olisit ollut meidän häissä.
    Für Eliseä pääsee kuuntelemaan vaikka tämän postauksen toisen kommentin linkistä.

  11. Jonna sanoo:

    Minä tiedän Für Elisen ja kyllästyn jossain vaiheessa jankkaavaan musiikkiin. Paitsi, kun lapset laulaa. Ainakin minun lapset laulaa kauniisti. Välillä oikein pyydän, että laulakaa nyt Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu tai Kettu itki poikiansa. Sitten ne laulaa. Tai sitten isoin tyttö alkaa laulaa Antti Tuiskua, kun mun pyytämät laulut on niin monesti laulettu.

    Lintu ja lapsikin on tuttu. Ei kyllä ranskaksi. Mutta olen sitä itse laulanut aikalailla. Karaokessakin joskus. Ja karaoke on kivaa. En ole aikoihin päässyt kunnolla laulamaan vaan sitä.

  12. Iiris sanoo:

    Für Elise ON aika kamala, oikein tai väärin soitettuna. Samoin on se Äideistä parhain – menee kylmät väreet selässä, siis vähän samalla tavalla kuin jos joku raapisi liitutaulua tai leikkaisi styroksia.

  13. Violet sanoo:

    JOnna: karaoke onkin kivaa! Siis laulaminen on kivaa, kuunteleminen yleensä ei niin.

    Iiris: arviosi Äideistä parhain -laulusta käy yksiin oman äitini mielipiteen kanssa. Ja omani.

  14. maijanmaja sanoo:

    Ole onnellinen, ettei naapurin tyttö ole aloitteleva viulisti! Sitä kissan rääkkäämiseltä kuulostavaa ääntä mä en ainakaan kestä. Olemme kannustaneet omia lapsiamme soittamaan jotakin soitinta, kaksi vanhinta onkin jo hyvällä alulla poikkihuilun ja pianon kanssa, mutta viulun rajasimme törkeästi pois valittavian listalta. Eivät olisi sitä kuulemma haluneetkaan, huh.
    Eliselle, niinkuin sitä kai kansanomaisesti kutsutaan, kuului minunkin lapsuuden bravuureihin. Silloin sen soittamisesta sai irtopisteitä. ; ) Ymmärrän kyllä angstisi sen suhteen..

  15. emma sanoo:

    Kun isäni oli aikoinaan ensimmäistä kertaa tulevia appivanhempiaan tapaamassa, hän päätti kiusoitella äitini pikkusiskoa (joka on pianisti). Hän meni pianon ääreen ja ryhtyi soittamaan Für Eliseä (- sinänsä jo tämä olisi ollut aivan tarpeeksi piinaavaa), mutta isäni ryhtyi jankkaamaan. Soitti tidi-tidi-tidi ja aina tuon viimeisen -din tahallaan väärin. Uudestaan ja uudestaan. Tätini katseli äitiäni koko ajan enemmän ja enemmän hätääntyneen näköisenä. Kunnes isäni lopulta armahti yleisöään ja paljasti, että osasi kyllä soittaa ihan oikeasti tämän ja paljon muuta.

    Mun mielestä mikä tahansa soitin voi olla aivan fantastinen tai aivan kamala. Riippuu niin siitä mitä soittaa ja erityisesti miten. (Laulajista nyt puhumattakaan…) Ja semmoinen keskittynyt jankkaaminen, kun joku oikeasti opettelee jotain kohtaa, se on mukavaa kuunneltavaa, mutta sellainen ”eiku ja taas alusta” ei opeta kenellekään muuta kuin virheen toistamista. Ei opi vaikeaa kohtaa, eikä toisaalta ohittamaan sitä sujuvasti väärin soittaen.

  16. Motacilla sanoo:

    Hah-hah-haa, mahtavaa. Täällä yksi karaoken vihaaja ilmoittautuu käsi vinhasti viuhuen. Mutta ehkä tämäkin vaan todistaa taas sen että yhden taivas on toisen helvetti. [Pianoharjoituksen jotenkin vielä sietää, mutta miten olisi viulu ensikertalaisen käsissä! Puhaltimetkin on tietenkin melkoinen haaste vasta-alkajalle… ja naapureille :D]

  17. Tuija sanoo:

    Saat ärsyyntyä tietenkin, ymmärrän kyllä senkin. Todennäköisesti minäkin jossakin vaiheessa ärsyyntyisin ja ehkä sitten lauleskelisin mukana virheineen päivineen. Oli vaan jotenkin pakko vähän puolustaa sitä yhtä biisiä jankkaavaa lasta, kun olen itse ollut samassa tilanteessa ja joku karmea sisäinen ääni on sanonut, että tämä häiritsee muita, en siis voi harjoitella. Soitonopettaja ei sitten kauheasti tykännyt harjoittelemattomuudesta ja pianonsoitto menikin lörinäksi eikä klassisen laulun opiskelustakaan tullut sitä, mitä olisin halunnut (terkut raksamiehille :)). Minä siis soitin ja lauloin ja olin musiikkiluokalla tasan omasta tahdostani. Ja eihän tässä aikuisenakaan hätää, lauleskelen sitten kuorossa. Poika soittaa bassoa eikä onneksi rajoita soittohaluaan. Me vanhemmat kyllä pidämme huolen äänenvoimakkuuden säätämisestä ja siitä, että hän soittaa vain siihen aikaan kuin taloyhtiössä on sallittua. Talossamme asuu muuuten myös Sibiksen entinen rehtori muusikkovaimoineen, mutta heiltä ei kuulu pihaustakaan, heillä on seinissä äänieristys.

  18. Kirsikka sanoo:

    Lapsuudenkodin seinänaapuurissa teinityttö soitti tuota Für Elise-pimputusta varmaan joka hemmetin iltapäivä. Eikä se tosiaankaan sitä sujuvasti soittanut, niin että tiedetään tiedetään miltä se kuulostaa! Mutta kyllä se minusta on ihan kaunis kappale noin kaukniisti soitettuna. Ei jäänyt traumoja lapsuudesta tässä asiassa :)

    Samaa mieltä Äideistä parhain -laulusta, huhhuh. Minusta se on aina kuulostanu siltä, että se on tehty oikein laskelmoiden, että saatais äidit itkemään. Niin dramaattisen teatraalinen tai jotain sellasta.

    Karaoke puistattaa! Varsinkin jos joutuu kuuntelemaan vasten tahtoaan kännisiä ”trubaduureja”. ;p Joskus harvoin joku laulaa niin hyvin, että sitä voi kuunnella.

  19. minjo sanoo:

    Tuli vielä mieleen noista viulukommenteista, että meidän entinen naapuri laittoi lapsensa viulutunneille. Harjoituksia en kuullut ikinä, mutta saatiin aina niitä viuluesityksiä. Se oli karmeaa. Lapsella ei minusta ollut sävelkorvaa ollenkaan ja viulussa pitäisi hiukan olla, jos ajattelee saavansa oikeat nuotit edes suunnilleen kuulumaan. Pianossahan sitä perusongelmaa ei ole, kun voi vaikka sitten vain mekaanisesti soittaa sen mitä nuotissa lukee. Vuoden päÄstä äidille selvisi, että viulunopettaja musiikkikoulussa oli erityisen huono ja hän palkkasi sitten hienon yksityisopettajan lapselleen siinä oletuksessa, että alkaisi sujua. En tiedä jatkuiko harrastus sen jälkeen kun me muutettiin pois. Yleensä lasten musiikkiesitykset on minusta hienoja, mutta noista viuluhetkistä ei saanut melodioista ollenkaan selvää. Siis ei ollenkaan. Huono se on minustakin jos vanhemmat pakottavat musiikin pariin väkisin. Mutta huono sekin, jos valitsevat sellaiset soittimet, mihin lapsen aloituslahjakkuuskaan ei riitä alkuunkaan… Tai no, en minä niin lahjakkuuteen usko kuin harjoitteluun, mutta joihinkin soittimiin saa kyllä alusta jo olla jonkinlaista kykyä tai muuten joutuu aloittamaan harjoittelun niin pohjalta, että ilon löytäminen on liian kaukana. Ai niin, naapurista tuli entinen siksi, että me muutimme muusta syystä, ei siis viulun vuoksi. :-D

  20. Liivia sanoo:

    Minäkään en ymmärrä sitä että soittavat lapsipolot laitetaan esiintymään kaikille vieraille, joita kotona käy. Olen joutunut yhden jos toisenkin vingutuksen kuuntelemaan erinnäisissä illanistujaisissa. Niistä esityksistä kun on nauttineet ainoastaan lapsen vanhemmat.
    Muuten tykkään erityisesti viulunvingutuksesta, minähän en kuule vaikka menisi vähän pieleenkin:) Kuulen sentään jos menee paljon pieleen, mutta annan senkin anteeksi jos toinen vasta harjoitteleee, tai on pakotettu soittoharrastuksen pariin vailla lahjoja.

    Karaokeen taas minusta ei pidä mennä ollenkaan, ellei kestä muiden laulua. Sehän kuitenkin on osa homman ideaa.

  21. Sissi sanoo:

    Ahhahhaa, vaikka tyttöparan puolesta harmittaa. Soittaminen on kivaa jos ei siitä tehdä pakkoa. Naapurit voivat tietysti olla eri mieltä asiasta.

    Muistan edelleen kauhulla musiikkiopiston kevätkonserttia. Vain yhtä sellaista, useampaan en suostunut, vaan jätin soittamisen opistossa. Vain sen takia, etten halunnut esiintyä, vaan oppia soittamaan omaksi ilokseni. Konsertista oli ilo kaukana…

    Istuin flyygelin ääressä ja tunsin kuinka sydän hakkasi rinnassa ja hiki alkoi valua kainaloista käsivarsia pitkin kohti koskettimia. Hikoilutti yhä enemmän, kun mietin mitä tapahtuu jos koskettimet kastuvat. Soitin kappaleen loppuun pala kurkussa, eikä hiki koskaan päässyt koskettimille.

    Sen kevätkonsertin jälkeiset esiintymiskokemukset ovat olleet aika kesyä kamaa. ;D

  22. Parasta oli otsikko.
    Luin sen väärin.
    Antakaa eilisen olla.
    Hmmm, ajattelin. ”No Ehkä vatvominen on usein turhaa”, sitten kuin takautuvasti näin otsikon oikein.

  23. Jaana sanoo:

    Kun olin alta kymmenen vanha, naapurin tytön kotiin hankittiin piano. Ehkä olin vähän kateellinen. Musiikkikauppaan mentiin yhdessä nuotteja ostamaan ja kaveri kysyi myyjältä onko teillä Fry Elisen nuotteja.
    En muista että naapurista olisi kuulunut Fry Elisen sen paremmin kuin Für Elisenkään säveliä, taisi tulevan virtuoosin innostus loppua alkuunsa.

  24. Allu sanoo:

    Ja minä kun lapsena jo tykkäsin tuosta kappaleesta ja kadehdin aina Eliseä, jolle se oli sävelletty ja uneksin, että itsekin tapaan joskus jonkun Beethovenin, joka säveltää minua varten jonkun kappaleen.

  25. Miia sanoo:

    Joo, eipä tarvinnut kuunnella kuin eka sävel… :D Nimi ei kyllä kertonut mulle mitään mutta nytpä tiiän senkin :D

  26. NiinaK sanoo:

    Palautuipa salamana mieleen se, kun pikkusiskoni opetteli soittamaan pianoa. Kappaletta en muista, mutta aina ja joka väliin tuli se legendaarinen kova ääninen eiku! ja taas tankkaaminen jatkui! Mutta se, että joku oikeasti huutaa jollekulle joka opettelee, se ei kuulosta kyllä yhtään mukavalta! :(

  27. MaaMaa sanoo:

    Meillä oli alakerrassa aikanaan pieni poika joka soitti KAIKKI PÄIVÄT pianoa, aina, kokoajan, jatkuvasti. Sormiharjoituksia, piiitkiä etydejä, kokonaisia operetteja.
    Mä hakkasin patteria loppupeleissä, kun meni HERMO!
    Pojan isä tuli kerran pihalla kysymään, miksi minä en enää soita pianoa kotona. Sanoin, että se teidän poika soittaa kaikkien puolesta ja ylikin. Meni maku muiltakin.
    Ja kun tiesi, että koko talo kaikuu, niin ei itse halunnut soittaa enää… :/

    Mutta rakastan pianonsoitantaa, juuri sitä kun se tulee jonkun kodista, avoimesta ikkunasta. Äitikin soitti aina meillä kotona. Harmi vaan, että joutuu niitä harjoituksia ja virheitä tekemään, ennenkuin on mestari ;)

    Karaoke on kamalaa kuunneltavaa mutta ihan parasta laulettavaa: kun antaa vaan palaa, sydämen pohjasta päin ahteria – ei väliä; kunhan on kivaa! (-:

  28. Violet sanoo:

    maijanmaja; kuka niitä pisteitä oikein jakeli;-)??

    emma; olet oikeassa. IHan mikä soitin vain voi olla ihanuuden ja kamaluuden lähde.

    Motacilla; saisiko olla viulu, eiku vinku…juupa juu.

    Tuija; voi olla että suhtautuisin soittoharjoituksiin eri tavalla jos olisin itse joskus soittanut jotakin.
    Enkä mä niin tiukkapipoinen tämän asian kanssa ole kuin voi luulla. Onhan täällä ääniä vaikka mitä koko ajan, rakennustyömaakin vieressä ollut koko kesän ja lauantait myös, mistään taloyhtiön säännöistä täällä nyt ei kannata edes puhua jne. mutta ei se mua haittaa. Jos ylivoimaiseksi menee niin puutun asiaan. Sen olen joutunut tekemään vain kaksi kertaa elämässäni melun takia.

    Kirsikka; dramaattisen teatraalinenpa hyvinkin. Ja varmasti kuultu jokaisena äitienpäivänä.

    minjo; niin, kautta aikain on ollut vanhempia joiden mielestä lapsen ”kuuluu” soittaa, halusi lapsi itse tai ei.

    Liivia; kotona vieraille esiintyvät lapset…huoh…

    Sissi; samanlaisia esiintymiskokemuksia voi tietty olla eri aloilla. Muistelen jotain tanssiesityksiä…

    eilen; mutta tuohan olisi hieno otsikko!

    Jaana; Fry Elise, ai jaa! Kaskun ei Fröken Elise.

    Allu; eihän se sinusta huonoa tee jos tykkäät. Makumme kun ovat mitä ovat. Kuka mistäkin jne. Olen minäkin saattanut lapsena tykätä, en muista.

    Miia; sen tunnistaa kyllä ekasta sävelestä, ihan totta.

    NiinaK: EIKU…eiku…tuotahan se.

    Maamaa; Tuo on vähän se mitä ajattelen karaokesta;-) Onhan se ihan kamalaa kuunneltavaa mutta niin hauskaa joskus.

  29. Mei sanoo:

    Heh. Inhoan myös Für Eliseä.. Mutta sen jälkeen kun oma lapsi on alkanut soittaa puhallinta, on korva jotenkin tottunut treenaukseen. Poika on niiiiiin onnellinen soittaessaan – ja joo, rääkätään ehdottomasti joskus vieraita pienillä esityksillä. Ujosta pojasta on tullut paljon itsevarmempi rakkaan harrastuksen ja sen tarjoamien esiintymiskokemusten myötä. Soittotunnit ovat viikon kohokohtia hänelle. – Mutta joo, puhaltimen etu on se, ettei hän jaksa soittaa kuin korkeintaan vartin kerralla…

  30. isoinpapu sanoo:

    Onneksi meidän naapurit ovat usein poissa, kahden suuren puhaltimen ääni on aika jykevä.

    Mulla kipukynnys menee aika paljon siinä miten korkealta soitin soi. Trumpetti on mulle liian korkea ja terävä, samoin klarinetti. Matalat vaskipuhaltimet, pasuuna, baritoni, tuuba taas kuulostavat kauniilta. Tai fagotti! Oi, ihana!

    Ei viulua. Soitin itse pienenä ja kärsin. Sellisti sen sijaan voi pyytää minulta lähes mitä tahansa ja olen nöyrin palvelijansa.

    (Fagotista tulee mieleen, kun yksi suomalainen fagotisti yritti selittää amerikkalaiselle amattiaan : ” I am a fagotist”. Siinä meni jenkillä aluksi soittimet ja seksuaaliset suuntaukset pahan kerran sekaisin.. Oh, naurattaa vieläkin…)

  31. vilijonkka sanoo:

    Meillä keskimmäinen pimputtaa yhtä ja samaa kappaletta keskiviikosta keskiviikkoon, sitten onneksi vaihtuu. Toukokuussa kuuntelimme joululaulua yhden viikon (kiinalainen opettaja ei tietenkään tiennyt sen olevan joku joululaulu). Kaikkeen tottuu, varsinkin kun on kyse omasta lapsesta. Mies osti vuosi sitten syntetisaattorin rokibänditarpeiksi ja se on kauhean tylsää kun siitä kuuluu vain naputusta, ei musiikkia ollenkaan ja itse soittajakin on tavoittamattomissa kulokkeidensa sisällä. Soittaisi mieluummin vain tuota flyygeliä, ihan mitä vain musiikkia.

    Esikoisen viulunsoitto on jo varsin mukavaa kuunneltavaa, kuopuksen..no jaa.. enpä sano mitään. Pääasia kuitenkin että itse tykkäävät mitä tekevät! Rumpusettiä en kuitenkaan kotiini päästäisi!

  32. himalainen sanoo:

    Hih! Meillä on ne kammottavat rummut :) on myös piano, ksylofoni, kitara, basso, sähkökitarat, kaikki muut soittavat paitsi minä. Lapsena yritin viulua, siitä ei mitään tullut, vanhemmat kestivät sen, mutta minä itse en oikein, enkä halunnutkaan, oli äidin idea.
    Nyt äitinä nautin kun lapset soittavat, ei haittaa rummut eikä muutkaan, kun heillä itsellä on soittamisen ilo, on käynyt niin, etten edes kuule sitä soitinten sekamelskan ääntä. Ja naapurin lapset tulevat mukaan soittamaan, soittakoot.
    Koirat haukkuu kilpaa ulkona, yks huudattaa autoaan, naapuri kärrää traktorilla, juna, lapset kiljuu.
    Minusta se on elämää. Jos nyt illalla ja yöllä olisi sitten hiljaisempaa.

  33. Violet sanoo:

    Mei; soittamisesta voi olla tosi paljon iloa ja hyötyäkin lapselle, juuri tuossa mielessä kun kerrot. Poikien suosikkiserkku soittaa tuubaa ja hän on ihan kuin reipastunut sen myötä monella tapaa.

    isoinpapu; hyvin pohdittu muuten! Pitää paikkansa tuo korkeusjuttu. Tervetuloa vaan sellistit minullekin soittelemaan!!!

    vilijonkka; avainlause: varsinkin kun on kyse omasta lapsesta. Uskon tuohon. Jos kumpikaan lapsistani sanoisi haluavansa soittaa jotakin, mitä vaan, suostuisin luultavasti.

    himalainen; Olen varma että soittimiin ja harjoitteluun suhtatuu eri tavalla jos ne ovat omassa kodissa. Kun näkee sen soittamisen ilon (onneksi teillä sellainen on!).

  34. aurinkojakuu sanoo:

    Meillä taas asuu naapuritalossa jo aikuinen poika, joka aina vanhempiensa mökillä ollessa pitää teknobileet tai vähintäänkin kuuntelee teknoa itsekseen LUJAA. Niin lujaa, että meidän ikkunat helisee basson jumputuksen voimasta. Se on tosi ärsyttävää. Muita soittajia ei ole, paitsi kohta meidän lapset, jos saan hommattua kotiin pianon opettajan… katsotaan sitten kuka itkee ja miksi… ;)

  35. Violet sanoo:

    aurinkojakuu; tuo on karmeeta. Tämän pianonsoiton saan suljettua elämästäni sulkemalla ikkunan eli ei ole ongelma ollenkaan. Alakerrassa mies soittaa toisinaan musiikkia hyvin kovaa mutta siinä on kaksi etua: hän soittaa aina vain jotain puolisen tuntia kerralla ja TODELLA hyvää jazzia!

  36. Paula sanoo:

    Vihaan Für Eliseä! Se on todellakin aivan karmea kappale ja jostain kumman syystä pitää silti tyrkätä harjoiteltavaksi jokaiselle pianon soittoa aloittelevalle. Pahimmassa tapauksessa se vielä jää ainoaksi kappaleeksi, jonka tämä aloitteleva pianon soittaja enää aikuisiällään muistaa.
    Rakastan erilaisia torvisoittimia! Eniten ehkä saksofonia, mutta trumpettikin menettelee. Toivottavasti miehesi aloittaa soittamisen.

  37. Violet sanoo:

    Paula: no sehän siinä kun Für Elisestä on tullut ihan suorastaan klisee sille että joku harjoittelee pianonsoittoa…

    Mies on soittanut trumpettia lapsena. Keväällä meni jotenkin nostalgiasta sekaisin kun näkin yhdessä liikkeessä käytetyn trumpetin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s