Viilenevää

Lämpötila putoaa vähitellen. Päivisin vielä yleensä lähempänä kahta kuin yhtä kymmentä. Kuitenkin tietty tuttu tuulahdus käy jo kauluksesta sisään ja niska on viileä. Joinakin iltoina taivas tummuu äkillisesti, sitten siihen tulee aukkoja, sellaisia joista voi kuvitella jonkun astuvan maan päälle ja torvet vain soisivat. Sitten valonsäteet kuolevat ja alkaa sade  joka ei rummuta vaan hakkaa. Aamulla kodissa on viileää ja kaikilla villaa yllä.

Mainokset

10 comments on “Viilenevää

  1. Matroskin sanoo:

    Söpö hämähäkki!

  2. NiinaK sanoo:

    Ne sateiset illat ovat kuin luotuja yltiömelankoliaan, surumieliseen musiikkiin, useisiin kahvi/teekupillisiin sekä kuivattuihin hedelmiin ikkunalaudalla.

  3. Merruli sanoo:

    Syksytaivaan värien dramatiikka on aivan omaa luokkaansa. Se miten viisto auringon valo saa tummat pilvet näyttämään vieläkin tummemmilta, säväyttää kerta toisensa jälkeen.

  4. sari sanoo:

    Mites siellä silleen ? Meillä on ihan kesäkelit.

  5. Violet sanoo:

    Matroskin; hän on rappukäytävän kuningatar, esikoiseni pahin vihollinen.

    NiinaK; meillä oli tuon viimeisen sijaan mädäntynyt persikka kulhossa. Tunnelmallinen sekin – ja tuo paljon kärpäsiä.

    Merruli; kyllä, kyllä…ihmettelen noita. Aina kuin eka kerran näkisi.

    sari; ei täällä ny kylmä ole vielä mutta tuulee ikävästi jo ja yön ovat kylmenneet. Sen huomaa siitä että mies vääntelee jo lämpöä päälle vaikka on nuukista nuukin.

  6. NiinaK sanoo:

    No melkein samoilla mennään, täällä meillä kaksi naheeta nektariinia joita ei kukaan enää tahdo syödä.. Pitäisi ehdottomasti vaihtaa niihin kuivattuihin.

  7. isoinpapu sanoo:

    Kuinkas olikin kauniisti kirjoittu. KOvasti pidän. Ja kuvistakin.

  8. Violet sanoo:

    NiinaK; naheat nektariinit…kuulostaa kivalta mutta…
    Mies saa hedelmäinnostuksia. Ostaa kerralla ihan kauheasti itselleen mutta jää syömättä. Minen voi syödä persikoita, luumuja ja mitä niitä nyt on joten en voi olla edes apuna.

    isoinpapu; no hyvä sitte!

  9. Mei sanoo:

    Jumalaisen kaunis kuvaus ahdistavaltakin tuntuvasta hetkestä, jolloin kynttilänvalo ja villaiset sukat auttavat. Kiitos! Kuvatkin kivat, samaa märkää ja värisävyä täälläkin tänään.

  10. Nina sanoo:

    Kiitos.
    Minuakin pelotta. Juuri siksi että se tuli niin yllättäen. En taida tajuta asiaa vielä.
    Mutta. Ihan varmasti tulee parempia aikoja. Olen siitä vakuuttunut.
    Halaus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s