Yksinäinen paksupää

Sumuinen, lämmin aamu. Sellainen joka voi muuttua ihan millaiseksi päiväksi hyvänsä.

Joskus aamut on huutoa, hakemista, tönimistä, hoputusta, vetkutusta ja raivoamista. Sellaisen aamun jälkeen pääni tuntuu paksulta ja puuroiselta puolillepäivin, kurkkuni siltä kuin minulla olisi struuma. En kestä sellaisia lähtöjä ja sellaisten jälkeen tuppaan ajattelemaan että entä jos se olikin viimeinen kerta kun näimme. Että noin piti erota. Olen dramaattinen ja that’s it. Sellaisen lähdön jälkeen saatan tapojeni vastaisesti soittaa miehelle vain jotta kuulen että olen liioitellut asian vakavuutta. Ei hän sitä sano, mutta äänensä kertoo.

Pienemmän pojan origamikerho alkaa tänään. Toivon että se vastaa hänen valtavia odotuksiaan.

Advertisements

19 comments on “Yksinäinen paksupää

  1. jaana sanoo:

    Olen myös kokenut noita lähtöjä ja tiedän, että niiden jälkeen ei tunnu hyvältä. Nyt lapset ovat kasvanee ilmeisesti jonkun tietyn vaiheen ohi, sillä niitä on vähemmän ja vähemmän. Onneksi, sillä ikävistä lähdöistä jää ikävä tunnelma pitkäksi aikaa, paksupäinen, kuten asian hienosti ilmaisit.

    t.jaana

  2. Liivia sanoo:

    Origamikerho kuullostaa tosi kivalta!

    Jotkut aamut on vaikeampia kuin toiset. Vielä ei sentään ole täällä pimeitä aamuja, sitten ne on aina vaikeita. Tuntuu epäinhimilliseltä lähteä pimeään ja kylmään, ja silmätkin vielä ristissä.

  3. Violet sanoo:

    jaana; Meillä mun mieheni siis vie lapset aamulla kouluun. Hän on itsekin aika hituri mutta häntä en aio hoputtaa. Aamuissa on niin paljon…pitää herätä aikaisin, lapset ovat väsyneitä, vähintään jompi kumpi ei haluaisi lähteä, aina jotakin puuttuu laukusta, viime hetken asioita, ei löydetä jotakin, vetoketju juuttuu…jne.
    Sitten jos ne keksivät alkaa vielä toisiaan nälviä ja töniä, lapset siis. Huh.

    Liivia; Poika kävi kaksi vuotta sirkusharjoituksissa mutta ei enää halunnut missään nimessä sitä. Halusi sarjakuvanpiirtämistä (ei mahtunut ryhmään), origamin (uusi tänä vuonna) ja jalkapallon.
    Niin, kunhan tulee pimeää ja jatkuvaa sadetta…niin…

  4. vilijonkka sanoo:

    Ei tarvitse olla edes tempperamenttinen päästäkseen noihin aamuihin osalliseksi. Meillä harvemmin miehen kanssa noin, mutta minulla lasten kanssa kärähtää ja pahasti hyvinkin usein – kurkkuani saan potea koko päivän. Silloin juuri tulee iltapäivän tunteina kaikki kaameat superbakteerit mieleen ja ajattelen lapsiparkoja sekä sitä minua loppuelämääni seuraavaa syyllisyyttä.

    Origamikerho, ihanaa! Niitä on musta tosi vaikeaa opetella kuvista, vaatii että joku oikeasti näyttää.

  5. Ilse sanoo:

    Voi mikä kuva. Ukollakin taitaa olla struuma kurkussa. ;) En tiedä vielä mitään tuollaisista lähdöistä, kuuntelen kiinostuneena, ja ihmettelen tätäkin: että origamikerho! Voi! Näen siellä pieniä ihmisiä pienin sormin taittelemassa pieniä papereita, istuvat ihan hiljaa päät painoksissa ja taikovat lintuja.

  6. Merja sanoo:

    Ah miten tutulta kuulostaa! Mulla tulee noita aamuja varsinkin jos yöunet on menneet huonosti.. silloin kaikki menee päin persettä aamulla.

    Hauska näkökulma tuossa kakkoskuvassa.

  7. Motacilla sanoo:

    Olen piirrellyt paljon origamiohjeita ala-asteen matikankirjoihin. Ensin on pakko itse vääntää se juttu, että aukeaa. Ulkoa en ole oppinut ainuttakaan. Se on uskomattoman hienoa, kun istuu vaikka kahvilan pöytään ja siinä joku edellinen on värkännyt sellaisen pienen vaikka sokeripaperista ja piilottanut pippuripurkin varjoon. Prkl.

  8. Violet sanoo:

    Vilijonkka: siis mun mielikuvitykseni on tÄssÄ asiassa aivan rajaton. Koko pÄivän saatan kuvitella kauheuksia.
    Origameja on tähän asti vain kirjasta tehty. Olen iloinen tuosta kerhosta kun tuota yhtä nyt noi itäiset hommat niin kiinnostaa!

    Ilse: Tuo ukko on tässä meidÄn lÄhellä. Yksi vanha rakennus kunnostettu asunnoiksi, ukko patsaana siinä talon kulmassa, viltin alla töiltä suojassa…mutta kurkkii alituiseen kadun tapahtumia.

    Merja: niin menee, juuri sitä päin menee. Pyrin/pyrimme asioita helpottaaksemme valmistelemaan kaiken, ihan kaiken mahdollisen illalla valmiiksi. Silti aika usein aamulla huomataan joku tyhmä juttu (onkin uimahalli eikä uikkareita löydy mistään)tms. Ja huokaus, nuo meidän pojat eivät tunnu tulevan keskenään toimeen ylipäätään ollenkaan. Sitä ei voi melkein uskoa miten erilaisia he ovat kun ovat jonkun muun kuin oman veljen kanssa.

    Motacilla: ahaa, sulla on tuollaisiakin töitä! Mun poika on koulussa taitellut pieniä rasioita. On ”myynytkin” niitä = vaihtanut välitunnilla suklaakekseihin!

  9. Katja sanoo:

    Kiitos tästä. Oi, niin tuttua! Minä usein huutelen esikoisen – jonka kanssa on eniten tuota – perään jotain lempeää, vaikka miten olisi ollut kamala show. Ei se tietenkään vakuuta edes itseäni (torahampaiden välistä ne sanat pitää työntää ilmoille), mutta omatuntoa helpottaa (ja tasaa päässä pullistelevien verisuonien painetta).

    Origamikerho. Mahtavaa!

  10. mizyéna sanoo:

    Mä yritän aina vaikempinakin aamuina hillitä itseni juuri sen takia, että sitten stressaan loppu päivän. Mutta aina ei itsehillintä pidä. Kiva kuulla, että muillakin samaa.

  11. pikkujutut sanoo:

    Vielä yksi ilmoittautuu mukaan. Huonojen aamujen jälkeen olen suurinpiirtein 100 % varma että laset kidnpataan, tulee maanjäristys tai muuta dramaattista enkä näe heitä enää…Mutta nyt hieman helpottaa kun huomaan ettei ole aivan yksin :).

  12. Violet sanoo:

    Katja; heh, no niin minäkin huutelen. Pehmennyksiä. Lapset päästelee suustaan mitä vaan eikä pehmennä yhtään.
    Omatunto on likainen kuin armeijan jalkarätti.

    mizyena; minäkin yritän mutta en onnistu. Jos olen huutamatta niin ainakaan en ole purskahtamatta itkuun. Ihan vaan siksi ”kun tää on aina tämmöstä”.

    pikkujutut; niin, vaikka kidnappauksilla, maanjäristyksillä tai päälle ajavilla autoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa!Ja yksin et kyllä ole;-)

  13. eve sanoo:

    Pojalla oli poikkeuksellisesti tänään hyvä aamu, minulla ei niinkään. Tuli huono omatunto siitäkin. ”Kyllä se äiti siitä, vaikka ootkin heränny väärällä jalalla.” Kamalaa, jos se muistaa, että on joutunut lohdutteleen äitiään. Koskaan ei oo kohdin.

  14. Kirsikka sanoo:

    Oho, kun luin otsikon luulin, että täällä ilkutaan isopäisiä :) ;D (kts. kommenttini edelliseen juttuun)

    Olen samaa mieltä, ettei ole kiva aloittaa päivää noin ja jos ovet paukkuen lähdetään niin ainakin kotiin jäävälle jää huono mieli, tiedetään…

    Toivottavasti origamikurssi on mielenkiintoinen ja kiinnostaa poikalasta, minua ainakin kiinnostaisi :)

  15. Kuulostipa tutulta tui vaaniva tunne, että kurjasti sujunut hetki olisikin viimeinen. Minä olen myös meillä se joka soittelee perään. Usein ajattelen jälkikäteen, että jos en olisi soittanut, olisi juttu jo unohtunut.

  16. sanon vielä:

    Kaikkein kauheinta on, jos se ei olekaan tavallinen työpäivä, vaan toinen on lähdössä kolmanteen maailmaan työmatkalle ja tulee puolentoista viikon päästä. Ja se jos mikä, tuo ennakko ikävä, on omiaan lataamaan viimeiseen hetkeen paineita. Typeryyksissäni saatan vaikka avata viime hetkellä jonkin minua painaneen puheenaiheen. Virhe, tiedän jo kun ensinmäinen sana on karannut suustani.

  17. Mei sanoo:

    Oi, munkin saatava puhua miehen kanssa kauheiden aamujen tai -lähtöjen jälkeen. Oma olo on kamala, vaikka tiedän, etteivät mun reaktiot juuri muutu lasten temppuilemiseen. Mies ei ole lainkaan niin temperamenttinen kuin minä ja osaa äänensävyllään rauhoittaa. Paitsi välillä kyllä muistaa mököttää mun huutamisen vuoksi.

    Toivottavasti poikasi tykkää origami-kerhosta. Meidän poika on pitkään opetellut tekemään origameja nettisivujen avulla (you tube uusi valloitus tällä saralla) ja nyt joskus jopa kirjoista. ”Masu”-rasioita ovat monet kaverit saaneet lahjaksi ja myyntiäkin taisi joskus olla. Keittiön ikkunassa roikkuu kurkinauha, jota en raski ottaa pois.

  18. maria sanoo:

    Äitinä onnistuvat parhaiten olen huomannut ne tuttavat ,joilla ei omia lapsia,joiden kanssa ottaa jatkuvasti mittaa itsestään aikuisena ja huoh-”vanhempana jonka ainakin teoriassa pitäisi olla edes joissain asoissa viisaanpi kuin jälkikasvu”(tämä suora lainaus viisaan kolmannen tyttäreni analyysistä vanhemmistaan..:) sanoi meidän kuitenkin kohtuulisesti paärjänneen .”Vaikkakin isä hermostuu vähemmän kuin äiti joka saattaa (!)huutaa myös joskus..”
    Kiitos Piilomaja postauksestasi!Nappiin meni.

  19. Violet sanoo:

    eve; heh, no niin, koska olisi kohdin, harvoinhan se!

    Kirsikka; oi voi, ei haukuta isopäitä!
    Poika tykkää origamista – ainakin vielä..hqn on vähän tuuliviirimallinen mutta ehkä tämä nyt pitää kun oli oma valinta ja on se ”aasiainnostus” takana.

    eilentänäänhuomenna; juuri noin…viime hetken paineet ulos ja joku saamarin menneisyydestä kaivettu juttu esille. Viisauden viisaus, tosiaan.

    Mei: voi joo, poika oli tykännyt kovasti origamista. Nainen on ”oikea japanilainen” kuten hän sanoi. Olivat tehneet pingviinin. Semmosen ihan yksinkertaisen mutta kyllä se pingviini on.

    maria; meilläkin äiti ”saattaa” huutaa;-)….Isä on onneksi viilipytty mutta on siinäkin pytyssä omat halkeamansa…ajan mittaan tulleet, lasten myötä syvenneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s