Alussa vai lopussa?



Katson paljon televisiota. Pidän dokumenteista, erityisesti kaikesta ihmisen mieleen, kehoon ja luontoon liittyvästä. Viime aikoina olen nähnyt monta raskasta ohjelmaa. Olisi tehnyt mieli lakata katsomasta, mutta olen katsonut silti. Olen nähnyt keskosia, vaikeasti vammautuneita vauvoja, elämästään taistelevia haavoittuneita eläimiä, vanhuksia kuola poskella unohdettuina, särkyneitä mieliä, ihmisiä jotka kuulevat ääniä ja saavat käskyjä lämpöpattereilta, ohjelman heistä jotka yrittävät selvittää miksi joku on kuollut.

Minä katson koska loppujen lopuksi ihan kaikki tuo lisää ymmärrystä ja arvostusta elämää kohtaan. Omaa, muiden, kaikkien.

Mietin: olemmeko hauraimmillamme aivan alussa vai aivan lopussa – vai oikeastaan nimenomaan siinä välissä, koko elämämme ajan?

Aiheeseen liittyen uusi taulu.

Mainokset

13 comments on “Alussa vai lopussa?

  1. Liina sanoo:

    Minusta me olemme hauraita alusta loppuun. Ehkä kaikkein hauraimpia juuri silloin, kun yritämme haurautemme unohtaa ja peittää – kuka milläkin tavoin.

  2. vilijonkka sanoo:

    Dokkarit ovat munkin lempiohjelmia, nimenomaan eurooppalaiset. Ameriikkalaiset ja niiden ihannoimana kiinalaiset ovat aivan karseita, itse asian hävitessä sinne nyyhkyoopperan taakse. Täällä ei tuota töllöä tule siis katsottua nimeksikään.

    Uskon olevamme hauraillamme muutoksien hetkellä. Ihan minkä tahansa. Silloin kun on paljon uutta ja etenkin jos hieman pelottaa. Alussa, välissä ja lopussa.

  3. eve sanoo:

    Vaikia on kysymys. Tarviiko siihen edes vastausta? Tärkeämpi tiedostaa?

    Haluaisin enemmän katsella raskaita ohjelmia, mutta menevät ja jäävät mokomat niin uniin, että käy liian raskaaksi.

  4. Lumiomena sanoo:

    Uskoisin, että siinä välissä. Elämämme alussa ja lopussa olemme fyysisesti hauraimmillamme, mutta siinä välissä ajatuksissamme ja se on kaikkein konkreettisinta haurautta.

    Dokumenteissa on jotain koskettavaa. Olipa sitten mediaklisee tai ei, niin ainakin itse itken helpommin television kuin ”oikean” maailman äärellä, vaikka vaikeasti vammautuneita ja keskosia on ollut lähipiirissänikin. Hyvä dokumentti tulee lähelle.

  5. minjo sanoo:

    Hyvin sanottu tuo ”alusta loppuun ja sillä välillä.” Minusta ihminen voi olla myös ns. vahva, samalla tavalla missä välissä tahansa, mutta useimmiten se vahvuus taitaa karista, jos pintaa kopautetaan ja ihminen menettää ne asiat, minkä varaan on vahvuutensa laittanut (esim. varakkuus, terveys, tms.) Että onko se nyt sitten vahvuutta sitten sekään, jos se perustuu ulkonaisiin, ihmisen ulkopuolella oleviin asioihin? En siis oikein usko ihmisen vahvuuteen. Hauraus ja kipu pysäyttää aina ja tuo jotenkin tosi lähelle sen, että itsekin sitä on samanlainen ihminen ja samanlaisissa olosuhteissa todennäköisesti olisi myös aika samassa tilanteessa. Ehkä ihmisen vahvuuden tunne kuitenkin kumpuaa osittain siitä, että pystyy itse pitämään puoliaan. Lapsi, vanhus ja sairas ovat yhtälailla kaikki toisten armoilla. Mutta siinä puolensapitämisessäkin on se, ettei se aina riitä oikaisemaan asioita kuntoon, eikä voimatkaan välttâmättä riitä kyynârpäätaktiikkaan, jne. Tulipa tästä nyt raskas kommentti. Pahoittelut siitä, jäin vain miettimään.

  6. minjo sanoo:

    Pitkä juttu, mutta unohdin kommentoida taulua. Tosi hienosti kuvasit siinä herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta.
    Tykkäsin kovasti.

  7. Ilse sanoo:

    Aina tulee se mieleen, miten syntymä on elämän vaarallisin hetki. Tai niin sanotaan, kai, kuulemma. Hauraimmillaan on vahvimmillaan, tavallaan. Herkkyys on vahvuus. Olla herkkä ja hauras on suurinta rohkeutta. Alan kuulostaa Paulo Coelholta, mitä en aikonut.

  8. Pirkko sanoo:

    Haurasta tekoa varmaan koko ajan, ja varmaan hauraimillamme silloin kun olemme paketissa paksun kuoren sisällä.

  9. Kirsikka sanoo:

    Milloin hauraimmillaan… varmaan kaiken aikaa. Kaikki on niin pienestä kiinni. Milloin vain voi mitä vain katketa napsahtaa, kuvaannollisesti ja konkreettisestikin.

    Hetkittäin voi kyllä tuntea olevansa vahva, mutta se menee kyllä ohi.

  10. Ihan riipaisi lukea. Tuollaisia minäkin katson ja luen -ja samaan aikaan mietin, että olen ihan liianhauras itsekin tietääkseni tämän kaiken. Mutta silti vain luen.

  11. Violet sanoo:

    Kiitos kun pohditte kanssani vaikken oikeastaan edes kysynyt.
    Yksi suurimmista kestoihmetyksen aiheista minulle on se että niinkin paljon lapsia syntyy maailmaan, niinkin moni aivan terveinä kun kuitenkin niin monessa kohdin voisi mennä jotakin hullusti. Raskauden aikana, jo sitä ennen, oikeastaan, synnytyksessä viimeistään.
    Ja sitten se, että on oikeastaan aika kumma mistä kaikesta ihminen voi selvitä elämässään hengissä, mitä kaikkea voi kroppa ja mieli kestää, mutta toisaalta taas miten vähään voi kaatua.
    Kuoleman ymmärrän jotekin kaikista helpoimmin. Se on aika selkeä juttu.

  12. MaaMaa sanoo:

    Ihminen on lujempi kuin rauta, kovempi kuin kivi ja hauraampi kuin ruusu.
    -tuntematon-

    Tuo viiminen mietintäsi, että ihminen voi selvitä hengissä aivan uskomattoman kovista asioista, sekä henkisistä että fyysisistä rikkoontumisista. Ja sitten kuolla kupsahtaa johonkin aivan mitättömään asiaan… Elämä on ennenkaikkea Ihmeellistä!

  13. Violet sanoo:

    Maamaa: eilen katselin Ranskan tv:stä aivan tosi loistavan dokumentin rintasyövästä. Naisesta joka sairastui ja parani.
    MOneen kertaan sen aikana ajattelin taas nÄitä samoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s