Rinnat


Kuvissa on huonekasveja ja iltapäivän auringossa kiiltelevä katu mutta minä kirjoitan rinnoista. Kuvaa en laita koska semmoista ei pruukata tehdä.

Viime viikolla näin Ranskan tv:ssä aivan tosiloistavan dokumentin rintasyövästä. Sen oli tehnyt eräs tv-toimittaja ja siinä seurattiin hänen omaa paranemistaan. Aivan alussa minulla oli tunne: joko taas yksi tällainen taistelutarina…tunnettu ihminen puhuu itsestään ja omasta sairaudestaan, nostaa pahimmillaan itsensä vielä jonnekin sankarikastiin jos sattuu jäämään henkiin.

Mutta ohjelma vei mennessään koska se oli maulla tehty ja koska kerrankin saattoi sanoa että se oli rehellinen ja aidon tuntuinen. Se oli paljas ja paljastava, mutta ei kohua hakien, ei överiin kaatuen.

Rintasyövästä ja siihen sairastumisesta, siitä paranemisesta tai siihen kuolemisesta voi toki tehdä ohjelman monelta kantilta. Tämän ohjelman yksi suuri teema oli yksirintaisuus. Se, että potilas ei rinnanpoiston jälkeen halua ihonalaista tai muunkaanlaista proteesia. Ohjelmassa todettiin että vaikka se on suhteellisen yleistä niin se on silti jollakin tapaa tabu ja monille täysin käsittämätön asia. Lähinnä muille kuin potilaalle itselleen, siis.

Kehonkuva ja sen muuttuminen, mielikuvat siitä miltä naisen ”tulee näyttää”, mistä naisellisuus syntyy, mitä kaikkea rinnat merkitsevät (ja kenelle!)…muun muassa näitä mietin edelleenkin vaikka ohjelman näkemisestä on kohta viikko. Että onko nainen muka ”kokonainen” vain silloin kun koko kroppa on kunnossa, terve ja ”ehjä”…?

Koskas viimeksi kävitte mammografiassa? Minä kävin Hollannissa kuutisen vuotta sitten kun löysin rinnastani patin. Nyt olen menossa joulukuun alussa muuten vaan.

Advertisements

24 comments on “Rinnat

  1. Allu sanoo:

    Tuosta kokonaisuudesta ja ehjyydestä tulee mieleen yksi naisparka, joka oli samassa huoneessa kanssani sairaalassa kohdunpoistoleikkauksessa. Hänen miesystävänsä kävi vähän ennen leikkausta moikkaamassa ja sanoi lähtiessään, että ”niin, sä et olekaan sitten enää nainen, kun heräät”. Olipa mulle siinä sitten kiva tehtävä lohdutulla.
    Minä käyn joka vuosi mammografiassa, koska olen riskipotilas.

  2. […] This post was mentioned on Twitter by Hollanti, Alankomaat. Alankomaat said: Rinnat « PIILOMAJA (Google Blogit: Alankomaat) http://bit.ly/9IHYeO […]

  3. vilijonkka sanoo:

    Mammografiassa kävin ensimmäisen kerran viime vuonna, senkin aikaansaamiseen vaadittiin ystäväpiiriin iskenyt rintasyöpä… Nyt ajattelin käydä joka vuosi niin pitkään kuin tällaisen kaiken kattavan vakuutuksen piiriin kuulun.

    Näin kaksirintaisena on helppoa väittää, että olisin aivan tyytyväinen yksirintaisenakin tai kokonaan rinnattomana, mutta totuuden hetken koittaessa saattaisi ajatukset olla toisin. Tämä linee sellainen ihan turha tekopyhyysaihe. Mistä sitä voisi tietää kun ei oikeasti ole sitä kokenut.

    Ystävälleni (Ranskassa) alettiin välittömästi suunnitella ja toteutettiinkin ihonalainen proteesin asentaminen, heti kun vain oli muista hoidoista selvinnyt. Ymmärtääkseni se olikin jopa kivuliaampi ja pidempi prosessi kuin itse poistoleikkaus!

  4. Kirjailijatar sanoo:

    Minäkin väitän, että olisin ihan onnellinen yksirintaisena tai rinnattomana tai miten vaan. Mutta läheltä seuranneena totean, että helppoa se ei ole. Koko minäkuva menee remonttiin. Eikä pelkästään minäkuva, vaan koko elämä vavisee.

    Kävin mammografiassa pari vuotta sitten, joten hyvä kun taas sain muistutuksen siitä, että pitää tilata uusi aika.

  5. Ei kokonaisia ihmisiä ole olemassakaan. Kaikista on paloja pois ja lisäksi kaikissa on ylimääräistä kuonaa. Kertymää. Takkaa. Suurin osa siitä ei näy päälle. Mutta voi kun ei tarvisi luopua rinnoistaan. Ihan tosi monesta syystä. Ymmärrän niitä jotka teettävät proteesin ja ymmärrän niitä jotka eivät. Ja kuitenkaan en ymmärrä yhtään mitään, kun on kyse jonkun toisen ihmisen elämästä.

  6. Anne sanoo:

    Minulla kolmas lähete mammografiaan…kahta ensimmäistä en käyttänyt (lähete per vuosi) kun ajattelin että löytyy se mitä etsitään ja eihän minua mikään vaivaa….mutta nyt tämän kolmannen lähetteen aion käyttää siitä huolimatta että se maksaa,täällä maassa missä asun, melkoisesti.Sanoi pari viikkoa sitten gynegologini minulle tteä hän ei kyllä löydä mitään mutta kannattaa mennä mammografiaan kun ”kuulutte riskiryhmään pois menneen äitinne takia”…ja nuo sanat jäi kummittelemaan mieleeni…..
    tiedän että riskiryhmässä olen mitä tulee sairauteen ”syöpä”….mutta uskon että arpa ei osu minun kohdalle.
    Tiedän erään nuoren naisen joka n.40v sairastui rintasyöpään ja molemmat rinnat poistettiin ja leikkauksen jälkeen meni kihloihin ja pian naimisiin tuoreen miesystävänsä kanssa…sitä sanoisin rakkaudeksi……minulle rintojen menetys olisi vaikeaa…erittäin vaikeaa…olen kai hiukan ulkokuorellinen joissakin asioissa……

  7. Liina sanoo:

    Vaikken rintoihini juuri huomiota kiinnitäkään – siinähän nuo mukana purjehtivat – niistä luopuminen voisi kolauttaa sitä, mikä silmissäni olen. Voisi kolauttaa kovastikin. Mutta enemmän kyllä pelkäisin syövän mahdollista leviämistä; mistä muusta täytyisi luopua?

    Oijoi. Mammografiaan pitäisi mennä pikapikaa.

  8. Olina sanoo:

    Tässäpä aihe, jota olen miettinyt paljon itsekin.

    Mummini on yksirintainen, ja kaunis sellaisena. Minä en ole häntä muunlaisena tuntenutkaan. Joskus teini-iässä tajusin, ettei yksi rintaisuus ollutkaan hänelle ihan yksiselitteinen ja helppo paikka, vaikka vuosia operaatiosta tosiaan oli jo enemmän kuin minulla ikää.

    Ja tätä, miten rinnat vaikuttavat omakuvaan, mietin nyt, kun imetyksen jälkeen huomaan ihan selvän muutoksen aiempaan. Ja tätäkin oli yllättävän vaikea hyväksyä, mikä tuli minulle jonkinlaisena yllätyksenä, kun olen aina ajatellut, että tottakai iän ja rakkauksien, lapsien ja elämän kuuluukin näkyä kehossa.

    Mitä sitä tekisi, jos toisesta tai molemmista rinnoistaan joutuisi luopumaan, on kovin vaikea sanoa. Ja vaikka plastiikkakirurgia ”parantelu-menetelmänä” joutaisi minun puolestani jos ei nyt huitsin nevadaan, niin ainakin tarkemman kritiikin kohteeksi, niin korjaavana toimenpiteenä leikkauksen/onnettomuuden/muun vastaavan jälkeen pidän sitä todella ymmärrettävänä ja hyvänäkin vaihtoehtona. (Mihin sitten vedetään parantelun ja korjaamisen raja on ihan toinen, pitkä keskustelu…)

  9. pikkujutut sanoo:

    En ole vielä koskaan käynyt mammografiassa, kun en ole kuukausittain itse suorittamassa tarkastuksessa mitään patteja tuntenut.Mutta ehkä voisi jo olla aika käydä. Ettei vain tule yllätyksiä.

    Rinnoilla, yhdellä vai kokonaan ilman- en tiedä. Jos poisto ja -t auttaisivat taudin pois saamiseen, kaikki saisi mennä. Positiivisesti ajatellen, liikkuminen, esim. juokseminen olisi silloin varmasti nykyistä mukavampaa, jos sitten voisi juosta….En siis osaa sanoa…

  10. Violet sanoo:

    Allu: huokaus tuolle kommentille. En jaksa ymmärtää miksi naiset tuhlaavat aikaansa tuollaisten miesten kanssa.

    vilijonkka: juuri tuo tuli ohjelmassa esiin että ihonalaisen proteesin laitto on toisinaan paljon isompi juttu kuin itse rintasyöpäleikkaus (joita toki on monenlaisia).
    Samoin ajattelen että itse luultavasti valitsisin kuten se ohjelman nainen, mutta omistakaan ajatuksistaan ei tietysti voi olla täysin varma kun on kyse asiasta josta ei ole kokemusta.
    Olen aina toivonut olevani mahdollisimman pienirintainen ja esim. vaatteilla mieluummin peittelen ”muotojani” kuin korostan. JOtkut topatut liivit esim. eivät ole koskaan kuuluneet kaappiini. En ole myöskään koskaan ajatellut naisellisuuteni olevan jotenkin kiinni rinnoista ja olen aika ”poikamainen” monissa jutuissa…ehkä kaikki tämä yhteenlaskettuna voisi tosiaan tehdä sen etten alkaisi korjaavaan leikkaukseen.

    Kirjailijatar: ihan varmasti kaikki sairaudet joiden yhteydessä joutuu miettimään henkiinjäämistäkin muuttavat minäkuvaa jotenkin. Vaikkei ”näkyviä vammoja” jäisikään. Siinä ohjelmassa puhuttiin hienosti pääkopassa tapahtuvista muutoksista ja kaikista niistä ajatuksista, peloista ja itsensä syyllistÄmisestä mitä rintasyöpään(kin) liittyy usein.
    Filmin nainen mm. kertoi tunteneensa syyllisyyttä siitä ettei ”ole voinut saada lapsia eikä imettää niitä” – imetyksen kun sanotaan osaltaan suojelevan rintasyövältä.

    eilentÄnäänhuomenna: no kun ei minustakaan ole kokonaista naista – tai miestä, puoleen. Siksi minua ihmetyttääkin mm. se ohjelmassakin esille tullut asia että monet lääkÄrit pikemminkin vaativat selitystä sille miksei potilas halua proteesia…Semmonen juttu kanssa oli mielessä ohjelmaa katsoessani että aivan varmasti tässÄkin on suuria kulttuurisia eroja. Esim. Ranskassa (missä tämä ohjelma oli tehty) pidetään naisen rintoja niin hiivatin tÄrkeänä, ylipäätÄän ulkonäkÖä…ja monenlaista kompleksia on naisilla ylipäÂtään näihin asioihin liittyen varmasti paljon enemmÄn kuin vaikka teillä siellä Suomessa.
    Samoin minä ymmärrän niitä jotka haluavat ”nÄyttää siltä kuin ennen sairauttakin” mutta ehkä vielÄ paremmin niitä jotka eivät välitä. JOtka ajattelevat että ovat muuttuneet joka tapauksessa muutenkin ja se voi näkyäkin (ts. sitä ei tarvitse peittää)

    Anne: en voi sille mitään mutta tunnen suurta suuttumusta sellaisia miehiä kohtaan jotka vaikkapa hylkäävät vaimonsa jonkun ulkonäkÖasian vuoksi leikkauksen jälkeen. Sellaisistakin ohjelmassa puhuttiin. En voi olla miettimättÄ: mitä sellaisessa suhteessa ylipäätään on ollut jos se tuollaiseen kaatuu?

    Liina: jotenkin uskon että jos olisin samassa tilanteessa kuin vaikkapa se ohjelman nainen (syöpä tÄytenä yllÄtyksenä, melko suuri ja rinnanpoisto välttämätön) en yksinkertaisesti pystyisi ajattelemaan muuta kuin selviytymistä, paranemista. Ehkä vasta vuosien päästä tulisi muut asiat pinnalle kun suurin pelko olisi ohitse.

  11. Violet sanoo:

    Olina: mää imetin kahta lasta suht kauan, ekaa n. 11 kk ja toista pari vuotta mutta en oikein osaa sanoa onko se muuttanut rintavarustustani jotenkin vai olisiko tÄmä tietty ”laskeutuminen” tapahtunut tähän ikään mennessä muutenkin:-) Ainakaan se ei minua haittaa. OIkeastaan olen vähän tyytyväinen siihen että rinnat ovat pienemmät kuin ennen, olen enemmän ”minä” näin. Mun oli hyvin vaikea sietää niitä raskauden ja imetyksen aikaisia palloja.

    pikkujutut: en ole oikein ikinä ”oppinut” säännöllisesti itse tutkimaan rintojani. EN muista tai en ole tarpeeksi perusteellinen. En oikein ”uskalla”. Silloin kuutisen vuotta sitten kun suihkussa löysin patin menin aivan paniikkiin. Se ei lopulta ollut mitään – ja minä olin jo melkein valinnut laulut hautajaisiini!

    Se positiivisten asioiden näkeminen: siinä ohjelmassakin tuli esille miten huumorilla ja tietynlaisella vähän rankallakin positisvimilla – vaikka sitten puoli väkisin – taitaa olla suuri merkitys tervehtymisen kannalta.Ja ylipäätään henkisen puolen kannalta.

  12. Kati sanoo:

    Mä olen monta kertaa miettinyt tuota, minssä vaiheessa pitäisi hakeutua mammografiaan. Meillä ei kyllä ole sukurasitusta tuon suhteen ja tällä hetkellä minua ei mielellään edes kuvata. Mutta varmaan lähivuosina alkaa kutsua tulla postilaatikkoon.

    Minullakin lähellä ihminen, jolta ensin leikattiin toinen rinta ja nyt myöhemmin joudutaan leikkaamaan kaikki, mikä puhtaasti fyysisesti tekee hänestä naisen, pois. Näkee, että tuo on ollut tosi musertava asia, mutta kun vaihtoehtona on syövän uusimeinen (pahana) muutaman vuoden sisään, noiden asioiden kanssa on elettävä. Jotenkin näen, että usein rinnat (pienetkin) kuuluvat monella aika isolta osin identiteettiin ja yleensäkin vartaloa ja elimistöä rajusti muuttava leikkaus on aina hurja tilanne… En minä edes ymmärrä, miksi ketään pitäisi arvostella siitä, miten tuollaisesta (toivottavasti) toipuu. Kunhan toipuu, se ei kuulu kenellekään muulle kuin ihmiselle itselleen.

  13. Matroskin sanoo:

    Mielestäni rintasyövän saama julkisuus on menossa liiallisuuksiin. Onhan se hyvä että muistutellaan, mutta rintasyövässä paranemisprosentti on 90, paksusuolensyövässä 4 % luokkaa ja keuhkosyöpäänkin kuolee enemmän naisia kuin rintasyöpään. Ärsyttää että jostakin sairaudesta tehdään myyntitavaraa. En nyt tarkoita näkemääsi dokumenttia. Rinnat ovat söpömmät kuin paksusuoli, eivätkä paksusuolisyöpäpotilaat ole kertomassa sankaritarinoita, kun ovat haudassa.

    Itse varmaan ottaisin proteesin. En kestä hyvin tuijottelua, jo raskausaikana olin ihan raivon partaalla, kun tuijotettiin, ja se oli sentään kiva asia. Minulla ei ole sellaista rohkeutta, että kävisin uimahallin saunassa yksirintaisena. Varsinkin kun jotkut ymmärtävät kaikki fyysiset poikkeavuudet keskustelukutsuksi. Terveisin Poikkeava napa

  14. Matroskin sanoo:

    Olisi myös kiva jos naiset lakkaisivat arvostelemasta esteettistä kirurgiaa. Hollywoodin hömpötykset ovat asia erikseen, mutta roikkuvien helttojen tms korjailu voi antaa ihmiselle paljon puhtia ja elämäniloa.

  15. maijanmaja sanoo:

    Mä, joka en noin muuten ole mielestäni kovin pinnallinen, pidän rintoja tosi tärkeinä. Ja nyt kun neljäs imetys juuri loppui (kuusi vuotta sitä touhua yhteensä takana), niin ihan oikeasti kauhulla odotan sitä ”kiitosta” mikä tässä lopussa seisoo. Puhutaan pienenemisestä ja roikkumisesta, mutta mulla on kaikki rasvakudos kadonnut jonnekin. Vielä yksi imetys, niin olisi kuopat.. ; )
    Tosiasiakin on, että rinnat on naiselle merkitykselliset. Siis juuri tuo imetys, luonnon tapa ruokkia uusi ihminen. Ja jos vaikka otetaan Raamatun Laulujen laulu, niin aika ronskisti sielläkin ihaillaan granaattiomenan kokoisia ja näköisiä rintoja..
    Syöpä on tietysti ihan eri asia enkä tarkoita, että mitenkään rinnastaisin imetyksen tuhoamia rintoja tai syövän takia menetettyjä. En pysty mitenkään eläytymään siihen, mutta ihan varmasti se oli iso juttu itse taudista selviämisen jälkeen.
    Rintasyöpä tosiaan on julkisuudessa esillä toisin kuin muut syövät. Olisiko yksi syy, rintojen kiinnostavuuden lisäksi, että rintasyöpä on kait havaittavissa alkuvaiheessa juuri tuon omatoimisen tunnustelun avulla. Jota en ole koskaa tehnyt! Ehkä nyt aloitan..
    Esteettisestä kirurgiasta olen samaa mieltä kuin Olina, että rajanveto parantelun ja korjaamisen välillä on häilyvä. Hollywood-meininki on melko lähellä kun sille tielle ylipäätään lähtee.

  16. Olina sanoo:

    Matroskinille: jos esteettinen kirurgia hömpötyksineen olisikin vain Hollywoodin pikkuporukan ongelma, mutta kun teini-ikäiset pitävät itseään epämuodostuneina, jolleivät näytä blayboy-malleilta, silloin minusta on kyse jo ongelmasta. Siksi siis peräänkuulutan kritiikkiä tätä alaa kohtaan.

    Ihan kuten sanoin, korjailun ja minusta todella turhan ”parantelun” raja todella on häilyvä. Minä voisin harkita esimerkiksi laserleikkausta (olisi kiva nähdä uimahallissa…) ja hampaiden korjausta (täysin epäonnistunut oionta lapsuudessa), luomileikkaukset paavoväyrysillä ymmärrän, mutta entäs sitten vaikka ne raskausarvet ja imetysrinnat ja … Jossain sen rajan on oltava, muuten todella kohta näytämme toistemme kopiolta barbie-pakkauksissa.

  17. Matroskin sanoo:

    Kauneusleikkaukset eivät tosiaankaan kuulu nuorille, mutta aikuisiltahan he saavat mallin. Tuntuu vaan että moni nainen lyttää kaiken esteettisen kirurgian hulluutena. Sitten joku raasu joka on korjauttanut luomensa ei uskalla edes mainita asiaa. Suomessa jotenkin keskustelu liikkuu aina kahden ääripään välillä.

  18. katriina sanoo:

    Näin myös joku aika sitten Liv-kanavalta dokumentin, jossa naistoimittaja teki itsestään ohjelmaa ja pohdiskeli yksirintaisuuttaan. Ohjelma suorastaan imaisi katsomaan, vaikka aihepiiri ei kiinnostanutkaan. Arvostan sellaista aitoutta ilman valmiita vastauksia.

    En tiedä mitä itse vastaavassa tilanteessa tekisin. Ainakin hankkisin proteesin vaatteita varten, muutenhan yksirintaisuus suorastaan huutaisi huomiota. Pienennysleikkauksen jo läpikäyneenä suhtaudun tietysti myönteisesti niihin.

    Mutta rinnat, kohtu ja munasarjat eivät tee naista. Kyllä naiseus on korvien välissä.

  19. Violet sanoo:

    Kati: tuosta ”missä vaiheessa” tuli mieleen se miten 37-vuotiaana menin Hollannissa lääkäriin näyttämään pattia jonka löysin rinnastani. Hän kysyi onko suvussa syöpää (ei ole) ja sanoi sitten ettei ”tuon ikäisellä kyllä varmaan mitään ole” eikä meinannut kirjoittaa minulle lÄhetettä. VAadin sen kuitenkin, ja sairaalassa sanottiin että hyvin tehty, täällä me leikkaamme viikoittain sinun ikäisiäsi.

    Matroskin: olen osittain samaa mieltä tuon julkisuuden ja kauppatavaramaisuuden kanssa mitä tulee rintasyöpään. MUTTA…ajattelen niin että kaikista muistakin syövistä pitäisi enemmän puhua ja paukuttaa, ei niin että rintasyövÄstä pitäisi puhua vähemmän.

    KUten sanoin, enhän voi varmuudella tietäâ miltä minusta tuntuisi mutta jotenkin aavistelen että jos rinnanpoisto olisi pakollinen, en haluaisi ihonalaista proteesia mutta voisin vaikka uikkareissa ollessani luikauttaa liiviin irtoproteesin. Ehkä.

    Kaikki kauneusleikkaukset eivät minusta ole ollenkaan turhia ja tyhmiä. Äitikin on kahteen kertaan leikkauttanut ylÄluomensa kun ei kerta kaikkiaan meinannut nähdä. No, se nyt ei ihan puhdas kauneusleikkaus ollutkaan koska siihen oli myös ns. lääketieteellinen peruste.

    maijanmaja: oikeastaan olen vähän yllÄttynyt siitä miten vähän mua haittaa se miten rintani ovat nykyäân kutistuneet, muttuneet ja mitä vielä. Yllättynyt siksi, että ulkonäkö kyllä muuten on minulle tÄrkeä juttu. Ehkä se rintajuttu liittyy siihen että ne ovat piilossa.

    Olina: nyt kaikki luulee että katselen vaan aamusta iltaan dokumentteja mutta katselen kyllä paljon, ja yksi hyvä kauneusleikkauksiin liittyvä tuli mieleen nyt.
    Siinä nimittäin äiti oli 16-vuotiaan tyttÄrensä kanssa keskustelemassa rintojen suurennusleikkauksesta ja äiti päästi suustaan vastaanotolla, siinä tyttÄren läsnÄollessa että antaa tietysti suostumuksensa tällaiseen leikkaukseen koska hänestäkin tyttären rinnat ovat ”epä-esteettiset”. Millaiset ne sitten olivat?
    A-kuppi, minusta vielä kehitys kesken (ja niin sanoi lääkÄrikin) eikä missään nimessä mitään vikaa ollut missään. Aivan tavallisen nuoren naisen näköinen.

    Nenän muovauksesta puhuttiin myös ja kÄvi ilmi että äiti oli tehnyt lukuisia nenäleikkauksia itsellleen. En voi sanoa miksi kun ennen -kuvia ei ollut nähtävänä.

  20. solveig sanoo:

    Työssä teinien kanssa huomaa, että ne on ihan hukassa siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Oon joskus puhunut siitä, että elämässä ja parisuhteessa ei ole kyse siitä, mikä on reiden ympärysmitta tai tissien koko. Se ei kuulu mun toimenkuvaan, todellakaan, mutta koen, että on pakko sanoa, jos vaikkapa puhutaan mainonnasta. Mua ylenannattaa kauneuden, laihuuden ja onnellisuuden rinnastaminen toisiinsa. Hah, onni on meillä tavallisilla, riippurintaisilla, rinnattomilla, keskeneräisillä ja itsemme hyväksyneillä. :)

    (En ikinä onnistu pysymään aiheessa. Tiedetään.)

  21. Minna sanoo:

    Ruotsintaitoisille linkki aiheeseen tässä: Pienten lasten äiti, jolla tulehduksellinen eli inflammatorinen rintasyöpä:

    http://lindaskriver.blogspot.com/

  22. Pirkko sanoo:

    Poimin tästä keskustelusta suurimpana helmenä Eilen tänään huomenna- kommentin siitä, ettei kukaan meistä ole kokonainen ja että jokaisesta puuttuu palasia. Toki arvotamme palasemme kovinkin erilailla riipuen siitä, mitä ne itse kullekin merkitsevät, ja varmasti myös ympäristön asenteet ja arvot vaikuttavat. Silti uskon, että naisellisuus, ja nimenomaan oman naisellisuuden kokeminen, on ennen muuta psyykkinen juttu, jolla taas saattaa monen kohdalla olla juuret syvällä lapsuudessa.

  23. MaaMaa sanoo:

    Mammografiassa en ole ollut, tarkastan rinnat itse kuukausittain. Minäkin olen hyvin pienirintainen ja pidän noista tuollaisina; ei niitä paljoa vaatteiden alta näy.
    Jos joutuisin joskus rinnan/-t poistattamaan, niin en myöskään usko että ottaisin ainakaan ihon alle proteeseja…
    Kun äidiltäni leikattiin aikanaan (v. -88) selästä iso pala ’lihaa’ pois melanooman ympäriltä, jäi jäljelle aika hurjan näköinen kuoppa. Normaalisti se oli vaatteiden alla piilossa, mutta toki se esim. uimapuvussa näkyi. Äiti aina sanoi, että on siitä omituisella tavalla ylpeä ja hän kieltäytyi heti alkuunsa korjausleikkauksista. Osa elämäntarinaansa sekin.

  24. Leena Lumi sanoo:

    Minä käyn yksityisesti ultrassa. En voi mennä mammografiaan, vaikka minä olen se toimittaja, joka haastatteli Gisela Gästriniä, joka maamografian toi Suomeen. Minä pelkään mammografiaa ja gynekologini on sen hyväksynyt. Kerran vudoessa ultra, joka on tarkempi kuin mikään muu ja kerran vuoteen gynekologini kädet.

    Tuo yksirintaisuus on kiinnostava juttu. Jossain lehdessä oli juuri haastattelu naisesta, jolta oli poistettu rintasyövän takia toinen rinta. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta, että otetaan osa toisesta rinnasta ja saadaan kaksi pientä ja terhakkaa, kaunista. Hän ei halunnut, vaan halusi olla yksirintainen. Myös hänen miehensä oli tällä kannalla. Kun kuulin syyn, ymmärsin täysin.

    Siis kun jotain kohtaa leikataan, siinä katkeaa myös tuntohermoja. Olen sen itse kokenut alavatsan kohdalla, kun on tehty kaksi endrometiroosia ja yksi keisarinleikkaus, ei mitään tuntoa kapealla kaistaleella. Tämä mainittu ihana nainen, oli löytänyt rintansa eroottisesti ja silloinhan olisi ollút kauheaa ellei edes yksi rinta olisi tuntenut rakkautta! Rohkea juttu ja hyvä esimerkki tämä pariskunta muille!

    Violet, joko olet äänestänyt Vuoden 2010 Kauneinta Kirjan Kantta? Valinta on samalla myös arvonta.

    Mukavaa viikonloppua! Minä menen nyt tutimaan, sillä aamuyöstä lähtö Hesaan kirjamessuille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s