Amerikansormus

Monissa blogeissa pyydellään aina anteeksi kun esitellään uusia hankintoja. Vaatteita, tavaroita mitä tahansa…Arvellaan että nyt kaikki pitävät ehkä pinnallisena, ehkä tuhlarina ja kovin epäekologisena.

Minä ajattelen niin että joko asioista kerrotaan tai sitten ei kerrota, mutta nolostuneena ja anteeksipyydellen kertomisesta tulee nulju mieli lukijallekin. Miten voin yhtyä toisen iloon jostakin uudesta, kivasta jutusta kun sitä jo valmiiksi häpeillään?

Niin että nyt hehkutan omaa riemuani siitä että löysin Etsystä itselleni sormuksen jollaista olen hakenut kuulkaa kauan! Minä olen suurten sormusten ystävä, etenkin talvisin. Yksi kerrallaan toki, ja mieluiten ei muita koruja samaan aikaan. En käytä ylipäätään koruja pahemmin – korvakoruja en koskaan – mutta isot sormukset ovat jotenkin houkuttelevia.

Johtuukohan kaikki siitä mitä koin lastentarhassa 25.11.1972? Oli viisivuotiaan Katin nimipäivä. Meidän tarhassa oli sellainen tapa että istuttiin kaikki ringissä ja tarhantäti (jolla oli tietysti ajanmukainen kukallinen essu) antoi nimipäiväsankarin valita pienestä korista yhden tavaran lahjaksi. Korissa oli kaikkea rihkamaa, muoviukkeleita, kiiltokuvia, pikkuautoja ja….romusormuksia. Sellaisia mitä sai suklaamunista. Ja oli minun nimipäiväni ja korissa oli yksi aivan kauhean kaunis sormus, jossa oli vihreä ”smaragdi”. Aivan samanlainen kuin Afrikantähti -pelin merkissä. Minä näin sen heti ja olin varma että valitsisin sen. Mutta minua ennen sai valita yksi toinen nimipäiväänsä viettävä ja hän otti sormuksen. En muista mitä itse otin koska kaikki oli joka tapauksessa pilalla.

Nyt minulla on tämä. Sen kivi on lasinpala muttei se haittaa yhtään. Se on sopivan överi, se on vanha ja se tulee kaukaa Amerikan ihmemaasta.

Mainokset

31 comments on “Amerikansormus

  1. Mirva sanoo:

    Vau, se on hieno. Ja tarina myös, minä en muista lapsuudesta mitään tuommoisia, yhden pyhäkoulujutun vaan, kun tuntui niin hurjalta että Jeesus saattoi istua siinä meidän ringin keskellä kaikessa rauhassa eikä kukaan nähnyt sitä, mutta siinä se saattoi olla kun se oli kaikkialla. Ja Jumala myös.

    Tuo rasittaa muakin, tuo anteeksipyytely. Lopetin bloggaamisen siinä vaiheessa, kun aloin tuntea tarvetta tehdä niin itsekin.

  2. NiinaK sanoo:

    Se ei ole pelkkä sormus johon on upotettu lasinpala. Se on Ihana lahja itsellesi, lahja joka korjaa lapsena koettua pettymystä! ;) Kaunis!

  3. Tanja sanoo:

    IHANA!

  4. Kati sanoo:

    Vanhat pukukorut on usein paljon kauniimpia kuin nämä nykyajan bulkkikorut, joihin on mitenkuten istutettu huonolaatuisia kiviä. Ainakin tuo sinun sormuksesi on ihana. Ja hienoa, että se tuntuu yhtä ihanalta kuin se sormus, jota et lapsena saanutkaan.

    Enkä minäkään ymmärrä, miksi kertoa löydöistään, jos kokee sen kertomisen jotenkin kamalan nolona. Mä olen itse varmaan hirveä materialisti, mutta olen ihan aidosti onnellinen, jos löydän jotain oikeasti omasta mielestäni ihanaa. Ei kai siitä pidä ihan hirveää syyllisyyttä kuitenkaan tuntea. Toisaalta minä en kyllä jaksa hehkuttaa blogissa ihan jokaista lastenvaatehankintaa, ne kun ovat suurelta osin melkoisen pakollisia hankintoja, vaikka iloa niistäkin usein irtoaa… ;)

  5. Violet sanoo:

    Mirva: voisihan tÄllaisen tarinan vÄsätä tuosta vaan mutta vannon ettÄ muisto on tosi. Muistan millainen sääkin oli sinä pÄivänä ja ylipäätään muistan tuosta tarhasta paljon asioita.

    Tuo sun pyhÄkoulumuisto on liikuttava ja samaan aikaan hassu. Ihan ymmÄrrettävää kyllä miten sen on täytynyt tuntua ihmeelliseltä.

    NiinaK: olet asian ytimessä!
    Kun kaiken lisäksi tästä tulee mieleeni koko ajan yksi suuri suosikkini, The HOurs -elokuva niin aina parempi.
    En osaa sanoa mielletyhtymän syyytÄ mutta se tuli heti kun näin sormuksen kuvassa.

    Kati: joo, vaikka tuolla ei ole paljon arvoa niin se on tukeva ja hyvin tehty. Kivi istuu tukevasti eikä muutenkaan valittamista.

    Ei sitä kaikkea jaksa hehkutella niin, mutta en jaksa välittää mitä joku mahdollisesti ajattelee siitä että toisinaan on esillä asioita joita olen ostanut tai tehnyt. Minä ilahdun niistä monen muun asia ohella ja se siitÄ. Tuntuu että nykyään olisi parempi puhua vain kieltÄytymisestä, vetäytymisestä ja siitÄ saakelin kotoilusta. Mutta ei, en aio.

  6. Kati sanoo:

    Juu, mä olen myös päättänyt jo aikaa sitten, että saan kertoa blogissani ihan niistä asioista, jotka hyvältä tuntuvat ja mietityttävät tai ovat muuten ajankohtaisia. Ei se, että välillä löydän jotain, jota haluan hehkuttaa ja josta tule hyvä mieli, estä sitä, että elämässä olisi paljon muutakin. Joku muu voi pitää aiheeltaan rajatumpaa blogia ja keskittyä sitten vaikka niihin hankintoihinsa tai säästäväiseen elämäntapaan ja silti olla ihan kelvollinen ihmisenä.

  7. maijanmaja sanoo:

    Minusta kans korujen täytyy olla isoja. En ole koskaan käyttänyt siroja kultaisia ranneketjuja, korukelloista puhumattakaan! Mulla on miesten kello. Fine van Brooklynin koruista kyllä pidän, suurkiitos sulle vieläkin vinkistä!, ja ne nyt ei kauheen isoja ole. Sormuksesi on mukavasti hienon rustiikkinen.
    Olen tainnut joskus nolostella ostoksiani blogissa johtuen siitä, että tiedän äitini lukevan sitä ja yritän ylläpitää nuukan tyttären imagoa…
    Olen miettinyt olenko ihan ”normaali”, kun muistan lapsuudesta parhaiten tilanteet, joihin liittyy joko pettymys, häpeä, pelko tai hillitön itsensä tsemppaaminen? Jouduin 6-vuotiaana sairaalaan kuukaudeksi leikkauksen vuoksi ja minulle on jäänyt voimakkaita mielikuvia yksin olemisesta. Miten vaikeaa oli saada keittokulhon kansi auki. Miten yksinäistä oli huoneessa kun kaikki muut olivat katsomassa telkkaria. Jne. (Olin aikuisten osastolla, koska leikkaustani ei silloin vielä tehty lastenosastolla.) Ja kuitenkin äitini on kertonut olleensa luonani lähes aina.

  8. MaaMaa sanoo:

    Kaunis sormus ja hyvä että sait sen nyt sen päiväkodissa suun ohi mennen tilalle :) Sietääkin olla iloinen ja ylpeä!

    Mä muistan päiväkodista myös paljon juttuja. Esim. sen kuinka Annaliisa (hoitotäti) laittoi multa irronneen hampaan roskikseen, vaikka kuinka yritin selittää että se pitää säästää sillä saan markan hammaskeijulta tyynyn alle hammasta vastaan… ei Annaliisa uskonut, mutta onneksi äiti oli mun puolella ja hammas lopulta etsittiin roskiksesta :D

    Myöskin muistan elävästi kuinka Ainolla oli silmätulehdus ja me ihmeteltiin jatkuvasti vuotavaa silmää. Ja kuinka jouduin nurkkaan seisomaan, kun en tykännyt maksalaatikosta. Ja Anttiin olin aivan lääpälläni, vaikka se olikin vuoden nuorempi, eli vain 3-4 vuotias! :D

  9. Liivia sanoo:

    Se on kaunis, ja nyt muistan, että minulla on jossain ihan samannäköinen, ostin kerran Prahasta antiikkiliikkeestä, mutta tulin ostaneeksi liian ison (sovittaessa oli kohmeiset sormet), missä ihmeessa se on nyt…

    Minäkin tykkään vain isoista sormuksista, ja minulla niitä saa olla monta. Olen taas ryhtynyt niitä käyttämään monen sormuksettoman vuoden jälkeen.

    Mulla on muuten vastaava muisto päiväkerhosta.

  10. minjo sanoo:

    Tosi kaunis sormus! Se Etsy on kyllä ehtymätön aarreaitta. Toinen toistaan kauniimpia ihanuuksia.

    Minusta on itseasiassa mukava lukea, mitä joku on ostanut. No, ei nyt sentään pelkästäân, ja ei pelkkiä hyödykkeitä, mutta sellasia asioita, missä on joku juju, että jutussa on muutakin kuin tämä on sieltä ja maksoi sen verran.

    Olen kyllä itsekin ihan estoitta esitellyt kirpparitavaroitani. No, mulle yksi kaveri sanoi joskus kouluaikana, että mä oon ihan omituinen, koska aina esittelen niin innoissani kaikki uutuudet. Sitä mietin silloin pitkään, mutta sitten ajattelin, ettei kannata sellaisen antaa omaa iloa pilata. Nyt taas blogissa voi ajatella, että jos ei kiinnosta jutut, niin voi mennä vähin äänin muualle, eikä siitä tule edes kenellekään paha mieli… ;-)

  11. Minna sanoo:

    Minä ymmärrän. Minun sormiani ei pienet sormukset korista. Vihkisormuskin on iso, samoin sormus toisessa nimettömässä. Ne kulkevat aina sormissa, enkä muita koruja juuri koskaan käytä. Sormuksesi on tosi kaunis, nauti siitä!

  12. Hannele sanoo:

    Voi kun tulvahtikin päiväkotimuisto mieleen. Minä päätin erota päiväkodista (voiko niin sanoa?), koska lähtijä sai valita aarrelippaasta yhden muiston itselleen. Sanoin äidille, että haluan jäädä mieluummin kotihoitoon pikkuveljen ja hoitajansa kanssa.

    Sitten kun se suuri hetki koitti, valitsin ihan tyhmän pienen keltaisen pyykkipojan jossa oli kultahippuja. En pystynyt innostuksissani parempaan.

  13. nuttula sanoo:

    Tosi kaunis sormus! Käytän itse yleensä aina samoja korvakoruja, ja niiden lisäksi jotain isoa sormusta.

  14. Niina sanoo:

    Kaunis sormus! Haluaisin tuon tyylisen itsellenikin,mutta tiedän että en osaisi olla sen kanssa..repisin kaikki vaatteni siihen ja muutenkin. Nämä on kaksi on mitkä ovat olleet jo monta vuotta,sileitä ja hyviä. Muita en tarvi enkä osaisi pitäkään..vaikka haluaisinkin:)

    Minulla on samanlainen muisto toiselta luokalta..opettajalla oli iso yllätyspussi missä oli kaikkea ihanaa ja sieltä sai valita itselleen jotain juuri nimmpareina tai synttäreinä,muistaakseni. Olin saanut äidiltä sellaisen musta-hopeaisen (rihkama)kaulakorun ja huomasin pussissa samalaisen rannekorun..otin kuitenkin jotain muuta (enkä yhtään tiedä että miksi) ja muistan,että kaduin tosi pitkään sitä,että en ottanut sitä rannekorua.

  15. Niina sanoo:

    No jopas tuli kirjoitusvirheitä!

  16. Sissi sanoo:

    Onpas kaunis sormus! En ihmettele että halusit sen.

    Minä muistan kun kerhossa pelattiin myrkkyrusinaa, mutta nimi piti jonkun vanhemman takia muuttaa sähkörusinaksi. SÄHKÖRUSINAKSI! Luuliko joku tosiaan että kerhotädit myrkyttävät kerholaisia rusinoilla, voi herttileijaa sentään… Senkin muistan että tädit olivat sitä mieltä että olin villi lapsi. Limamatoakaan (limainen lelumato) ei saanut heitellä seinille. Onneksi Vieno oli tädeistä kiltimpi, vaalea ja pullea. Ritva oli äkäisempi, tumma ja laiha. Arvaa kumpaa oli kivempi halata. :)

  17. cista sanoo:

    Täällä myös sormus-immeinen.
    Rakkaimpina mainittakoon hopeinen, miehen jollain baarituttu-kultasepällä teetty sormus, missä sydämen sisällä kaksi vauvaa..sain kun odotin tyttöjä.
    Toinen vihreä turmaliini-kivi sileässä hopeasormuksessa. Ostin kiven työkaverilta, sormuksen Hampurin asemalta ja teetin sitten Hkinissä. Voih, pitä mennä etsimään se!

    Ostan nykyään sormukset osto-ja myyntiliikkeestä.
    Viimeksi hopeinen meksikotyylinen, jossa kolme turkoosia kiveä.

    Valoa syksyyn- cista

  18. Savu sanoo:

    Se on ihana!

  19. Riikka sanoo:

    No onpa hassua! Mulla nimittäin on tuollainen ihan samannäköinen ja olen löytänyt sen lapsena maasta! Harmi vaan se on ihan liian iso. Muistan löytäessäni kuvitelleeni sen oikein timantiksi:) Eihän sitä tiä mikä se on mutta tuskin timantti…Miehelle kerran näytin ja sanoi sen varmaan olevan jonkun romaninaisen sormus.

    Tuntuu että päiväkodista on jäänyt ihmisille tosi erikoisia asioita mieleen. Mä muistan miten yks Jammu-niminen poika aina kiusasi ja oli Kerttu-niminen täti jota sanottiin leppäkertuksi.

  20. Anne sanoo:

    Ihana sormus ja kun on oikein onnellinen jostakin niin miksi onni ja ilo pitäisi kätkeä!
    Eh-hei! ilonsa pitää esittää ja jakaa muille, sitä mieltä olen!
    Kaunis tuo sinun amerikan sormus! Oikein kaunis.
    Olen hiukan materialisti…tykkään tavaroista ja tiedän mitä haluan, haluan just eikä hiukan sinne päin, se minulle oikea eikä mitään korvikkeita.
    Olen sormus-rannerengas ihminen (samat korvikset aina korvissa j niitä en laske mukaan kun ne kuuluvat minuun samoin pari sormusta jotka pidän yötä päivää ja
    niiden lisäksi päivällä pari muuta. Tykkään isoista sormuksista! Selkeistä. En ”räpelöistä”..Yhdessä sormuksessani on vihreä turmalin….ja sormus kiertyy
    sormen ympärille kuin käärme (käärmeistä en tykkää eikä se ole käärme vaan se kiertyy noin…se ei siis ole rengas kuten sormus yleensä on.)
    En tykkää sellaisista sormuksista ja koruista joita on esite lehtiset pullollaan ennen joulua ja ennen äitien päivää ja ennen Valentinoa….minulla sormuksissa on tarinat…ja rannerenkaissa myös….
    viimeisin rannerengas on Pariisista pari viikkoa sitten ostettu matkalta markkinoilta,
    Senegalista kuulemma sanoi senegalilainen myyjä..ihan arvoton roju mutta kaunis ja arvokas minulle.
    Lapsena tykkäsin pääsiäismuna sormuksista ja niitä koulussa vaihdettiin tyttöjen kanssa……sellainen missä oli sydän kivi oli kaunis mutta ihailin niitä isoja sormuksia mitä sai isoimmista ja kalleimmista pääsiäismunista ja minä sain vain niitä halvimpia.

  21. Suvi sanoo:

    Minulle on käynyt myös sormustragedia pienenä. Olimme markkinoilla ja jostain voitin sormuksen, jossa oli iso kaunis kivi.
    Olimme isolla porukalla, minun perheeni ja toinen ystäväperhe jolla oli kaksi samanikäistä poikaa. Pistin sormuksen sormeeni ja esittelin sitä ylpeänä muille, kunnes siskoni ja pojat keksivät, että olen mennyt naimisiin.
    Se oli alle kouluikäisen mielestä ihan kamalan loukkaavaa, joten pistin sormuksen taskuun ja sieltä se tippui ja katosi. Ei auttanut itku eikä etsintä. Tuli nyt pitkästä aikaa mieleen, kun kerroit omasta sormuksesta. :)

  22. vilijonkka sanoo:

    Hienohan tuo, kannatti jaksaa etsiä!

    Minä olen saanut mummini smaragdisormuksen. Ei noin suuri, mutta tunnelmaltaan ja muodoltaan samankaltainen. Punaista lasiahan kivi oikeasti on, tosin kultaan istuttettu. Mutta mummini uskoi saaneensa ukilta oikean smaragdin ja siksi se on myös minulle aito ja hyvin rakas. Perinteen mukaisesti pitänee minun luovuttaa se seuraavalle sukupolvelle 18-vuotispäivänä, mutten oikein ymmärrä kelle noista sen annan!? Epäreilu tilanne.

  23. Matroskin sanoo:

    Et ehkä ole saanut ihan törkeää palautetta blogiisi. Kyllä siinä menee sekä ilo ostoksesta että halu esitellä mitään, kun joku törkyturpa tulee haukkumaan kommenttilaatikkoon henkilökohtaisuuksiin mennen. Meillä kaikilla ei ole yhtä hyvä itsetunto kuin sinulla.

  24. Tuija sanoo:

    Ensinnäkin, komean kaunis sormus. Sinun näköisesi, joten onnea löydöstä.

    Ja sitten: Anteeksi, että olen pyytänyt anteeksi… :) Ymmärrän näkökulmasi, mutta minä kuulun niihin, jotka vierastavat ostosten esittelyä puhtaasti ostosten esittelyn tarkoituksessa. Muiden kirjoituksiin en halua puuttua, mutta siis omalla kohdallani. Olen sekä materialisti että epämaterialisti, varmaan ihan tavallinen siis, enkä vierasta esittelemistä siksi, että pelkäisin antavani ”väärän” = muka liian materialistisen kuvan itsestäni. Blogissa on mielestäni ihan joka tapauksessa vain kapea osa ihmisen elämästä ja kunkin lukijan mielikuva värittyy kaupan päälle hänen omista lähtökohdistaan, joten vaikka kuinka ponnistelisi, toisten mielikuvia ei voi hallita. Mutta vierastamiselle voi mielestäni olla muitakin syitä. Itse ainakin pelkään sitä, että ostostenesittelypostaus on kerta kaikkiaan tylsä. Ketä kiinnostaa, mitä olen ostanut? Seuraavaksi voi tietysti kysyä, ketä minun blogipostaukseni ylipäätään kiinnostavat ja miksi niitä rustaan, mutta ei nyt mennä siihen. Mutta kuitenkin. Heti, kun ostokseen liittyy joku tarina ja toiselle välittyvä tunne (kuten sinulla tässä), ostokseen liittyvä näkökulma laajenee ja asiasta voi tulla mielenkiintoinen lukijallekin. Toinen minua vierastuttava syy on se, että blogeja käytetään mainostamiseen. Mainostamisessa ei mielestäni ole sinänsä mitään väärää tai pahaa, mutta minusta olisi reilua tehdä se blogeissakin avoimesti. Joskus tulee varsinkin hypertrendikkäitä blogeja lukiessa mieleen, että tässä on nyt takana jotain muuta kuin kirjoittajan oma havainto ja syvältä kumpuava tarina, on jonkun muun intresseissä, että tämä bloggaaja on esim. kutsuttu jonkin liikkeen tai merkin kutsuvieraskokkareille tai -ostostilaisuuteen ja että hän sieltä nyt saa itselleen eksklusiivisen tilaisuuden hankkia ennen muita tämän vasta ensi keväänä tavallisen rahvaan ulottuville tulevan mahtavuuden. Ja että tämä bloggaaja raportoi tämän onnekkaan sattumuksen blogissaan. Tuollainen tapaus on tietysti sangen selvä ilman blogin marginaalissa vilkkuvia sponsorimainoksiakin, mutta uskon tuota tapahtuvan pienimuotoisemminkin.

  25. Violet sanoo:

    Kati: kelvollisia kaikki:-)

    maijanmaja: mulla on paljon muistoja aivan ns. merkityksettömistäkin asioista, mutta tajuan kyllä helpostikin miksi vaikka tuollainen sairaalamuisto jää.

    Maamaa:saamarin Annaliisa!

    Liivia: ja mitä tulee sormuksen kokoon että kun nÄin sen niin ostin kastomatta kokoa ollenkaan. Se oli ilmoitettu mutten yhtään katsonut. IHan kauheella säkällÄ se on juri sopivan kokoinen siihen sormeen johon olin ajatellutkin.

    minjo: kukin toimii tavallaan. Ajattelen niin että olen blogissani juuri niin innoissani ja ”esittelytuulella” kuin muutenkin elÄmÄssäni asioiden suhteen.

  26. Violet sanoo:

    Minna: vihkisormukseni on mulla aina, muita ei koruja ei. Sitten näitä suuria ”mielialasormuksia” silloin kun haluan pientä nostetta eloon.

    Hannele: pyykkipoika jossa kultahippuja;-) Nauran täällä!

    nuttula: en muista edes milloin korvakoruista tuli mulle ei-ei -juttu. Ehkä silloin kun hokasin etten pÄrjää ilman silmÄlaseja. JOs panen korvakorut lisÄksi niin mulla on ihan joulukuusi-olo heti.

    Niina: tuo ei revi, kokeiltu jo ohuisiin sukkahousuihinkin. Kaikki kulmat pehmeitä ja pyöreitä.

  27. Violet sanoo:

    Sissi: ihania nÄmÄ tarhamuistoot. Myrkkyrusinaa;-)

    cista: valoa sinnekin! OSto- ja myyntiliikkeistä voi tehdä löytöjä.

    Savu: olen niin samaan mieltä!

    Riikka: hassua, niin. Onhan tuossa hiukan romanimeininkiä.

    Anne: tuosta tuli mieleen että anoppini sormet ovat täynnä afrikkalaisia sormuksia usein.

    Suvi: heh, muistan hyvin miten tuon taâoset asiat tuntuivat ihan kauhean noloilta….

    Vilijonkka: mieheni siskot ovat vastaavassa tilanteessa saaneet molemmat puolikkaan sormuksen. Ihan totta.

    Äitinsä puolitti omalta Äidiltään perimänsä, mutta siis siinÄ suunnassa että tuli kaksi käyttäkelpoista sormusta.
    Kaikki sormukset eivät tuohon tietysti sovellu, mutta se oli sellainen leveä eikä siinä ollut kiveä vaan kaksi samankokoista palloa….vaikea kuvailla mutta minusta ne ovat aika hienot nyt erilleen teetettyinä.

  28. Violet sanoo:

    Matroskin: ymmärrän että ihan takuulla tuntuu pahalta. En ole tosiaankaan sanait kommenttilootaan pahaa palautetta, joskus sähköpostiin ja se tuntuu minusta vielä kummallisemmalta.

    Tuija: minäkin vierastan. Se mikä mulla oli mielessä oli kirjoitukset joissa sen itse asian vierellä mainitaan koko ajan miten ”ei pitäisi” ja ”nyt kaikki varmaan luulee” tai ”vaikka olin pÄättÄnyt olla ostamatta” jne.
    Ei voi mitään, tulee kiusaantunut olo. Semmonen että miksi sitten puhut siitä jos asia ei tuo kuin pahaa mieltä ja syyllisyyttä. Ja jos se taas tuo iloa niin miksi se litania pitÄä liittää? – joskus tuntuu että jotta lunastaisi paikkansa kunnollisten ihmisten joukossa.

    En minäkään muuten tiedä kiinnostaako ketään mitä olen ostanut tai jättänyt ostamatta mutten kyllÄ ylipäätään tiedä mikä kutakin kiinnostaa. Ja se on oikein hyvä niin, sillä jos siihen takertuu loppu blogi aika äkkiä.

    Ymmärrän mitä ajat takaa tuolla mainostusasialla. Joissakin tapauksessa ei voi olla miettimättä: mikä saa suostumaan kaikenlaisiin juttuihin ja kuka lopulta kääräisee suurimman hyödyn.

    Mua on pyydetty kahdesti mainostamaan blogissani jotakin juttua mutta ne ovat molemmat olleet niin kaukana omasta elämÄstäni ettei tullut mieleenkään suostua.
    Jos tuote/palvelu on jokin sellainen jota muutenkin käyttÄisin/josta olen kiinnostunut niin luultavasti suostuisin jos siitä olisi minulle itselleni hyötyä.

  29. Anne sanoo:

    No anoppisi Afrikka sormuksista mieleen se että minulla on Afrikka kaappi!
    Ostin sen naiselta joka oli muuttamassa takaisin Afrikkaan jossa vanha Eurooppalainen äitinsä ei enää omin voimin pärjännyt…nainen oli asunut jo aiemmin 30v Afrikassa…
    hän oli hyvin erikoinen ihminn, oli kuin olsimme tunteneet toisemme ikuisesti, törmään usein erikoisiin ihmisiin ja asioihin…..ja hän sanoi että minun pitää luvata etten luovu kaapista koskaan sillä hän luopuu siitä nyt vain siksi kun kaappi on matkannut ja
    mukanaan moneen maahan ja se oli sen 30v Afrikassakin ja sitten Euroopassa eri maissa
    ja nyt hän ei voi enää ottaa sitä mukaan….ja minä lupasin. Sen nimi on Afrikka-kaappi
    ja minulla on muitakin ”mööbeleitä” joilla on nimi…yksi on ”Konsertti-tuoli” sillä
    olen istunut siinä tuolisssa konsertissa jossa silloin teini-ikäinen tyttäreni soitti viululla ja koko konsertin ajan mietin että haluan tuon tuolin..sillä konserttipaikka oli vanha tehdas sali ja kaikilla oli erilaiset jostakin kerätyt tuolit…..seuraavana päivänä menin sinne ja sain tehtyä kaupat…tuoli entisöitiin ja nyt se seisoo meilä kunniapaikalla ja aina kun nyt aikuinen tyttäreni soittaa tuota kappaletta tai kuulen sen radiossa, muistan tuon hetken…..Afrikka kaappi ja konserttituoli ja….ja….
    ja nyt suu poikki (minulta) tällä kertaa….

  30. Katja sanoo:

    Ihana!

    Minä sain sedän vaimolta jonkin kruusatun metallikorun, jonka sisällä oli suuri soikea violetti lasinpala. Lasia oli yritetty irrottaa niistä metallikehyksistä, se oli jotenkin vinossa niiden sisällä. Koru oli tarkoitettu kaulaan, mutta siinä ei ollut ketjua. Se oli tosi vanha, hän oli löytänyt heidän uuden kotinsa ullakolta. Aarre minulle. Tykkäsin muutenkin kovasti kaikesta vanhasta silloin(kin). Sain myöhemmin sieltä ullakolta myös punaisen puisen nukensängyn, päästävedettävän. Se on tyttären leikeissä nykyään.

  31. vilijonkka sanoo:

    Siis tä? Olivat sahanneet sen puoliksi, pitkittäin vai poikittain? Tämän sormuksen kultarengasosa on vuosien saatossa kulunut niin ohueksi, että sitä on kyllä tosi hankala ainakaan pitkittäin ruveta sahaamaan kolmeen osaa. Ehkä täytyy yrittää saada haalittua jostain muita samantasoisia tunnearvoltaan tärkeitä perintöjä (miehen puolelta ehkäpä, hehe?) ja sitten arvotaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s