Mutta miksi me menimme Nancyyn?




Emme menneet Nancyyn ihan muuten vain vaikka kaupunki ansaitsisi sellaisenkin reissun. Juhlimme suurella joukolla erinäisiä syntymäpäiviä, mitä niitä nyt oli, ainakin 82 vuotta, 70 vuotta, 85 vuotta ja lasten lukuisia päiviä, muun muassa kuopuksemme 9-vuotisjuhla.


Anoppini kaksoissisaren kodissa meitä oli paljon. Yritin illan mittaan laskea mutta kaikki liikkuivat koko ajan. Erään toisen kanssa päädyimme lukuun ”noin 45”.

Ruokailu oli fiksusti järjestetty: pitopalvelun tekemiä taivaallisia asioita oli tarjolla eri huoneisiin asetetuilla pöydillä. Sen lisäksi tarjoilijoita kulki ympäriinsä niin että huonetta vaihtamattakin sai taatusti maistaa kaikkea. Juomana koko pitkän iltapäivän ja illan shampanjaa.

Yhtäkkiä siinä kahdeksan aikaan illalla suorastaan täytyin kiitollisuudesta ja ilosta sen asian tähden että minut on alusta pitäen paitsi hyväksytty niin myös otettu avosylin – ihan kirjaimellisesti – vastaan mieheni sukuun. Niin isänsä kuin äitinsäkin puolen sukuun. Minusta tuntui hyvältä katsella niitä kaikkia nuoria ja vanhoja paikallaolijoita ja ajatella että minä tiedän ihan tarkalleen kuka kukin on ja mitä sukua kenelle ja minä olen tässä mukana ja kuulun joukkoon.

Mainokset

28 comments on “Mutta miksi me menimme Nancyyn?

  1. eve sanoo:

    Tänne asti kuuluu tyytyväisyyshyrinä. :)

    Aivan mielettömät rappuset! Tekisi niin mieli hiplata tuntitolkulla.

  2. Pandice sanoo:

    Kuulosti aivan täydellisiltä synttärijuhlilta! Tuo lautalattia varmaan narisee ja kopisee just oikealla tavalla :)

  3. NiinaK sanoo:

    Mikä mieletön rikkaus päästä osaksi noin upeita sukuja. (En nyt osannut muotoilla tätä oikein) Ihana tuo valaisimen valoheijastuma katossa.

  4. Violet sanoo:

    eve; hyrisi hyvin, juu! Kun suku tapaa niin juttu alkaa heti, kauhea pulina ja pölinä, lapset keskenään samalla mallilla, teinit porukassaan välillä pienempiä auttaen.Ja oli niiiin ihanat tarjoilut;-)
    Toi rappukäytävä on kaunis, kuoppaiseksi kuluneet raput.

    Pandice; synttäreitä ja ihan vaan tikusta asiaa että saadaan ihmisiä koolle. Tämä oli miehen äidin puolen sukua tällä kertaa. Ja kyllä, narisee ja kopisee ja lasten mielestä myös luisti hyvin. (Työnsivät toisiaan ties millä ja vetivät peitoilla jne.)

    NiinaK: kyllä. Pidän upeana asiana juuri sitä ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta, ystävällisyyttä ja sellaista.

  5. Liina sanoo:

    Varmasti tuntuu hyvältä ja hyväksytyltä. Kadehdittavaa. (Minä aloin kelvata anopille, rauha hänen sielulleen, vasta kun hankin akateemisen koulutuksen.)
    Rikkautta elämässäsi ja aina parempi, että siitä osaat iloita, etkä ota täysin itsestäänselvyytenä.

  6. Violet sanoo:

    Liina: olisi aivan tosi ankeaa jos tuntisin ettei minua hyväksyttäisi. Voisihan olla toisin: minua pidettäisiin kummallisena ulkomaalaisena, vaikkapa. Tuo mitä sanot anopistasi, aivan pÖyristyttävää. Hänellä on ollut iso ongelma, en muuta voi sanoa, jos ihmisen arvon on katsonut koulutuksen perusteella…

  7. Heljä sanoo:

    Ihanaa kun olet osa noin mahtavaa sukua. Itsekin tunnen olevani hyväksytty, vaikkei samaa kieltä läheskään kaikkien kanssa ole.

  8. Lauren sanoo:

    Hei!

    Tämä ei nyt varsinaisesti sovi postauksen aiheeseen, mutta ajattelin kuitenkin nyt avata ääneni täällä kommenttiboksissa. Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi sekä nautiskellut kuvistasi ja tunnelmistasi siellä Brysselissä. Suomen ulkopuolella asuminen on itsellenikin tuttu juttu. Viime viikolla selvisi, että mieheni muuttaa Brysseliin vuodeksi töiden perässä, mikä oli todellinen onnenpotku – niin huonosti Suomessa on töitä humanisteille. Itse joudun jäämään Suomeen, myös töiden vuoksi, mutta on tietysti selvää, että Brysselistä tulee omalla tavallaan uusi, yhteinen kotikaupunkimme. Sanomattakin selvää, että olen tietysti innolla kahlannut läpi kaikki kaupunkikuvasi, ne ovat erittäin inspiroivia. bryssel ei ole minulle valtavan tuttu, mutta odotan innolla kaupunkiin tutustumista. Osa siitä on juuri sinun kuviesi ja tekstiesi ansiota, kiitos siitä.

  9. maijanmaja sanoo:

    Ensin ajattelin, että onpa upeat puitteet ja mietin, että mitenköhän sisällön laita.. Ja olen hyvin riemastunut, että itse asia, eli sukulaissuhteet, vielä paremmin! Kelpasi sun siellä shampanjaa nautiskella. : ) Mainiota, että teinitkin lähtevät juhliin mukaan.

  10. Violet sanoo:

    Lauren: ilahduin tuon lukemisesta! Hyvä juttu jos kuvieni ja juttujeni välityksellä kaupunki on avautunut hiukan. Jokainen toki löytää oman totuutensa ja oman Brysselinsä ja sehän voi olla vaikka miten erilainen.
    Palaa lukemaan taas!

    maijanmaja: suku on suuri niin mieheni isän kuin äidinkin puolelta. Toki sinne mahtuu joitakin keskinÄisiä erimielisyyksiÄkin ja mitä siTä nyt voikaan olla, mutta onneksemme ne eivät milloinkaan ole koskeneet meitä.
    Minun oma sukuni Suomessa on aika iso sekin, mutta harmikseni ei kovin tiiviisti yhteydessä. Ei mitään riitoja, ei vain ”ole ollut tapana”. Senkin takia olen iloinen siitä että minulla on mieheni kautta niin paljon ihmisiä.
    Teinit ovat kyllä hyvin lukuisasti aina paikalla. En usko että heiltä varsinaisesti kysytään haluavatko olla, se nyt vaan on noin ja hyvin nÄyttävät keskenään viihtyvän. Fiksua porukkaa, oli ihan oikeasti kiva jutella mm. parin nuoren muusikonalun kanssa:-)

  11. Katja sanoo:

    Hienot kemut! Minä ihan liikutuin, kun luin. Tuollaista pyyteetöntä ja avosylistä hyväksymistä kaipaisin itsekin. (Minulla lienee tuo Liinan mainitsema kelpaamisongelma käänteisenä.)

  12. Liivia sanoo:

    Kivalta näyttää!

    Minulla on myös onni olla hyväksytty mieheni suvussa. Antavat olla rauhassa sellainen kuin olen, vaikka huomaan että toivoisivat sosiaalisempaa.
    Anoppia ja appiukkoa minulla ei käytännössä ole, joten ei ongelmiakaan, joita niin paljon tuntuu ystävilläni olevan. Aika monen vaatimus tuntuu olevan tuo akateeminen koulutus, ilman sitä miniällä ei suorastaan ole ihmisarvoa. Yhdellä ystävälläni on suuri burberry-ongelma, hänen anoppinsa vaatii pukeutumaan kyseisiin kuteisiin ja ostelee niitä ystävälleni, joka on enemmän hippihenkinen taiteilija.
    Ja sitten on niin päin, että ystävälläni on akateeminen koulutus, joten anoppila pitää häntä hienostelijana.

  13. vilijonkka sanoo:

    Olipa monta hyvää syytä juhlia. Ihanaa myös kuulla onnestasi. Monesti niitä appeja ja anoppeja haukutaan, vaikka suurimmalla osalla asiat ovat kuitenkin ihan hyvin!

    Kauniita kuvia, sellaisia onnellisia.

  14. Maria sanoo:

    Hei ihanaa! Tarjoilijoita ja sampanjaa(shampanjaa,samppanjaa??),olen hieman kade.Meidän sukujuhlissa kotikaljaa ja marjamehua ;)
    Ei vaan,on niitä ollut kivoja kemuja.Suku on mukava asia,kun ei tarvi olla ihan joka viiko tekemisissä…

  15. Suklaasydän sanoo:

    Kivan kuuloiset juhlat. Meillä miehen suku on myös tiiviisti yhteyksissä ja juhlia on silloin tällöin. Jotenkin harmittaa ettei oma suku Suomessa ole niin tiivis eikä varsinaisia juhlia oikein järjestetä (paitsi sitä perisuomalaista kahvinkittaamista :P)

  16. Violet sanoo:

    KAtja; käänteinen kelpaamisongelma – olen pahoillani. Olen kuullut tuollaisistakin. Valitettavaa miten ihmiset tekevät asioista ongelmia.

    Liivia; no ainakaan eivät väkisin ”sosiaalista”;-)
    Ai kauhee, Burberry-ongelma…Otan osaa.
    Mun anoppini on vuosien mittaan ostellut minulle yhtä ja toista, ihan sekalaista ja mitä vaan mutta aina vaan käsittääkseni antamisen ilosta, ei mitenkään velvoittaen lahjasta pitämään. Ja suoraan olen sanonutkin jos on pieleen mennyt ja olemme kehottaneet ylipäätään häntä rauhoittumaan ostamisen suhteen ja se on tapahtunut.

    Vilijonkka; joo, kauhean monasti morkataan ihan tavan vuoksi!

    Maria; älä nyt suotta kade ole! Olivat vanhukset oikein yhdessä tuumin tilanneet ja järkänneet, selvästi heille on tärkeää että voivat noin tehdä. Se anopin kaksoissisarkin on ihan ihan yksin, mies on kuollut eikä heillä ole omia lapsia. Ilahtuu siksi niin kovasti kun voi tavata muiden lapsia ja lastenlapsia ja tarjota kaikkea tällaista.

    Suklaasydän; ai juu, kahvia;-) Huomasin vasta nyt ettei sitä toden totta tuolla ollut eikä kukaan kaivannut.
    Niin, miksei minunkaan sukuni Suomessa oikein edes tapaa? Se vaan on mennyt niin.

  17. MaaMaa sanoo:

    Se joukkoon kuuluvuuden tunne on ihana!
    Ihanaa, että sinulla on niin läheiset välit laajennettuun perheeseen! :)

    Onnea kaikille sankareille näin jälkikäteen!

  18. Ansku sanoo:

    Kuulostaa mainiolta, että synttäreitä (sekalaisia välivuosiakin) juhlitaan noin isolla porukalla. Minäkin mieluusti järjestäisin suuria yhdessäolon hetkiä vaikka ihan muuten vaan, mutta siihen vaadittaisin _vähän_ enemmän neliöitä, kuin mitä talostamme löytyy… Ja voi tuota lattiaa!

    Sukujutut on mielenkiintoisia. Miehen suvussa äidin puolelta ollaan hyvin tiiviisti kaikkien kanssa tekemisissä, ja juhlitaan kumminkaiman kissanristiäisetkin. Meidän suvussa taas kukaan ei pane pahakseen, vaikket saapuisi edes lähimmän serkkusi hääjuhlaan.

    Se on ärsyttävää, jos suvussa akateemisen koulutuksen puuttuessa katsotaan vähän nenänvartta pitkin (kokemusta siitäkin). Tulee melkein tarve lätkäistä omaan otsaan lappu, jossa lukee ÄO, kielitaito sekä omaamani lahjakkuudet. Onneksi olen vielä osannut asettautua moisen nyrpistelyn yläpuolelle. Itselleni on yks hailee mikä ihminen on ammatiltaan, tai mitä tekee työkseen.

  19. maria sanoo:

    Kerroit hyvänmielen tunnelmia juhlasta.Noin se pitääkin minusta olla!Rakastan sitä kun kaiken ikäiset tapaavat ja ollaan yhdessä ja tiedetään että ollaan sukua:)kaikkineen.Lapset nuoret pujttelevat porukassa.
    Nuo kakut ovat sellaiset että teen itsekin ensi kekkereille nauha”versiot”.
    Kiitos tästä postauksestasi jälleen kerran,tuli hyvä mieli.
    Maria uunilta(huomasin että täällä oli joku toinenkin)

  20. Kirjailijatar sanoo:

    Oioi, kun näytti ja kuulosti kivalta. Kyllä sillä on suuri merkitys, että on hyväksytty ja pidetty puolison suvussa. Ja nuo juhlat vaikuttavat ihanilta, ihan kuin sellaisista ranskalaisista elokuvista, jotka huokuvat sivistyneistön hillittyä charmia :)

  21. Violet sanoo:

    Maamaa; on turvallistakin tietää että jos jotakin tapahtuu niin on paljon ihmisiä jotka ovat avuksi.

    Ansku; tuossa suvussa otetaan vaikka tikku asiaksi että voidaan tavata ja juhlia. Hyvä niin. Ei kauhean usein mutta kuitenkin. Ihmiset asuvat niin hajallaan että on hyvä tehdä tällaisia ”koottuja iskuja”.
    Tuo asunto toimi hienosti juhlapaikkana. Pitihän sinne monenlaista pallia tuoda (joku toi hotellistaankin tuolin;-)) mutta niin vaan onnistui.

    maria; ja missä sen luonnollisimmin omaksuu (että nuoret ja vanhat ovat yhdessä) kuin kerta kaikkiaan olemalla yhdessä!
    tietenkin tietyssä iässä nuoret useinmiten olisivat jossakin muualla mieluummin mutta on hyvä että on pakkoja, tällaisia tapaamisia vaikka, ja niiden avulla huomaavat ettei se niin tylsää olekaan! Ja on muita samanikäisiäkin.

    Kirjailijatar; on sillä merkitys. Suuri. Naurahdin ääneen tuolle luonnehdinnalle;-)
    Ota nyt ainakin se hillitty pois! Siinä porukassa ei mikään, ei niin mikään ole hillittyä;-) (Onneksi)

  22. Liivia sanoo:

    Mieheni suvussa on samoin, kokoonnutaan kaikki yhteen ainakin pari kertaa vuodessa millä syyllä milloinkin ja siinä on jo neljän polven väkeä. Mutta juuri siitä en pidä. Ja siinä sitten sosiaalinen puutokseni korostuu, kun en kestä olla isoissa porukoissa. Tapaan mieluummin kaikki yksitellen kuin kerralla.

  23. Tanja sanoo:

    Tuo kaikki näyttää ja kuulostaa niin ihanalta!

    Minä sain muuten syntymäpäivälahjaksi ihka oikeata shampanjaa.

    Minusta on aina pidetty kovasti elämäni kahdessa anoppilassa. Minulle olisi kyllä hankala juttu, jos ei tykättäisi.Perhesuhteet ovat minulle tosi tärkeät. Tämän Ihanimman vanhempia en oe vielä tavannut, ja minua suoraan sanottuna jännittää se kovasti.

  24. Liina sanoo:

    En minäkään ole erityisen sosiaalinen; olen niin tosikko, että haluan puhua asioista, enkä vaan lörpötellä hiljaisuuden täytteeksi. Yleensä isommissa kokoontumisissa olen se pöllömäinen tarkkailija, joka huomaa kaikenlaista, kun ei itse ole suunapäänä. Sitten todella läheisten kanssa kanssa, olotila rennompana ja kotoisana, olen hyvinkin puhelias. Väkisin se ei onnistu.

  25. Violet sanoo:

    Liivia; mutta ttuleeko sitten tavattua ”kaikki yksitellen”? Meille se ainakin olisi täysi mahdottomuus. Sukua on niin paljon ja kaikki asuvat niin hajallaan.

    Tanja: oli kivaa, oi niin kivaa. Yläosaksi miettimäni paita (jonka erityishuolella silitin) jäi tosin kotiin, huomasin sen juhlia ed. iltana ja sitten Printempsiin juoksujalkaa).
    Mua jännitti ihan karseesti J;n vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa. Menin Parisiiin, heti heidän kotiinsa ja seuraavana päivänä heidän tyttärensä häät. Solahdin heti kaiken keskelle ja se meni kuin hanska käþeen.

    Liina; minä olen ja en ole sosiaalinen, osaan kyllä sen mutta aina en nauti. Kun puhut että lörpötellään hiljaisuuden täytteeksi…huomaan että sulla on nyt mielessä joku semmonen puolivaivaantunut tilaisuus jossa ihmiset ”eivät keksi sanomista”.
    Noissa meidän suvun (tai puhun nyt miehen suvusta) ”kokoontumisajoissa” ei sellaista tilannetta kyllä tule ettq pitäisi jotakin keksiä ettei olisi hiljaista!
    Puhe alkaa heti ja huom.! kyllä siellä Asioistakin puhutaan. Vaikka mistä. Toki on niin että joitakin asioita ruoditaan syvemmin erilaisissa yhteyksissä, niin on hyvä ja pitääkin olla. Suunapäänä olemista katsotaan usein pahalla Suomessa. Onneksi en ole siellä enää niin saan ihan rauhassa puhua juuri niin paljon kuin huvittaa. Sillä se huvittaa kyllä. Oli paljon kivoja keskusteluja.

  26. Thaumantos sanoo:

    Se jos mikä on jo juhlien arvoinen tunne, että tuntee tulleensa hyväksytyksi johonkin porukkaan! Ja tuntee olevansa täysivaltainen jäsen vaikka tulee ”ulkopuolelta”. Tunne tietysti korostuu, kun on päässyt vaistoamaan päinvastaistakin elämässään. Onnea meille avosylikokemuksesta!
    Nyt muuten harmittaa, että missasin Nancyn muutama vuosi sitten. Pysähdyimme Metzissä ja Luxembourgissa kun ajelimme siellä päin, mutta Nancy jäi huomiotta. Nancy pääsi korvan taakse.

  27. Katja sanoo:

    Pakko vielä kommentoida tuota, että saa puhua niin paljon tai vähän kuin haluaa. Juu, olen kokenut saman, että vaikenemista pidetään joissakin yhteyksissä hyveenä ja muu on höpöttämistä, vaikka oltaisiin verbaalisella tasolla miten syvissä sfääreissä tahansa. En minä vain ymmärrä. Minä olen vähän molempia, mutta ihmisiä pitkästä aikaa tavatessa haluan kyllä puhua. (Ja usein muutenkin. En oikein tiedä, miten kommunikoisi, jos ei sanoilla. — kun en ole ollaan yhdessä toiminnan kautta -tyyppiä. Kaiketi.)

  28. Violet sanoo:

    Thaumantos; mielenkiintoinen nimimerkki! Eka kertaa täällä kommentoimassa, huomaan. Tervetuloa.
    Juu, tunnen olen ”täysivaltainen jäsen” kuten sanot miehen suvussa ja nyt kun alkuaikojen ulkomaalaisgloria on karissut hiukan niin olen vielä iloisempi.
    Tarkoitan sillä että toki edelleen olen heidän silmissään ”se ulkomaalainen” mutta se ei ole vuosiin enää ollut se pääasia eikä suurin keskustelujen aihe ole SUomi tai minun sopeutumiseni tms.
    Nancy ansaitsee huomion ilman muuta.

    Katja; kukin puhuu kykyjensä ja mielihalujensa mukaan, niin se kai on, mutta minusta noissa porukoissa on ihanaa esim. juuri se että on aiheita joihin tarttua, joista olen aidosti kiinnostunut, asioita joita voin oppia muilta tai toisaalta selittää toisille. Ja mielipiteiden vaihtoa. Ja sopii olla rankasti eri mieltä ja sanoa se myös jos niin on.
    Mutta myös – ja se pitää ehdottomasti mainita! – olen monen miehen puolen sukulaisen kanssa silläkin tasolla että voimme istua hiljaa. Se ei ole ollenkaan itsestään selvää.(Harvan kanssa maltan olla kyllä hiljaa)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s