Talvi alkaa helmikuun lopussa



En olisi uskonut että lumihulluus iskee niin kovin kuin se minuun iski pari vuotta sitten. Tai ei, väärin sanoa että olisin hulluna lumeen sinänsä, mutta lumi vuorten huipuilla, lumi suksien alla…miksei lumikenkien ja pulkakin kaverina…Lapsuudessa syntynyt innostus voi näkyään roihahtaa aikuisiällä uudelleen!

Kaksi edelliskertaa olemme majoittuneet serkkuperheen kanssa yhdessä. Niin tulee paljon halvemmaksi ja on kiva syödä porukalla aamiainen ja herkutella iltaisin, puhua kipeistä lihaksista ja nauraa päivän kommelluksille. Nyt matkaan lähtee myös pari karvaista kaveria ja se ei passaa allergiani kanssa. Meinasi jo mennä hankalaksi kahden pienemmän ja ennen kaikkea sopuhintaisen majoitusvaihtoehdon löytäminen. Ja me kun olimme pahasti myöhässä myös. Vaan onnistuimme ja joku luukku sieltä saatiin. Minulle on aivan sama millainen se on, tärkein on ulkona.

Minulle tulee sitten ainakin viikon mittainen talvi!

Mainokset

9 comments on “Talvi alkaa helmikuun lopussa

  1. Suklaasydän sanoo:

    Onnea talvesta. :) Minulle tulee luultavasti melkein kuukauden mittainen talvi – jos Suomessa lumimäärä ei radikaalisti vähene. Pojallekin on jo pulkka hommattu. :)

  2. Riepunukke sanoo:

    Tampereella on tämä talvi jatkunut jo ikuisuuden. Syksy oli tosi tynkä. Ei sillä että mustia räntäkelejä olisin kaivannut, mutta syksyn värit oli hetkessä ohi.
    Lumi + aurinko on kyllä mahtava yhdistelmä ja siihen kun vielä lisää vuoret, upeeta!

  3. Ilse sanoo:

    JUST kaksi päivää sitten puhuttiin hiihtolomasta. Tai talvilomasta, mikä se on. Että milloin pidetään, minne mennään, missä ollaan. Ja muisteltiin entisiä.

    Meillä ei ole ihan noin hohdokkaita puitteita luvassa, vaikka mihin olemassa olevista vaihtoehdoista päädyttäisiin, mutta jaan kaipuusi lumisiin rinteisiin ja sujuviin suksiin… Ehkä me sitten lasketaan vuorotellen ja toinen odottaa palleron kanssa alhaalla. Ehkä sen pitää oppia ensin kunnolla kävelemään ennen kuin sille voi laittaa monoja jalkaan. :)

  4. maijanmaja sanoo:

    Lumella on puolensa, täytyy myöntää. Ja sun kuvat on huikaisevia!
    Täällä meillä eteläisessä Suomessa vain se kolikon toinen puoli vahvistuu entisestään, juuri parhaillaan tätä kirjoittaessani on lunta taas tulvillaan raikas talvisää… Ja sitten se pitää kulkuväyliltä kerätä ja yrittää saada kasojen (eli vuorten) päälle jotenkin. Loppuu voimat ja – tila! Tähän kaikkeen lumiangstiin liittyy myös naapurien väliset kahinat siitä milloin lumi luodaan, mihin, kaupungin auraajien kanssa käydyt väännöt lumikasoista jne… Tänäänkin leipoisin mieluummin pipareita lasten kanssa ja loppuunsaattaisin lukemattomia keskeneräisiä joululahjaneuleitani kuin ”taistelisin” lumesta. : (
    Sori valitus. En tahdo viedä (enkä kyllä usko pystyvänikään!) sun enkä muiden iloa lumesta! Olen vain yksinkertaisesti sitä mieltä, että nyt sitä on riittävästi!

    ps. Olen ollut yli viikon verran tilapäisesti yh:na , se saattanee vähän värittää tämän päivän fiiliksiä…

  5. Violet sanoo:

    Suklaasydän; niin pitkä! Eipä sillä, minäkin menisin tuonne kuukaudeksi muttei pussi kestä;-)

    Riepunukke;juu muistelen että moni manasi sitä syksyn lyhyyttä. Meillä on noilla hiihtolomilla sattunut aivan valtava onni auringon suhteen. Joillekin käy nimittäin niin että juuri se oma lomaviikko on aivan pilvinen ja/tai tosi kylmä….

    Ilse; joo eipä olisi tullut kysymyksiin palleron kanssa.
    Vaan onpa tuolla keskuksissa, isommissa ainakin toisinaan sellaisia paikkoja joihin voi jättää ihan vauvankin pariksi tunniksi hoitoon.
    Hiihtokouluissa näkee pienimmillään semmosia kolmevuotiaita. Räkä jäätynyt nenään mutta kauhee meno päällä;-)

  6. Violet sanoo:

    maijanmaja; oi voi, ymmärrän täysin!
    En minäkään kaipaa lunta noin…En suoraan sanottuna lainkaan kaupunkeihin tai arkeeni.
    Täällä oli perjantaina esim. AIVAN sekaisin liikenne kun lunta oli se puolitoista senttiä…

  7. Liivia sanoo:

    Omalla hiintolomallani haluan lumen luota pois. Mutta se on mahdotonta, joten todnäk. luon niitä lumia.

    Mukavaa, että teidän loma-asiat järjestyivät.

    Ja nyt tuonne hyytävään lumiseen maisemaan….olen yrittänyt jo tunnin rohkaistua. Keittiössä on jo takki ja kengät lämpenemässä.

  8. MaaMaa sanoo:

    Mahtavaa! Kun lumesta pääsee nauttimaan ’oikealla tavalla’, niin se on kyllä mahtavaa. Hohtavat hanget, vauhdin hurma, mahtavat maisemat ja raittiin ilman myrkytys: AH! :)

    Mekin suunnitellaan että joku pitkä viikonloppu pitäisi viettää Alpeilla, nyt kun ei ole edes niin kauheen pitkä matka! ;)

  9. Niina sanoo:

    Helsingissä on tänään taas satanut lisää lunta varmaan ainakin yli 20 cm. Hohhoijjaaaa ! Me hukutaan lumeen ! Sitä on tajuttomasti.

    :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s