Sumplimista täksi vuodeksi


Minulla on jokaisen vuoden alussa aavistus tai sellainen etukäteistuntuma tulevasta. Se tulee jostakin, roikkuu kaiken yllä, koskee asioita ja olemista ylipäätään. Se on kuin väri, kuin sävelmä tai se on kuin kirjan ensimmäiset sivut kun ei vielä varmuudella tiedä.

Minusta tuntuu ettei tästä vuodesta tule ihan helppo. Se ei ole mikään katkeran alistunut toteamus, se on tosiasioihin perustuva oletus.

Mutta – ja nyt se hyvin tärkeä asia – uskon että selviämme. On pakkokin, sekä uskoa että selvitä. Uskoa, jotta selviäisi ja jaksaisi. Selvitä, koska tämä on elämää eikä sen ole tarkoituskaan olla pelkkää metrisilkkiä loputtomalla rullalla.

Kiirettä tulee pitämään. Pienempämme sai lukuisien testien jälkeen dysleksia-diagnoosin joululahjaksi. Apua onneksi saadaan ja se alkaa heti tänään. Ainakin seuraavan vuoden ajan vien poikaa kahdesti viikossa ortofonistin (sanotaanko suomeksi puheterapeutti?) luo läheiseen sairaalaan. Pitkät päivät pidentyvät entisestään.

Isomman syömisongelmista olen kirjoittanut aiemminkin. Aloittamamme hoidot ovat tuoneet vain pikkuriikkisen avun. Vaikeuksia on muuallakin kuin suun alueella. Sairaalan lastenlääkärin ja hoitavan ryhmän mielestä on syytä aloittaa käynnit psykologin luona. Sellaisen, joka on erikoistunut syömisongelmiin. Lapsella on valtavia pelkoja ja blokkeja tämän asian kanssa eikä näin voi jatkaa vaikka hän jollakin ihmekonstilla oli taas kasvanutkin eikä ole juuri koskaan sairas.

On se hyvä etten käy töissä kodin ulkopuolella. On tässä sumplimista näinkin.

Äsken kun tulimme sairaalasta sanoin pojalle autossa: vielä tulee se päivä kun me kaksi istumme ravintolassa ja minä tarjoan sinulle listan alusta loppuun. Tehdään se vaikka New Yorkissa (hän hinkuaa sinne). Lupaan sinulle sellaisen ”palkintomatkan” sitten kun onnistumme. Rahat revin vaikka hevon persiistä.

Noin minä sanoin ja me nauroimme molemmat sille pitkään. On hyvä ja luottavainen mieli vaikka vuonna -99 alkanut matka on edelleen kesken. Ja mitä pikkuveljeen tulee….hän oppii kirjoittamaan kyllä eivätkä kirjaimet heitä pyllyä ja vaikka heittäisivätkin vähän niin hänkin pärjää.

Mainokset

42 comments on “Sumplimista täksi vuodeksi

  1. Pariisin Margarita sanoo:

    Minullakin on joskus ollut etukäteishytinöitä, hyvinkin selkeitä sellaisia, tulevista tapahtumista. Toisaalta jotkut elämän ilot ja surut ovat saapuneet aivan odottamatta. Toivon sinulle ja pojillesi kaikesta huolimatta myötätuulista vuotta! Lasten dysleksiasta tai syömishäiriöistä minulla ei ole kokemusta, mutta muistan hyvin, kuinka ystvävättäreni poika oli n. 9-vuotiaaksi todella ronkeli ruuan suhteen-meloni ja kurkku olivat lähes ainoat ruuat, jotka kelpasivat hänelle. Nyt lähes 11-vuotiaana syö jo paremmin. No, näitä ”lohdutuskertomuksia” olet varmasti kuullut pilvin pimein..

  2. Liina sanoo:

    Pääasia, että olette etsineet apua ja saaneet sitä.
    Voimia matkalle! Voin vain kuvitella äititiikerin tunteita ja suojeluhalua.

  3. Violet sanoo:

    margarita; toivon ettei kirjoituksestani tule käsitys että pelkään tätä vuotta. Tiedän että tulee olemaan vaikeaakin mutta yritän keskittyä siihen että paremmaksi muuttuvat nämä asiat.
    Niin juu ja minään ennustajaeukkona en itseäni pidä. Kyllä puun takaa aina kaikenlaista tulee vaikka olisi mitä tuntemuksia.
    ”Lohdutuskertomuksia” olemme toki kuulleet alusta asti;-)

    Liina; apua on haettu juu ja onneksi sitä saa hyvin.
    Kumpikaan asia ei ole ollenkaan uusi liioin, johan tässä alkaa tottua asiantuntijoiden jututtamiseen.

  4. Linnea sanoo:

    Tsemppiä lasten kanssa!

    Kirjoitin tähän luettelon kaikista lääkärin hoitoa vaativista vaivoista ja jutuista, joita meidän lapsilta löytyy. Otin sen sitten pois. Ei näillä asioilla voi ’kilpailla’ eikä edes välttämättä vertailla lasten kasvuun ja kehitykseen liittyviä ongelmia. Jokainen on omalta kohdaltaan lapsen itsensä suuri tragedia ja vanhempien pelon aihe ja kuten sanoit valtavan sumplimisen ja huolehtimisen aihe.
    Hyvä, että olette etsineet ja saaneet apua. Ja ihan ensimmäisenä myöntäneet, että apua tarvitaan. Työssäni näen niitäkin perheitä, jotka tiukasti väittävät, että kaikki on kunnossa, vaikka ilman silmiäkin näkee, että lapsi voi huonosti.

  5. Allu sanoo:

    Ei kai se dysleksia niin kiva ole, mutta onhan Kalle Kustaakin päässyt siitä huolimatta kunkuksi ja eikös Viktoriallakin oli sama vaiva.

  6. Violet sanoo:

    Linnea; kiitos, Linnea.
    Sumpliminen liittyy meillä ensisijaisesti siihen että missä hiivatin välissä, koulun lisäksi…kun päivät ovat muutenkin niin pitkiä. Siksi esim. ortofonistin maanantaitapaamiset ovat aina klo 18.30. Pelkään että lapsi väsyy eikä tapaamisista ehkä olekaan täyttä hyötyä mutta minkäs teet.
    Hollannissa hän sai apua samoihin juttuihin koulussa kouluaikana. Ranskalaisessa koulussa täällä Brysselissä ei ole samaa mahdolisuutta valitettavasti.

    Ihan totta tuo mitä sanoit ”kilpailusta” ja ’vertailusta”. Aamulla siellä sairaalassakin katselin odotushuoneessa lapsia joista näki heti päälle että jostakin vakavasta on kyse ja silloin mietin että onneksi ei tuollaista. Mutta mutta…harva uskoo mitä kaikkea voikaan liittyä siihen ettei lapsi ole ikinä oikeastaan edes alkanut syödä. Että jo vauvana oli lähes totaalikieltäytyjä. Mutta kaikesta huolimatta; hienoja poikia molemmat ja yritän muistaa kaikkina hetkinä nähdä heidät ennen muuta jotenkin muuten kuin ”lapsena jolla on ongelma”. Se on toisinaan hyvin vaikeaa mutta pakko se on.

  7. Violet sanoo:

    Allu; ihan totta niin! Tämä ei toden totta ole mikään henkeä uhkaava asia mutta tietysti toivomme että ainakin perusasiat saisi opittua. Emme mitenkään odota että pitäisi olla ”hyvä koulussa” tai täytyisi opiskella jotakin tiettyä tai ylipäätään mitään. Poika on taitava monilla elämänalueilla ja luonteeltaan pärjääjä ja isänsäkin on ihan hyvä todiste siitä että moisista vaikeuksista huolimatta elämä sujuu. Pidän silti velvollisuutenamme antaa hänelle apua asiaa.

  8. nuttula sanoo:

    On hyvä juttu, että olette saaneet diagnoosin ja sitä kautta apua tulossa. Meilläkin on ollut vuosien varrella pitkäaikaistakin puheterapiaa ja useanlaista muutakin terapiaa, ja olen usein pohtinut, kuinka paljon tilannetta on helpottanut se, että olen ollut kotona. Silti on rankkaa koulupäivien jälkeen lähteä. Ja toisaalta aina jälkikäteen on ihan häkellyttävää tajua miten suurta kehitystä joissakin asioissa on tapahtunut. Näin varmasti teilläkin. New Yorkin matkasta tulee ihan varmasti unohtumaton :) Paljon voimia teille tulevaan vuoteen.

  9. Liivia sanoo:

    Itselläni on dysleksia ja siinä syy, miksi kielten oppiminen on minulle aina ollut todella vaikeaa. Samalla kapasiteetilla mitä olen esim ranskan opiskeluun laittanut, kuka tahansa muu puhuisi kieltä jo todella hyvin, kun itse olen vieläkin alkeissa.

    Dysleksian kanssa selviää (varsinkin kun lukee ja kirjoittaa paljon), mutta kyllä se vaikeuttaa joka päiväistä elämää. Monet asiat ovat kerta kaikkiaan hankalia, eikä sitä voi aina sellainen ymmärtää, jolla ei vaivaa ole. Lisäksi numerot kääntävät kuperkeikkaa ja aiheutuu kaikenlaisia sekaannuksia esim. pankissa.

    Opetin muutaman vuoden dysfasialuokkaa. Kaikilla oppilaillani oli myös vaikea-asteinen dysleksia. Kerrankin tunsin olevani ihminen oikeassa paikassa ja saan vieläkin kiitosta nyt jo aikuisilta oppilailtani.

    Kaikki tsemppi teille! Ja se kannattaa muistaa, että ei yksi dysleksia niin kauhean paha juttu ole. Voisi olla vaikka mitä muuta.
    Jokaisessa suomalaisessa koululuokassa on aina pari kolme lukihäiriöistä tai enemmänkin. Aika yleinen juttu siis.

  10. Violet sanoo:

    nuttula; siihen minäkin luotan että viiden vuoden päästä näyttää paremmalta.
    Tuo New York -asia on semmoinen juttu jonka kyllä toivon toteutuvan. Siitä saattaisi kyllä tulla aika hyvä.

    Liivia; Ihan varmasti vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. Etenkin siinä vaiheessa kun vielä ollaan koulussa. Helposti tulee ns. tyhmän leima ellei pysty kuten muut. Lisäksi lapsen itsetunto voi kolista kun tuollainen aiheuttaa toisinaan kiusaamistakin ja paljon, paljon turhautumisen tunnetta vaikkapa läksyjenteossa….

    Poika sai testeissä aika suuret lukemat. Melkein joka kohdassa oli vaikeimman tason ongelmia. olen silti tosi iloinen että hän lähtee innolla saamaan apua. Hän on aina niin ihmeen positiivinen ja reipas.

  11. Maria sanoo:

    Iso hali pojille ! Ja äidille!! Meilläkin kotona yksi dysleksiatyyppi ja oiva todiste siitä,että hommat sujuu-kolmiulotteisesti ajatteleva sähköasentaja ;)

  12. Violet sanoo:

    Maria; kiitos kiitos, hyvä kun muistit äidin;-)
    Joo, onhan meilläkin tämä yksi aikuinen mies jonka on katsottava lähes jokaisen sanan oikeinkirjoitus sanakirjasta…ja joka sai aina ranskasta huonot numerot ja joka vihaa kirjoittamista.

  13. Olina sanoo:

    Se on hyvä, että jaksaa uskoa selviävänsä, ihan kuten sanoit, silloin selviääkin. Ja miksikäs ei, elämä ei ole suora tai ongelmaton, eikä sen tarvitse ollakaan!

    Sen olen huomannut tämän lyhyen äitiyteni varrella, että omalleen sitä toivoisi helppoa ja sileää tietä, mutta kun ei sellaista voi antaa, niin on hyvä osata hakea apua kun tarvitsee. Ja todella tärkeää minusta on ottaa lapsi vastaan sellaisena kuin hän on, vähättelemättä toisaalta ongelmia, mutta pitäen kaikki ovat ja mahdollisuudet auki. Ei kuten eräässä adhd:ta käsittelevässä dokumentissa, jossa ekaluokkalaisen äiti totesi suunnilleen niin, että ”nyt ei tästä lapsesta tule sitten yhtään mitään, hyvä jos oppii omillaan tulemaan toimeen”.

  14. näin teidät siinä autossa ja oikein tuli itku kurkkuun… mutta mistä on riippuvat viinilasit?

  15. maria hyle sanoo:

    Tsemppiä!Koko perheelle.Raskas tie mutta avun saaminen jo helpottaa suunnan löytämistä.Itselläni dysleksia,”annoin lahjaksi” toiselle ja neljännelle tyttärelle vaikeana ja keskivaikeana.Töitä on tehty mutta huumorilla menee vaikka Amerikkaan:D
    Meillä häämöttää Pariisi…
    Voima halit sinulle .
    Maria

  16. sari sanoo:

    Ortofonisti on tullut tutuksi meilläkin. Dysleksiadiagnoosia ei ole tullut, mutta kaksi lasta käy. Aluksi toinen neljä kertaa viikossa, siihen mukaan liittyi pikkusisko kolme kertaa viikossa – vuoden päivät olen käynyt siellä melkein joka päivä. Mutta touhu on tuottanut tulosta, etenkin isomman kohdalla ! Ranskassa hyvin monet tarvitsevat ortofonistia jossakin vaiheessa. ( Muistaakseni) toisin kuin Suomessa, Ranskan ortofonisti hoitaa laajaa tehtäväkenttää, lukiopettajan ja puheopettajan toimia, alle kouluikäisistä vanhuksiin asti.

  17. minjo sanoo:

    Voimia kovasti! Sattuikin kaikki tieto tulemaan samanaikaisesti. Joskus tekisi hyvää, jos ehtisi ottaa vastaan asian kerrallaan. Toivottavasti alkaa hoitokeinot tehota molempiin nopeasti. Se motivoi lapsiakin eteenpäin, kun näkevät hyviä tuloksia.

    Onneksi on tuollasia terapioita ja muuta, vaikka tietysti sitä mieluiten olisi ilman, jos voisi. Kirjoittamiseen voi varmasti oppia apukeinoja, joilla ongelman voi kiertää tai ainakin selättää sen verran, että haitat rajoittuvat. Syömiseen samalla tavalla.

    Molemmat kuulostavat kyllä sun juttujen perusteella lapsilta, joilla on itsetunto kohdallaan noista ongelmista huolimatta. Se siinä varmaan onkin tärkeintä, että korostaa kaikkea sitä, mitä jo osaa oikein hyvin ja mistä pitää, ettei ongelmajutut pääse nousemaan hallitseviksi piirteiksi siinä, miten itsensä määrittelevät.

  18. Vuorovettä sanoo:

    Just noin. Sinulla on asenne kohdallaan, vaikka varmasti ei ole helppoa aina olla positiivinen. Olen ihan samaa mieltä: toisen vanhemman läsnäolo kotijoukoissa helpottaa perhearkea ihan mahdottoman paljon. Meillä taisteltiin niiden – anteeksi- perkeleellisten ruoka-allergioiden kanssa, olivat yksi painava syy olla menemättä palkkatöihin moneen vuoteen. Nykyään ovat selätettyjä ongelmia. Samalla lailla minä mietin aina, että joskus tämä kaikki on historiaa (ja kävimme ravintolassa heti, kun jokin merkkipaalu saavutettiin).

    Jaksamista sinne edelleen ja muistakaa juhlistaa kaikkia pieniäkin askeleita. Sinä äitinä palkitse itseäsi muutenkin!

  19. Lempi Sveitsistä sanoo:

    Voimia äidille sumplimiseen ja pojille uusien juttujen oppimiseen!

    Minua kauhistuttaa täällä Geneven alueella se, että tavallisilla luokanopettajilla ei ole juuri mitään pätevyyttä dysleksian tai muiden erilaisten oppijoiden tunnistamiseen. Vanhimman tyttären luokalla oli tyttö, joka oli jo pariin otteeseen luokkia tuplannut ja ”diagnoosi” oli ”vähän tyhmä ja laiska”, kunnes sitten alakoulun viimeisellä luokalla vihdoin fiksu ope hommasi tytön testeihin ja dysleksia todettiin.

    Minä olin epäillyt jotain tuollaista jo ihan sillä perusteella, mitä olin nähnyt siinä, kun tytöt täällä meillä touhuili, teki läksyjä, kirjoitteli kortteja jne., vaikka minulla osaaminen enempi aikuisten oppimisen puolelta. Surullista on se, että tytön vanhemmat ovat myös maahanmuuttajia, eivätkä itse osanneet lähteä hakemaan apua. Ehkä vähän oli sitäkin ajatusta, ettei meidän tytön tarvi niin noita kouluja käydäkään, kun joskus varovasti yritin ottaa asiaa puheeksi. Eikä tietysti kenenkään tarvitsekaan kouluja välttämättä käydä, ainakaan kovin kirjallispainotteisia, mutta otti sydämeen se tytön jo itsensäkin omaksuma ”tyhmän” leima.

    Toivottavasti teidän poikien terapeutit ovat hyviä ja pääsette sinne New Yorkiin isomman kanssa! Mihis sen toisen kanssa meinaat reissata? Vai teettekö mielikuvitusmatkoja maailman ympäri:)?

  20. Kirjailijatar sanoo:

    Voimia teille tähän vuoteen koko sydämestä. Minulla on useita ammatikseen kirjoittavia ystäviä, joilla on lukihäiriö. Eikä sitä kovinkaan tarkasti diagnosoitu meidän nuoruudessa, saatikka, että siihen olisi saanut tukea. Ovat kuitenkin pärjänneet, sisulla ja vanhempien tuella. Ja sitä tukea teidän perheessä varmasti lapset saavat ja rakkautta ja syliä. Hyvää vuotta teille kaikille.

  21. outi sanoo:

    Minäkin uskon, että te selviätte. Tuolla asenteella ei jää vaihtoehtoja.

  22. Hiljainen Maija sanoo:

    Tsemppiä, Violet! Olen varma, että selviätte! Ja miten ihanaa, että haette apua pojillenne! Tiedän vanhempia, jotka viittaavat kintaalla.

  23. Kirsi sanoo:

    Haasteita on varmasti tiedossa, mutta taatusti myös onnistumisia ja edistymistä. Asenteellasi varustettuna pärjäät kyllä, ja samalla kannattelet harppauksen verran poikiasikin eteenpäin. Mielenkiintoista vuotta!

  24. Riikka sanoo:

    Tuli ihan vedet silmiin tuosta mitä lupasit pojalle ravintolakäynnistä. Varmasti se päivä tulee.

  25. Henna sanoo:

    Nyt mina kommentoin, niinkuin lupasin! Vedet oli minullakin silmissa kun luin tuota mita sanoit pojallesi autossa. Itkupilli kun olen. En nakojaan kuitenkaan ainut tassa porukassa. Tsemppia!
    Henna

  26. vilijonkka sanoo:

    Tsemppiä minäkin täältä toivotan. Ja Kiina-miehelle erikoisterveisiä. Nimittäin täällähän ei dysleksiaa siinä muodossa tunneta kuin Euroopassa. Vieraiden kielten opiskelu on minullekin aina ollut tuskaa, suomalaiset sivistyssanat ovat yhtä puuroa, ääneen lukeminen on kuvottavaa jne. Mutta olen saanut ilokseni huomata kiinan kirjoittamisen olevan minulle helppoa! Kas, kuvakirjoitustahan se. Ei tarvitse edes muistaa miten sana sanotaan (kuulostaa kaikki samanlaisilta kiekaisuilta), mutta tunnistan kylteistä sanoja jatkuvasti. Ja kun on kerran kuullut tarinan merkin kehityksestä nykymuotoon, muistaa ne helposti.

    Että kyllä kaikille paikka maailmasta löytyy, etenkin teidän kaltaisten vanhempien lapsille.

  27. Violet sanoo:

    Olina; no hyvä ihme tuota mitä sanoit siihen dokumenttiin liittyen! Tulee toisinaan mieleen että joillekin lapset ovat oman minuuden jatke ja siksi heidän puutteitaan on hankala hyväksyä. Kuin olisi itse huono vanhempi jos lapsi ei ole ”niinkuin pitää”.

    eilentänäänhuomenna; lasit kiikkuvat ihan lähellä yhden liikkeen ikkunassa. Somistusta. Ei siellä laseja myydä.

    Maria; ”huumorilla Ameriikkaan”, heh. Uusi tunnuslause;-)

    Sari;aivan totta tuo mitä tulee ranskan kieleen. Enkä sitä oikeastaan ihmettele, koska kirjoitus ja ääntäminen ovat niin kaukana toisistaan. Sen on pakko osaltaan vaikuttaa myös.
    Hollannissa meidän ranskalaisessa koulussa oli ortofonisti koulussa. Poika kävi siellä kouluajalla kolmekin kertaa viikossa. Täällä isossa ranskalaisessa koulussa ei ole ainuttakaan ortofonistia ja se on kyllä ihme ja häpeä kun kerran opettajatkin koko ajan puhuvat sellaiselle olevan kovasti, kovasti tarvetta.

    minjo;Kumpikaan asia ei o le ollenkaan uusi, nyt vaan tietyt toimenpiteet aloitetaan samoihin aikoihin. Siksi se tunne että on ”ruuhkaa”.
    Esikoinen on toki hyvin kyllästynyt kaikkiin ihmettelyihin ja kysymyksiin syömisensä suhteen mutta on sanonut ettei oikein enää niistä välitä. Toivon etteivät ne satuta ainakaan. Hänellä on halu oppia edes hiukan normaalimpaan ruokailuun mutta pelot ovat niin suuret ja muutakin asiaan liittyy. Uskon ja toivon että kun löydämme sen oikean henkilön ja jatkamme vielä suun yliherkkyyden hoitamista niin ….asiaan tulee muutos.

    Vuorovettä; voi voi, suurimman osan aikaa minä nimenomaan en ole positiivinen mutta olen todennut että se on revittävä vaikka suon silmästä jotta jokin liikahtaa.
    olen miettinyt tuota ”joskus tämäkin on historiaa” ja toisinaan se auttaa mutta myönnän että myös turhauttaa kun pojan ollessa vaikka 4 mietin että kunhan on 6 niin asiat ovat jo paremmin (eivät olleet) tai kunhan on 8 tai kymmenen, tämä on jo ohi (ei ollut…).

  28. Matroskin sanoo:

    Onhan niitä menestyneitä lukihäiriöisiä vaikka keitä, jos nyt niin haluaa painottaa. Leonardo daVinci, Picasso, Kennedy jne. Tuntuu kyllä, ettei Suomessa saisi noin nopeasti apua mihinkään lasten asiaan. Itse kärsin mielestäni jonkinlaisesta numero-dysleksiasta, minun on todella vaikea käsittää yksinkertaisiakaan lukuja. Jaksamista sairaalarumbaan!

  29. Violet sanoo:

    Lempi: no se ”tyhmän leima” siinä oikeastaan minusta harmillisin juttu onkin. Toki toivoisi että jokainen pystyisi kirjallisestikin kommunikoimaan niin että tulee ymmärretyksi ja ymmärtää itse. Kirjoittaminen on tärkeä asia.
    Onneksemme tähänastiset opettajat ovat kaikki olleet asian suhteen fiksuja ja asian tasalla. Jos pitäisi vielä opettajankin kanssa tapella niin huh hui.

    Juu, pienemmän ”palkinnosta” ei olekaan ollut puhetta. Ehkä kierrämme maailmankaikkeuden nojatuolissa, noin aluksi.

    Kirjailijatar; on se noinkin. Ja kyllä, rakkautta ja syliä kans, kyllä silläkin on vaan aika suuri merkitys, uskon ma!

    Outi; kiitos rohkaisevista sanoista! Sellaisia tarvitsen vaikka kuinka polleesti kouhkaan että kiven läpi, kiven läpi!

    Hiljainen Maija; oi oi. Olisihan ne kinnashommat helpompia muttei tule kyllä mieleenkään.

    Kirsi; toivon että kaikki tuo on totta. Kiitos sanoistasi.

    Riikka; kyllä se tulee. Voihan siihen mennä tovi jos toinen mutta kuitenkin.

    Henna; oi kun ilahduin kun kommentoit!
    Niin, tippa silmässä tässä on itselläkin kun katselee tätä touhua ulkopuolelta. Tai siis yrittää. Hyvä etten alkanut eilen siellä sairaalassa itkeä kun kerroin kaikista niistä erimuotoisista lusikoista joita hankimme kun poika oli vauva…eikä mikään kelvannut.

    Vilijonkka; kaikki tuo mitä sanot kuulostaa erittäin järkeenkäyvältä. Olen huomannut Kiina-miehen olevankin hyvin vahvoilla juuri asioissa joissa ”luetaan symboleita”. Ja se nopeus millä hän ymmärtää kuvalliset ohjeet. IHan ihailen.

    Kiitos Vilijonkka. Piti lopuksi aivan röyhistää kokeeksi rintaansa. Kaikille on paikka, noin se on.

  30. Mei sanoo:

    Olen ennenkin halunut kommentoida, kun olet puhunut pojistasi. Ja tekisi mieli kirjoittaa pidempäänkin, kun omankin lapsen tietyt neurologiset oireet jossain vaiheessa huolestutti ja rasitti. Mutta nyt vain: ihana New York tarjous, naurunne kaikui tänne asti.

    Ihailen sinun asennettasi, itse en aina ole se ymmärtävä ja tukeva äiti, joka haluaisin olla.

  31. Violet sanoo:

    Matroskin; onhan niitä, vaikkei sellaiseksi tuleminen tietysti mikään tavoite ole. Mutta moni asia on mahdollista vaikka jotkut palikat ovatkin toisenlaisia kuin keskimäärin.
    Apua täällä kyllä olemme saaneet vaivaan kuin vaivaan niin nopeasti etten voi kuin olla kiitollinen.

    Mei; Minun asenteeni, niin…En suinkaan jaksa olla läheskään aina ymmärtävä saati tukeva vaikka pohjimmiltani olenkin. Tämän tyyppiset kirjoitukset ovat tsemppiä minulle itsellenikin, jotta muistaisin tärkeän ja jaksaisin.

  32. himalainen sanoo:

    Tuo mitä päätitte pojan kanssa autossa, se kuulostaa niin hyvältä. En osaa sitä nyt muilla sanoilla tässä kuvata, mutta kiitos että sen kerroit täällä, ehkä se on sitä tunnetta, jonka itsekin on huomannut lasten kanssa, sellaista yhdessä eteenpäin menemisen vahvuutta, ettei lasten tarvitse olla yksin, me vanhemmat kuljemme heidän kanssaan, tukena. Vaikka lapset eivät ole enää ihan pieniä, on meillä siitä huolimatta ihan yhtä tärkeä, jos ei joskus jopa tärkeämpikin tehtävä, vahvistaa heidän selviämistään tässä kaikessa, elämässä.
    Päivä kerrallaan. Vaikeita asioita ja päiviä on, mutta onneksi ei tarvitse mennä eteenpäin kuin päivän verran. Hyvä että saatte apua.
    Ja tuhat toivetta lähetän sille teidän New Yorkin matkalle, sitten kun sen päivän aika on. Hieno päätös.

  33. Tuija sanoo:

    Hienoa, että asioita on tunnistettu, ja hienoa, että saatte apua! Toivotan voimia.

    Sitten perinnöllisyysnäkökulma, jota saatat olla miettinyt tai sitten et. Tämä tuli mieleen toisaalta ihan vaan siksi, että olen perinnöllisyystieteilijä, ja toisaalta siksi, että yksi tuttu perinnöllisyystutkija on juuri palkittu täällä Suomessa ja hän on tutkinut mm. lukihäiriön genetiikkaa, tunnistanut siihen liittyviä geenejä. http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/tiedostot/lukisitko3.pdf (Tarkoittamani juttu löytyy esim. hakusanalla Juha Kere.) Tuo kirjoitus on vuodelta 2005 ja paljon uutta on varmasti löytynyt sen jälkeen, mutta minusta tuossa on aika kivasti kirjoitettu katsaus aiheeseen. Juhaa haastateltiin tänään myös ylen aamu-tv:ssä: http://areena.yle.fi/video/1601367

  34. Mei sanoo:

    Vielä: tsemppiä siis kovasti. Minusta tuntuu, että meillä ainakin lapselle on ollut ihaninta se, että aikuiset menevät yhdessä lapsen kanssa ongelman ratkaisemista kohti.

    Matroskinin kommenttiin: itse asumme Helsingissä ja olemme saaneet aina apua lapsen vaivoihin ihan käsittämättömällä nopeudella ja paneutumisella, että en voi olla kuin kiitollinen. Ja aina purnatuista terveyskeskuksista saa kyllä tarpeeseen lähetteet nopeasti, jonka jälkeen lasten erikoislääkärit ja -neurologit olivat saatavilla. Onneksi meillä mitään vakavaa löytynytkään.

  35. inkeri sanoo:

    Kuuntelin juuri Suomen aamutv:tä ja siinä haastateltiin tämän vuoden Lääketieteen Matti Äyräpää palkinnon saanutta geenitutkijaa J. Kereä. Ja hänhän on se joka löysi lukihäiriögeenin. Eli vanhempien ei nyt kannata syyllistyä, se on geeneissä. Hän vertasikin ohjelmassa likinäköisyyttä ja lukihäiriötä eli jos olet likinäköinen tarvitset lasit ja jos lukihäriöiden tarvitset tukea lukemiseen ja kirjoittamiseen.

  36. Tuija sanoo:

    Kirjoitin tänne jo aikaisemmin, mutta kommennti näytti jäävän roikkumaan, odottamaan hyväksyntää, ilmoitti ohjelma. Saman asiaan viittaa inkeri, mutta yritän vielä kerran:

    Hienoa, että asioita on tunnistettu, ja hienoa, että saatte apua! Toivotan voimia.

    Sitten perinnöllisyysnäkökulma, jota saatat olla miettinyt tai sitten et. Tämä tuli mieleen toisaalta ihan vaan siksi, että olen perinnöllisyystieteilijä, ja toisaalta siksi, että yksi tuttu perinnöllisyystutkija on juuri palkittu täällä Suomessa ja hän on tutkinut mm. lukihäiriön genetiikkaa, tunnistanut siihen liittyviä geenejä. http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/tiedostot/lukisitko3.pdf (Tarkoittamani juttu löytyy esim. hakusanalla Juha Kere.) Tuo kirjoitus on vuodelta 2005 ja paljon uutta on varmasti löytynyt sen jälkeen, mutta minusta tuossa on aika kivasti kirjoitettu katsaus aiheeseen. Juhaa haastateltiin tänään myös ylen aamu-tv:ssä: http://areena.yle.fi/video/1601367

  37. Nimetön sanoo:

    Kiitos tästä postista ja varsinkin lauseesta:
    ”Selvitä, koska tämä on elämää eikä sen ole tarkoituskaan olla pelkkää metrisilkkiä loputtomalla rullalla.”

  38. Maija sanoo:

    Sylillinen tsemppausta myös täältä. Minusta oli hienoa lukea siitä, miten uskot kaiken sujuvan, vaikka hankalaa olisi. Ihailtava asenne! Annat voimaa meille muillekin.

  39. maijanmaja sanoo:

    Eipä tiennyt ennen vanhemmuutta millaiselta tuntuu kun on sydän syrjällään toisen puolesta, kun tekisi kaikkensa että saisi pois sen vaikean ja hankalan ja kipeän. Mutta totta on, ettei siloiteltu elämäkään olisi hyväksi lapselle. Omassa perheessämme olemme kokeneet, että vaikeudet voivat myös todella vahvistaa lasta ja perheenjäsenten välejä.
    Hyvillä poluilla tunnutte tarpovan kaikesta huolimatta. Toivoa ja voimia molempiin koitoksiin!

  40. Violet sanoo:

    himalainen; tuota se juuri on mitä kuvaat sinäkin.
    Samaa mieltä tuosta ”joskus jopa tärkeämpikin tehtävä”…

    Mei; sitä noille lapsillekin aina tolkutan että helpompaa meidän olisi olla tekemättä mitään, antaa mennä miten kuten mutta koska välitämme niin puutumme asioihin. Uskon että sen tajuaminen jo itsessään on lapselle hyväksi.

    Inkeri: meille on koko ajan puhuttu nimenomaan siitä että asia on ”periytyvä”. Lainausmerkit siksi ettei se toki niin suoraan mene, välttämättä. Miehelläni on kuitenkin näitä samoja vaikeuksia joten ei ole ollut suuri yllätys millekään taholle että lapsellakin niitä on.

    Nimetön; ;-)

    Maija; kiitos! Kyllä minä uskon ja silloin kun en niin uskottelen. Toivon kovasti että muutkin jaksavat omien asioidensa kanssa.

    maijanmaja; eipä tiennyt. Eikä tiennyt sitäkään miten huoli syö vähän kaikkia, kaikkea.

  41. Violet sanoo:

    Tuija: suurkiitos linkistä, jostakin syystä todellakin kommenttisi olivat menneet tarkistukseen.

  42. Elisa sanoo:

    Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. ”Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä.” ”Älä pane”, sanoi Muumipeikko, ”se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia”

    (Tove Jansson: Taikatalvi)

    Voimia koko perheelle! Viime vuosi on osoittanut, että aika paljosta ihminen selviää…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s