Löysin




Eilen postissa käydessäni löysin jonkun elämän kadulta. Muistiinpanoja, velkakirjoja, nuottivihkoja, hiukan valokuvia ja rullallinen negatiivi-ihmisiä.

Mainokset

30 comments on “Löysin

  1. Nana sanoo:

    Ihan kuin Améliesta!

  2. Linnea sanoo:

    Ei voi olla…! :-)
    Löysitkö oikeasti?! Luulin, että tuollaista tapahtuu vain elokuvissa…

  3. Sooloilija sanoo:

    Erikoista, vähän surullista.
    Luulin, että sinun tavaroita kaikki nämä..

  4. Minna sanoo:

    Ihana löytö. Minulla on laatikollinen sota-ajan kirjeitä. Luen aina kirjeen-pari ja mietin, miten helpolla nykyihminen pääsee kaikesta. Toisen elämään on jännää sukeltaa.

  5. Mirva sanoo:

    Ohhoh mikä löytö. Vähän surullinen, kuten edellä sanottiinkin. Kaipaakohan joku noita? Minne voi ilmoittaa, jos on löytänyt jonkun elämän?

    Nuo muistikirjat ja vihkot ovat kyllä kauniin ja houkuttelevan näköisiä. Mukaan olisivat lähteneet minullakin.

  6. Violet sanoo:

    Nana; olikos siinä jotain löytämisiä…en muista.

    Linnea; en ole varma lasketko leikkiä mutta kyllä, ihan oikeasti. Lähes harva se päivä löytää jotakin jos kulkee silmät auki.

    Sooloilija; ne ovatkin. Nyt;-)

    Minna; tuolta(kin) kannalta vanhat tavarat ovat kiinnostavia.

    Mirva; minun nähdäkseni tässä(kin) tapauksessa oli tilanne tämä: vanha ihminen on kuollut (sen saattoi päätellä kadulla olevista isommista jutuista, tauluista, nojatuoleista, pikkuroinasta). Sitten asunto tyhjennetään. Ehkä on sukuakin vielä, ehkä päältä on otettu tavara jonka nähdään olevan ”jonkun arvoista”. Sitten jää muovikasseittain tätä tällaista. Täällä on aivan yleinen tapa panna kadulle muiden otettavaksi tavaraa josta arvellaan jonkun olevan kiinnostunut ellei itse olla. Ei ole mikään häpeä niitä penkoa, ottaa mitä haluaa.
    Joulun aikoihin löysin kasan vanhoja koulukirjoja. Niin sievästi laitettu esille.

    Pilvitarha: ;-)

  7. Allu sanoo:

    Täälläkin pistävät joskus esineitä kadulle ja laittavat lapun ”saa ottaa”.

  8. kukkis sanoo:

    Hui, jännää! Mekin kerran löydettiin jonkun elämä roskalavalta, vanhoja kouluvihkoja ja muuta mielenkiintoista – mutta ei valokuvia sentään.

  9. Clarissa sanoo:

    Toivon sydämestäni, että minun elämäni ei pääty kadulle! Voi, kun tulin surulliseksi, kun katsoin kuvaa.

  10. Violet sanoo:

    Allu; juu, muistelen sun kertoneen. Noita lappuja on joskus mutta useinmiten ei.

    Kukkis; terves sinne! Pitkästä aikaa, sano.
    Mun miehen mielestän nämä olivat taas niin ”mielenkiintoisia”…pää pyöri ja virnisteli tuossa;-)

    Clarissa; koko elämä sinne tuskin päätyykään mutta osia kyllä ehkä. Oi voi, ei ollut tarkoitus surustuttaa.
    Kyllä mää oikeastaan ymmärrän sen että joissakin tapauksissa jää tavaraa joka on kaikkien asianomaisten mielestä roinaa. Ymmärrän että on sellaista mitä ei välitetä pitää muistona tai ei ehkä enää ole ketään hengissäkään. Niinkin voi olla.

  11. Pandice sanoo:

    Kunpa pääsisikin tekemään tuollaisia löytöjä! Minä onnistun aina törmäämään vain tilanteisiin, jossa on tarjolla vanhoja lastulevyhökötyksiä ja niiden päällä se saa ottaa -lappu…

  12. Kirsi sanoo:

    Kiehtovaa, vaikkakin myös hieman surullista minunkin mielestäni. Siellä päin Eurooppaa tuollaisten löytöjen tekeminen on mahdollista, koskaan ei tiedä, mitä kadulle astuessaan löytää. Pidin siitä kun takavuosina kävin aika tiuhaan Ranskassa silloisen poikaystäväni luona ja lähes joka reissulta tarttui jotakin mukaan kadulta. Me haalittiin eniten vanhoja matkalaukkuja.

  13. Violet sanoo:

    Pandice: voi, sitäkin tavaraa on ja paljon, en vaan viitsi siitä kirjoittaa kun en ota mukaankaan;-)

    Kirsi; Pidän siitä että missä vaan voi olla lähes mitä vaan. Niin hyvässä kuin pahassakin, myönnän kyllä.

  14. Katja sanoo:

    Oi, mitä löytöjä. Onnekas, onnekas sinä! :) Minun on tyytyminen maahan pudoteltuihin kauppalappuihin. Edellisen kodin lähimetsästä löysin rintaliivit ja huulipunan, jonka sävy oli nimeltään For Love´s Sake. Siitä synnytin novellin.

    Mitä nuo muistiinpanot käsittelevät?

  15. Violet sanoo:

    KAtja; hyvä ihme omalle löydöllesi! Jos ei tuosta mielikuvitus karkaa niin ei mistään.

    Näissä pieneissä vihoissa on lähinnä päivämääriä ja muistettavia menoja, vanhan ihmisen käsialaa mielestäni vaikka kannet ovat tuollaisia ”lapsellisia”. Sitten on yksi suuri kirja jossa on kirjojen nimiä ja järjestysnro perässä. En tiedä onko se siksi että ko. ihminen on lukenut nuo vai mitä.
    Sitten on yksi jossa on merkintöjä siitä miten on lainattu rahaa sille ja tälle, toisaalta myös omia vippejä. Sitten jonkun lapsen musiikkikoulun muistiinpanoja ja hienosti kuvitettu vihko missä opetetaan soittimista kaikenlaista.

  16. Mirja sanoo:

    Naapurini, naishenkilö jota en edes oikein tuntenut kuoli syöpään. Häneltä ei jäänyt lapsia vaan ainoastaan ilmeisesti joku sukulaistyttö peri hänet. Tämä sukulaistyttö sitten dumppasi koko naisen omaisuuden roskiin, siellä oli kaikki naisen vaatteet, vaikka miten monta muistivihkoa, joihin tämä oli kirjoittanut ja lainannut kaikenlaisia hienoja mietelauseita, samoin itsekerättyjä reseptikansioita. Tuntui niin turhalta ja tyhjältä, kun niistä roskiksessa katselin, tässäkö se sitten oli ihmisen elämä. Otin talteen muutaman vihon, säilytin muutaman kuukauden ja vein takaisin roskiin, koska tuntui liian henkilökohtaiselta säilyttää niitä. Eri asia, jos olisi ollut joku tuntematon henkilö, mutta oli ollut kuitenkin naapuri.

    Itsekin yleensä poimin talteen kaiken kiinnostavan, varsinkin kaikki arvoitukselliset kirjoitetut muistilaput (ei kuitenkaan kauppalappuja), usein löytää varsinkin lasten toisilleen kirjoittamia viestejä tai joskus jotain vieraalla kielellä kirjoitettuja viestejä, niistä on sitten mielenkiintoista arvuutella, että mikä tämä on ja mihin tämä liittyy.

    Vanhojen negatiivien poisheittäminen tuntuu surulliselta, siinä on ne originaalit, kun ne tuhoutuvat, tuhoutuvat kuvatkin lopullisesti. Aikoinaan itse löysin Prahasta vanhoja lasten luokkakuvanegatiiveja ja tein niistä sitten lopputyönkin.

  17. Oho, sanon minäkin. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, monelta kantilta.

  18. Leena Lumi sanoo:

    Tuli mieleen outo lause…’Mitä meistä jälkeen jää…’

    Jotenkin surullista.

  19. Matroskin sanoo:

    Voi mikä löytö! Viherryn kateudesta kirkkaanvihreäksi :)

  20. isoinpapu sanoo:

    Musta on hienoa, että nyt noilla tavaroilla on taas merkitys, ne ovat taas olemassa, kun ovat sun hoteissa.

    Miksiköhän näissä kuvissa ei ole minusta mitään surullista, vaikka kaikki merkit siihen viittaisivatkin.

    JOtenkin enemmänkin toiveikasta. erikoista. ihmettelen.

  21. vilijonkka sanoo:

    Jännittävää lukea kuinka joistain ihmisistä tässä on jotain surullista. Minusta on juuri niin kuin pitääkin. Mieluummin elämä kadulle kuin roskikseen. Toivottavasti minun jälkeläisillä on pokkaa laittaa ylimääräiset minusta jäljelle jääneet roinat (vaikka ne 180 kiinalaista kärpäslätkää ja surkeat virkkuutekeleet), kyllä joku niistäkin ilahtuu.

    Tarkemmin ajateltuna olen jo kertaalleen laittanut ainakin yhden ihmisen verran elämää kadulle Periisista muuton aikoihin.

  22. vilijonkka sanoo:

    hih, siis Pariisista

  23. Violet sanoo:

    Mirja: mutta kun ajattelen tätÄ sukulaistyttöä josta kerrot…ehkÄ tavarat olivat hÄnen kannaltaan roinaa, ehkä ei oikeastaan edes tuntenut kuollutta, ehkä sitä, ehkä tätä.
    Ajattelen nyt että hoidettavakseni tulisi minulle täysin tuntemattomaksi jääneen ihmisen (vaikka kuinka olisi sukua) tavarat tÄmÄn kuoltua. jotakin saattaisin aivan yleisestä kiinnostuksesta ottaa (kuten otan näitä täysin tuntemattomienkin) mutta sen jälkeen…roskiin.
    Prahassa tekemäsi löytö kuulostaa huvin mielenkiintoiselta!

    Hanna: on mielenkiintoista, myönnÄn.

    Leena Lumi: onkos tuon niminen kirjakin?

    Matroskin: no voi…ei ollut tarkoitus ketään vihertää;-)

    Isoinpapu: olet samoissa mietteissä kuin minä. Käytän monia tällaisia löytöjäni raaka-aineena tauluissani ja se se vasta minusta mielenkiintoista on että mitä siten tapahtuu!

    Vilijonkka: ne kärpäslÄtkÄt, niin;-)
    Juu kyllä: kun minun anoppini esim. kuolee niin on siinä kuulkaa setvimistä. On aivan selvää että siitä valatavsta tavaramäärästä n. 90 prosenttia menee roskiin tai jonnekin keräykseen. Viidessä sisaruksessa on kaksi sellaista jotka ehkä kÄyvät kaiken lÄpi, ehkä ottavat jtakin tuosta 90 prosentista, samaan tapaan yleisestä kiinnostuksesta kuin minäkin näitä. sitten se loput 10 prosenttia on sellaista jolle on kÄyttöä, jolla on muisto- tai muuta arvoa – ja josta ehkä hiukan tapellaankin. Ettei koskaan tasan mene nämä jutut!

    Minustakaan nÄissÄ tavara-asioissa ei ole oikein mitään kovin surullista, sen sijaan on aivan kestämÄtön ajatuskin että monessa paikassa (sairaaloissa, hoitokodeissa) makaa vanhuksia joita ei kukaan kÄy katsomassa, vaikkei olisi sen kummempaa syytä, estettä.
    Se tuntuu aivan sietämättömälle.

  24. Kirjailijatar sanoo:

    Ihmeellistä, surullista ja kiehtovaa samaan aikaan. Mietin, että kaipaako joku noita tavaroita, jäivätkö vahingossa johonkin. Vai hylkäsikö joku noin kauniit muistot. Kun on ihan ulkopuolinen, pystyy ehkä tutkimaan tavaroita objektiivisesti, kuin tutkija, mutta kun kyseessä on sellaisen ihmisen päiväkirjat tms., jonka on tuntenut, tuntuu melkeinpä liian intiimiltä lukea toisen ajatuksia. Kuin varastaisi jotain toisen omaa.

  25. NiinaK sanoo:

    Äh, miks täällä ei löydä koskaan mitään noin jännää. Löysin kesällä viereisestä metsästä oranssin lasten saappaan ja kaksi pikkulusikkaa, mutta en mitään noin hienoa.

  26. Riikka sanoo:

    Jos asia on noin kuten Mirvalle vastasit että on jonkun edesmenneen tavaroita niin pahaa tekee. Mutta oon kyllä itsekin kirppikseltä bongannut tällaisia pöytiä joissa esimerkiksi valokuvakehyksissä lastelasten kuvatkin vielä.

  27. Violet sanoo:

    Kirjailijatar; niin, en tiedä miksi olivat kadulla. Aiemmin tuossa arvelin että tavaran laadusta saattoi päätellá (ehkä väärin, tosin) että on jonkun kuolleen, vanhan ihmisen tavaroista kyse. Siis osa niistä.
    Minustakin on aivan täysin eri asia lukea tutun kuin tuntemattoman kirjoituksia. Jos ne ovat vihoissa jotka on jätetty kadulle ”saa ottaa” -tyyliin niin en tunne muuta kuin uteliaisuutta.

    NiinnaK; naurattaa toi saapas;-)

    Riikka; jos niin olisi niin kenen kannalta tekee pahaa, en ihan tavoita tätä?
    Kuollut ei tavaroistaan tiedä ja joskus on kerta kaikkiaan niin ettei kaikelle ole ottajaa tai jos on, niin tavara ei kiinnosta. Tai saattaa kiinnostaa, mutta ei ihan kaikki. Emmehän tiedä vaikka olisi aivan valtava määrä jo viety talteen ja tällaista sitten jäänyt.
    Suurin osa ihmisistä ei nykyään taida oikein edes tietää mitä jollekin negatiivirullalle pitäisi/voisi tehdä….

  28. Riikka sanoo:

    Pahaa tekee sen vainajan puolesta, mielestäni on erittäin epäkunnioittavaa levitellä edesmenneen ihmisen henkilökohtaisia tavaroita pitkin katua toisten keräiltäväksi. Tarkoitan tällä siis henkilökohtaisia muistiinpanoja esimerkiksi, eri asia tietysti on huonekalut ym jotka hyvinkin voi laittaa kierrätykseen. Tiedän kyllä että siellä roskat laitetaan kadulle, mutta kyllä mielestäni kaikki tuollainen oikein henkilökohtainen kuuluisi hävittää asianmukaisesti.

  29. MaaMaa sanoo:

    Ihanaa, että otit muistot talteen – niin ne elää; ei sillä niin väliä kuka niitä ’kantaa’ ja kuka ne tietää&tuntee, mutta ne saa uuden elämän. Ne muistot.
    toivottavasti joku joskus ottaa talteen mun muistelmat ja kuvat, hymyilee ja haaveilee ja kuvittelee omiaan niitä katsellessa ja antaa niille uudet siivet!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s