Relooking


Satuin katsomaan poikien kanssa oikein hiivatin hermojaraastavan ohjelman. Katsoimme loppuun asti vaikka ärsytti niin että piti melkein kirkua.

Ohjelman idea: lapset lähettävät isänsä tai äitinsä löytämään uuden tyylin. Lapset ovat kyllästyneitä katselemaan vanhempiaan….syystä tai toisesta. Sitten erilaisten asiantuntijoiden avulla etsitään uudenlaisia vaatteita, uutta hiustyyliä ja mitä nyt kenelle haetaankin. Lapset saavat sanoa painavan sanansa jokaiseen ehdotukseen ja ”hyväksyä” tai ”hyljätä” ehdotukset.

Katsomassamme jaksossa oli arviolta 14-vuotias tyttö (likka pahimmassa iässä jos minulta kysytään) joka oli ilmoittanut hiukan yli nelikymppisen äitinsä ohjelmaan. Tytärtä ärsytti kun äiti ”pukeutuu liian nuorekkaasti”, ”pitää vain housuja” ja ”on aina samanlainen”.

Uudenlaisia asuja kannettiin prinsessan arvioitavaksi. Kaikki olivat ”iik”, ”kääk” tai ”ei ikinä”. Hameet joita nuori neiti oli äidilleen toivonut olivat ”liian madame” (jo ennen kuin äiti edes kokeili), kaikki äidin tavanomaisesta tyylistä poikkeava oli ”lliian erikoista”.

Äiti sovitteli sovittelemasta päästyään ja teini kirkui puolihysteerisenä. Mikään ei käynyt. Siis tyttärelle.

Tjaa.

Ymmärrän ohjelman tietynlaisen leikkimielisyyden. Kuitenkin se herätti seuraavia ajatuksia:

– miksi ihmeessä aikuisen, vanhemman tulisi pukeutua sen mukaan mikä sattuu miellyttämään jälkikasvua?
– ovatko teinilikat kommenteissaan yleisemminkin noin julmia äitejään kohtaan vai oliko tuo täyspimee?
– kuunteleeko joku todella lastensa mielipiteitä oman tyylinsä suhteen?
– saatteko te kommentteja lapsiltanne/puolisoltanne vaatteisiin tai muuten ulkonäköön liittyen?
– annatteko niiden vaikuttaa?

Mainokset

30 comments on “Relooking

  1. Merja sanoo:

    Teinitytöt taitaa olla oma lukunsa. Kuulin kerran yleisessä vessassa kuinka yksi teinityttö sanoi äidilleen ’no mä en näytäkään lehmältä niinkuin sä’. Tämä englanniksi.

    Mutta siis, minun pukeutumistyyliini ei vaikuta tasan kukaan. Mies ei kommentoi koskaan, ainakaan negatiivisesti, lapsiltakin yleensä kuulee vain hyviä juttuja ’hei äiti, sun hiukset näyttää hyvältä’. Mutta toisaalta, nuo on vielä pieniä..

    Tuo ohjelma kuulostaa siltä että jollakulla on loppunut mielikuvitus täysin. Tekemällä tehtyä..

  2. Mirva sanoo:

    Meillä lapsi ei vielä kommentoi, mieskin vain pyydettäessä. Lapsen mielipiteen en kyllä antaisi vaikuttaa (mietin lukiessani ihan samaa kuin sinun eka kysymys), mutta jos miehellä olisi oikein palavia tunteita jotakin tiettyä vaatekappaletta kohtaan vaikkapa, niin voisin olla käyttämättä/käyttää enemmän, kumpi nyt hänen toiveissa olisikaan.

    Tähän liittyen tulee mieleen lahjavaatteet, ne ovat pahinta. Onneksi mies ei niitä harrasta, mutta sukulaisilta tuli taas jouluna. Olin haaveillut pitkään uudesta aamutakista, nyt sitten sain sellaisen ja se on ihan karsea. Palauttaakaan ei ilmeisesti voinut. Mutta vaatelahjat ovat tosiaan semmoinen aika ”huomaamaton” tapa kommentoida toisen tyyliä ja vaikuttaa siihen.

    Ja kyllä, teinitytöt ovat sellaisia.

  3. Riikka sanoo:

    Täällä oli suomalainen ohjelma Äidit ja tyttäret, mutta siinä myös äiti stailasi tyttären. Musta se oli ihan hauska sinänsä että kaikkeahan voi kokeilla. Tuskinpa ne tyylit päälle jäivät jos eivät tuntuneet omilta. Lisäksi stylisti neuvoi kumpaakin tekemään ostoksilla hyviä valintoja.

    Kai sitä voisi kuunnella lapsensa mielipiteitä, jos sattuisi olemaan erittäin tyylitietoinen muksu ja sen kanssa samanlainen maku. Meidän poikia ainakaan vielä ei voisi vaatetus vähempää kiinnostaa, miehestä taas kaikki on ”ihan hyviä” jos kysyn mielipidettä. Mutta en yleensäkään ymmärrä miksi pitäisi pukeutua johonkin tapaan miellyttääkseen ketään. Itse en hyväksyisi lapselta halveeraavia kommentteja, vaatteisiin tai mihinkään muuhunkaan liittyen, se on selvä.

    Tuollainen stailaushomma voisi olla jokaiselle joskus virkistävä, tietty ilman tylyjä kommentteja. Tulis kokeiltua semmoista mitä ei itse keksis. Olen ollut kerran yhden kaupan stailauksessa jossa vakuuteltiin että sinapinkeltainen on mun väri. Peilistä katsottuna uskoin heitä mutten silti sen jälkeen kyseistä väriä ole käyttänyt. Ostin silloin kuitenkin pari muuta vaatetta joita olen käyttänyt tosi paljon.

  4. Minttu sanoo:

    Minun isotpienet ovat ainoastaan kommentoineet toisinaan, jos päässäni keikkuu pipo sisätiloissa. Että tyhmää. =) Perustelin että toisinaan on pipopakko, jottei ajatukset karkaa… ;)
    Meni läpi tuolloin ja nyttemmin pipot löytyvät myös isommiksi hujahtaneiden poikieni päistä. :)

  5. Tuija sanoo:

    Amen, ensinnäkin. Taatusti saisin vastaavan puistatuskohtauksen moista ohjelmaa katsoessani. Sitten: En tiedä kovin monista teinitytöistä syvällisesti, mutta itseni suurinpiirtein muistan, ja sitten on se oma 11-vuotias, jolla on alkanut murrosikä tavallista aikaisemmin, ja hänellä riittää kommentteja vaatteista ja mistä vaan. Minä ajattelen jotenkin niin, että kyllähän teinillä saa olla teinin ajatukset ja kommentitkin, mutta ei aikuisen todellakaan pidä lähteä niihin mukaan ensinnäkään niin, että lähtisi hyppimään pukeutumisessaan tai muussa tyttären tahtiin, mutta ei niinkään, että loukkaantuisi tyttärensä höpinöistä ja tekisi kärpäsestä härkäsen. (Jos siis pysytään jonkin rajan sisällä. Jos jutut menisivät oikeasti ilkeiksi ja rumiksi, pitäisin kyllä kipakan saarnan.) Minusta murrosikäinen tyttö paitsi kokeilee kommenteillaan rajojaan (mikä kuuluu asiaan, aikuisen on vaan uskallettava asettaa ne rajat!), myös peilaa itseään ja omaa epävarmuuttaan ja tutkii, millä tasolla äidin oma itsehyväksyntä on. Taipumalla tyttären joka oikkuun äiti viestii minusta aika alhaisesta itsetunnosta, mutta sanomalla tyttärelle, että sori, tämmönen mä nyt vaan oon ja tämmöisistä vaatteista tykkään, hän antaa tyttärellekin luvan etsiä aidosti sitä, mikä hän on ja mistä hän pitää. On ok, että ollaan erilaisia. Eikä tuo kaikki tietenkään sulje sitä pois, että joskus äiti voi aidosti kysyä tyttärensä mielipidettä jostain vaatteesta ja ottaa vinkkejäkin vastaan.

    Tuli taas pitkä kommentti, tämä on nimittäin minulle ajankohtainen aihe. Mietin näitä juttuja jokaikinen päivä ja etsin omaa tapaani olla murrosikäisen tytön äiti.

  6. kukkis sanoo:

    Mies ei kommentoi, enkä kyllä kuuntelisikaan mitään kommentteja (paitsi joskus alusvaatteista, mutta siihen totean, että haaveilla saa :)). Lasten kommentteihin olen toistaiseksi suhtautunut huumorilla. Eipä niitä ole kovin paljon tullutkaan. Ai joo, paitsi että 9-vuotias esikoispoika kadehtii pillifarkkujani :)

  7. Violet sanoo:

    Merja; kyllä ne penskat osaa…satuttaa vanhempiaan meinaan. Välitti siitä tai ei.
    Ei kommentoi munkaan mieheni. Samoin kuin sun, ei ainakaan negatiivisesti. Aavistelen kuitenkin että toisinaan häpeää mun vaatteitani tai ainakin ei-niin-kovin-tykkää mutta ei se tunnu minusta pahalta. Mulla on oma tyylini eikä se muutu toisen mukaan.

    Mirva; palavia tunteita, heh;-) Ihmettelisin kovin jos mun miehelläni olisi ”palavia tunteita” mitään vaatetta kohtaan…mulla on ollut niitä hänen teepaitakokoelmaansa kohtaan mutta siinä mielessä vaan että miksi ne säästetään sängyn alla laatikossa kun ei niitä edes käytetä. (Ja tähän sitten: Luojan kiitos.)

    Lahjavaatteet, niin. Täytyisi aika tarkkaan tietää että uskaltaisi ostaa. Jotenkin niissä on usein semmoinen ”ohjailun maku”.

    Riikka; joo, kommentteja sopii antaa mutta minusta on aika naurettavaa tanssia niiden mukaan.
    Joo, voisi olla mielenkiintoista kuulla miten toiset näkevät minut – vai olisiko sittenkään?;-)

    Minttu; ai juu, nyt muistan mistä esikoinen sanoi jotakin: kun silmälasini olivat uudet hän sanoi että ne ovat tosi rumat. Hänen kaverinsa äiti sanoi mulle: ihanat lasit, haluaisin ostaa myös tuollaiset mutta kun K (hänen 11-vuotias poikansa) ei halua….
    Kröhm…

    Tuija; mää vähän aattelen niin että lasten kuuluukin tavallaan ”vihata” vanhempiaan, hävetä heitä tietyssä vaiheessa. Anti mennä vaan, eikä sen pitäisi antaa niin kovin vaikuttaa.
    JUURI TUO minusta ohjelman ideassa oli aivan persiillään että mentiin niiden kakaroiden oikkujen mukaan ja äiti siellä sitten tippa silmässä että voi, etkö pidä, mikset…hoh hoi.

    Yksi juttu joka tulee säännöllisesti esiin (tv, lehdet, ihmisten puheiden kuunteleminen) on se että nuoret, (varsinkin tytöt, ellen ole ihan väärin huomannut!) kokevat helposti että heidän äitinsä ”yrittää esittää nuorta” ja häpeävät/halveksuvat sitä.
    Ymmärrän: nuoruus on HEIDÄN eikä sitä olisi kiva jakaa oman äidin kanssa…
    Mutta ”ongelma” onkin siinä että nykyään pukeutuminen on ylipäätään ”nuortunut” verrattuna vaikka parinkymmenen vuoden takaisiin aikoihin, puhumattakaan jos kauemmas katsotaan ja omia kuteitanikin kun katselen niin suurin osa niistä on sellaisia että aivan samat voisivat olla jonkun päällä joka on parikymmentä vuotta nuorempi.

    Silti en suin surminkaan yritä ”näyttää nuorelta”.

  8. Pilvitarha sanoo:

    Mies ei kyllä pahemmin kommentoi, paitsi hiuksia joskus (kun olen kommenttia pyytänyt). Mutta ei negatiivista. Paitsi kerran oli niin karsea leikkaus että tuli rehellinen joskin hämmentynyt ”ööö…. aika kauhee”.
    (Näytin siperian huskyltä jolle oli föönattu Hillary Clinton-kampaus. Se oli vuonna -99 ja yhä muistan sen tuskan).

    Tytär ehdotti kerran että vaaleanpunaista tukan väriä mutta en sitten lähtenyt siihen, värjätköön itse sitten isompana jos tahtoo :)

    Minäkin saattaisin ottaa sellaiset kivat vinkit vastaan ”sulle saattaisi sopia sejase”. Mutta kauhean epämukava olo on kyllä väärissä vaatteissa, vaikka ne näyttäisi miten tyylikkäiltä tahansa!

  9. Pariisin Margarita sanoo:

    Huh, kuulostaa aika karsealta ohjelmalta. Tuliko se Ranskan vai Belgian kanavalta? Voin nimittäin hyvin kuvitella, kuinka teräväkielisiä täkäläiset teinitytöt voisivat olla, varsinkin ulkonäköasioiden suhteen. Minua yleensä ärsyttävät kaikki tosi-tv-ohjelmat, paitsi kokkiohjelma Masterchef, joka tuli täällä viime syksynä telkusta. Jäin aivan koukkuun siihen (sillä olen koukussa ruuanlaittoon), vaikka siinäkin kyllä ihan kiusattiin joitain osallistujia kyynellin asti. En ymmärrä tuollaista julkista nöyryyttämistä!
    Mitä tulee perheen kommentteihin pukeutumisestani, niin ei ne (mies&poika) juuri kommentoi, ainakaan negatiivisesti. Joskus saattavat sanoa, että onpa hauskaa, kun olet laittanut liehuhelmahameen päälle.

  10. NiinaK sanoo:

    Heh, sattumalta postasin samaa asiaa sivuten omassa blogissa. Meillä kommenttia tulee toisina päivinä, eli silloin kun tytöllä on ”äiti närästää” päivä. Tosin likalla on ikää vasta 8 vuotta. Ja tottahan se on, mun liki jokainen vaate on jo aikas kulahtanu.

  11. pikkujutut sanoo:

    Mies sanoo uusia laseja karhukopla-laseiksi mutta kuitenkin pitää niistä :). Meillä kohta 11-v.neiti kommentoi pukeutumistani muttei kuitenkaan arvostele, ehdottelee omia.Ja jos negatiiviseen sävyyn tulisi tekstiä, sitten olisi keskustelun paikka, millä sävyllä ja sanoilla puhutaan.Oli teini tai ei, täytyy jotkut tavat olla, niuho kun olen.

    Mutta omilla poluilla mennään.

  12. Kirjailijatar sanoo:

    Puistattava ohjelma varmasti ja sellaiseksi varmaan tarkoitettukin. Siis tuottajathan ovat hyppineet riemusta, kun on ovat saaneet ohjelmaan tyttären, joka on noin ilkeä ja paha suustaan. Viihteeksi, naurattamaan, ärsyttämään ja tunteita herättämäänhän tuo ohjelma on varmasti osin tehty. En usko, että tyttö kylläkään edustaa enemmistöä, vaikka toki teinit voi hymistellä vanhemmilleen, muttei noin ilkeästi.

    Minä otan mielelläni vastaan pukeutumisvinkkejä tyttäriltä. Kun vanhin tytär oli vuoden poissa, oikein kaipasinkin niitä. Missä mun tyylikonsultti?

  13. cista sanoo:

    Täällä on just kaksi 14v.teinityttöä, jotka kieltämättä kommentoivat äidin lookia.
    Äiti pukeutuu ”rock-ja hippihenkisesti”, kun taas parhaan ystävän äiti on kiinteistövälittäjä jakkupuvussaan. ”voisitko pukeutua kuten Elsan äiti?” Juu, en!
    Suhtaudun yleensä kaikkeen kommentointiin huvituksella ja heitän takaisin, kuten voisitteko viettää vähemmän aikaa sen peilin edessä ja miksi vaatekaupoilla pitää juosta kokoajan. Kerran meinasin hermostua, kun kylään oli tulossa rikkaan perheen suosittu tyttö, ja ipanat ehdottelivat meikkausta ja toista asua. ”minähän olen kotonani kuten haluan!”
    Olen sanonut että ulkonäön palvonta on suoraan saatanasta.
    Rippijuhlat on puolen vuoden päästä ja mekon etsintä käy kuumana.Kerroin että itse astelin ripille kirpputorilta ostetuissa housuissa ja valkeassa miesten kauluspaidassa.

    Saattaahan se olla kapinointia, kun tehdään lähes kaikki päinvastoin kuin vanhemmat.
    Mielenkiintoista tämä teinielämän seuraaminen joka tapauksessa on!

  14. minjo sanoo:

    Meillä ei vielä murrosikäistä ole, mutta tytöllä on kyllä tarkka maku. Itse lähinnä pelkäân, että määräilen liiankin voimakkaasti hänen vaatetustaan. Valittaa joskus, että ”äiti, miks kaiken pitää aina olla niin chic?” En kyllä itse huomaa mitään chickiä meidän kenekään pukeutumisessa. Joskus kysyn, että onko joku vaate hyvä, mutta en missään tapauksessa niin päin, että lapsi päättää, mitä pidän, vaan enemmän varmistukseksi, että onko ok. Turhaa sekin, mutta se onkin ehkä enemmän retorinen kysymys. Minusta aikuisen pitää olla tarpeeksi aikuinen päättämään omista vaatteistaan.

    Ymmärrän sen, jos lapsia ärsyttää/nolottaa se, jos äiti on ihan vanhanaikainen. Nykyäân kun kaikenkokoisille ja mallisille ja ikäisille löytyy ihan kivoja nykyajan vaatteita. Toisaalta ymmärrän senkin, jos äiti poikkeaa toiseen suuntaan ja näyttää itsekin murkulta tai yrittää näyttää… Jotenkin ajattelen, että aikuisen vastuulla on vanheta arvokkaasti ja itseään kunnioittaen ja sen voi osoittaa pukeutumalla iälleen ja kropalleen sopivalla tavalla. Mutta minusta silti aikuisen tehtävä on pitää omat ohjat käsissään oman pukeutumisensa suhteen. Vinkkejä voi ottaa vastaan, mutta ei minusta ole tarpeen kuunnella asiatonta kommentointia, miltä tuollaiset ohjelmat yleensä kuulostaa. Ja joo, mitäân lehmäkommentteja en myöskään ottaisi vastaan. Sääntô on se, että kenenkään ulkonäköä tai vaatetusta ei kommentoida typerästi. Se, että vanhemmat tuntuvat olevan eri planeetalta on varmaan hiukan universaalia länsimaista murrosikää, mutta kai nyt jonkinlaiset käytöstavat auttavat siinäkin ikävaiheessa tasaamaan pahimpia kuohuja?

    No, tosiaankin täällä muutaman vuoden päästä murrosikää odotellessa… parasta kai olla kommentoimatta liikaa. ;-)

  15. Minna sanoo:

    Yritän joskus lypsää 14-vuotiaalta pojaltani kommentteja, jos minulla vaikkapa on jotain uutta. Aina tulee murahdus ”Ihan ok”.

    Esikoinen (poika hänkin) meinasi aikanaan saada hysteerisen naurukohtauksen, kun huomasi hiuksissani harmaata. Hän oli kasvanut äitinsä ohi hyvälle näköalapaikalle. Otin sen huumorilla, vieläkin joskus naurattaa!

  16. Violet sanoo:

    pilvitarha; nyt hirnun sitten tuolle kampaukselle! Hyvin selostettu. Näin sen ihan.

    Margarita; Ranskan tv:stä, semmonen aivan karsee kanava kuin TMC, onko tuttu? Ellei ole niin älä edes etsi.

    tuli mieleen että huomaan kun joskus sanon miehelle että sopiipa sinulle tuo väri (tai joku muu) hienosti niin hän seuraavalla kerralla ostaa juuri sitä. Hän on aika epävarma ostoksissaan muttei silti kysele – enkä mä juuri kommentoi.

    NiinaK: ”äiti närästää” -päivä;-)

    pikkujutut; juu kyllä mää samaa mieltä olen että joku raja pitää olla sävyssä ja sanoissa. Mutta myös sitä mieltä, että vanhempien arvostelu vähän niin kuin kuuluu asiaan> Siihen, että kasvetaan niistä eroon.

    Kirjailijatar; juu, ehdottomasti on tietysti tarkoitettukin tuollaiseksi. Siinä oli toinenkin äiti kahden tyttönsä kanssa ja ne olivat aivan erilaisia.

    cista; heeh, nauran täällä, mulla olis tietysti joku konservatiivi tyttärenä jos tyttö olis;-)
    Joku joka vaatisi pukeutumaan kuin ”Elsan äiti”.
    Sitä mää noille yritän tekemisilläni näyttää että löytäkää oma juttunne kaikilla elämän alueilla ja olkaa sitä ylpeästi.

    minjo; totta tuokin että tarkkana saa olla ettei liikaa lapsen pukeutumiseen ala sorkkia varsinkaan siinä vaiheessa kun…no, tiedät kyllä.
    Tuo ”iälleen ja kropalleen” sopivasti pukeutuminenkin onkin sitten juttu josta on tavallaan helppo olla samaa mieltä mutta joka on hankala siinä mielessä että jos minä omasta mielestäni teen niin, niin jonkun toisen mielestä en ole ollenkaan oikeilla jäljillä – tai toisinpäin. Siis sitä meinaan että mikä se sitten olisi, se ”sopiva”.
    Sen määrittelyyn asti lienee parasta vetää päälleen sitä mistä itse pitää;-)

    Minna; korkealta näkee, ei muuta voi sanoo!

  17. minjo sanoo:

    Totta on määrittelyn vaikeus, ajattelin lähinnä niitä kliseitä, joihin tosiasissa hirmu harvoin edes törmâä, että ihan yliammuttaisiin kumpaankaan suuntaan. Muutenkin makuasiahan se on mikä ”sopii.” Ja tyylitajuahan on myös monenlaista. Kannatan ehdotustasi, että valitsee sellasta, mistä itse pitää. :-) Mulla on just nimenomaan se ”sorkkimisvaara,” mistä on nyt kyllä kiire päästä yli, koska aikaa harjoitteluun ei taida olla enäâ kovin montaa vuotta edellisten kommentoijien kokemuksista peilattuna. ;-)

  18. Violet sanoo:

    minjo; joo ei niihin kovin usein törmää. Nyt juuri vaan tulee mieleen lasten koululta yksi äiti jonka puolesta hävettää kyllä. Tai oikestaan hänen lastensa. Huomaan miten ovat nolon näköisiä.
    Ne on juuri niitä kliseitä. Minulle tulee semmoinen vaivautunut olo että katson mieluummin muualle kun hänet näen. Pelkään että alkaa naurattaa muuten eikä ole mitenkään tarkoitus kenellekään päin naamaa nauraa.

  19. Liivia sanoo:

    Onpa tosiaan typerä ja keskenkasvuinen koko ohjelmaidea!

    Hiljan olin sovituskopissa ja tyttöni odotti vieressä. Sovitin kolmea ja yhdestä tyttöni sanoi: ”äiti, et oikein näytä hyvältä tuossa”. Jotenkin ilahduin siitä. Se tuntui vilpittömältä lausahdukselta ja tosi oli, ettei se vaate täydellinen ollutkaan, mutta niin hyvässä alessa, että olin vähällä sortua siihen.
    Periaatteessa en kuitenkaan anna jälkikasvun vaikuttaa pukeutumiseeni.

    Mies kommentoi, jos kysyn. Arvostan sitä, kun hän sanoo, ettei tuo ole ihan näköiseni tms. Välillä tulee spontaanisti joku kohteliaisuuskin.

  20. Violet sanoo:

    Liivia; on se joo…se kanava on vähän semmonen..tyhmä. Se on meillä toisinaan auki alkuillasta kun mun pienempäni suuresti rakastama ohjelma tulee. Sellainen (amerikkalainen) jossa jonkun koti on surkeessa kunnossa ja sitten tulee apujoukot jne.

    Voihan sitä kivastikin sanoa kuten tyttösi lause hyvin esimerkkinä toimii. Mua toisinaan harmittaa ettei mun miehestäni meinaa saada ulos mitään. Hän ei jotenkin niin kuin saa puristettua että ei tykkää, ei sovi, muttei oikein onnistu kehuissakaan. No, ei kaikki osaa;-)

  21. Matroskin sanoo:

    Minä kyllä estin teininä äitiä joskus lähtemästä kotoa… Kerran oli farkut korkokenkien kanssa ja se oli siihen aikaan kammottavan mammamainen tyyli, nythän se olisi muotia. Hieman hävettää. Teini saa olla teini, mutta minulta varmaan palaisi pinna ylettömän kielteisyyden edessä.

    Vaatteitani ei juuri kommentoida, mutta kuopus sanoi kerran että ”äiti sä oot tosi laiha. Paitsi tisseistä”. Ilmeisesti näytän siis huippumallilta – no en kyllä näytä :)

  22. Violet sanoo:

    Matroskin: tuosta tuli mieleen kun olin 8 tai 9. Äitini 30 vuotta vanhempi. Hänellä oli farkkuhame, ei mikään mini edes vaan farkkukankainen hame. Muistan hävenneeni sitä niin kovin, että toivoin että äiti tulisi töistä sellaiseen aikaan ettei pihassa olevat kaverini näkisi.
    Hameessa ei ollut mitään kummallista, se oli vaan se materiaali joka minun mielestäni (silloin) kuului vain ei-vanhoille. (Ja toki 39 oli vanha!)

    Olen kertonut äidille ja hän nauroi ja sanoi ettei tiennyt siitä. En kertonut siitä, hävetti sekin.

  23. Liina sanoo:

    No just. Nuoriso morkkaa vanhempiaan just sen verran, kuin vanhemmat sitä sietävät. Toki teininä pitää saada vastustaa ääliömäisiä vanhempia jne., mutta ihan moukkana ei tarvitse silti suutaan soittaa. Liputan käytöstapojen ja hienotunteisuuden puolesta, oli ikä sitten mikä tahansa.

    Ja samalla tiedän, että etenkin tytöt tapaavat olla musertavan törkeitä, kun emosta pitää tehdä rajua irtiottoa.

  24. haaveilijatar sanoo:

    Kahden teinin äitinä en ole saanut kunnollista kommenttia (hyviä vinkkejä tai analyysiä) pukeutumisestani.Tytär juuri 15 nyt. Rehellinen lyhyt vastaus tulee,jos kysyn miltä näyttää. Pojalta tietty se murahdus.
    Mieheltä en edes viitsi kysyä…

    Onkos ylin kuva pojastasi? Jos on,on kovasti kasvanut.

  25. Sissi sanoo:

    Meillä ei kyllä lapset päätä mitä aikuiset pistää päällensä. Yleensä tulee (tytöltä) vain kehuja, vaikka kyllä pojatkin välillä äityvät kehumaan. Mies joskus yrittää esittää toivomuksia vaatteiden suhteen, mutta olen sanonut että jos ei kelpaa, niin voivoi… :D Niin kauan kuin itse pystyn itseni pukemaan, minä päätän missä vaatteissa kuljen.

  26. Katja sanoo:

    Minä kuvittelen että äiti joka ”kilpailee” tyttärensä kanssa pukeutumalla nuorekkaasti kerjää verta nenästään, vaikka voihan siihen liittyä myös ihanaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, shoppailua ja muita tyttöjen juttuja.

    Meillä salaliittojutut rajoittuvat kuplamuovin poksautteluun ja sudokuihin, minä olen ämmä ja tytär on, niin, toistaiseksi pikkutyttö.

  27. Anna sanoo:

    Kai tollainen kommentointi ja ilkeys riippuu ihan teinistäkin… Itse en ainakaan muista (tunnusta) ilkeilleeni äidille vaatteista (ihan toisista aiheista väännettiin meillä kättä), tosin eipä aihe kauheasti kiinnostanutkaan vielä siinä vaiheessa ja sitä paitsi mun äiti onkin tyylikäs, jopa tallikuteissaan. Joskus piti toimia tyylituomarina juhlia varten, eikä siitä meinannut tulla mitään, kun mun ja siskon kommentit kaikkiin kolttuihin oli sama ”ihan kiva”.

    Suomessa tulee Liviltä samaa sarjaa oleva brittiläinen ”kuumempi kuin tyttäreni” – nimi kertoo varmaan jo olennaisen…? Siinä tosin äidit on yleensä aika poikkeuksetta karseita, kiristeltyjä, oranssi-ihoisia vetyperoksidiblondeja, jotka haluaa välttämättä lähteä liian ”konservatiivisten” tyttäriensä kanssa baariin iskemään poikia. Ohjelmasssa ulkopuolinen raati (jotain ohikulkijoita) saa arvioida muutetaanko äidin vai tyttären tyyli. Yleensä arpa osuu äitiin. Jotenkin surkuhupaisan järkyttävää katsottavaa…

  28. MaaMaa sanoo:

    Kammottavaa tosiaan jos teinit ovat vanhempiensa määrääjiä ja neuvojia… Kuten jo kommentoitu, niin teini-ikään toki kuuluu välillä vanhempiensa häpeäminen, mutta ei ilkeä saa olla…ikinä.

    Mä muistan elävästi kun olin rippileirillä 15-kesäisenä ja vanhempani oli samaan aikaan käymässä viikonloppureissun New Yorkissa. Olin pyytänyt heitä ostamaan mulle sieltä ’risaisen farkkutakin’ ja uudet ’Levi’s 501’ -farkut, kun sai edullisemmin. Reissunsa jälkeen vanhemmat tuli morjestamaan mua rippileirille ja niillä molemmilla oli uudet farkut ja farkkutakit päällä!! Mä häpesin silmät päästäni, se oli aivan kamalaa … :D :D
    Mutta lohdutti, että sain farkkuni ja ’risaisen’ farkkutakinkin ;)
    …ja pysyin kaukana vanhemmista ettei paljastuisi, että meillä kaikilla sama tyyli! ;D

  29. Kirsi sanoo:

    Hei, olen lukenut tätä blogiasi jo jonkin aikaa, on ihan mielenkiintoista. Ja niin hienoa kuulla että muidenkaan miehet eivät kommentoi. Olen sanonut, että vaikka hyppisin mustassa jätesäkissä, ei se herättäisi mitään huomiota. Joten siis pukeudun vain omaksi ilokseni ja juuri niin kuin haluan.En missään nimessä pyydä miestäni vaateostoksille kanssani. Minulla on 16-vuotias tytär, joka on hyvin lempeä kommenteissaan, kehuu, jos on aidosti sitä mieltä ja sanoo, jos nyt joku asu on vähän ”omituinen”. Mutta hän myös pyytää kommentteja omista asuistaan ja väriyhdistelmistään.me olemme samanlaisia vartaloiltamme, paitsi minä pulskempi, mutta tyylimme ovat tietysti aivan erilaiset. Ja niistä vaatelahjoista; alussa anoppi osteli minulle ”kivoja” puseroita Tallinnan matkoiltaan, mutta lopetti kai kun huomasi, että en niitä pidä…Minusta se on aika lailla törkeää ostaa vaatteita ihmiselle, jonka makua ei 100 % tunne. Ihan puistattavaa..

  30. Violet sanoo:

    Liina; kyllä mulla on sama huomio että tytöt ovat musertavampia. NE TYTÖT. Enhän minä toki ollut….;-)

    haaveilijatar; ilo kuulla fiksuista nuorista. On mun esikoinen juu. Täyttää huhtikuussa 12 (mitäH?)

    Sissi; niin, voi voi olen minäkin ajatellut…

    Katja; Muistuu mieleen yksi haastattelu (ranskal.) missä nuoret toivoivat ”enemmän auktoriteettia” vanhemmiltaan. Monet olivat aika hämillään siitä miten vanhempansa yrittivät siinä siivellä jammailla purkka suussa.

    Anna; totta kai riippuu, eivät kaikki ole sitä tai tätä.
    Joo, mainitsemasi ohjelman nimi antaa kyllä selkeän suuntaviivan tyylistä.

    Maamaa; että semmonen ”farkkumuisto”;-) Mulla oli jotenkin se sama että farkut ”kuuluu vain nuorille”.

    Kirsi: En välitä ylipäätään käydä kenenkään kanssa vaateostoksilla. Ja muutenkin vähemmän ja vähemmän edes käyn. Menen hakemaan jotakin ja ostan sitten sen.
    Vaatelahjoista tulee lähinnä mieleen myös oma anoppini.
    Hän alussa myös osteli ja voi harmi, kaalliita vaatteita jotka olivat aivan jotakin muuta kuin minä. Sanoin sen hänelle, aivan ystävälliseen sävyyn ja se toimi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s