Töissä

Siinähän huudatte minä ajattelin tänä aamuna ja käänsin hiomakoneen päälle. Ja kyllä ne tietysti huusivat edelleenkin, mutta sitten hiukan vähemmän kun kiinnostuivat tekemisestäni mutta vaikka kuka olisi huutanut mitä en olisi sitä kuullut sillä hiomakoneesta lähtee jumalaton ääni. Ruokapöydän pintaa hioessani ajattelin että vartokaas vaan kun olette aikuisia ja teillä on omia lapsia ja kun ne sitten kahnaavat ja karjuvat niin minä istun vaan rentona teidän sohvassanne ja huomautan kepeästi että kyllä maailmaan ääntä mahtuu…Sillä kyllähän sinne oikeasti mahtuukin, mutta sitä on vaikea muistaa silloin kun tuntuu ettei itse mahdu maailmaan sen kaiken äänen lisäksi.

Hioin edelleen, jalat myös ja tunsin olevani koko ajan enemmän sellainen kuin oikesti olen; toimeen tarttuva, innostuva, voimakas, taitava ja hiivatin peräänantamaton toisinaan idioottimaisuuteen asti. Kolmen tunnin kuluttua pöytä oli alaston, ruokahuone valkoisen lumen peitossa. Söimme olohuoneen lattialla, olimme japanilaisia ja sitten lakaisin lumen ruokahuoneesta. Huomenna maalaan.
***
Luin Sari Vuoriston Laskettu aika -kirjan. Ennen kuin aloitin katselin kansikuvaa. Ensin näin kuita, sitten näin ultraäänikuvia. Ajattelin kirjan nimeä. Ensin se oli vain raskauteen liittyvä termi, sitten se alkoi tarkoittaa myös sitä että meillä kaikilla on tietty aika täällä maan päällä, että elämme ajan joka on – näin uskon – etukäteen ”laskettu”. Ei teidän tarvitse niin uskoa, kunhan sanoin.

Mutta siis se kirja. Mykisten taas hiukan kuten usein silloin kun ei saisi. Sari Vuoristo on ylipäätään mielestäni ihmeen vähän tunnettu ja arvostettu kirjailija. Vaikka toisinaan, ihan hiukan vaan ja ihan toisinaan vaan tuli olo että tuon olen tuollaisenaan jo lukenut, tuo on jo sanottu niin kuitenkin: tämä on hyvä kirja. Suosittelen sitä ilman hetkenkään epäröintiä samoin kuin hänen muitakin kirjojaan. Niissä asiat liittyvät toisiinsa ilman että se osoitetaan sormella, niiden kieli on kulkevaa.

Advertisements

13 comments on “Töissä

  1. maijanmaja sanoo:

    Liittyykö maalausprojektisi tähän naisia vaivaavaan sisustustautiin, joka iskee keväisin tai sanotaan nyt että kevääksi riittää heti joulun jälkeen? Mulla ainakin pää pursuilee pieniä ja vähän isompia hommia, joilla kotia voisi taas vaihteeksi fiksailla. Olit kyllä tosi viitseliäs, kun jaksoit hioa vanhan maalin pois. Tai siis hiivatin peräänantamaton. : )

    Saattaisin kuvauksestasi päätellen hyvinkin pitää tuosta kirjasta. Kiitos siis vinkistä. Raskauskertomuksia en kyllä jaksaisi (enää) lukeakaan.

  2. minjo sanoo:

    Kuulostaa hyvältä se hiominen ja maalauksen suunnittelu. Minulle kävi niin, että eilen aloitin kaksi hommaa eikä kumpikaan edennyt toivottavalla tavalla. Toinen oli kaapin sisäpintojen petsaus. Vedin onneksi petsiä vain kaapin sisäkattoon, kun huomasin samantien, että väri oli väärä. Ajattelin, että haen illemmalla vieraiden käytyä oikean värin, mutta sitten aloin vieraita odotellessani pestä keittiön tuoleja ammoniakkivedellä ja sitten hioa niitä. Vieraat tulivat kesken kaiken ja viihtyivät niin hyvin, etten ehtinytkään sitten mitään. Nyt on astioita joka paikassa pinoissa, tuolit parvekkella odottamassa… En jaksanut tänään intoilla mitään, kun tuntui, ettei kumpaakaan hommaa olisi saanut tänäänkään valmiiksi. Rautakauppa kiinni, se oli petsin ongelma, hiomaan olisin joutunut parvekkeella, enkä viitsinyt häiritä naapureita sunnuntai-iltapäivällä, kun parveke on niin avoin, että âäni kaikuu joka suuntaan. No, naapurit oli hyvä tekosyy, kun tympäisi koko juttu. TykkÄän aina saada heti homman kunnolla vauhtiin tai käy juuri näin. Huomenna töiden jälkeen on ostettava se petsi, että se homma ainakin edistyy. Taidan lähteä pyyhkimään tuoleista edes pölyt, että voidaan niitä kuitenkin käyttää odottaessa seuraavaa vaihetta. Keljutti hiukan, kun tuolit ovat vanhat ja niiden lakka on jotakin sellaista mikä tukkii hiomapaperin hetkessä, siis muutamalla vedolla.

    Kerran vielä ostan itselleni hiomakoneen. Se on ihana vekotin, nopeuttaa hommia ihmeesti. Haaveilen sellaisesta bosch:n mallista, missä on kolmiomainen se hiomapaperi.

    Mukavaa maalauspäivää huomiseksi.

  3. Violet sanoo:

    maijanmaja; voi älä sano ”sisustus”…Mutta maalarihommat olen kyllä aina tehnyt keväällä ja se on hyvin väljä käsite se kevät, kuten sanoitkin.
    Sen lipaston (vai mikä piironki se on) jätin hiomatta. Senkun maalasin päälle vaan ja hyvin meni.
    Toi ruokapöytä oli hiottava. En jaksa selittää miksi mutta kyllä oli;-)

    Ottaa pattiin kun en osaa kirjoittaa tuostakaan kirjasta taas tämän paremmin. Juu ei, raskauskertomuksia siinä ei sinällään ole vaikka sekin aihe siinä on mukana. Parissa kohtaa ajattelin että voi ei, joko taas näitä, mutta sitten se muuttui.

    minjo; puhuin huomisesta maalaamisesta ja kun nyt kirjoitan tätä huomaan että mies on pojan kanssa jo maalannut pöydän pinnan! Mulle jää jalat sitten vaan, toisella maalilla.

    Meillä on JUURI tuollainen hiomakone ja jos nyt jotain hiomakoneita alan suositella niin sellaista. En ole kyllä koskaan muuta kokeillutkaan! Tämä kuitenkin on hyvä koska sillä pääsee hyvinkin pieniin kulmiin.

  4. Merja sanoo:

    Tuntuu ihan käsissä se tärinä, meillä kun käytettiin samaa hiomakonetta kun tasailtiin noita seiniä olohuoneessa.. aika rankkaa puuhaa..

    Täällä oli kanssa meteliä aamulla, sitten vein nuo meren rantaan. Siellä ei haittaa vaikka huutaisikin, tuuli vie pahimman melun :)

  5. Kirjailijatar sanoo:

    Tunnistan tuon tunteen, kun tuntuu siltä, että kykeneväinen ja tarmokas. Joskus, kun tekee käsillä jotain tulee tuo flow-fiilis, se on hieno tunne. Pidin tavastasi kirjoittaa tuosta fiiliksestä.

    Pakko tunnustaa, etten ole lukenut Sari Vuoristoa, mutta nyt tekee mieli.

  6. Nimetön sanoo:

    Tuli vain mieleen, että miksi sitä pöytää piti hioa juuri silloin kuin muilla on aikaa levätä töistä ja koulusta? En itse innostuisi jonkun sunnuntaiaamupuuskista täyden työviikon jälkeen.

  7. Uusi Aamu sanoo:

    Hyvä keino saada huuto loppumaan tai ainakin muuttamaan sävyänsä. Ja tiedän tuon tunteen kun huomaa olevansa täysin oma itsensä, vaikka sitä on tietenkin muutenkin, mutta joskus se tunne on vaan vieläkin voimakkaampi. Miten en nyt sitä tässä osaa selittää. Ymmärrän kuitenkin.

    Japanilaiset. Niillä on ihmeellinen verenkierto, aina vaan kiertää eikä ollenkaan puudu jalat niillä kuten mulla. Tai ehkä niillä on vaan niin väärät sääret, ettei ne oikeastaan edes istu jalkojensa päällä…ken tietää.

  8. Liina sanoo:

    Se onkin hieno tunne, kun jotain ei-ihan-jokapäiväistä tehdessään iskee tunne, että tämä olen MINÄ, se olen se oikea MINÄ tässä joka tämmöistä tekee. Tavallaan omuus ja minuus löytyy sen arjen puoliunisten rutiinien alta.

    Minulle se tulee, kun saan käteni ja kuteeni likaiseksi jossain touhussa. Mikä lienen ollut sontakuoriainen edellisessä elämässä.

  9. Matroskin sanoo:

    Samaa mieltä Vuoristosta! Todella lahjakas, fiksu ja koskettava kirjoittaja, mutta kun ei ole itse julkisuushakuinen eikä kustantaja markkinoi, niin jää kaiken mediahumun jalkoihin.

  10. Violet sanoo:

    Merja; tärinä jää joksikin aikaa kyllä muistiin.
    Pystysuoran pinnan hiominen on minusta raskaampaa kuin vaakasuoran.

    Kirjailijatar; lue, lue! Yritän aina hänen kirjojaan kaikille suositella.

    ”Nimetön”; terveisiä Brysseliin! Helevetttiäkö se sinulle kuuluu koska meillä hiotaan tai sitten ei? ”Tuli vain mieleen”.

    Uusi aamu; kävin katsomassa blogiasi ja siellä onkin paljon kiinnostavaa. Mun jalat ei kyllä puudu vaikka istun niiden päällä aika paljonkin. Ehkä mulla on japanilaiset jalat.

    Liina; samoja kokemuksia. Eilen olin niin työn hurmoksessa etten ajatellut kuin sitä mitä teen sillä hetkellä.

    Matroskin; joo, ei hän varmaan ole paljon julkisuudessa ollut. Toivoisi että tieto hyvistä kirjoista leviäisi sitten vaikka puskaradion kautta.

  11. Mei sanoo:

    Oi, tiedän sen ihanan tunteen, kun pienen matalalennon jälkeen innostuu jostain! Mieheni kutsuu mua tuolloin ”ihanaksi näpertelijäksi” tarkoittamatta vähätellä tekemistäni. Innostus ei sit katso aikaa eikä paikkaa! Ja kyllä, joskus on pakko peittää melulla se lasten mekastaminen. Jos ei muuta niin huutamalla äänijänteet kipeiksi -tai hiomakoneella.

    Kiitos kirjavinkistä.

  12. Ilse sanoo:

    Kyllä. Minäkin haluaisin hiomakoneen. Hioin tämän talon sisäovet KÄSIN ja sitten maalasin. (Pientä kunnioitusta, kiitos?) Ja olin niin minä niissä hommissa. Juuri se pystyvä ihminen, joka istuu nyt vain sohvalla taas. :)

    Vuoristosta ajattelen samoin kuin sinä, että ei ehkä mitään mullistavaa, mutta jotain tuttua. Siinä oli se, jossa se lapsi tuli vastaan siellä alikulkusillalla tai jossain tehtyään sen jutun… eikö vain? Se jäi mieleen, ja sitten se toinen jossa oli niitä aikuisia lapsia iso liuta ja niillä kaikilla omat tarinansa. Yritän olla paljastamatta liikaa. Enkä ole varma, olivatko nämä siinä.

  13. Violet sanoo:

    Mei; Suuri osa noiden kahden nahistelusta syntyy yksinkertaisesti siitä että sille on aikaa, siihen on tilaisuus eikä ole parempaakaan tekemistä juuri silloin.
    Ei tarvita kuin hiomakoneen käynnistyst (vaikkapa) ja kiinnostus suuntautu muualle. Pienempi tuli heti apuun pitelemään pölynimuria.

    Ilse; kunnioitan syvästi!
    Juuri nämä asiat, juuri tässä kirjassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s