Näkijä


Ihailen paitsi tekijöitä myös näkijöitä. Käsillänäkemistä ihailen ja arvostan aivan erityisesti. Siksi olen iloinen siitä että löysin (vieläpä täysin sattumalta) hyvän ihmisen hoitamaan selkääni ja opettamaan minulle uusia asioita ”jottei meidän enää tarvitsisi tavata”, kuten hän itse sanoi.

Minusta on hämmästyttävää että hän ”tuntee minut” niin hyvin vain katsomalla minua, koskemalla minuun. Hän kertoo minusta tosiasioita joiden en ole tiennyt, joiden en melkein ole uskonut näkyvän niin selvästi. (Tai ehkä ne eivät näykään kuin niille jotka osaavat katsoa.) Hän heittelee lauseita kuten: Madame ei tykkää odottaa, kaiken pitää tapahtua heti. Sen että olen ”pää edellä -tyyppi” olen kuullut muutaman kerran ennenkin. Ensimmäiseksi sen sanoi eräs harrastajateatterin ohjaaja kun katseli liikkumistani. Edellisen kerran ennen tätä fysioterapeuttinaista sen sanoi muuan pilatesopettaja joka ehdottomasti kuuluu myös ihailemiini näkijöihin. Kyllä, olen ehdottomasti pää edellä -ihminen, sanan kaikissa merkityksissä.

Ei tässä mistään salatieteestä tai taikuudesta ole kyse. Onhan aivan itsestään selvää että ihmisen temperamentti ja luonne näkyy (paljonkin) hänen liikkumisessaan ja kehossaan. Fysioterapeutti kiinnitti kerran huomiota myös lukuisiin arpiin käsissäni. Hän sanoi: taidatte työntää sormenne vähän joka paikkaan. Ei ole ihan väärässä siinäkään.

Mainokset

16 comments on “Näkijä

  1. metsienmamma sanoo:

    Sitä se sanoi eräs Tarot-korteista lukijakin, että ei hän tulevaisuutta ja olevaisuutta korteista katso, vaan ihmisestä.

    Ja ihmisestä näkyykin huimasti, kun oikein opettelee tirkistelemään.

    Minusta jokaisella on mahdollisuus oppia näkijäksi. Mutta se vaatii varmaan tiettyä temperamenttia sekin. Sellaista tarkkailevaa ja hidasta. Temperamentti-sanakin on vähän hankala. Kun se ei tarkoita sitä tulista puolta ihmisestä vaan ihmisen reagintia asioihin ylipäätään.

    Hieno kirjoitus ja hieno aihe!

  2. Uusi Aamu sanoo:

    Tuo näkeminen on asia, jota aina ihmettelen. Juuri joogaopettajani kertoi minulle millainen ruoka minulle sopii, ihan vain katsomalla. En ole koskaan kertonut omista ruokailutottumuksistani hänelle. On hienoa kun sellaisia ihmisiä on.

  3. Kirsikka sanoo:

    Ihaillen olen huomannut tuon saman asian, käsillänäkemisen. Se on hienoa kun on osaa jotain tuommoista. Ja se, että haluaa myös opettaa toista ”ettei enää tavattais”. Voishan olla niinkin, että panttaisi tietoaan ja sun pitäis vaan käydä hoidettavana kerta toisen jälkeen ja tietysti maksaa ja maksaa.

    Ja hienoa on se, että osuu kohdalle tällainen osaaja ja juuri silloin kun sitä tarvitaan.

  4. Pirkko sanoo:

    Olen lujasti vakuuttunut ja viehättynyt siitä, että ihminen ei kovin helposti pysty jymäyttämään muita, itseään ehkä helpomminkin. Kroppa kertoo totuuden, vaikka suu höpertäisi ihan muuta. Ryhti, katse, mimiikka ja ääni puhuvat usein ihan muuta kuin sanat. Voisin istua tuntikausia kahvilassa tai vaikka katonrajassa tarkkailemassa kaikkea tätä.
    Ihanaa, että löysit näkijäsi. Toivottavasti saat selällesi pysyvän avun.
    Pää edellä asioihin syöksyminen ei mielestäni ole huono ominaisuus. Kuhmuja kyllä voi tulla, mutta samalla pääsee juttuihin, joihin ei varovaisempi koskaan uskalla.

  5. Suklaasydän sanoo:

    Kävitkö ihan fysioterapeutilla vai millä? Minä nimittäin itse makasin eilen kinesiologin (onkohan tämä nyt oikea suomenkielinen nimitys?) käsittelyssä ristiselänongelmien takia. Outoa kuinka niin pehmeät kosketukset ja liikkeet vaikuttivat juuri ongelma-alueeseen. Olisin ehkä toivonut ronskimpia otteita, mutta ne taitaa olla osteopaatin heiniä? Itsestäni en tosin saanut kuulla mitään, toisin kuin sinä.

  6. Maijja sanoo:

    Minä tarvisin näkijää nyt. Paras kohtaamani moinen on eräs hieroja, semmoinen ihana turvallinen otso mesikämmen, pullea- mutta vahvakätinen. Kopeloi ensimmäisen kerran tavattuamme selkääni ja sanoi ”jaahas, sullahan on ruuansulatusongelma”. Harmi, että asun kaukana hänestä. On vaikea uskaltautua etsimään uutta vastaavaa – luulen, ettei ole helppoa. Opiskelijana en haluais laittaa rahaa ”hukkaan”…

  7. Violet sanoo:

    metsienmamma; niin, siinä se on kaikki edessä luettavissa – jos osaa. Aivan samaa mieltä temperamentti -sanasta ja sen käytöstä.

    Uusi Aamu; toki on näkijöitä lainausmerkeissä ja arvuuttelijoitakin jotka toisinaan osuvat onnenkaupalla oikeaan mutta kyllä: minä uskon että tuollaisiakin asioita voi nähdä.

    Kirsikka; joo, sano muuta. Toki voisi vain hoitaa nyt käsilläolevaa ongelmaa, sanoa vielä ehkä että voi kuulkaa kyllä tämä vaatii vähintään vielä 10 käyntiä…

    Pirkko;muistan että jossakin yhdessä olemme tästä kirjoittaneet molemmat ennenkin. Kiehtovaa se onkin.
    Minä voin mielestäni saada pysyvän avun mutta VAIN, jos vaivaudun opettelemaan itse itseäni huoltamaan. Mulla on niin paljon asioita jotka teoriassa tiedän ja tunnen, mutta joita sitten käytännössä en teekään.

    Pää edellä syöksyminen ei ole minustakaan kovin huono ominaisuus PAITSI sanan siinä merkityksessä että mulla on tapana kävellä ”päävetoisesti” eli pää menee tuolla kaukana kropan edellä;-) Pää kun on aika painava vehje niin eipä tee hyvää muulle kropalle!

    Suklaasydän: kävin sellaisella joka on ranskaksi kinésitherapeute mutta kun en suomeksi tiedä sanotaanko noin niin käytin sitä fysioterapeutti -sanaa (mikä lienee väärä kylläkin). Mulla on tässä menossa semmonen 9 kerran sarja ja on jo kovasti auttanut.

    Osteopaattiin liittyen mun on pakko kertoa yksi juttu: kun nuorimpamme syntyi Ranskassa niin synnytyssairaalassa kiersi osteopaatti vastasyntyneitä katsomassa – ja tietysti koskemassa. Muistan miten hän piteli tätä meidän pientä ja kertoi aivan uskomattoman tarkasti mm. sen millainen tämä oli ollut vatsassa!
    Siis millainen liikkuja jne. Lisäksi hän lasta kääntelemällä ja vääntelemällä (piti silmiä kiinni muuten paljon) sanoi että tämä lapsi on tullut vauhdilla maailmaan ja kärsinyt siitä hiukan. Ja hän siis EI tiennyt sitä etukäteen.

    Maijja; Harmi tosiaan ettq O. Mesikämmen on kaukana. Tuohan kuulostaa mainiolta.
    Kyllä sitä kaikkia hukkaputkiakin on, muistelen yhtä tyyppiä joka toisella kädellä piteli puhelinta jne….

  8. Maijja sanoo:

    Ai ammatinharjoittaja, ja kännykkä kädessä!

  9. Liina sanoo:

    Eräs minulle vieras ulkomaalainen ratsastuksenopettaja katsoi ratsastustani tovin jos toisenkin hiljaa ja antoi sitten kommenttinsa minusta ovelasti ratsastuksen kautta. Olin kuin puulla päähän lyöty, niin oikeaan hän osui persoonanikin suhteen. Ja nolottikin, olinhan halunnut antaa vähän paremman kuvan itsestäni. Sittemmin olen tajunnut, miten paljon ihmisestä kertoo hänen pelkkä olemisensa ison eläimen kanssa.

    Oikein pelottaa, mitä totuuksia joku käsillä näkijä osaisi kertoa. Haluaisiko niitä kuulla.

  10. Violet sanoo:

    Maijja; joo,se oli yksi semmonen hieroja (samassa hänellä oli jotain muutakin, oliko se nyt vyöhyketerapiaa ja jotain aroma-jotain…)jonka luo erehdyin kerran ihan vaan siksi kun sain synttärilahjaksi yhden kerran rentouttavan hieronnan sinne.
    Kirjoittelin siitä joskus tännekin että miten ällikällä lyöty olin kun hän vastasi soivaan puhelimeen, jutteli kovaan ääneen ja pitkästi asioitaan, toisella kädellä vähän hieroskeli. Vielä enemmän ällikällä olin siitä etten saanut sanottua siitä mitään. En kerta kaikkiaan tajua miksen sanonut!!
    Ei se mitään, vähän ajan päästä koko puljua ei enää ollut.

    Liina; tuon uskon takuulla! Siis että ison eläimen kanssa ollessa näyttää itsestään vaikka mitä.
    Melkein arvaan oman toimintani: menisin hevosen lähelle varmoin liikkein, mutta ne olisivat tekovarmoja koska pelkään hevosta, sellaiset ovat minulle outoja. Menisin siis tekovarmasti koska olisin jostakin syystä sellaisessa käsityksessä että niin kuuluu toimia ja minulle olisi tärkeä näyttää että tiedän miten tehdään…

  11. Kirjailijatar sanoo:

    Hykerryttävä ja viisas teksti. Minäkin uskon, että jotkut näkevät kehostamme paljon. Paljon elämäntavoista, mutta myös siitä, miten suhtautuu maailmaan ja millainen on temperamentiltaan.

    En ole koskaan…ei, meinasin valehdella, olenhan minä kerran ollut hierojalla, aromaattisessa hieronnassa, muttei se oikein antanut mitään muuta kuin raukean olon. Olisi mielenkiintoista, että joku sanoisi minusta suorat sanat. Kaipaisin varmaan sellaista herätystä.

  12. Violet sanoo:

    Kirjailijatar: kiitos vaan. Niin, on se ollut mielenkiintoista. Hän sanoo suoraan muttei mitenkään ilkeästi. Olin kuolla nauruun kun hän näytti asentoni. Sanoi että teillä on oikein hyvä ryhti mutta miksi kaikki kallistuu lonkasta alkaen niin paljon eteenpäin….ai niin siksi, että olisitte nopeammin perillä!

  13. Kirjailijatar sanoo:

    Mahtavan kuuloinen tyyppi. On parasta, kun saa ihmiset naurun kautta oivaltamaan jotain tärkeää.

  14. pikkujutut sanoo:

    Kiitos kauniista kirjoituksesta. Tiedän monta ketkä olisivat/ovat kiitollisia tälläisestä palautteesta.
    Minun mielestä näkijän ominaisuus, mikä tekee hänestä hyvän, on herkkyys.Herkkyys nähdä läpi sanojen, tarttua kiinni sanaan, joka avaa portin, nähdä selän asennosta missä ongelma piilee, osata kysyä oikeita kysymyksiä, tuntea sormillaan miltä ihon alla tuntuu, löytää kohdat.

    Sitten kun lisää ammattitaidon, on kyseessä rautainen ammattilainen. Sitten kun temperamentit kohtaavat, löytyy paras mahdollinen ”hoitosuhde”.

    Ja hauskaa, että joku muukin käyttää samoja sanoja kuin joku muukin joskus muinoin :).

  15. Violet sanoo:

    Kirjailijatar; olen aivan samaa mieltä. Vaatii tosin silmää sen suhteen että kenelle voi milläkin tavalla sanoa mutta tämäkin juttu on siis kohdalla tuolla naisella.

    pikkujutut; olen iloinen jos tykkäsit.
    Niin, herkkyys, kyllä. Ja ammattitaito tietysti, se ihan tekninen puoli.
    Olen ollut niin iloinen siitä että ensimmäistä kertaa minulle on selitetty mitkä asiat luultavasti johtuvat yhdestä vanhasta tapaturmasta, mitkä heikoista lihaksistani siellä täällä, mitkä siitä että toinen jalka on lyhyempi…ja sitten ennen kaikkea että mitä voi tehdä ja mille!
    Joo, ei tietysti aivan samoja sanoja kun eri kielellä sanotaan mutta aivan samasta asiasta on kyse. Minut on nähty ’naamavetoisena’.

  16. Mei sanoo:

    Olen tavannut erään sydämellisen ja taitavan fysioterapeutin, joka osasi arvata ihmisen pidempiaikaisen mielialan asennon perusteella. Ahdistus, suru, jännittäminen, masennus.. kaikki näyvissä hieman eri tavoin. Mutta mikä ihmeellisintä, tämä viisas nainen saa ihmisten mielialat kohenemaan asntohoidolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s