Ristiriita


Minusta on joskus hauska huvitella miettimällä oman tyylini perusteita ihan sillain akkainlehtien tai muotiblogien malliin. Tai vähän sinne päin ainakin.

En ole suinkaan koko ikääni pukeutunut samaan tapaan, käyttänyt samoja meikkivärejä tai kulkenut samanlaisessa tukkamallissa. On ollut korkoja ja ei ole ollut korkoja, on ollut laukkuja ja sitten taas ei, ollut pitkää, lyhyttä, leveää, kapeaa. Tummaa, vaaleaa, kukikasta ja ruutuja. Vähän joka saralla on ollut kokeiluja ja virheitä, palaamisia lähtöruutuun ja oivalluksia siitä mistä todella pitää, mikä ei kerta kaikkiaan käy tai mihin suuntaan mieli palaa jos on vapaa.

Ja jos oikein tiheää haavia käyttää niin alkaa nähdä asioita jotka toistuvat, jotka tulevat aina takaisin, joista en ole ehkä koskaan luopunutkaan.

Verkkoon jää ainakin mustat kengät. Nahkaiset, ilman muuta. Aivan matalat tai ihan hiukan korkeammat. Varrelliset tai varrettomat. Nauhalliset, yleensä. Sellaiset joista äitinne sanoisi: eikös nuo ole miesten kengät? – ja voivathan ne ollakin.
Ensimmäiset tämän tyypin kengät muistan omistaneeni 21-vuotiaana. Silloin, kun tajusin että on aivan paskan hailee mitä poikaystävät tai muut sellaiset tykkäävät asioista joista minä tykkään. Silloin, kun tajusin että siitähän ne juuri tykkäävätkin ettei niiden suostumusta ja hyväksyntää anella. Kun tajusin, että suurinta naisellisuutta voikin olla se mitä ei heti sellaiseksi ajattelisi.

Etenkin….

…kun on jokin ristiriita. Joku kontrasti, joku joka rikkoo mielikuvan ja aiheuttaa olon ettei tiedä katsooko lintua vai kalaa. Sellainen voi olla esim. huulipuna ”miestenkenkien” kanssa. Tai jokin koru, sellainen jota ei olisi odottanut. Tai se että kun potkaisee ne miestenkengät jalastaan ovat varpaat kauniissa lakassa.

”Rouvamaisuutta” olen pelännyt koko ikäni. Parikymppisenä en tiennyt mitään niin nössöä kuin se että olisi aina joku laukku mukana ja siellä olisi naisellisia asioita. Yritin vuosikausia sulloa tavaroitani taskuihin tai yksinkertaisesti jättää kotiin. Sitten annoin kai periksi. Sukkahousut on aina ollut toinen vaikea juttu. Vasta aivan viime vuosina olen myöntänyt että voivathan nekin olla ok, vaikka sekin riippuu edelleen hyvin monesta jutusta. Mutta kontrastista puheenollen: mustat nauhakengät ja sukkahousut yhdessä…hyvin toimii kunhan muistaa pukea jotakin muutakin.

Liian sliipattua vaikutelmaa olen myös karttanut lyhyttä keikarointiaikaani lukuunottamatta. Tässä pätee sama: täytyy olla jotakin joka rikkoo sen vaikutelman että tässä ollaan seisty tuntikaupalla valmistautumassa. Rikkinäiset sukkahousut eivät nyt kelpaa tähän tarkoitukseen, mutta tietyn tyyppinen ”unohdus” kylläkin. Ja jos takki on juoponnapissa niin sitten se on.

(Aion jatkaa aiheesta enemmänkin. Toivon että joku muukin valottaisi omaa tyyliään ja mieltymyksiään. Minusta meidän tavallisten ihmisten tyyliasoista lukeminen on kiinnostavaa.)

Mainokset

22 comments on “Ristiriita

  1. Nimetön sanoo:

    Sulla paljon samaa kuin itselläni. Olen jo lähempänä 50- kuin 40-kymppiä ja ”rouvamaisuus” on jotain, mitä eniten kartan. Tosin pitää pitää kieli keskellä suuta, sillä en halua näyttää myöskään teiniltä.

    Yksi vaatekappale, joka jo pitkään on hallinnut vaatekaappiani on tunika, eri tilanteisiin erilainen, yhdistettäväksi erilaisten alaosien kanssa farkuista trikooseen.

    Kenkämalleista olen mieltynyt erityiseti erilaisiin saappaisiin, kesällä pitää tosin keksiä jotain muuta.

  2. jaana sanoo:

    Ensimmäinen nimetön kommentti oli minulta.

  3. Violet sanoo:

    jaana; se ”rouvamaisuuden” pelko on ollut toisinaan mulla ihan naurettavissakin mittasuhteissa ja jos iässä jossa en takuulla ole voinut näyttää rouvalta vaikka olisin mitä tehnyt;-) Toisaalta asia on ristiriitainen sillä saatan kyllä aivan vapaaehtoisesti sitten iskeä päälleni jotakin joka kyllä YKSISTÄÄN on hyvinkin rouvamaista/naisellista (miten sitä nyt kuvaileekaan). Mutta aina tuntuu että pitää ”rikkoa” jotakin.

    Se teiniltä näyttäminen…Olen usein huomannut että käsitykset tässä asiassa vaihtelevat kovastikin. Mikä yhden mielestä on ”liian teinimäistä” on toisen mielestä ihan muuta. Olen varma että mullakin on lukuisia vaatekappaleita jotka ovat monen mielestä sellaisia ”ei-enää-tässä-iässä-sopivia”. En oikein tiedä. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja se voi olla niin pienestä kiinni.

  4. sari sanoo:

    Joopa joo, jonkinlainen décalage täytyy olla. Minulla siitä käy tukka, meikkaamattomuus, kengät,korut, moni juttu. En osaa ” tilaisuuspukeutumista” lainkaan, samoilla mennään arkeen ja juhlaan.

  5. Violet sanoo:

    Sari; Siinäpä se. Jos sulla olisi vaikka naama täynnä meikkiä, hulmuava kiharatukka ja kaikki ne korut jotka olen sulla nähnyt niin olisi joulukuusivaikutelma lähellä! Nyt sen sijaan on mielenkiintoinen yhdistelmä. Tilaisuuspukeutumista toivoisin saavani harjoitella vähän useammin kuin…äärimmäisen harvoin;-)

  6. minjo sanoo:

    Mä tykkään eniten sellaisesta jonkinlaisesta klassisen ja rennon yhdistelmästä, mutta en mistään sailor-henkisestä tyylistä, tai en esim. ”street one”-merkin tyylistä, vaan tavallaan että on jotakin oikein naisellista, mutta kuten sanoit yhdistettynä johonkin tavalliseen, milloin loppuvaikutelma on ajateltu, mutta ei tärkeän tädin näköinen. Se on siis mistä tykkään ja mihin suuntaan pyrin, mutta yleensä luulen etten ihan onnistu. Välillä kyllä, mutta useimmiten se on kai vain ajatus. Eniten ehkä mulle meinaa vaatteiden malli, koska jos ne ei istu, niin se häiritsee eniten.

  7. Marja sanoo:

    Minä näytän eniten itseltäni monta reissua kokeneissa retkeilykamppeissa, ratsastusvaatteissa, tai muissa ”toiminnallisissa” vetimissä. Odotan eläkeikää, että voin pukeutua niin joka päivä. Vielä tosin ainakin 23 vuotta täytyy kitua edustuskelpoisissa pikkukengissä…

  8. Pilvitarha sanoo:

    Herrainkengät ja sukkahousut ilman muita asusteita varmasti kääntäisivät päät kaduilla :)

    Itse näytän kuulemma ihan samalta kuin teininä, ja kyllä minä sen tässä vaiheessa kohteliaisuutena otan. Pukeudun aika perusasioihin, ehkä tyyliä voisi määritellä vähän maskuliinis-vivahteiseksi tyttöilyksi? Vivahteet ovat varmaan enemmän omassa päässäni, koska joku satunnainen vastaantulija toteaisi että ”sillä oli housut ja paita ja punaiset kengät”. :)

    Välillä on ollut kokeiluja kun olen halunnut olla eksoottisempi tai naisellisempi tai näyttää vanhemmalta, mutta omat jutut tekevät aina paluun. Ja niissä on varmin olo. Jos minulla on liian hienot vaatteet tai liian pöyheä tukka olen hirveän vaivautunut.

    Minäkin tykkään riitasoinnuista ja hassun näköisistä jutuista, ne rumaksi (eli hienoiksi) kuluneet lapikkaat ovat paras hankintani eikä ne jalassa voi näyttää liian teiniltä vaikka vetäisi farkkuleggarit jalkaan.

    Saako tähän sanoa tyyli-ikonin niin kuin katumuotisivuilla? Sanon että Katherine Hepburn (vaikka en pukeudu ollenkaan samalla tavalla) ja Zooey Deschanel. (Meillä on sentään se yhteistä että molemmilla on otsatukat).

  9. Violet sanoo:

    minjo: tuo kun sanot että useimmiten se on vain ajatus…mulle se aika usein riittääkin. Ja toisaalta se nÄkyy ehkä ulospäinkin jos on hyvä olo.

    Huonosti istuvat vaatteet on kyllä ikävän olon alku.

    Marja: Minusta tuntuisi karmealta ajatukselta joutua elämään parikymmentä vuotta vaatteissa jotka eivät olisi yhtään sitä oikeaa minua! Ymmärrän että on työympäristöjä ja tilanteita joissa nyt vaan pitää olla vähän fiksummat päällä, mutta miten on, olisiko sulla mahdollisuus edes joiltakin osin hiukan rikkoa kaavaa, ihan oman hyvän olon nimissä? (<en kyllä keksi miten sen sitten voisi tehdä…vaelluskengät + vekkihame ei taida olla ratkaisu:-))

    Pilvitarha: samoin mulla on vivahteet usein ihan pelkästään omassa päässä mutta se on musta nimenomaan osa tÄtä kaikkea kivaa. Minulla voi olla ajatus että tässä menee se ja se, tilanteena tuo ja tuo ja kaikki mielikuvitteleminen on niin hyväksi, ajattelen.
    Juu, kuten sanoin kans niin oman jutut tekee paluun ennemmin tai myöhemmin, kiteytyy etten suorastaan sanoisi:-)
    Mietin tykkäänkö itselläni hassun näköisistä asioista ja luulen että en. Olen hiukan tosikko. Toisaalta voi olla että monet mun juttuni ovat MUIDEN mielestä hassun näköisiä, elleivät sitten suorastaan naurettavia…
    Oi kyllä, totta kai saa sanoa tyyli-ikonin! Sehän ihan kuuluu asiaan. Sanon omani sitten oikein listana toisessa postauksessa.

  10. pikkujutut sanoo:

    Voi, kun 20-senä aloitin työt asiantuntijana, näytin kasvoiltani nippanappa 18-vuotiaalta. Sitä asiaa joutui sitten kompensoimaan hieman täti/rouvamaisella vaatetuksella. Oli helmet ja helmikorvakorut, aluksi. Sitten kun varmuus lisääntyi muuttui vaatetus.

    Se ristiriita, se pitää olla. Minulla voi olla valkoinen helleasu, vähän romanttinen, mutta sen kaverina pitää olla mustat lakatut kynnet.Hempeän tunikan kanssa rikotut farkut ja tätä rataa..

    Mutta parhaimman ristiriidan olen kyllä havainnut olevan joillakin täysin hunnutetuilla naisilla. Se mitä paljastuu pitkien takkien alta, on täysin vastakohtaista. Viimeisitä muotia, tiukkoja housuja, avonaisia paitoja. Ja joka kerta se vain yllättää.

  11. meri sanoo:

    miestenmuodista sanotaan usein, ettei siinä muutu muu kuin nappien paikka. minulla on pukeutumiseni kanssa vähän sama juttu. minusta on kiva kuvitella että olen yksi erilaisista, vaikka lopputulos on luultavasti se, että olen yksi samanlaisista.

  12. eve sanoo:

    Haluaisin olla kirmaileva hörsö pitsihepeneissä, mutta kotoisampi olo on yksinkertaisissa (ja tylsissä) vaatteissa, ei mitään ylimääräisiä hilavitkuttimia.

    Juhlapukeutuminen on ihanaa! Minulle se vaatteet osaltaan luovat juhlan, niin kutkuttavaa kiskoa nailonit jalkaan ja pujahtaa (tai vähän änkeytyä) kauniiseen mekkoon. Oijoi. Enemmän juhlia!

  13. MaaMaa sanoo:

    Mä tykkään olla tyttömäinen tyttö, vaikka puhun ’poikamaisesti’ ja toimin niin usein myös. Toki joskus on kiva vetää suorat housut ja ’miestenkengät’ jalkaan, mutta seuraksi tulee sitten juuri se ’rikkova’ juttu: koru, tai huulikiilto.

    En tykkää mistään näyttävistä asusteista tai koristeista, enemmin käytän jotain mikä korostaa jotain erityistä itsessäni. Mielestäni ei ole kaunista että yrittää muuttaa omaa ulkonäköään, esim. toisen liika meikki tai ylipukeutuminen saa mut miettimään, että se peittelee jotain.

    Pariisissa olon aikana olen tajunnut vielä selvemmin luonnonkauneuden: jos on isot kulmakarvat niin on – mitä niitä paniikissa jokapäivä nyppimään. Ja täällä hyvin suunnitelmallisesti tehty ’huolimaton’ hiustyyli on paljon parempi kuin oikeasti huolimaton, tai selkeästi laitettu … Aitous on kaunista; oli se sitten minkä näköistä tahansa.

  14. Violet sanoo:

    pikkujutut; tiedän mitä tarkoitat viimeisellä kappaleella vaikken päivittäin näekään pitkään huntuun pukeutuneita naisia.

    meri; tai sitten voi olla yksi erilaisista samanlaisista.
    Jokainen toivoo olevansa erityinen ja ainutlaatuinen mutta turhan harva huomaa että on jo sitä jo valmiiksi ja että ne ”erottautumiskeinot” nimenomaan usein tekevätkin samanlaiseksi…

    eve: mutta eihän yksinkertaiset ole tylsiä! (Tai voivat tietysti joskus olla, kaikki voi.)
    Unohdan kohta täysin mitä juhliin pynttäyminen voi parhaimmillaan olla. Vähän turhan harvoin mahdollisuuksia.

    Maamaa; En tiedä miksi mulle tule kirjoituksestasi mieleen se aika kun asuttiin Hollannissa;-)
    Haagissa ainakin naisten tyyli oli (enimmäkseen) kyllä ihan omansalainen. Huh huh.
    Ajattelen kaikkia niitä tekokynsiä, hiustenpidennyksiä, liian ruskeita ihoja, liian valkoisia hampaita, liian teiniksi laittautuneita, vaaleanpunaisen ja kiiltävän määrää…

  15. himalainen sanoo:

    Tämä on aina kiinnostava aihe, vähän sama kuin sellainen ihana tunne kun istuu vaikkapa katukahvilassa ja saa katsella ohikulkevia ihmisiä, ihailla erilaisia tyylejä. Odotan aivan innolla lisää :) …ja sitä tyyli-ihanteiden luetteloa!

  16. maijanmaja sanoo:

    Mulle taitaa tyylissäni olla tärkeintä värit. Käytän kyllä mustia ja valkoisia vaatteitakin, mutta silloin pitää olla väriä huivissa, koruissa tai kengissä. Pukeutuminen on tärkeä juttu, vaikken tee siitä isoa numeroa enkä omista valtavaa garderobia. Joka aamu (usein jo illalla ennen nukahtamista..) mietin mitä puen päälleni. En voi vain vetäistä jotain mikä ensimmäiseksi osuu käteen kaapista. Tyyliäni voisi kuvailla hipahtavan tyttömäiseksi, jossa kuitenkin on piirteitä klassisesta pukeutumisesta.
    Käsilaukkua vasta opettelen käyttämään ja parhaillani etsin täydellisen ruskean sävyistä riittävän isoa ei liian isoa nahkalaukkua.
    Koruja tykkään käyttää päivittäin, meikkiä en. Meikkaus on tosiaan alue, jolla olen aika hukassa. Eilen menin ostamaan huulipunaa (elämäni ensimmäistä poskipunaakin harkitsin), mutta päädyinkin mielenkiinnosta istumaan tuoliin tädin käsittelyyn ja sain kuulla tuotteista, joista ei olut aiemmin hajuakaan. Koko sen meikkiarsenaalin jälkeen olin kyllä niin ähkyssä, että unohdin ostaa sen huulipunan…
    Mukavaa, jos jatkat tässä aihepiirissä. Ehkä pian saamme kuvia päivän asuistasi… Näkisin niitä ihan oikeasti mielelläni. : )

  17. Violet sanoo:

    himalainen; kiva kuulla! Niin, minäkin olen mielessäni ”katsellut” miten te lukijat olette kommenttien kautta kulkeneet ohitseni. Lista tulee kyllä.

    maijanmaja; Mulle värit ovat tärkeitä siinä mielessä miten ne toimivat yhdessä. Että jos on ylhäältä alas samaa väriä niin miltä se vaikuttaa ja sitten taas jos yläosan vaihtaakin toiseen väriin niin tuleekin aivan eri vaikutelma.
    Erityisen ”värikästä” vaikutelmaa en juuri ikinä hae ja mun vaatetukseni suurin ”väri-ilottelu” voi olla vaikka varpaankynsissä ja kaikki muu mustaa, valkoista tai harmaata – noin esimerkiksi.

    Mietin että voinko vain vetäistä päälle mitä ensin sattuu käteen. Meinasin sanoa etten missään nimessä mutta kun tarkemmin ajattelen niin noin toimin kuitenkin, oikeastaan.

    Tai se menee näin; minulla ei ole edellisiltana aavistustakaan miltä seuraavana päivänä tuntuu. Aamun ensihetket antavat jotenkin sen päivän ”värin” ja tunnelman, tiedän ihan tarkkaan ainakin yhden osan siitä mitä haluan panna. Esim. että ne ja ne kengät.
    Sitten se valittu vaatekappale ”kutsuu” luokseen ne muut. En sen kummemmin harkitse tai pohdi sopiiko vai ei. Oma tuntemukseni on tärkein. Ei tarvitse edes katsoa välttämättä peiliin koska tiedän valmiiksi miltä jokin näyttää.
    En osaa paremmin selittää.

    Yksi mistä pidättäyden visusti erossa on meikkiosastojen esittelijät sun muut sellaiset. Jos joku tulee neuvomaan ja auttamaan minua lähden pois enkä osta mitään.
    Meikkaan päivittäin mutten halua siihen mitään vinkkejä.

    Päivän asuja olisi ihan kiva kuvaillakin joskus! Nyt on tilanne vaan se että ison kamerani lyhyempi linssi on (hitto soikoon!) epäkunnossa.
    En tiedä saako tolla pokkarilla itselaukaisija kuvia.

  18. Herranterttu sanoo:

    Eipä ole vaaraa meikäläisen pukeutua tyttömäisesti, eikä aina edes nuorekkaasti kun vaatteidenvalmistajat (ainakin Suomessa) ovat keskittyneet tekemään vaatteita,
    jotka ovat mittasuhteiltaan sopivia ainoastaan pitkille ja hoikille.Kokoni on 40, mutta em. ei riitä aina edes XL,jossa hihat ovat polviin saakka.Tunnen itseni vaatekaupassa nykyään norsuksi. (Huom! En ole ylipainoinen). Tarjolla on siis tälle kropalle niitä ”rouvamalleja” tai sitten jonkin harvan valmistajan kalliita luomuksia. Kukahan saisi taottua valmistajien kalloon minkälaisen massan ostajia menettävät ?

  19. Violet sanoo:

    Herranterttu; juu, koska tunnen sinut voin asiantuntemuksella sanoa ettet suinkaan ole ylipainoinen ja itsekin olen huomannut kokojen kummallisuuden kyllä.
    Huvittavia hetkiä koin joku aika sitten eräässä liikkeessä jossa saman merkin vaatteista mulle sopi XS-kokoinen hame, M-kokoinen yläosa, eivätkä L-kokoiset housut nousseet edes reisien ohitse.

    Ihan ilmiselvästi puuttuu sellainen valmistaja/mallit että yhdityisi kohtuullinen hinta, hyvä tai edes kohtuullinen laatu, ei rouvamalleja mutta kuitenkin sellaista että yli kuusikymppinenkin voisi käyttää.

  20. NanaP sanoo:

    Vanhenemisen yksi parhaista puolista on ollut oman tyylin löytäminen. Nuorempana en ollut edes kiinnostunut pukeutumisesta, retkikamppeet ja farkut kattoivat koko garderobin. Nyt on hauskaa hassutella pukeutumalla, mikä ei ihan valtavirtaa edusta. Farkut on edelleen suosikit, mutta asussa täytyy olla aina joku juju, töissäkin, joka rikkoo tyylin, vaikkapa keltaiset nappikorvikset.

  21. Edith sanoo:

    Luen säännöllisesti blogiasi, enkä yleensä kommentoi. Mutta nyt on niin herkullinen aihe, että en malta pysyä piilossa. En tiedä mistä johtuu, mutta itse en pysty käyttämään käytettyjä vaatteita, kenkiä tai mitään toisen käytössä ollutta iholle tulevaa tekstiiliä tms… Hotelliinkin tekisi ottaa mieli omat pyyhkeet ja lakanatkin mukaan ;). Minulle kirpputorit ovat kauhistus enkä antiikistakaan piittaa, kun en tykkää vanhasta tai käytetystä -vaikkei se kulunutkaan olisi.

  22. Violet sanoo:

    NanaP: ikääntymisestä on monenlaista iloa, olen samaa mieltä.

    Edith; ihmiset ovat erilaisia ja yhdellä ja samallakin tyypillä voi olla eri mielipiteet elämänsä aikana.
    Kyllä minä muistan kun ”jonkun vanha” olisi edustanut lähinnä suurinta mahdollista surkeutta, jotakin hiukan noloa ja hävettävää.
    Tuota hotelliasiaa en ymmärrä ollenkaan, mutta niin me ihmiset olemme erilaisia;-)

    En minäkään suinkaan osta minkälaista vaan käytettyä. En missään nimessä mitään haisevaa (vaikka sen saisikin puhtaaksi) tai mitään mikä herättää pienintäkin puistatusta.
    Mutta muu kelpaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s