Vanhoja



Nämä kuvat on Yyteristä. Tässä olen ystävän kanssa vuokramökin ulkopuolella, isän hieno Austin on siinä oikein pääosassa.
Joku on kuvannut mökin sisältäkin. Kuva on laadullisesti aika syvältä mutta olen iloinen että se on otettu. Siinä on aika paljon oleellista.


Nämäkin ovat Yyteristä. Vuosi on -83, minä olen kuusitoista ja äiti kolmekymmentä vuotta vanhempi. On siis mahdollista että ensin vastustaa ja vihaa jotakin mutta myöhemmin katsoo valokuvia ja muistaa että oli siellä sentään aika mukavaa. (Minä siis olin 16-vuotias joka olisi mitä varmimmin ollut mieluummin muualla kuin isän ja äidin kanssa Yyterissä.)

Olen katsellut vanhoja valokuvia ja miettinyt mihin perustuu se että nämä menneisyyden heilahtaneet, epätarkat ja kellertävät kuvat tuntuvat vaikuttavan paljon syvemmin kuin monet nykyajan sliipatut ja teknisesti onnistuneet otokset? Voiko kyse olla yksinkertaisesti vain nostalgiasta? Mitä oikeastaan haen kun etsin itselleni nyt vanhaa filmikameraa?

Mainokset

15 comments on “Vanhoja

  1. NiinaK sanoo:

    Se on ihan varmasti se nostalgian kultainen reunus ja ne menneet päivät.

  2. Nimetön sanoo:

    Lisäksi varmaankin määrän rajallisuus ja hitaus. Niistä vierottuu niin nopeasti digiaikana. Täytyyhän sen vaikuttaa kuvan katsomisen kokemukseen, jos kuvaushetkestä on viikkoja vs. sekunti.

  3. Pirkko sanoo:

    Olen vahtinut hurjana meidän järkyttävän syvälaatuisia otoksiamme perhehistorian alkuhämärästä ja kieltänyt miestä leikkaamasta milliäkään tärähtäneistä kaitafilmeistä kun ne viimein siirrettiin DVD:lle. Ovat aarteita, eikä haittaa jos arvo on osittain nostalgiaa.

  4. sari sanoo:

    Paljon puhuva käsien asento tuossa äiti ja tytär-kuvassa.

  5. Violet sanoo:

    NiinaK; no ainakin.

    Nimetön; sekin. Vaikuttaa varmasti. Mua ottaa kovasti nuppiin etten oikein osaa odottaa enää mitään.

    Pirkko; syvälaatuisia, heh;-)
    Juu-ei, ei minustakaan sovi korjailla tai hienontaa. Ne ovat mitä ovat ja sellaisenaan hyviä.

    Sari; muistelen että kyseessä oli sellainen ”ota ny jo se kuva” -tyyppinen tilanne. Isä zoomasi niin kauan.

  6. Riikka sanoo:

    On se nostalgiaa, kuvien sisällöstä johtuvaa. Kun miettii esimerkiksi 50-100 vuotta vanhoja kuvia, onko yhtään väliä minkä laatuisia ne ovat tai mitä niissä on kuvattu? Niitä on silti hieno katsoa. Itse tässä valokuvauskurssin vuoksi selailin omia vanhoja kuviani ja totesinkin nyt pitäväni suurimmasta osasta niistä kuvista joita olen inhonnut kuvan ottohetkellä. Että jotenkin vaatii aikaa hyväksyä omat kuvansa (näin ainakin minulla). Sama homma kuin tuo että jostain paikasta onkin jäljellä ne hyvät muistot vaikka alunperin siellä oli tylsää.

  7. Violet sanoo:

    Riikka; niin no on tietysti eri asia katsoa kuvia joissa on itse tai jotka ovat edes omalta ajalta kuin niitä 50-100 vuotta vanhoja. Siis meinaan että näissä jotka ovat omaa historiaa jotenkin on oma lisänsä – tai miinuksensa. Voivat olla juuri niitä joita ei ole ”voinut hyväksyä”.

    Olen jossittelijoiden sukua; katsotaanko 50 vuoden päästä nykypäivän kuvia samalla nostalgiasilmällä? Miltä kuvat silloin näyttävät, ne sen ajan kuvat?
    Noita on kiva pyöritellä päässään vaikka vastausta tuskin saan tietää. Ei kun saanhan. Minähän elän vielä silloin!

  8. Jan Ole sanoo:

    Noista pikkusenkin vanhemmista kuvista just huomaa, että sen kuvan merkitys kasvaa vaan, mitä enemmän aikaa on kulunut, vaikka ainakin itse onnistun olemaan kuvissa kamalan näkönen ja typerässä tilanteessa kuvanottohetkellä. – Siinä välissä on vaan kerinnyt kasaantumaan ympärille kaikenlaista väliaikaista ja turhaakin habituksen ympärille, joka taas osoittautuu merkittäväksi sekin, taas jonkun ajan päästä kokonaisuutta tarkastaltaessa. :)

  9. Violet sanoo:

    Jan Ole; no kuule samaa olen miettinyt. On oikeastaan täysin tyhmää keskittyä ajattelemaan miten ”tyhmän näköinen” on kuvissa tai miten ”typerä” on tilanne.Mulle on ainakin käynyt niin että olen erityisen kiitollinen että kaikki ne kuvat on otettu joiden ottamiseen ei tavallaan olisi ollut mitään syytä. Ne joita varten ei ole aseteltu ihmisiä, ei katsottu peiliin, ei pyritty rajaamaan niin ettei jokin epätoivottu asia näy.

  10. Elisa sanoo:

    Voisiko se olla kaipausta entiseen (maailmaan)? Aikaan, joka ei tule takaisin? SUloiset kuvat, ihana tuulahdus menneestä!

  11. Kirjailijatar sanoo:

    Minä olen miettinyt samaa ja tullut siihen tulokseen, että ehkä se on nostalgiaa. Kuvat tuovat aina mieleen niin paljon muistoja omasta lapsuudesta, nuoruudesta. Jotain kadotettua, mitä ei voi saada takaisin. Ja toisaalta, kun kuvat ovat nykyään mitä ovat, filmikuvat näyttävät erilaisilta. Niissä on oma tunnelmansa.

  12. Violet sanoo:

    Elisa; aivan varmasti on sitä, ainakin sitä.

    Kirjailijatar; ja niin paljon kuin kuvaamisesta pidänkin minusta tuntuu kuitenkin että kuvia on niin paljon, niin liikaa kaikkialla ja joka paikassa, hyviä, hienoja, taidokkaita kuvia…ettei mikään oikein tunnu miltään enää kuin harvoin.

  13. Riikka sanoo:

    ”Olen jossittelijoiden sukua; katsotaanko 50 vuoden päästä nykypäivän kuvia samalla nostalgiasilmällä? Miltä kuvat silloin näyttävät, ne sen ajan kuvat?
    Noita on kiva pyöritellä päässään vaikka vastausta tuskin saan tietää. Ei kun saanhan. Minähän elän vielä silloin!”

    Niinpä, emme voi kuin odottaa ja katsoa:) Mutta kyllähän valokuva varmaan pienen inflaation on kokenut tässä sanotaan vaikka sadan vuoden aikana. Tarkoitan että nykyään kun niitä otetaan niin paljon että voi olla ylitarjontaa valokuvamuistoista tulevaisuudessa. Vai säilyykö ne ollenkaan kun ovat ihmisillä digitaalisessa muodossa ja harva teettää oikeiksi paperikuviksi….?

    Mutta tarkoitin enemmänkin tuota mitä sanoit Janille, että tärkeintä on että kuvia on otettu. Mitä pidemmälle ajassa mennään, ei väliä mitä/ketä niissä on ja missä ne on otettu.

  14. Sitä ihanaa sattumanvaraisuutta vanhoissa kuvissa, ja sitä, että otettiin kustakin asiasta vain yksi tai kaksi otosta. Ei katsottu välillä kuvia, deletoitu ja otettu uutta.

    Tulee mieleen lapsuuden pesäpalloleirit. Serkulla oli tuollainen pankin (sypin?) kassi ja lyhyet adidasshortsit, vai olisko ne voinut olla karhunkin. Sekin sitä nostalgiaa. Ehkä sitä on nykyisissäkin kuvissa 20 vuoden kuluttua.

  15. Kirstikka sanoo:

    Heips!
    Räpsin kuvia nykyisin digikameralla, mutta oli tosi harppaus vaihtaa filmikamera digi-systeemiin(enkä hallitse läheskään kaikkea kamerani hienouksia, Nikon D90) .Kaipaan välillä omaa rakasta filmi Olympusta, mutta laatikossa pysyy toistaiseksi :).
    Tilaan kuvat paperikuviksi, liimaan ne kansioihin ja kirjoitan tekstit jne..Se on minun talvi-iltojen harrastus,ihana sellainen.Kirjoitan käsin matkapäivät myös, joten olen vähän kivikaudelta :0).
    Minulle sattui hauska juttu -09,kun Esikoiseni pääsi ylioppilaaksi.Mentiin valokuvaamoon ja häntä kuvattiin monelta kantilta ja yht’äkkiä Kuvaaja-Rouva totes:”Nyt olisi äidin vuoro tulla mukaan.”Olin hämilläni,mutta mukaan samantein.
    Kuvia otettiin, hauskaa oli pojalla ja minulla.Lopuksi Rouva totes:”Olet eka äiti, joka vaan tulee kuvaan ilman selityksiä.”Kuvista tuli aivan ihania!
    Kuvattavaksi pitää vaan heittäytyä,ei siinä ole muuta vaihtoehtoa eikä sitä pitäisi sen enempää pohtia.Lopputulos on kuitenkin aina yhtä ihana.Valokuva on aina hyvä justsillähetkellä-otos.
    Mitä enemmän aikaa kuluu niin se vähän huonokin kuva on hyvä.
    Toivon saavani perinnöksi äidin valokuva-albumit(mitään muuta en haluaisi).Valokuvat on sitä jotain meitä itseämme vuosienkin jälkeen.
    Mukavaa alkavaa kesää ja otetaan kuvia.T.Kristiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s