Bretagneen


Huomenaamulla lähdemme ajamaan kohti Bretagnea.

Naistenlehtien sijasta olen viime viikkoina ostanut ihan toisenlaisia lehtiä, tutkinut niitä ja nettiä tarkkaan.



Minulla on muutama haave:
– että näkisin myrskyn ja sumun
– että näkisin majakoita
– ettei sataisi ainakaan ihan koko ajan
– että voisimme uida hienoissa paikoissa
– että saisin itsestäni irti nousta aamulla ennen muita kulkemaan rannalle, ehkä hiukan juoksemaankin


Toivoisin myös pääseväni näkemään onko Iles de Glénan -saarten rannat todellakin noin valkoiset, onko vesi mintunvihreää kuten kaikkialla luvataan.

Laukut on pakattu. Mukana on ohuita ja paksuja neuleita, kumisaappaita, villasukkia, sadetakkeja ja -suojia. Myös paljon raitapaitoja, sortseja, uikkareita, farkkuja. Ei mitään hienoa, ei mitään koreaa. Saa nähdä miltä Bretagne näyttää. Ainakin se tuoksuu suolalta ja tuntuu tuulena kasvoilla.

Advertisements

15 comments on “Bretagneen

  1. aurinko ja kuu sanoo:

    Olen lapsuudessani viettänyt aikaa Bretagnen Lile aux Moines lla. Viehättävä pikkiriikkinen saari. Vuorovesi on häkellyttävä ja vain veden alta paljastuvia leviä nostamalla löytää simpukoita, katkarapuja, ostereita ja ankeriaita. Se oli vaikuttavaa. Ja se sade ja ne Crepes it ja siideri ! Nauttikaa!

  2. Liivia sanoo:

    Oi varmasti ihanaa! Me puhuttiin, että jos ensi kesänä…
    Pitäkää kivaa, nähkää kaunista!

  3. maijanmaja sanoo:

    Mullakin ollut Bretagne haaveena pitkään. Tähän kesään vähän syksyllä suunniteltiin, mutta sitten tuli tuo kuopuksen leikkaus tämän kesän ”projektiksi”. Palan halusta nähdä paikat ja kuulla tunnelmat. Toivotan teille mitä mainiointa matkaa ja haaveidesi toteutumista!

  4. Violet sanoo:

    aurinko ja kuu: ihanko totta! Se näyttää olevan aivan ihana paikka. Tuli eteen kun hain tietoa Glénan:in alueesta. Me asutaan pohjoisemmassa, St Malo on suurin ja tunnetuin siinä aika lähellä.
    Joo, siideriä, crêpes ja semmoista;-)

    Liivia: uskon että tulee mukava reissu kunhan ei aseta liikaa toiveita säälle..se kun tuppaa tuolla olemaan aika..vaihteleva (mutta useinmiten enemmän tai vähemmän sateinen)

    maijanmaja: teidän aika tulee vielä, toivotaan niin. Me ollaan kerran tuolla päin oltu, oli vaan lyhyempi aika eikä ihan täsmälleen tuolla/ Sen verran vaan innostuttiin että ajateltiin että palattava on.

  5. maria.hyle sanoo:

    Oikein ihanaa matkaa sinulle ja voi toivon että kaikki toiveesi toteutuvat!

  6. Merja sanoo:

    Hyvää reissua! Täällä pakkaus huomenna myös ja aika tavalla samanlaista vaatetta mukaan, vastassa Irlannin rannikko..

  7. Oi ja oi ja oi! Minä haluaisin niin kovin Bretagneen. Ennen kaikkea siksi, että pieni kummityttöni on puoliksi bretagnelainen, hänen isänsä on kotoisin sieltä ihan kärjestä. Vanhemmat ovat kuitenkin valinneet asuinmaakseen Suomen, mutta ehkä jonain päivänä pääsen tuon tyttövauvan toiseen kotiin vierailulle.

    Nauttikaa lomasta!

  8. Mirva sanoo:

    Toivottavasti kaikki toiveenne käyvät toteen! Upeaa, rentouttavaa rantareissua!

  9. Satu sanoo:

    Elämyksellistä matkaa, kauneutta ja mielenrauhaa! Ihanaa, että pääsette sinne. Jään odottamaan tunnelmapaloja kuvin, sanoin.

  10. Pirkko sanoo:

    Samaistun toiveeseesi nähdä myrsky ja sumu. Minulla on sama toive joka kerta kun menemme Tallinnaan, mutta aina petyn. Kunnon myrsky Bretagnessa olisi varmaan hieno kokemus, sumu samoin. Toivotan siis niitä ja kaikkea muuta hyvää matkallenne.

    Sanot ettet pakka mitään hienoa eikä koreaa, mutta kun ei pakkaa koreaa, niin sehän juuri hienoa onkin!

  11. Katja sanoo:

    Vau! Oi meri! Hienon kohteen valitsitte! Nähkää ja kokekaa kaikki tuo!

  12. Lauren sanoo:

    Ihanaa, olen myös lähdössä Bretagneen elokuussa. Mieheni on Brysselissä töissä ja ajattelimme tehdä pyöräretken jossain Rennes-St. Malo -välillä. Tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta täytyy myöntää että nuo kuvat inspiroivat myös tuonne valkoisen hiekan keskelle…

  13. Täälä teillä on tapahtunut vaikka mitä raikasta sillä välin kun minä olen koittanut minimoida koneella kökkimisen. Hengessä mukana siis, vaikka fysiikka rajoittaa nettinökötystä!

  14. Päivi sanoo:

    Myrsky, sumu ja majakat – kyllä, kyllä, kyllä!
    Toivottavasti teillä on upea matka!

  15. Kirjailijatar sanoo:

    Oi, varmasti niin upea reissu. Kuvittelen. Ja odotan kuvia ja tunnelmia. Pitäkää hauskaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s