Bretagne – toinen päivä

Mieheni ylösnousemus on aamuisin hidas ja vaivalloinen tapahtuma. Niin kotona kuin matkoillakin. Pojat ovat hiukan samaa mallia. Minä herään ilman kelloa aikaisin, enkä varsinkaan kiinnostavassa paikassa kerta kaikkiaan malta jäädä aloilleni. Niinpä joka aamuiseksi tavakseni tuli lähteä kävelylle, toisinaan kirjan kanssa. Kävelin tunninkin reissuja, katselin miten kalastajat palasivat, miten kaupat ja kahvilat hiljalleen avasivat, miten ihmiset kulkivat veneilleen, kantoivat haaveja, kumisaappaita, eväskoreja…
Kuljeskelun päätteeksi ostin leipää josta söin yleensä puolet ennen kotiin pääsyä. Mitä muuta voi muka tehdä kun kainalossa on kuuma, rapea leipä?
Aamujeni kolmen kärki muodostui leivän lisäksi näistä: paikallinen suolainen voi, paikallinen hunaja, ihanat lähellä tehnyt maustamattomat jugurtit.




Toisen päivän aamiaisen jälkeen ajoimme vähän matkan päähän (Pointe de Pordic, halukkaat etsiköön kartasta). Ranta jossa oli paljon litteitä, tummia kiviä, veden äärellä valkoinen hiekka, kirkas vesi, suht viileä muttei mahdoton, kaksi uimaria. Vesi oli alhaalla, kivissä ja niiden koloissa ostereita, simpukoita, levää – kaikkea sitä mikä mereen kuuluu. Pojat kulkivat kivillä, pienempi rakensi ”esihistoriallisen muistomerkin”.




Nousimme rannalta polulle joka nousi melko jyrkästi ylöspäin.





Oli vasta toinen päivä alussa ja ehdin jo ajatella: vaikka jo nyt pitäisi lähteä pois olisin silti nähnyt jo niin paljon että voisin pakahtua.

Mainokset

9 comments on “Bretagne – toinen päivä

  1. Kirjailijatar sanoo:

    Oi mitkä kuvat ja tunnelmat. Bretagne on ollut aina minulle jotenkin tarunhohtoinen paikka, romanttinen, karu ja rosoinen. Ja siltä se sinun kuvissasi näyttääkin. Minunkin mieheni ylösnousemus on aina maailman kahdeksas ihme, mutta minustakin on tullut lomilla aamuntorkku. Missaan ihanat varhaiset aamuhetket, mikä on kurjaa. En vaan herää. Mökillä heräsin onneksi yhtenä aamuna kuuden jälkeen ja nautin hiljaisuudesta ja udusta järven yllä. En ihmettele, että olet pakahtunut, ihanaa.

  2. Satu sanoo:

    Voi mahtavaa, olet palannut ja nyt mä pääsen mukaan tälle kiehtovalle matkalle! Olen ihan haltioissani kuvistasi.

  3. Pirkko sanoo:

    Ymmärrän, ymmärrän! Senkin, että jos ihminen voi noissa maisemissa ravita itseään vastapaistetulla leivällä, suolaisella voilla ja maustamattomalla jugurtilla, niin siitä ei mitään puutu. Sen hunajankin voisin jättää väliin.
    Entä se myrsky ja sumu, näitkö?

  4. Violet sanoo:

    Kirjailijatar: jotakin tarunhohtoista siinä mullekin on. Liittynee ainakin osittain siihen kelttipuoleen ja megaliitteihin ja sellaiseen…ja alueen musiikkiin ja kieleen ja maisemiin tietysti.

    Satu: hauska kuulla. MAtka jatkuu!

    Pirkko: noiden lisäksi ehkä vielä hiukan crêpes ja galettes ja loistavaa siideriä;-)
    Sumun näin, juuri oikeanlaisen. Myrsky jâi kokematta koska Bretagne yllätti hiukan ja tuolla viikolla ei satanut kuin tihkua parina päivänä ja tuulikin oli kovin maltillinen.

  5. Tanja sanoo:

    No vaan ihanhan tässä meinaa pakahtua itsekin ihan vaan kuvien välityksellä. H-a-l-u-a-n tuonne! Kiitos että laitat kuvia pihtaamatta! Lisää!

  6. vilijonkka sanoo:

    Bretagnessa vietimme mielestäni Ranskan vuosien parhaan loman, syksyn viimoissa. Apua, siitähän on jo neljä vuotta! Vuorovedessä on sitä jotain hienoa, luonnon näyttäessä voimansa. Kiitos taas kaikkien ihanan karujen muistojen herättämisestä mielessäni!

  7. Violet sanoo:

    Tanja: toivon niin kovin että pääsisit! En pihtaa. Olen niin innoissani että tämä on pakko saada jakaa.
    Vilijonkka; minäkin sanoin moneen kertaan että taisi olla mukavin paikka missä olen koskaan lomaillut. Siis ihan oikeasti. Eniten ”minun näköiseni”, kokonaisuudessaan. Sillä oli niin monta puolta, kaikki oikein sopivia.

  8. Riikka sanoo:

    Ylösnousemus on hidas ja vaivalloinen tapahtuma….:D Mua niin naurattaa tuo lause. Ihan kuin minä! Mutta kyllä sinun aamusi hienolta kuulostivat, olishan se kiva jos olis aamuvirkku ihminen joka ehtii kaikenlaista muiden nukkuessa eikä tällainen hitaasti virkoava. Mulle ei saisi edes puhua tuntiin heräämisen jälkeen, nyt pienten lasten myötä ei ole mahdollisuutta olla hiljaa niin pitkään. Hienoja kuvia.

  9. Violet sanoo:

    Riikka: ihmiset on niin erilaisia tässä suhteessa ja sitten on elämänvaiheita (kuten sulla nyt pienten lasten kanssa) jolloin virkoaminen voi näistä ”ulkoisista syistä” olla hankalaa…muistan kyllä.
    Mää onnekseni herään ilman kelloja aikaisin ja olen heti iskussa ja varsinkin matkoilla mulla on ihan vimmattu jano lÄhteä tutkimaan ja kokemaan, nuuskimaan ilmaa ainakin heti varhain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s