Eilen itsepoimintatilalla keräämässä vadelmia. Minä keskityin kukkiin. Otin kolmea eri sorttia, aika kasan. Kun tulimme kotiin otimme uunista lihapadan joka oli valmistunut poissaollessamme kuin itsestään. Aivan taikaa.

Huomio: ennen kuin menin töihin pruukasin lueskella lehtiä täyttääkseni päätäni. Nyt selailen niitä tyhjentääkseni ajatuksia, nollatakseni. Merkillepantava yksityiskohta on että molempiin tarkoituksiin tuntuu kelpaavan täsmälleen samat lehdet. Mitä se taas kertoo ko. lehtien tasosta ja sisällöstä – miettikää itse.

Mainokset

5 comments on “

  1. Mirva sanoo:

    Upeat kukat! Kunpa meilläkin olisi!

    Minäkin olen mietiskellyt lehtijuttuja, näin syksyisin tekee mieli tilata joku muodikas naistenlehti, Trendi tai Olivia. Viime talvena, kun rahavarat olivat vähissä, olisin kauhistellut moista huikentelua — ei vain sitä, että tuhlaa rahaansa lehtiin, vaan sitä, että tuhlaa rahansa lehtiin joissa ei oikeastaan ole mitään erityisen merkittävää asiaa. Nyt mietin, voinko. Ehkä voinkin, vaikka kysymys lienee nyt enemmän syksyfiiliksestä kuin rahasta. Ja siitä, kuten sanotkin, että niillä lehdillä voi olla monen monta funktiota, tilanteesta riippuen; ihanaa pakoa arjestahan ne ovat joka tapauksessa.

  2. Lempi Sveitsistä sanoo:

    Niin..tai mitä se kertoo meidän pään sisällöstä :)..

    Kauniita kukkia!

  3. Nimetön sanoo:

    Ankkuri tuli perille tänään, paljon kiitoksia :)

    Mira

  4. Liivia sanoo:

    Vaikea tietenkin sanoa niiden lehtien sisällöstä mitään, kun en tiedä mitä selailet. Minulle ne tietyt lempilehdet ovat aina olleet se nollausnautinto, kuten jollekin toiselle ehkä tupakka tai elokuva jne. Jos on saanut inspiraation tai idean, se on tullut ikäänkuin kaupan päälle.
    Eli hyvä lehtihän se, jos toimii täyttäjänä sekä nollaajana:)

    Itsepoimintakukkatila voisi olla hauska kokemus. Meidän kylästä saa nyt niin halvalla kaikenvärisiä liljakimppuja (2,90 e kunnon kimppu), en ole silti raaskinut ostaa. Minulla on joku ongelma sen asian kanssa, ettei ostokukkia voi olla yhtä aikaa talossa kun luonnon/puutarhakukkiakin vielä on. Joku itsekehittelemäni riitasointu:)

  5. maijanmaja sanoo:

    Mulla on sama kompleksi kuin Liivialla, mutta nyt on valkoiset pikkuneilikat maljakossa, kun meidän pihan kukinta on päättynyt.
    Mä ostin tänään taas Dekon. Ihan vaan kun kansi oli niin nätti ja kivan tuntuinen. Mutta oli siinä sisältöäkin, pään täytettä. Tosin niitä toinen toistaan valkoisempia ja riisutumpia keittiöitä en jaksa kattella.

    ps. Eilen vihdoin kuuntelin Adelen ja tykkäsin kovasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s