Aamusta iltaan


Aamulla lähden hiukan ennen kahdeksaa, metrossa pääsee istumaan koska on hiljaisempaa syysloman vuoksi. Luen Mielensäpahoittajaa ja olan yli kurkkiva pettyy karvaasti.
Ostan croissantin töihin koska pidän croissanteista, en kyllä kaikista mutta noista, ostan koska sen tuoksu saa minut iloiseksi, ostan koska myyjä ei koskaan unohda toivottaa hyvää päivän jatkoa ja minä uskon hänen sanoihinsa. Hyvä päivä tulee kaikesta tuollaisesta. Mielensäpahoittajasta laukussa, olan yli lukijasta ja croissantista josta pitää niin paljon että haluaa ostaa omaksi.

Illalla menen suoraan töistä ruokakauppaan. Soitan miehelle että saisinko hänet apuun ja hän vastaa lehtihyllyn välistä enkä heti tajua näkemääni kun hän vilkuttaa minulle. Ostamme herkkuja ja hiukan ruokaakin, ajamme kaksi korttelia kotiin ja kannamme kassit kakkoseen. Ulkona on edelleen 16 astetta, kaulaliina on edelleen kesken ja saa edelleen ollakin.

Mainokset

6 comments on “Aamusta iltaan

  1. Merruli sanoo:

    Niin mukava lukea, että on keveyttä ja iloa ilmassa, elämässä. Niin kummallinen marraskuun alku täälläkin, vaikka mikä kukkii ja kasvaa ja tänään lämpötila kymmenen tienoissa.

  2. Anne sanoo:

    Ennekuin näin merrulin kommentin niin ajattelin että nyt kommentoin ja ajattelin aloittaa ”voi miten mukavaa lukea…..” mikä sattuma!
    Aivan kuin olisin ollut päivässäsi mukana. Kirjoitit niin mukaansa ottaen.
    Tykkään myös kun toivotellaan hyvää päivän jatkoa tai kaunista iltaa….
    vähemmän parempina aikoina ajattelen kassailijaa noiden sanojensa jälkeen että kiitos sanoistasi ne tuovat lohtua ja voimaa ja että huomenna onkin sitten varmaan paremmin tai että niiden tavallisten sanojen voimasta illasta täytyy sittenkin tulla hyvä.
    Lempeä on marraskuu ja hyvä kun ei ole tullut kylmyyttä eikä vienyt kaikkia kukkia.
    Pellolla niin kaunista, violettina kukkapeltona syksyn värikkään metsän edessä.
    Koirakin pysähtyy ihmettelemään,haluan uskoa että nimenomaan sitä.

  3. Merja sanoo:

    Täällä ei olla kaukana teidän lämpötiloista.. vähän huolestuttavaa jo..

    Herkkuhetkeä croissantin kanssa sitten vaan. Mutta kävelyvideoista mun täytyy sanoa etten pysty kattomaan niitä ilman että päätä alkaa särkeä. Johtuu vissiin siitä ettei silmä pysty siinä vauhdissa tarttumaan mihinkään..

  4. maijanmaja sanoo:

    Croissantteja on tosiaan monenlaisia. Jotkut versiot ovat olleet hirvittäviä pettymyksiä, parhaimmillaan se on yksi herkullisimmista leivonnaisista. Sama pätee kai kaikkeen syötävään, mutta silti ihmetyttää miten voin ja jauhon kanssa saattaa epäonnistua niinkin pahasti kuin on joskus käynyt.
    Hyvä mieli tuli tästä(kin) postista. Mielensäpahoittaja on hilpeää luettavaa ja miehen extempore-tapaaminen kuulostaa romanttiselta.

  5. Martta sanoo:

    Rutiineissa on oma viehatyksensa, kiva kuvaus, kivat videot. Minakin lahden aamuisin mielellani kavelemaan sen puolituntia toihin, kun tiedan etta matkalta voin poimia mukaani maitokahvin ja sokkeloisilla kaduilla on kiva puikkelehtia. Taalla about samat lammot, juuri viileni, pitkaan kieppuikin yli kahdenkymmenen!

  6. Violet sanoo:

    Merruli: totta kyllä, outoa tämmöinen marraskuu. Tykkään kovasti.

    Anne; joskus kuulee sanottavan että joidenkin mielestä kaikki hyvänpäivántoivotukset ja semmoiset ovat ihan tyhjää smalltalkia ja helinää mutta olen aivan eri mieltä. Aivan sama vaikka et juuri ihan henkilökohtaisesti mitään sillä tarkoittaisi, toimii se kuitenkin.Molemmin puolin,kaiken lisäksi.

    Merja; Piilomaja on erikoistunut kiusaamaan ihmisten aisteja kaikin mahdollisin tavoin. Siksi välillä huimausvideoita!

    maijanmaja; on totta vie! Jotkut on aivan kauheita. Oli mieheltäni aivan ennen kuulumatonta että oli itse mennyt jo valmiiksi kauppaan mua vastaan vaikkei oltu sovittu.

    Martta; pitääkin tulla sun blogiin taas kylään päivittämään asiat. KAduilla puikkelointi on ihanaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s