Pariisi 23.12.


Kävelen hotelliin kiertoteiden kiertoteitä silloin kun hämärä alkaa hiljaa tulla ja valot syttyä.
Huoneessa poksautan korkin, kaadan itselleni kuohuvaa hammasmukiin ja juon ensimmäisen lasin janooni. Kuorin mandariineja sängyllä, selaan lehden mainossivujen ylitse, ohi jouluruokavinkkien, takakannen kautta pois. Soitan kotiin. Haluan vain sanoa että kaikki on hyvin, että arvaas mitä, aion tuoda sinut tänne joskus ja tullaan vaikka tähän samaan hotelliin, tästä on niin hyvä liikkua sinne tänne ja sitten kuskaan sinua ympäri kaupunkia ja välillä istutaan kahville tai juodaan viiniä.

Seitsemältä kävelen Pont Neufin ylitse toiselle puolelle jokea. Tihuttaa ihan hiukan. Perässäni (tai ei perässäni vaan sattumalta siinä vaan likellä) kulkee englantia puhelimeensa puhuva nuori mies. Hän suostuttelee jotakuta tulemaan jonnekin. You must come. Everyone’s there.

Otan metron sinne minne ei pitäisi jouluaaton aattona, sellaisena iltana kun monelta tuntuu aika loppuvan kesken. Japanilaiset jonottavat Chanelia, saavat Chanelinsa, miehet seisoskelevat alusvaateosastolla epätietoisina, jonkun lapsi heittäytyy vatsalleen laukkuosastolla. Kuvaan Printemps’n joulukuusen. Sanon vieressä kuvaa ottavalle perheenisälle että kyllä vaan, kuusi on komea ja hänen vaimonsa mulkaisee minua koska minun olisi kai pitänyt puhutella häntä. Ehdotan että otan heidän kuvansa jotta koko perhe mahtuu samaan kuvaan. Bonne fin de journée, bonnes fêtes.

Kadulla joku kysyy missä on ooppera. Tuossahan se, viittaan kintaalla. Käyn vilkaisemassa Uniqlo -liikettä mutten ensinäkemällä tajua siinä mitään ihmeen ihanaa. Kadulla paahdetaan kastanjoita.

Alkaa sataa. Lähden metrolla sinne mistä tulinkin. Asemalla mies huutaa Maman, Maman, Maman. Ei, hän naukuu. Ääni on kuin pienen pojan vaikka hän on…kai aikuinen(?). Muistan yhtäkkiä että olen nähnyt hänet ennenkin mutta siitä on vuosia. Onko hän huutanut äitiä asemilla kaikki nämä vuodet? Onko hän istunut kylttinsä kanssa (”J´ai faim, une petite pièce ou un ticket restaurant SVP”) siitä asti vai onko heitä monta? (Kyllä on, monella on nälkä ja minua hävettää olla matkalla ravintolaan.)

Ylitän taas Pont Neufin. Otan pokkarilla kuvan jonka tiedän tuomituksi epäonnistumaan. Ajattelen heti perään ettei se sittenkään voi epäonnistua sillä kun tulen myöhemmin katsomaan sitä muistan että seisoin siinä ja ajattelin että tuolla Eiffel-torni pyörittää tuota samaa majakkavaloaan joka valaisi meidän makuuhuoneen kun yritin nukkua kahden pienen uutena ja väsyneenä äitinä.

Sataa jo enemmän, menen italialaiseen ravintolaan. Kyllä, yksin matkassa, pieni pöytä riittää, kiitos ikkunan läheltä. Ravintolassa on pariskuntia ja kaksi perhettä. Pizzani on valtava, herkullinen ja saan pynnöstäni paljon valkosipulia. Syön kaiken, huuhdon sen alas punaisella viinillä. Maksan mielestäni liian vähän, kiitän, kävelen huoneeseeni, sänkyyni, uneen.

Advertisements

13 comments on “Pariisi 23.12.

  1. aurinko ja kuu sanoo:

    Ihana, hurmaava kertomus… kiitos siitä. Tarinasi tuli perille tänne harmaaseen ja myrskyävään jouluun.

  2. Anne sanoo:

    Voi kun Pariisin tarinasi on niin ihanasti ja kiehtovasti kirjoitettu, kaupunkijoulu Eurooppaan oli mielessä mutta valitsin kotijoulun myrskyn keskellä, luulenpa että en tee niin ensi vuonna.

  3. maria sanoo:

    Tee tästäkin kirja! Huomasin että odotan yhä sitä kirjaasi…Rakastuin itse Pariisiin.Ja tämä kaikki mitä kerroit tuli kuten Aurinko ja kuu sanoi -tänne valtavan myrskyn heiluttamaan harmaaseen jouluun.Kiitos tästä.Ja kuvistasi.

  4. Violet sanoo:

    aurinko ja kuu; kiitos itsellesi kun luit ja kerroit tykkääväsi.

    Anne; kiitos sinulle. Kotona on varmasti hyvä myös, toisena jouluna sitten toista.

    maria; voi niin odotan minäkin:) En saa aikaiseksi. Jos minua töihinmenossa joku harmittaa niin se ettei ole aikaa tuollaiselle – mutta toisaalta…saisinko mitään loppuun asti vaikka aikaa olisi sata vuotta?

  5. Nimetön sanoo:

    Kiitos, kiitos kiitos! Olen vain kerran kaynyt Pariisissa, mutta jotain sinne taisi minustakin jaada, kun nain nauttii toisen matkakertomuksesta. Noin kuljen minakin yksin ollen, silmat auki kaiken lapi.

    Tampereentytto

  6. Nimetön sanoo:

    Kiitos minultakin, kauniisti olet taas kirjoittanut. Jos sen kirjan joskus kirjoitat, minäkin aion ostaa.

    Sante

  7. Pariisin Margarita sanoo:

    Ihanan kupliva Pariisin raportti. Kiitos!

  8. Violet sanoo:

    Tampereen tyttö: on aina mukava kuulla jos lukijoissa jotakin liikahtaa kun käyvät täällä. Minulla on olo että olisin filmannut kävelemistäni ja näkemääni. Nytkin vielä kotona tulee yksityiskohtia mieleen, vaikka koira joka karkasi puistossa ja joka juostiin kiinni.

    Sante: kiitos vaan, kirjan voi toki kirjoittaa mutta sitten on vielä yksi käytännön ongelma – se suurin:-)

  9. Anne sanoo:

    Kuin pienen mielenkiintoisen kirjan olisin lukenut taas tästäkin tarinastasi!
    Siinä tuli niin paljon….tuo että kahden pienen lapsen äitinä väsyneenä ..ja Eiffelin valo tuli makuuhuoneeseen….nykyhetkeä, mennyttä…kuvia…Oi kiitos!

  10. kaisa sanoo:

    Olisinpa ollut kengissäsi,kävelemässä tuolla.Ensi syksyksi varovaisesti haaveillaan miehen kanssa Pariisiin pääsystä.Koskaan en ole käynyt mutta niin vaikuttuneita ihmiset tuntuvat olevan siellä käytyään että kovasti haluaisin itsekin päästä.Terveisin kahden pienen äiti joka valvoo korvakipuisen kanssa.

  11. Violet sanoo:

    Anne: minä saan kiittää sinua, teitä, jotka kerrotte että tykkäätte.

    kaisa; kunpa olisit voinutkin olla. Toivon hartaasti puolestanne että matka josta haaveilette toteutuisi. Välillä mua hävettää hiukan se miten hävyttömän helppoa mun on tästä mennä (tai olisi, enhän tietysti voi koska vaan tai tuosta vaan), senkun menee junaan ja on nopeammin perillä kuin jos menisi Hesasta Tampereelle…ja on jopa halvempaa.
    Voi pientä korvakipuista, voi sen vanhempia. Kyllä on hyvin muistissa ne ajat.

  12. vilijonkka sanoo:

    Huomaan miettiväni, että uskaltaisinko itse moiseen yksin vietettyyn jouluun. Saat sen kuulostamaan helpolta, mutta mä voisin jumittua vallan sinne hotellihuoneeseen. Toisaalta, jos huone on charmikas niin mitäpä se haittaisi.

  13. Violet sanoo:

    Vilijonkka; olin vain kaksi päivää eli ainakaan tuossa ajassa mulle ei tuota varaa tullut ollenkaan.
    En kerta kaikkiaan malttanut huoneessa.
    Jos olisin ollut vaikka 4, 5 päivää asia olisi VOINUT olla toinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s