Diane Arbus – Jeu de Paume

”A photograph is a secret about a secret. The more it tells you the less you know”.

Diane Arbusin kaksisataa mustavalkokuvaa saavat minut kirjoittamaan muistivihon täyteen. Ensin kirjoitan lähinnä sellaisten kuvien nimiä joista erityisesti pidän. Kirjoitan huomioita kuvissa esiintyvien ihmisten ilmeistä, asennoista ja sellaista. Pian huomaan kirjoittavani niistäkin kuvista joista en edes pidä, sillä pidän siitä tunteesta jotka ne minussa herättävät. Uteliaisuus herää, uteliaisuus kasvaa.

Pakotan itseni katsomaan kuvia jotka ovat vastenmielisiä sillä minun on saatava selville miksi ne minusta ovat sitä vaikkei mitään ilmeistä syytä ole. Miksi itkevä vauva on suorastaan kuvottavan näköinen vaikka sen voisi olettaa herättää hoivantunteita tai sääliä? Onko se kuvottava vain tuossa kuvassa ja onko se tuollainen vain minun mielestäni? (Mitähän tuo vieressä katsova pienen tytön äiti mahtaa ajatella?)

Kuljen kuvan luota kuvan luokse. Sopiiko vammaisesta ajatella että hän on ruma kuvassa? Miksi lihava naurattaa katsojia? Miksi alastonkuvan ääreen jäädään yleensä vain lyhyeksi aikaa (jos huoneessa on muita katsojia)? Miten Arbus on tunkenut mukaan nuorenpari makuuhuoneeseen? Kuinka tuo mies voi olla täynnä neuloja???

”I really believe there are things witch nobody would see unless I photographed them.”

Huomaan että kaikissa (oliko se todella niin, taisi se olla) kuvissa on ihmisiä. Useissa vain yksi. Yleensä ihminen katsoo suoraan kameraan. Arbusin sanotaan kysyneen aina kuvattavilta lupaa kuvanottoon. Ehkä juuri siksi ihminen on niissä ehdottomasti pääosassa silloinkin kun taustalla on mitä mielenkiintoisempia yksityiskohtia. (Kuten kuva eräästä nudistipariskunnasta rantamökkinsä sohvalla istumassa, alasti tietysti. Huoneessa on hyvin vähän tavaroita. On tv ja sen päällä kaksi muotokuvaa. Ne esittävät pariskuntaa – alasti. Seinällä on maalattu alastonkuva kehyksissä.)

Viimeisessä huoneessa viivyn pitkään. Luen Arbusin sitaatteja seiniltä, tutkin hänen muistikirjojaan vitriineissä. Yritän ymmärtää mitä on voinut tapahtua kun hän ensin saa ostetuksi pitkään haaveilemansa Pentax 6 x 7 -kameran yksityiskursseilla tienaamillaan rahoilla – ja sitten tappaa itsensä.

”They (photographs) are the proof that something was there and no longer is. You can turn away but when you come back they’ll still be there looking at you.”

Menen Tuileries’n puistoon istumaan ja yritän tajuta miten olen saattanut nähdä mielestäni aivan loistavan näyttelyn vaikken edes pitänyt puolistakaan sen kuvista.

Advertisements

12 comments on “Diane Arbus – Jeu de Paume

  1. irwikissi sanoo:

    Oi, tuo näyttely olisi niiiiiiin minun näyttelyni!!! ♥ Diane Arbus on yksi suurimmista innoittajistani, ja pidän hänen töistään – vaikken tietysti ole nähnyt niistä kuin murto-osan :/ Mutta ehkä minäkin vielä joskus…. Toivon niin! :)

  2. vilijonkka sanoo:

    Eilen glögiä siemaillessa vitsailimme, että hypätäänpä tänään lentokoneeseen ja mennään ekstempore matkalle Pariisiin, syömään kunnon ruokaa ja nauttimaan. Nyt tämän raporttisi luettuani tuli sellainen olo, että munhan on suorastaan pakko päästä sinne! Vaikka en edes tiedä Arbusia (ainakaan nimeltä). Nyt googlaamaan.

    Kirjoitat kyllä pahuksen elävästi näitä tarinoitasi.

  3. maijanmaja sanoo:

    Heh, tein just saman äsken, googletin kenestä on kyse. Mielenkiintoista, vaikka en olisi ehkä pystynyt katsomaan näyttelyä. Herkkänahkainen olen joissain asioissa. Tai mistä sen tietää. Epätodellista lukea, että lähes kaikki suvusta ovat olleet jollain lailla taidealalla.. Ja sitten toisaalta tuo mielen epävakaus..

  4. JenniH sanoo:

    Oh, kuulostaapa todella vaikuttavalta ja mielenkiintoiselta näyttelyltä. Viisaita sanoja noissa sitaateissa (ja omassa pohdinnassasikin). Terveisiä innokkaalta lukijalta ja harvoin kommentoivalta. :)

  5. MaaMaa sanoo:

    Myit kyllä tämän mulle tuntemattoman valokuvaajan upeasti: mäkin haluan nyt mennä katsomaan kuviansa ja miettimään, mitä oikein tapahtui!

  6. Violet sanoo:

    irwikissa: en ollut aikaisemmin nähnyt oikeasti yhtäkään hänen kuvistaan. Kirjoissa vain. Ripustuksellakin taisi olla aika paljon vaikutusta siihen mitä katsojat ajattelivat. Mielenkiintoisesti sijoiteltu. Toivottavasti näet vielä jossakin.

    vilijonkka; ymmärrän tuon tunteen että nyt justiin olisi päästävä. Joka päivä työmatkalla seison hetken Gare du Midillä ja joskus ajattelen: mitä jos menisinkin Pariisin-junaan enkä töihin (vaikkei se toki ole realistista koska ei niihin juniin noin vaan hypätä liputonna).

    maijanmaja; kiinnostuin hänen persoonastaan entistä enemmän. Olin ennestään tiennyt jonkun verran mutta opin uutta. Muistin myös että elokuva Fur kertoo löyhästi hänen elämästään. Se on hyyyyvin kummallinen elokuva josta jää outo olo, eikä osaa selittää miksi. Hiukan sama olo jäi näyttelystä.

    JenniH: sopii lukea vaikka ei ehtisi tai jaksaisi kommentoida. Kiva kuulla kuitenkin aina välillä!
    Pidin paljon monista Arbusin ajatuksista valokuviin ja valokuvaukseen yleensä liittyen.

    Maamaa: noniin! Vielä ehdit – mutta ei kovin pitkään. Paikka siis Jeu de Paume Concordeaukiolla.

  7. irwikissi sanoo:

    Itselläni Arbus -”fanitus” alkoikin muutama vuosi sitten juuri tuosta Fur -elokuvasta. – Vaikka se ei siis olekaan todellinen elämäkertakuvaus, vaan fiktiota joka perustuu hyvin löyhästi Diane Arbusin henkilöön/elämään/teoksiin.

    Elokuva on kyllä tosiaan erikoinen, mutta minun mielestäni visuaalisesti hyvin kaunis, unenomainen ja kiehtova… Ja sai minut välittömästi leffan jälkeen googlettamaan Diane Arbusin, ja sillä googletiellä viivyinkin sitten useamman tunnin! :)

    Työn alla on tilata Dianen elämäkertakirja Amazonista, kunhan nyt saan aikaiseksi paneutua asiaan, ja myös jostakin näyttelystä koottu kuvakirja olisi Amazonissa tarjolla… Tosin siihen kyllä joudun ihan säästämään että raaskin tilata, mutta se on kai väintä mitä voin tehdä, kun en mihinkään varsinaiseen näyttelyynkään voi päästä. :)

  8. Violet sanoo:

    Irwikissa; haluaisin itsellenikin jonkun kirjan ja sen perusteella mitä olen selaillut niin eniten kiinnostaa Revelations.

  9. irwikissi sanoo:

    Joo, Revelations on juuri se kuvakirja jota itsekin haikailen. :) Ja sen aikomani elämäkerran pätkiä oli luettavissa Amazonin sivuilla, heti jäin koukkuun.. Englanninkielinenhän se toki on mutta kun aihe tarpeeksi kiinnostaa, ei kielikään ole kuin hidaste! :)

  10. MaaMaa sanoo:

    Juuri sopivasti mennään Pariisiin 3.-5.2. !!
    Viimeisenä näyttelyn viikonloppuna!
    Kirjotettu muistiin, että tuonne pitää mennä – kiitos sijainnista :)

  11. Ihan polttelee jo omatkin liput taskussa! Ensi viikonloppuna menen katsomaan, luettuani tämän tosin tuntuu, että olen nähnyt jo trailerin.
    Pariisi-bloggauksesi olivat ihania, juuri niitä ajatuksia, joita itselläkin pyörii päässä…ah metron neloslinja…tosin olivat menneet vaihtaneet osan ”rameista” (junista?) uusiin, sellaisiin ykköslinjan vaunuttomiin sukkulajuniin, haikea olo kun huomasin. IHANAA uutta vuotta!

  12. Violet sanoo:

    Maammaa; oi oi, pääset siis kans, kerro mitä pidit.

    Veera: kivasti sanottu että traileri nähty;-) Toivon että tykkäät.
    Huomasin saman noista metroista. Ei haise ne junat kuten vanhat metrot, ei ollenkaan!
    SIlloin kun asuttiin siellä meillä oli se ykköslinja juuri ja harmitti kun se oli niin hieno (no, myönnän, oli siitä etuakin lastenrattaiden kanssa!)
    Ihanaa uutta vuotta sullekin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s