Näimme viime sunnuntaina mielenkiintoisen luontofilmin. Siinä oli pieni lintu, koiras, niin sanottiin (vai sanotaanko mies-linnuista koiras???). Se puuhaili ympäriinsä, siirteli nokallaan pieniä oksia ja ruohoa, näytti tilkitsevän pesän seiniä. Se työnteli pikkuisia kiviä sinne tänne ja luontodokumenttiääninen mies selosti linnun vahvistavan pesän rakenteita. Sitten lintu toi nokassaan kukkia. Ensin yhden joka oli suunnilleen samaa kokoa kuin sen oma pää, sitten ihan pikkuruisia ja sitten vielä vihreitä lehtiä. Ja se alkoi järjestellä niitä sinne tänne, vaihtoi paikkaa, katsoi pää kallellaan arvostelevasti ja vaihtoi vielä paikkaa. Luontodokumenttiääninen sanoi sen koristelevan pesää naarasta varten.

Kappas.

On saattanut tulla suoraan tai ainakin rivien välistä tiedoksi etten ole niitä jotka eivät voi mennä nukkumaan jos tiskipöydällä on tavaraa. Jos ruokahuoneen pöydälle jää lautaset, lasit ja pullot niin se on mainosta vaan, muisto kivasta illasta. Minä en käytä vapaa-aikaani luuttuamiseen eivätkä likaiset ikkunat haittaa ainakaan ihan heti. Meillä siivotaan sisu-perkeleen voimin silloin kun ei enää voi sitä välttää, eli silloin kun hujanhajaisuus alkaa vaatia huomiota kylliksi.

Mutta silti: kyllä minä mieluummin olen puhtaassa kodissa kuin likaisessa ja kylLä minusta (edes jonkunlainen) järjestys on viihtyisämpää kuin sekasorto. Ja nyt tullaan tähän pisteeseen että sokkokin huomaa ristiriidan.

Viime viikko oli paha esimerkki: joka ikinen aamu jokainen meistä myöhästyi koulusta ja töistä ihan vain siksi ettemme löytäneet tavaroita joita kunkin pitää ottaa mukaansa. Minusta tuo on naurettava syy vaikka aivan todellinen onkin. Sen lisäksi jokainen lähti pahalla mielellä, hikeentyneenä sanan jokaisessa merkitysessä siitä kaikesta sähläyksestä. Se on minusta vielä pahempaa kuin se että menee hiukan myöhässä.

Iltaisin kirosin sitä että ennen kuin voin alkaa ruuanlaittoon pitää tiskata ja raivata hella likaisista kattiloista ja pannuista. Manasin sitä että olen mennyt töihin, sitä ettei minulla ”koskaan enää ole aikaa mihinkään.” Silloin kun on ei ole enää energiaa, muistin myös sanoa.

Mutta: kun muistelen tarkemmin tilanne oli täysin sama jo ennen kuin olin työelämässa – ellei jopa hiukan pahempi. Päiväni lipuivat johonkin, yhtään sen siivompaa meillä ei ainakaan ollut. Töitä on turha syyttää siinäkään mielessä että normaalin työpäiväni jälkeen en ole väsynyt ja olen sitä paitsi kotonakin usein ennen lapsia.

KylLä kyse on aivan siitä ettei saa aikaiseksi. Sitten käy niin että kun ei saa aikaiseksi, niin voimat menevät seurauksien vuoksi ja sitten saa vielä vähemmän aikaan. Lopulta koti ottaa päähän aivan hiivatisti. Kaikki siellä vaatii jotakin (enkä nyt puhu ihmisistä) eikä anna enää mitään.

Ostimme eilen yhden vaatekaapin lisää. Tämä toivottavasti auttaa sekamelskaisiin vaatepinoihin. Ainakaan en voi syyttää tilanpuutetta. Kannoimme myös (taas) roskiin ja erilaisiin keräyksiin tavaraa jota ei kerta kaikkiaan tarvita. Tavoitteemme ei ole tyhjyyttään kumisevat huoneet, ei suloisin pikkuesinein koristeltu koti. Tavoitteemme on karuudessaan selkeä: on tiedettävä mistä mitäkin löytää, on voitava elää niin että mieli lepää.

Ajattelen vielä sitä lintua. Myönnän että pari kukkaa siellä täällä auttaa osaltaan pääsemään tavoitteeseen.

Mainokset

21 comments on “

  1. Kati sanoo:

    Mä olen miettnyt, että sellainen minimalistinen koti olisi ihan valtavan helppo siivota. Kun vain viitsisi siivota eikä olisi hamstraaja… Lintutarina on ihana. :)

  2. outi sanoo:

    Kiitos tästä. Olen kuvitellut olevani kutakuinkin ainoa. Ja se menee juuri noin: kun sekasorto on kyllin mittava, ei enää tiedä, mistä päin aloittaa, Kaaos ympärillä vie voimat. Havahduin samaan toivottomuuden ja ärtymyksen tunteeseen jokin aika sitten ja minä(kin) olen alkanaut ihan tarkoituksella harrastaa ”sisustamista”. Ei mitään näpertelyä, vaan todellakin suuria linjoja ja kaaoksen purkamista. Vie aikaa, kele, mutta jospa laivan keula kääntyisi täälläkin. Voimia ja ideoita sinne!

  3. Violet sanoo:

    Kati: saattasi olla, mutta minun/meidän kotimme ei missään nimessä voisi näyttää siltä. Ihan jo siksi että kun on näitä kaikkia mielenkiinnonkohteita (kirjat, filmit, musiikki, nyt ihan aluksi) niin tavaraakin on. Ja saa ollakin, sellaista mistä tykkäâmme ja mitä käytämme.
    En enää ihan samalla innolla hamstraa kuin ennen. Silti on paljon sellaista jonka merkitys ei takuulla kenellekään muulle aukea…
    Lintuohjelma oli tosi yllättävä!

    outi: ei tiedä mistä aloittaa, juuri niin. Homma tuntuu mahdottomalta ja hyvin turhauttavalta. Uskon silti siihen että kiitos seisoo tuolla jossakin. Siksi olemme aloittaneet. Ennen hiihtolomaa poikien huoneessa tapahtui kummia. Nuo kuvat ovat siitä päivÄstä.
    Kaaosta on saatu mukavasti purettua pikkuhiljaa muualtakin.
    Yksi homma joka mulla toimii on ottaa ns. silmä käteen. Katsoa kaikkea kuin olisi ulkopuolinen. Vasta sitten saattaa havahtua edes HUOMAAMAAN joitakin kummallisia asioita kummallisissa paikoisa. Mitä tekee deodoranttipullo keittiön nurkassa viikosta toiseen? Miksi eteisessä on pumpulipussi? Miksi ihmeessä kirjahyllyssä on tyhjä keksipaketti?

  4. Liivia sanoo:

    Siivoamisen suhteen olen juurikin samanlainen. Vasta sitten kun kertakaikkiaan on jo aivan pakko (lue; vieraita tulossa), muulloin ei saa aikaiseksi millään. Olen ilmeisesti todella hyvä välttelemään sellaisia puuhia, keksimään tuhansia tekosyitä.
    Liasta en tykkää, siksi imuroin aika usein, mutta sekaista saa olla. Hallittu kaaos, sellaista meillä on. Tiedän kyllä mikä missäkin on, missäkin läjässä. Läjä siellä missä sen ei toivoisi olevan.
    Onneksi mies meillä tiskaa. Hän ei tahdo nähdä aamulla eilisiä tiskejä. Minua ei haittaisi ollenkaan. Ja iloisen illan jäännökset pitää olla pöydällä aamullakin, se on kuin epilogi.

  5. Suvi sanoo:

    Meillä koiraitten tavarat ovat aina järjestyksessä. Naaraspuolisten ajelehtivat, katoavat ja aiheuttavat pyörremyrskyjä kouluun/töihin lähtiessä.

    Väitän, että tavaroitteni sekasorto on osin sen syytä, että mulla on ollut todella hyvä muisti. Liivian systeemi toimi mulla n. 50-vuotiaaksi erinomaisesti. Tiesin täsmälleen, missä mikäkin tavarani työhuoneeni kaaoksessa oli, paperin kuin paperin nappasin metrin korkuisesta horjuvasta työpapereitten pinosta just enkä melkein. Ihmettelin vanhempaa sisartani, joka kertoi, että hänen täytyy aina etsiä asioita JÄRKEVISTÄ paikoista, vaikka ei yhtään edes muistais, että sellainenkin tai tavara hänellä on joskus käsissään ollut. Jos asiaa ei löydy järkevästä paikasta, sen löytyminen on täysin onnesta kiinni, koska muistiin ei voi tukeutua ollenkaan.

    Ja nyt olen havainnut saman itsessäni. Voin kyllä muistaa, että näin sen lääkärikutsun jossain kummallisessa paikassa, mutta turha luulla, että ainakaan siinä hetkessä muistaisin, missä se paikka oli – vaikka nuorempana HETI olisin muistanut, että sieltähän sen kulmaa vähän pilkisti pianon alta, kun kiirehdin töihin enkä ehtinyt sitä paperia pianon alta pelastaa… Eri asia sitten on, että voin aamulla klo 4.59 herätä ajatukseen, että pianon alla se on.

    Tyttären ennuste on hiukka huonompi, kun hän ei alle kakskymppisenäkään muista mitään :-)

  6. irwikissi sanoo:

    Kuulostaa kyllä niiiiin tutulta! :O Ja itse olen kanssa suorastaan hävennyt sottapyttyisyyttäni, ja onkin todella helpottavaa huomata etten ole ainoa, huhh! :D Ja tilanne on meidän kämpässä myös aina ihan sama, olinpa sitten työelämässä tai en. :/

    Minunkaan kotini ei voisi olla minimalistinen, kun tosiaan on niin paljon sitä tarpeellista (ja ”tarpeellista”) sälää josta ei oikein edes voi luopua. Mutta juurikin ihmetyttää tässäkin huushollissa vastaavanlaiset Violetin mainitsemat asiat; tavarat jotka eivät millään muotoa kuulu paikkoihin joihin ne ovat kuin taivaasta tupsahdelleet, ja loputon tiskikaaos pöydillä ja jopa liedellä, sekä kummalliset vaateläjät sohvilla ja tuoleilla… – Niin että ensin on siivottava ennenkuin voi siivota! :(

    Sitten isommat siivoukset ovatkin aina valtavia, vähintään parin päivän spektaakkeleja, ja joka kerta manaan että kunpa oppisin pitämään pientä perusjärjestystä yllä jatkuvasti niin elämä olis siltäkin osin ehkä hieman helpompaa…

    Mutta kun en opi. Aina on meneillään jotain muuta mielenkiintoisempaa… – Niinkuin nytkin, vaikka pitäisi paraikaa olla tyhjentämässä tiskipöytää ja hellaa jotta voisi alkaa tekemään jälkikasvulle sapuskaa..! :D

  7. Olina sanoo:

    Ei liene yllätys, että minäkin tähän huikkaan: Tuttua! Voi niin tuttua.

    Ja samoin kuin Liivialla, minullekin ainoa syy siivota tuntuu olevan vieraiden saapuminen.

    Roskat lattialla ovat se ainoa, mikä saa niskakarvani pystyyn. Keittiö ja ruokahuone tulee imuroitua miltei päivittäin (meillä on sellainen nurkassa seisova rikkaimuri), mutta pyykkivuori ”pyykkisohvalla” saa kasvaa hurjiin mittasuhteisiin, ennen kuin viikkaus ja järjestely innostaa. (Asiaa voisi auttaa se yksi kaappi lisää, niin olisi jokin paikka niille viikatuille, kun tahtovat jäädä pinoissa edelleen sohvalle, ja kohta pienet kädet ovat myllänneet ne entisenlaiseksi vuoreksi…)

  8. sari sanoo:

    Otan osaa, postasin hiukan samasta aiheesta juuri. Kas kun sunnuntai – ainut ”vapaapäiväni” menee meillä usein viikon sotkujen raivaamiseen.

  9. Piritta sanoo:

    Pari kukkaa (tässä tapauksessa kimppu tulppaaneja) auttaa tosiaan pääsemään tavoitteeseen.. Jos tiskit ahdistavat siirrän katseeni kukkiin ja johan helpottaa. Harmillista tietysti tässä asioiden lykkäämisessä on se, että usein sunnuntaina tulee raja vastaan ja sitä pitäisi tarttua imuriin varteen just nyt.. Ehkä vasta kohta.

  10. Tiina sanoo:

    No justiinsa niin! Siivon ylläpito on jotain sellaista ylempää olemista mihin en pääse millään kiinni, vaikka se siisti koti niin ihana oliskin. Että aamen, täälläkin kiroillaan joka kerta kun tiskataan paistinpannu ihan vaan siksi kun pitää laittaa ruokaa. Ja sitten se on taas likainen. :)

  11. Karusellissa sanoo:

    Liityn joukkoon; kasat kasvavat täälläkin nurkissa. Helpottaa kuulla, etten ole ainoa. Ihme hamsteri asuu sisälläni. Vasta kun tavararöykkiöt alkavat tukahduttaa, saan tartuttua hommaan. Ja ah, miten hyvältä tuntuukaan, kun saa heitettyä tavaraa pois. Ihan kuin iso painolasti putoiaisi harteilta, on helpompi hengittää. Se on se nykyihmisen onni, tavarasta eroon pääseminen, ei sen haaliminen. Juuri nyt nautin siitä kotona – olen saanut raivattua vähän tilaa.

  12. Nimetön sanoo:

    Onpa ihanaa, että teilläkin… Ei vahingon iloa vaan ihan vilpitöntä myötätuntoa. Aika sammakko tosin tuo sanamuoto… ;-) Viime viikot on ollut kaaosta meilläkin. En ole himosiivooja itsekäân, mutta perusjärjestys on saatava jotenkin säilymään. Sitten kun kuivat pyykit roikkuvat telineessä monta päiväâ ja siirtyvät odottamaan silitystä pyykkikoriin jonnekin lattialle ja odottavat taas monta päiväâ ja välissÄ kasaantuu tavaraa sinne sun tÄnne ja tiskipöytä on aina täynnä, meinaa hiukan alkaa ahdistaa. Selitys on sama, että energia on hiukan vähissä, mutta aikaansaaminen vaatisi yleensä vain suhteellisen lyhyen hetken tehokasta toimintaa. Hauska oli tuo sun siivoustyyli. Mulla on siinä ihan sama juttu, ettÄ ensin lähtee kirpparille ja roskiin monta kassillista ja sitten mun pitäâ saada joku säilytyshuonekalu, jotta asia selkenee… Nyt keväân tullessa olen ihmetellyt, missä on muutama vaate, mutta sitten tuli mieleen, että taisin laittaa ne tarpeettomina menemään syksyllä siivotessa. Joskus lentäâ niin nopeasti tavara ulos, että kaduttaa jälkikäteen kun huomaakin, ettÄ nyt voisi taas olla käyttöä.

  13. Riikka sanoo:

    Totta, saamattomuushan se syynä on. Ja toisaalta, aika monella meistä on sitä tavaraa ihan liikaa. Mutta en minäkään missään minimalistisessa kodissa osaisi olla.

    Meidän kylppäri on ollut aivan järkyttävä monta viikkoa. Suihkuun on täytynyt kahlata ja hypellä valtavan vaatevuoren yli (suurin osa omiani, sellaisia kerran pidettyjä kuteita). Sitten vaan ei ole SAANUT AIKAISEKSI järkätä niitä vaatteita pois pesuun ja kaappeihin. Eilen jonkin ihme puuskan saatuani riivin kamat eteiseen ja järjestelin pinoihin ja pyykkikoneeseen. Ja kas, hommaan meni alle 10 minuuttia. Olipa urakka. Samoin ympäri kämppää löytyy epämääräisiä lehti-, piirustus-, posti- ja paperipinoja joita ei vaan jaksa alkaa setvimään.

  14. Nimetön sanoo:

    Pesälavastajahan se lintu taitaa olla. Kaikkea ne lintukoiraat naaraan vuoksi tekee.

    Pitäisi ryhtyä samaan puuhaan. Selkeyttä elämään. Tai, että ainakin tietäisi mitä nurkissa lojuu. Hankalaa, mutta hyödyllistä puuhaa.

    t. Tampereentyttö

  15. Violet sanoo:

    Liivia; huomasin juuri että meillähän ei käy koskaan kukaan. Tai siis tosi harvoin. Siinä olisikin ratkaisu, vieraita tupaan usein.

    Suvi; jotakin tosi tuttua tuossa…kun kyllä mäkin tavallaan tuolla tavalla ”muistan nähneeni ”…mutta ärtymystä se aiheuttaa että on huojuvia pinoja, putoavia papereita, hiljalleen asetelmiksi muuttuvia paikoilleen jämähtäneitä asioita.

    Irwikissi; parin päivän spektaakkeli:), jes, aletaan myymään lippuja katsojille!

    Olina; meillä ei ole enää niitä pieniä käsiä mutta nämä hiukan isommat kädet ovat aika saamattomia pitämään omista tavaroistaan huolta…

    SAri; raivaaminen on oikea sana. Savotta on joskus kans käynyt mielessä.

    Piritta: se on kyllä epäkohta ettei viikolla oikein ehdi . Eikun siis ”ehdi”. Enkä edes tavoittele mitään supersiistiyttä.

    Tiina: ”ylempää olemista”, kivasti sanottu.

    Karusellissa; meillä ihan selvästi yksi asia tuo ongelmia ja se on kaksi kerrosta. MInusta tuntuu ainakin että kaikki on aina väärässä paikassa. Ihminen voi olla käsittämättömän laiska: kasaa esimerkiksi rappusten juureen tavaraa ylös vietäväksi – mutta joka kerta ylösmennessään vain vilkaisee sitä roinaa.

    Nimetön: on käynyt mullekin nin että hiukan liian nopeasti olen heittänyt jotakin pois. Ei mitään kovin erityistä kuitenkaan.

    Riikka: no juuri tuo> Joskus katson ihan piruuttani kellosta ja huomaan että 10 minuuttia menee johonkin joka tuntuu mahdottomalta.

    TAmpereentyttö: Se oli tosi sympaattisen näköinen lintu. KAtseli niin arvostelevasti työnsä jälkiä pää vinossa ja sitten korjaili.

  16. Nimetön sanoo:

    Oi miten riemastuttavan vapauttava teksti! Annoit meille kaikille laiskamadoille synninpäästön, jee :) No, enpä minä ole kovissa tunnontuskissa ollutkaan, mutta se on kyllä ärsyttävä juttu, kun tavarat katoaa. Erityisesti ne on kadoksissa lapselta. Joka päivä, systemaattisesti. Mekin ostimme neitosen huoneeseen pari viikkoa sitten kaksi isoa kaappia, josko nyt pysyisi tavarat paikoilla…saa nähdä.
    Kirjailijatar täältä…kommentointi tökkii

  17. vilijonkka sanoo:

    Mulla on ollut salainen pyrkimys kohti sitä minimalistista kotia, etenkin alakerrassa, jossa on ruokailu-, musisointi- ja löhöilytilat. Vähätavaraisuushan ei kuitenkaan tarkoita väritöntä!

    Etenkin keskimmäisen huone puolestaan pursuaa roskaa, sälää, hänen mukaansa tärkeitä asioita, jotka tekevät huoneen kuulemman viihtyisäksi. Reppana joutuu myös eniten käyttämään aikaansa etsimiseen.

    Minulla päässä vilistää jatkuvalla syötöllä niin paljon toisistaan riippumattomia ajatuksia, että jos työpöytä/keittiö/vaatehuone on sotkuinen en saa mitään aikaiseksi vaan ajatukset harhailevat entistä enemmän ja jää ruoat laittamatta, taiteet tekemättä, vaatteet pukematta. Kerrassaan ahdistun.

    Olen hyvin onnellinen päästyäni nuoruuden tolkuttomasta romuromantiikan hamstraamisesta eroon. (Kärpäslätkät riittävät keräilytarpeen täyttämiseksi.)

    Ja lattioiden pitää olla puhtaat, meillä pitää tuoksua mäntysuopa (täältä saa melkein vastaavaa lähikaupasta, Ameriikasta asti tuotua ja kamalan kallista). Myönnän, aika hankalaa tämä tällainen fanaattisuus, etenkin tällaisessa saastepaikassa.

  18. Hannele sanoo:

    Jostain syystä perheelliset olettavat että koska asun yksin, minulla täytyy olla aina tosi siistiä. Hahaa, ei todellakaan! Minulla kissa onneksi pitää huolen siivousrutiineista. Siitä tulee tosi häijy, jos joutuu käyskentelemään pölypallojen seassa. Imurointia se tietty vihaa, mutta sen jälkeen olemme molemmat taas hetken maireita.

  19. Nimetön sanoo:

    Voi, ihana lintunen. Minäkin täällä katselen pää kallellaan tätä omaa huusholliani mutta ei taida ihan pari kukkasta auttaa. No, vieraita odotellessa…

  20. Nimetön sanoo:

    voi ja mina annoin kotiapulaiselle eilen potkut. joudumme possut itse siivoamaan sotkumme.

  21. Violet sanoo:

    Vilijonkka: nyt kun sanoit sen Mäntysuovan…se alkoi haista nenässâ ja tuli oikein kaipaus.

    Hannele: perheelliset tosiaan joskus tuntuvat olettavan kaikenlaista tuollaista.Kissa taitaa olla siivouspomo!

    Nimetön: lintusen huusholli oli kyllä kuosissaan. Etenkin kun sai sen kukkansa siirrettyä parempaan paikkaan!

    Nimetön: terveisiä Singaporeen. Ja eikun siivoamaan sitten vaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s