Kaikkialla tapahtuu koko ajan jotakin



Minua vaivaa yksi tapahtuma muutaman päivän takaa. Olin tulossa töistä kun näin kyynelsilmäisen nuoren naisen teippaavaan miehen kuvia bussipysäkeille, lyhtypylväisiin, seiniin. Paperissa kadonneeksi ilmoitettu katsoi suoraan kameraan, hymyili hiukan. Ratikkani tuli, nainen nousi siihen samaan toisessa kädessään muovikassillinen miehen kuvia ja teippirulla. Hän jäi jo seuraavalla pois, käännyin katsomaan ratikan takaikkunasta miten hän teippasi kuvia kaikkialle, pyyhki toisella kädellä silmiään välillä.

Seuraavan päivän aamuna radiossa kerrottiin että kanaalista löytynyt ruumis on varmistunut kuvan mieheksi.

Mainokset

11 comments on “Kaikkialla tapahtuu koko ajan jotakin

  1. Kati sanoo:

    Kahdeksan riviä ja kokonainen tarina.
    En tiedä tapahtuneesta mitään ja silti ylitseni pyyhkäisi surun aalto.
    Naisparka. Miesparka.

  2. Niina Oivi sanoo:

    Jos olisin pikkutyttö ja siellä, laskisin kynttilän eräälle bussipysäkille.

  3. Kylmät väreet.

  4. Koskettavaa :(

  5. Kirsi sanoo:

    Jotenkin tuntuu että en osaa sanoa tähän mitään, mutta en voi jättää kommentoimattakaan. Surullista, karmivaa. Jäin miettimään kyynelsilmäisen naisen fiiliksiä tänään, huomenna…

  6. Olina sanoo:

    Tuo on jotain sellaista, mistä näen painajaisia silloin, kun painajaiset ovat niitä pahimpia. Kaikkialla tapahtuu kokoajan jotain, eikä se kaikki ole kaunista.

  7. Pirkko sanoo:

    Voi ei.

  8. Anne sanoo:

    Kertomus lyhykäisyydessään on kuin pahaa unta. Kylmät väreet kulki selkää pitkin kun luin. Tarinan alussa oli jotenkin toivoa mutta sitten tuli piste koko jutulle. Valitettavasti. Ajatuksin kaivan taskusta nenäliinan ja ojennan tuolle naiselle ja halaan ääneti.
    (ja tämä ei ollut Dubletista tällä kertaa vaikka mieluimmin sieltä sen olisin lukenut)

  9. Violet sanoo:

    Kati: syy miksi siitä tänne kirjoitin oli kai se että jollakin ihan oudolla tavalla tuntui kuin muka olisin voinut tuntea nuo ihmiset. Se liittyy luultavasti siihen että näin hiukan muutakin kuin sen ”missing” -paperin seinässä.

    Niina Oivi: Ihan hyvin olisit voinut.

    b.viuluntarkastaja; samoin, etenkin kun luin lehdestä niitä arvailuja siitä mitä oli tapahtunut. Ei kai vieläkään tiedetä. Elin hiukan kuin Nuori Adam -kirjan sivulla jonkun aikaa.

    Saariston kasvatti: niin, ja kuten Katille alussa kommentoin, ihan kuin tapaus olisi ollut jollakin tavalla ”läheisempi” tämän pienen kohtaamisen vuoksi, vaikkei se tietysti edelleenkään ole enempää kuin asia jollaisia valitettavasti tapahtuu koko ajan ihmisille joita ei tunne.

    Kirsi: oli myös tosi ristiriitaista että nainen oli pukeutunut punaiseen viisikymmentäluvun tyyliseen pallomekkoon. Ellen olisi nähnyt itkuisia kasvoja olisin veikannut että hän panee ilmoituksia vaikkapa jostakin fiftari-tanssitapahtumasta.

    Olina: se että kadonnut ja sitten löytynyt olisi oma rakas ja läheinen olisi aika tälli. Ja niin vaan ne yleensä aina ovat, jonkun rakkaita ja läheisiä.

    Prkko; kas näin ajattelin. Tuli siinä hullu olo että olisi halunnut sanoa naiselle jotakin mutta mitä ihmettä, sitten lopulta? (KUn nyt olisin edes katsonut rohkaisevasti silmiin).

    Anne: Oikea elämä on ihan parasta ja pahinta Dublettia.

  10. JenniH sanoo:

    Nämä ovat näitä ohitse kiitäviä hetkiä, jolloin ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa oudolla tavalla. Vähän kuin perhosvaikutus – koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu ja missä ja minkä takia. Kaikilla vastaantulijoilla on joku tarina. Mietin sitä useinkin.

  11. Tuula sanoo:

    Tämä postaus todella kosketti :-/
    Voi heitä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s