Jag visste vem jag var




Kävelin töihin Anna Järvisen kanssa ja silloin oli vasta kaksikymmentä astetta lämmintä. Kadun varjoisalla puolella oli viileää ja Anna lauloi .….” en sensommardag såg vi så klart (och) alla visste vilka de var…Till och med jag….visste vem jag var”.. Minullakin on hetkiä jolloin tiedän paremmin kuin toisina kuka olen. Kuka oikeastaan olen. Päivän aikana tuli tarve käyttää ruotsia enkä minä onnistunut. Se on sentään ihme koska jos papereita katsotaan niin minä olen ruotsin opettaja. Olisin. Mutta eivät kai paperit tiedä elämästä. Niinpä suusta tuli ranskaa ja vaikka se tavallaan hävetti niin oikeastaan se ei tuntunut oikein miltään. Lopuksi sanoin kuitenkin hej.

Otin yhteyttä pilateskouluun joka sijaitsee mukavasti. Sain vastauksen joka vakuutti. Uskoakseni palaan lajin pariin koska muistan että silloin kun pilates kuului elämääni tiesin enimmäkseen kuka olen.

Advertisements

11 comments on “Jag visste vem jag var

  1. Meksikon Margarita sanoo:

    Tämä oli jotenkin tosi liikuttava teksti, kiitos. Juuri sopiva uudelle mantereelle muuton aatonaattona, tällä hetkellä, kun pää surraa niin, etten ihan oikein tiedä kuka olen ja samalla Pariisi (tai nyt suvi-Suomi) muuttuu Meksikoksi.

  2. Violet sanoo:

    Meksikon Margarita: Pariisin Margaritasta tulee Meksikon tyttö. Parin päivän kuluttua. Ei ihme että pää surraa ja minuuden perään kysyt.Toivotan sinne kaikkea hyvää matkaan mukaan.

  3. Karusellissa sanoo:

    Hieno ja kaunis kirjoitus. Itsensä hukkaa aina joskus, mutta on jo pitkällä, jos tietää, miten löytää itsensä uudestaan. Sinua auttaa pilates, minä löydän itseni joutilaisuudesta tai joogasta. Jännää miten liikunta eli ruumiillisuus auttaa tässäkin.
    Vai Ruotsin opettaja – enpä olisi arvannut…:)

  4. Violet sanoo:

    Karuselli: kiitos. En ole koskaan kai varsinaisesti ns. hukannut itseäni mutta olen alkanut tietoisesti tarkkailla mitkä ovat niitä hetkiä, aikoja, tilanteita…jolloin tunnen kovin vahvasti olevani juuri minä. Pilateksessa tuntui siltä, ei toki ihan ekoilla kerroilla:)!
    Joskus kun lasken kovaa (itselleni hiukan liian) vaativaa rinnettä suksilla olen myös aika himputin elävä. Mutta nyt kun sanot joutilaisuuden niin sen ihan saman olon voi saavuttaa vaikka hyvä kirja kourassa sängyssä juuri ennen nukahtamista. Yhteistä on jotenkin se että ne olot tulevat ja menevät nopeasti, tulevat vähän yllättäenkin, semmoisia väläyksiä että minäpä se tässä eikä kukaan muu. (Älkää ymmärtäkö väärin, en kärsi mistään persoonallisuushäiriöstä ja muistan kyllä nimeni!)

    Joo, opiskelin nuorena ruotsin opettajaksi. Valmistuin -96 joulukuussa ja muutin pois Suomesta tammikuussa -97. En ole päivääkään varsinaisesti sitä työtä tehnyt. Elämässä on kaikenlaista, tuntuu välillä ettei sekään edes ole ollut minun elämääni.

  5. Ilona sanoo:

    Minä kadotan minuuteni, kun olen liian pitkiä aikoja vain kotona. Sitten se taas löytyy, ihan yksinkertaisista asioista ja paikoista, kuten lenkiltä tai kahvilasta.

    Hyvin väläyksenomaisia ovat minunkin minuus-hetkeni. Toivon, että joskus osaan pidentää niitä. Sitä voi kuulemma opetella.

    Minustakin välillä tuntuu, että jotkut asiat, joita olen tehnyt, eivät ole olleet minun elämääni. Jotkut asiat vaan tuntuvat niin kaukaisilta, etäisiltä, jotkut vanhat ajatukset jonkun muun ajattelemilta.

  6. Kirjailijatar sanoo:

    Ihan samaa mietin kuin Ilona, että minusta tuntuu monesti, että on aikoja ja juttuja, jotka tuntuvat kovin vierailta. Sellaista mitä on tullut tehtyä, ajateltua, oltua. Ehkä ihminen vaan koko ajan muuttuu. Ehkä sitä kasvaa enemmän ja enemmän itsekseen, pikkuhiljaa…toivotaan.

  7. Pirkko sanoo:

    Ihmistä muutetaan myös ulkoapäin. Jos ei ole varuillaan lähtee mukaan siihen muuttumiseen. Siksi ainakin minä tarvitsen aika paljon yksinoloa, jotta voisin löytää takaisin itseeni.

  8. Katja sanoo:

    Hieno ja tärkeä kirjoitus. Tunnistan Ilonan ja Pirkon ajatukset. Joskus mietin, että voisi olla hyvä tavata menneisyyden itsensä ja jutella sen kanssa. En usko, että se silti kuuntelisi.

  9. Henna sanoo:

    Kiitos, kylläpä kirjoitit asiaa. Blogiasi on edelleen suuri ilo lukea.
    T. Henna

  10. En jaksa lukea kaikkia kommetteja, joten voi olla että jauhan sitä samaa…

    mutta ajattelin paikkoja, ihmisiä, lauluja, tauluja jotka saavat minut tuntemaan itseni itsekseni ja sitä mitä olisin jos ne katoaisivat? Täytyisihän minun olla tarpeeksi vahva löytääkseni uusista asioista taas itseni…vai täytyisikö. Ehkä sodissa ja kriiseissä ihmiset muuttuvat juuri siksi.

  11. Violet sanoo:

    Ilona: joo, vaikka olen vasta (kohta) 45 niin tuntuu että olisi mahtunut monta erilaista elämää ja jaksoa, peräkkäin ja osittain limittäinkin. Vaikka ei se tietty mitään erikoista liene että turha tässä kai itsestään kovin erityistä on alkaa muovata.

    Kirjailijatar: tuli tuosta jotenkin mieleen että ihan kuin olisin ollut huomaavinani että lähimpänä itseään on hankalissa paikoissa, vastoinkäymisissä, sellaisissa tilanteissa joissa pitää toimia/päättää nopeasti. Ehkä muillakin on näin, en tiedä.

    Pirkko: olet oikeassa! (mutta se ulkoa tuleva voi josus toimia myös nostavana voimana)

    Katja: hoh, millaistahan se tosiaan olisi jos olisi mahdollista? Nyt aloin sitten miettiä sitä.

    Henna: kiitos, tuollaista on toki ilo lukea.

    eilentänäänhuomenna: nii-i, miten paljon ”meistä” on rakennettu juuri tuolle kaikelle mikä voi koska vain kadota? OIkein hyvä mietinnän aihe.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s