Tänä viikonloppuna olen noussut sängystä varhain, tänään jo kuudelta, olen ollut yksin (vaikka muut ovat kotona) nämä aamun ihanat hetket jolloin voi lukea, kirjoitaa, syödä hitaasti ja hiljaa, venytellä itsensä oikeaan muotoon. En aio koskaan vähätellä ihmisten tarvetta yksinoloon, enkä aio perustella sen tarvetta tai pyytää lupaa siihen. Onneksi ei ole tarvinnutkaan, itse olen kehittänyt siitä päässäni toisinaan kohtuuttoman ja itsekkään vaatimuksen. Että saisi edes joskus olla ihan yksin (omassa kodissaan). Kyllähän te tuon tunnistatte. Se on perusoikeus ja vaatimus mielenterveydelle(ni).

Tänä viikonloppuna olen ottanut taas uusia jätesäkkejä, täyttänyt kaksi vaatekeräystä varten ja vienyt ne miehen kanssa. Paluumatkalla ostimme kakun koska se tuntui sopivan siihen hetkeen. Hajonneen jääkaapin vaihtaminen uuteen käynnisti myös yhden tapahtumaketjun keittiössä ja sen jälkeen saimme pakata kassillisen epäilyttäviä muovipönttösiä, rikkinäisiä vehkeitä ja hyllyllisen tyhjiä Bonne Maman -lasipurkkeja keräykseen. Minä en aio koskaan tehdä hilloja tai muita säilykkeitä – kai ne olisin jo tehnyt tämän viiden vuoden aikana kun purkit ovat yksin odottaneet?! Nyt se on virallistettu: minun on aivan turha kerätä tyhjiä purkkeja sen takia että minulla mielikuva itsestäni täyttämässä niitä jollakin herkullisella.

Toki olen minäkin lukenut blogeja joissa pyritään karsimaan tavarat sataan, joissa jätetään työ ja aletaan elää uuden ”uskonnon mukaan” (sellaiseksi minä sen ääritapauksissa katson). Se ei ole minua varten. Sen sijaan juuri omiin tarpeisiini sopivan laajuisen puhdistusoperaation katson olevan taas kerran enemmän kuin paikallaan. Vaan en voi olla miettimättä meidän aikamme hulluutta ja ristiriitaisuuttakin. Että meillä on kaikkea ja meillä on kaikkea aivan liikaa (ja me haluamme enemmän) ja että meillä on tämä etuoikeus voida sitten viskata sivuun vaikka puolet siitä kaikesta ja vaikka enemmänkin, eikä tapahdu muuta kuin että elämänlaatumme ehkä vain paranee kohisten. (Ja että se kaikki nostattaa myös ”saarnamiehiä” jotka julistavat minimalismin sanomaa ja myyvät siinä ohessa kasan minimalismia käsitteleviä kirjoja niille jotka ovat juuri raivaamassa kirjahyllystään laatikkokaupalla kirjoja poisannettaviksi. Että ihan hullua tämäkin on. Aika moni juttu on. Hyvää sunnuntaita.)

Advertisements

13 comments on “

  1. Maare sanoo:

    Sinä sen sanoit; luettuani tämän oivalsin että (ainakin omalla kohdallani) mielikuvasta irti päästäminen onkin se vaikein, ei tavarasta irtautuminen.

    Ajankohtaista täälläkin!

  2. Violet sanoo:

    Maare: mukava kuulla että päässä napsahti! Kyllä, ajattele mihin kaikkeen liittyvät ne erilaiset mielikuvat. Miksi minulla esimerkiksi roikkuu kaapissa edelleen yksi hame joka on kyllä tosi kaunis jne….mutta jota en ole koskaan käyttänyt. Siis koskaan. Ostin sen kirpparilta kun se oli niin kaunista kangasta, näin ihan itseni siinä, melkein tietyissä tilanteissakin. Se vaan oli alunperinkin juuri sen verran liian pieni että ei voi pitää. Mutta kun se olisi VOINUT olla kaunis minulla, minä kaunis siinä…

  3. Kati sanoo:

    Oi onnellinen yksinolo. Se kyllä olisi elinehto, mutta tällä hetkellä vielä melko tavoittamaton haave. Mutta lähiaikoina ehkä mahdollista. :)

    Mä olen myös miettinyt tuota tavaroiden vähentämistä. Meillä siis syynä moiseen tarpeeseen on ihan käytäntö. Kohta emme mahdu itse sisään kellariin, jotain tarttis tehdä. ;) Kellari on hankala asia, toisaalta on säilytystilaa, toisaalta sinne tulee sitten työnnettyä vähän kaikki, joka oikeastaan pitäisi laittaa kiertoon. Minimalistia minusta ei taida saada millään ilveellä. Minä pidän kauniista esineistä, astioista jne. Tosin aika iso osa talouden esineistöstä koostuu muiden kiertoon laittamista.

    Mutta kyllä minäkin silti välillä järkytyn kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa vellovan tavaran määrästä. En kaipaa mitään uskontoa tai niitä kierrättäjän raamattuja. Ihan oikeasti vain välillä tulee mieleen, että sellainen normaali maalaisjärjen käyttö ja harkinta tavaran hankinnan suhteen olisi ihan hyvä asia, etenkin sen uuden tavaran hankinnan suhteen… Jotenkin tuntuu aika järkyttävältä, että kierrätyskeskukset eivät enää joissain paikoissa huoli esim. pikkuvikaisia huonekaluja, ne pitäisi viedä suoraan katopaikalle.

    Hmm.. Vähän karkasi ajatus ja punaisen langankin olemassaolokin on vähän kyseenalainen asia. :D Mukavaa sunnuntaita.

  4. Merja sanoo:

    Tuo sulkeissa oleva loppu on ihan paras. Noinhan se just menee.

    Minä kyllä hilloan, tuo piha tursuaa omenoita ja marjoja niin ei muu auta. Se ei kyllä ole yhtään mun mielipuuhaa, mutta onhan se kivaa hakea purkki pakasteesta keskellä talveä ja läsäyttää hilloa lusikalla lätylle.

    Ja mun tarttis perkata kanssa noita vaatteita, vaatehuoneessa on pari laatikkoa lasten pieniksi jääneitä, ja ne laatikot on odottaneet jo puoli vuotta että tarttuisin siihen hommaan.

  5. Lempi Sveitsistä sanoo:

    Mulla ei vähäiseen kulutukseen pyrkiminen liity erityisemmin mihinkään ”minimalismiin” tai muuhun semmoiseen. Minusta on vaan niin irvokasta ostella kahdettakymmenettä kauluspaitaa itelleni tai kymmenettä mekkoa tytölleni, kun samaan aikaan aika osa maailman naisista ei voi ostella yhtään mitään. Pistän turhasta ostelusta säästyvät rahani sitten eteenpäin, sellaisten kanavien kautta, joiden arvioin eniten jotakuta auttavan, vaikka sitten sen millimetrin.

    Enkä ajattele, että olen erityisen ”hyvä” ja uskonnollinen en missään määrin, en myöskään luontouskovainen. En vaan jaksa uskoa, että jos asiat tehtäisiin suht reilusti ja oikeudenmukaisesti eikä niin usein vaan vahvemman oikeudella, niin monilla ei olisi yhtään mitään.

    Toisaalta, en kyllä koe mitään syyllisyyttä, jos en jotain käytä/tarvitse enää ja pistän sen sitten pois. Kun mulla monilla tutuilla tuntuu olevan semmonen ongelma, että niitä ei mieluisia tai turhia kamoja ei voi heti heittää menemään vaan niin hillotaan jossain varastossa tai ”työhuoneessa” tms. Kun se olis jotenkin synnillistä pistää pois joku tuoli vaan siksi, ettei siitä tykkää. Ajatus kuuluu kulkevan jotenkin näin että, ”meillä ei kerskakuluteta, ehei, meillä ollaan säästäväisiä ja hyveellisiä.” (Ja siksi meillä on nyt kolme sohvaa, joista vaan yhdestä oikeesti tykätään…)

    No niin, mun piti tulla vaan pikaseen katsomaan ja mitenkäs tässä taas kävi.

  6. Violet sanoo:

    Kati: silloin kun yksinolo on vaikeasti toteutettavissa toteutan sen esim. näin että nousen aamulla ennen muita olemaan itsekseni.
    Käytäntö onkin minusta paras moottori. Siitähän sen pitäisikin lähteä. On joku ongelma johon haetaan ratkaisua. Kyllä sen sitten aika pian tajuaa mikä se ratkaisu voisi olla.

    Merja; sulla onkin ihan selvä tarve. Mun tapauksessa kyse olisi vähän siitä että pannaas nyt näitä purkkeja talteen jos joskus vaikka asun paikassa missä on omenapuita jne.

    Lempi: hauska kuulla ettei täällä noin vaan käydä vilkaisemassa!
    SYyllisyys sanan kun otit esille – hyvä kun otit, juuri hiljan mietin siihen liittyviä juttuja. Olen huomannut tuntevani jonkun sortin syyllisyyttä jos haluan luopua jostakin jonka joku on minulle antanut. Se on todella hullu ajattelumalli mutta se liittyy kai jotenkin siihen ettei voi olla ajattelematta lahjan antanutta ihmistä ja sitä että on kuin heittäisi tämän pois jos heittää sen (ehkä tosi epämieluisan tai mieluisan mutta hajonneen tms.) lahjan pois.

    Kun eihän me ihmiset olla = tavaramme (tai tavarat joita annamme toisille). Ei siinä ole palaa kenenkään minuudesta, ei kai hiivatti soikoon kenenkään minuus voi rakentua tavaroiden varaan…(nyt lähti ajatusmopo irti, menen kahville.)

  7. sari sanoo:

    Palaan vielä lukemaan uudestaan ajan kanssa.
    Nyt on täällä kaikki mahdolliset Bonne Maman-purkit tarpeen, jääkaappi-täyteen-säilykkeitä-talven( ja varsinkin joulumyynnin)-varalle-operaatio ihan täysillä. Ystävätkin ovat jo nurkkansa tyhjentäneet minun maustekurkkujeni takia.

  8. Violet sanoo:

    Sari: kun olisi käytännössä mahdollista niin juuri tuollaiseen tarkoitukseenhan minä purkkini antaisin: jollekulle joka todella tarvitsee niitä. Muistan kun olet kertonut noista säilykkeistä ja siksi minulla nytkin oli Sari mielessä kun panin omat purkkini lasinkeräykseen.

  9. Pirkko sanoo:

    Oli vuosia, jolloin lähes ainoa mahdollisuuteni yksinoloon oli, kun olin yksin autossa. Nautin siitä niin, että parkkeerasin milloin mihinkin puskaan ihan vaan olemaan siinä.
    Eri ihmisten tarve yksinoloon on varmaan kooltaan erilainen, mutta hälyttävää on, jos ei osaa olla yksin ollenkaan. Silloin sitä kerää ihmisiä ympärilleen niin kuin joku kerää turhaa tavaraa kaappeihinsa. Itse kyllä epäilen, että se tavara tulee sinne itsestään ja salaa, ja pelkään, että samaa tekevät jotkut ihmiset: hiipivät elämäämme lupaa kysymättä, ottavat tilan ja ajan, jotka eivät ole tarjolla.
    Minäkin raivaan, tyhjennän turhasta kaappeja, ehkä elämäänikin.

  10. Kirjailijatar sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus, osui ja upposi! Tunnistin monta ajatusta….minä kuvittelen olevani kulutuskriittinen, mutta sopivan tilaisuuden tullen voin kyllä luopua periaatteistani helposti :)

    Ja yksinolo on välttämätöntä. Pää hajoaa, jos en saa välillä olla yksin. Taattua yksinoloa on töihin kävely, se pitääkin pään kunnossa.

  11. minjo sanoo:

    Hauska tuo hillopurkkijuttu. Me siivottiin kellaria ja mulla oli kolme pahvilaatikollista kukkaruukkuja ja maljakoita. Ja tietysti asunnossa sisällä kaapeissa myös varmasti ainakin yhden pahvilaatikollisen verran lisää niitä, mitä oikeasti tulee käytettyä. Uskomatonta. Nopealla arvioinnilla pääsin eroon yhdestä laatikollisesta ihan kevyesti. Enemmänkin olisi saanut lähteä, mutta oli liian kiire ajatella, joten pidin ne mistä en ollut varma. Ei ehkä olisi kannattanut. Olin unohtanut, että minulla on ne, joten en varmaan olisi muistanut kaivatakaan niitä, jos en olisi sattunut näkemään niitä. Olen ihan samaa mieltä ”minimalismista,” se on varmaankin äärimmilleen vietynä ihan yhtä kuluttavaa, ainakin henkisesti, kuin normaalin tavaramäärän hamstraaminenkin. Kohtuu kaikessa ja luonnollinen tavaroiden kiertokulku taitaa olla rennointa, kun kantaa kirpparille tai kierrätykseen sen, mitä ei jaksa enää katsella ja tuo toisaalta kotiin sitä, mikä mieltä piristää…

  12. Kirsikka sanoo:

    On jäänyt blogien lukeminen aika vähiin viime aikoina. Sinun tekstiä on kyllä mukava lukea; ei johdu siitä. Eilen muistui mieleeni, että oliko sullakin synttärit eilen? Tai ainakin tässä lähipäivinä? Onnitteluja tulin laittamaan ja samalla vähän vilkuilin blogia.
    Yksinolo on välillä tarpeellista.
    Ja todella moni asia on aivan hullua… oikeastaan huomaan ihmetteleväni hyvin usein, että onpa hullua, ei mitään järkeä. Onkohan mennyt hullummaksi maailma vai pää muuttunut ”herkemmäksi” ? :)

    Kirsikka

  13. Riikka sanoo:

    Yksinolemisen mahdollisuutta odotellessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s