Vain yhden ihmisen takia


Oletteko joskus tulleet ajatelleeksi miten monen ihmisen elämään vaikuttaa (ja miten monin eri tavoin!) se että joku kusipää pahviaivo linnoittautuu aseensa kanssa asuntoonsa tuntikausiksi ja alkaa ampua ikkunastaan kadulle?

Minäpä kerron mihin kaikkeen se (muun muassa vaikuttaa): ratikkalasteittain ihmisiä joutuu keskeyttämään matkansa, keksimään toisen tavan jatkaa matkaa. Autot joutuvat kiertämään kummallisia reittejä eristetyn alueen ympäri, liikenne puuroutuu entisestään, tulee tukkoja jotka aiheuttavat uusia tukkoja uusiin paikkoihin. Ruuhka-aikaan tämä kaikki kertaantuu ihan uskomattomalla vauhdilla.

Kaikki ne lapset jotka ovat tulossa koulusta juuri siihen aikaan, kaikki ne töistä tulevat ihmiset, kaikki kauppareissullaan olevat sun muut. Kaikki he (me) muuttavat suunnitelmiaan, soittelevat läheisilleen.Pitää keksiä joku toinen paikka mennä ostamaan ruokaa kun tuttuun paikkaan ei voi mennä lähellekään, kukaan ei tiedä mitä oikeastaan on tapahtunut, ihmiset tutkivat puhelimistaan viimeisimpiä uutisia. Monet ovat takuulla huolissaan, vähintään epätietoisia, monet myöhästyvät eri paikoista, monelta menee ilta mönkään.

Semmoista meillä tänään tuossa parin korttelin päässä. Syynä tuon ihmispolon hermostumiseen oli tiedotusvälineiden mukaan riita pysäköinninvalvojan kanssa. Ihmiset ovat hullut, kuten joku joskus sanoi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s