On sellaisiakin päiviä…

2013_02220080

2013_02220026

2013_02220095

…jolloin kahvimaito on jäätynyt pulloon, jolloin sumu on niin tiheä ettei näe seuraavassa hississä istuvia, jolloin puhuttelee vierasta miestä metsäreitillä omakseen luullen.

Mutta silloinkin kannatti lähteä. Aina kannattaa lähteä. Pitää vaan laittaa sopivat varusteet, olla eri tavalla varuillaan ja tarkkana, vaihtaa ehkä lyhyet sukset jotka solahtavat hankeen pitkiä paremmin.

Kannattaa lähteä. Voi laskea ensimmäisenä syvässä lumessa ja jättää jälkensä muiden seurattavaksi, voi huomata miten äänet vaimenevat sumussa puiden keskellä, huudahdus taittuu pikku puhaukseksi, rohkea palkitaan ja haparoivan etenemisen jälkeen voi suhauttaa kahvilaan jonka olemassaolosta ei edes tiennyt ja siellä istuvat Teletapit oluella! (Näimme muutaman kerran hollantilaisen miesryhmän: 4 kaverusta joilla oli aivan upeat Teletappi -vaatteet.)

Mainokset

4 comments on “On sellaisiakin päiviä…

  1. Kirsikka sanoo:

    Teletappivaatteet. :)
    Aika taianomaisia sumukuvia. Tuonne olisi varmasti helppo eksyä.

  2. Riitta sanoo:

    Ihan kummitusmaiset kuvat :D Ja haha, Teletappivaatteet, loistoidea!

  3. Violet sanoo:

    Kirsikka: joo, Teletapit suksikaapilla, TEletapit ruokakaupassa ostoskori käsivarrella, Teletapit rinnebaarissa…kyllä nauratti moneen kertaan:)
    Siihen sumuun ihan toden totta voi eksyä ellei ole tarkkana ja pysy vain tietyissä paikoissa. Välillä tulee aavemainen olo jos ei näe ketään eikä edes kuule. Huhuilua siellä täällä…

    Riitta: Teletapit olivat kai karnevaalipäivää varten sonnustautuneet mutta ehkä päättivät sitten vetää koko loppuviikon samoissa vetimissä. Taattu huomio eikä takuulla eksy toisistaan!

  4. Uusi Aamu sanoo:

    Itselläni joskus Suomessa kun lähdin yksinäni hiihtoreissulle Enontekiölle muutamaksi päiväksi ja hiihdin pitkää lenkkiä kuvitellen, että voin hörpätä mehua janon tullen…sehän sitten olikin aivan jäässä. Onneksi aurinko sulatti sitä hieman.
    Aivan mahtavan kuuloista tuo… Pääsisikin jättämään ensimmäisenä jälkensä lumeen ja kuulla sen kohahduksen. Kerran sen Hokkaidolla olen saavuttanut ja se tunne…meillä tosin paistoi aurinko silloin, mutta ehkä se olikin turvallisempaa kun en niin tottunut ole niiiin syvässä lumessa laskemaan. Mutta koukkuun jäin ja voih, nyt tunnelmoin sinun kuviasi ja sanojasi ja mietin, että ensi vuonna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s