Here I am, not quite dead

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen sanoin kampaajalle ”takaisin minuksi”. Hän tiesi miten leikata koska olemme jo vanhoja tuttuja. Väkipakkoiset hiustenkasvatusyritykset ovat aika hullun hommaa. Nehän lähtevät ajatuksesta että koko ajan puuttuu jotakin!

Nyt saa tuulla mistä vain, ei hiuksia silmissä. Enkä ylipäätään varsinaisesti ole sitä tyyppiä joka piileskelee otsatukkansa alla…Kun tukan leikkaa aivan lyhyeksi saa muuten samaan hintaan kasvojenkohotuksen. Myös ryhti oikenee, olen pannut merkille.

Eilisen toinen suuri ilonaihe: Bowien uusi Next Day -levy. Siinä ei ole yhtäkään kappaletta josta en pitäisi. Kuunnellessani sitä panen koko ajan merkille pieniä linkkejä Bowien aikaisempiin levyihin. Hienovaraisia yhteyksiä, tuttuja sävelkulkuja muttei missään nimessä toistoa. Mies on nero. Olen valtavan iloinen että hän vielä 66-vuotiaana pisti maailmalle tämän levyn.

Olen tämän ja huomisen yksin kotona. Silittelen lyhyttä tukkaani, sovittelen ohuita rannerenkaita käsiini, ajattelen sitä miten on kulunut jo 18 vuotta siitä kun matkani hyvän miehen kanssa alkoi.

Mainokset

13 comments on “Here I am, not quite dead

  1. Samppa sanoo:

    Kuunnellampa Bowieta, että miltähän kuullostaa? No, eka tahdit on mitä on? Mutta yritän kuunnella loppuun, osuithan joskus aikoinaan oikeaan erään kanssa jota kuuntelin sitten silloin kovastikkin?

  2. Violet sanoo:

    Samppa; joo en ala kinaan, voihan olla ettet tykkää mutta musta tuolla levyllä on helkatin hyvät muusikot ja homma kulkee hienosti. Toivottavasti pääset menoon mukaan.

  3. Samppa sanoo:

    Spotify on siitä hyvä, että kuukausimaksullani minä teen ehkäpä noin 0.004 eurosentin tulon levy yhtiölle jokaisesta kuunnellusta kappaleesta. Mutta vaikka kuinka on Bowieta hypetetty, näyttelyineen Victoria ja Albert (?) museossa, niin ei tämä ihan vielä nappaa. Levy on puolessa välissä, en menetä toivoani vielä.

    Mutta kiitos joka tapauksessa edes tästä. Ei sitä joka blogi saa kuuntelemaan uuttaa musiikka edes minuuttia, saati tuntia.

  4. Satu sanoo:

    Bowie! Vanha rakkaus! Kiitos vinkistä :)

    Kasvojen kohotus ja ryhtiliike, niitä tarvittais täälläkin. Mulla hiukset senkun kasvaa, pattitilanne, kun en halua leikata lyhyeksi, mutten osaa pitää aukikaan. Tässä ollaan ja ihmetellään, onneksi jaksoin viimein laittaa edes värin päähän, jos se kohottais edes mielialaa, vaikka naama roikkuukin :D

    Onnea ja hyvää yksin oloa!

  5. Liivia sanoo:

    Minustakin Bowien uusin on ihana.

    Minulle käy päinvastoin; kun tukkaani lyhennetään liikaa-minuus alkaa karkailla. Mulla on pitkätukkaisen identiteetti.
    Ja sinulle sopii kyllä lyhyt niin hienosti.

  6. Violet sanoo:

    Samppa: kiva kuulla jos blogini kautta joku joskus löytää jotakin, edes kokeilee.

    SAtu: vanha rakkaus hyvinkin. Löysin hänen musiikkinsa 15-vuotiaana. Aloitin The Man Who Sold the World -levyllä jota ruotsalainen kirjekaverini Roland suositteli. Ko. levy on edelleen täyttä rautaa. Jos ei ole tuttu niin tästä vaikka voi kuunnella koko levyn:

    Heh, nauran tolla tukkajutullesi. Aina välillä ajattelen että jos kasvattaisi sen verran että…saisi pitää kiinni. Siis mikä logiikka. Mua häiritsee niin valtavasti jos jotakin leijailee naaman ympärillä. JA mun tukka on aina todella sähköinen.
    Ihanaa olla rauhassa pari päivää. Olen viime ajat nukkunut niin huonosti (ei tosin perheen vika) että siksikin jäín himaan kun muut meni serkkulaan.

    Liivia: eikö olekin! Siinä on monta tosi hienoa.
    Ymmärrän oikein hyvin että sulla on pitkätukkaisen identiteetti. Joillakin on, ja minusta on tärkeä tunnistaa omalla kohdallaan mikä kaikki vaikuttaa siihen että on hyvä olo. En osaisi edes kuvitella sinua lyhyellä tukalla!

  7. Désirée sanoo:

    Onnittelut noista hyvistä vuosista! Se on totta, että hiusten lyhennyksen myötä ryhtikin suorenee. Minulla on pitkät hiukset. En ole viihtynyt lyhyissä, vaikka olen joskus kokeillut. Mutta kiinnittämällä hiukset ylös huomaan, kuinka kannan päätänikin paremmin.

  8. Satu sanoo:

    Vielä Bowiesta, mä oli Let´s dance-tyttöjä ja sen myötä hurahdin niihin vanhoihinkin täysillä. Hyllyssä edelleen lp-levyt nostalgisina, mutta valitettavan hiljaa. Kiitos että muistutit. Ja tuo uusi, sehän täytyy nyt kuunnella, pian.

  9. Maare sanoo:

    Nonni, pitäiskö munkin taas. Mun tukka on nyt olkapäille ja vähän ylikin. Todella; ainoa hyvä puoli tässä on se että sen saa hyvin kiinni, pois naamalta…
    Jotain muutosta tälle tukalle haluaisin, mietinnässä vain mitä.

  10. Samppa sanoo:

    Violet, minulla on aina korvat auki, että kuulisi uutta musiikkia josta voisin pitää. Varsinkin, kun hiukset ovat olleet poissa korvilta jo kaksikymmentä vuotta. En erikoisemmin nauttinut tästä uudesta Bowiesta, mutta sai minut pitkästä aikaa kuulemaan vanhaa Bowieta. Se teki hyvää. Kiitos siitäkin.

  11. Violet sanoo:

    Desiree: kiitos. Ne ovat olleet hyviä. TOivon että niitä tulee vielä paljon lisää.
    Se onkin tärkeää että tunnistaa missä viihtyy parhaiten (pätee siis vähän kaikkeen).

    Satu: Mulla taas se Let’s dance oli tavallaan pettymys, vaikka niistäkin pidin. Mutta vähemmän kuin vanhemmista, se on sanottava. Yksi juttu mitä olen raskaasti katunut on se että jouduin myymään kaikki lp:eet kun muutin Ranskaan. Tai siis oli rahapula, tarvitsin sen rahan eli silloin se oli oikea teko kun en keksinyt muuta.

    MAare: en halua yllyttää mutta sanon vaan että sinä olet yksi niistä naisista joille Toden Totta sopii lyhyt, vaikka hyvinkin lyhyt. Sulla on hienot piirteet, upea ryhti ja olet naisellinen vaikka kaljuna, olen varma!

    Samppa: Nonnii, nyt ainakin tiedät mitä mieltä olet uusimmasta. Ei se minustakaan ole niiiin hyvää kuin suurin osa aiemmasta tuotannosta, mutta eihän esim. sellaisia biisejä kuin The Width of the Circle voi tehdä kahdesti – edes Bowie itse! (ja nyt tuli mieleen lista niistä kaikista muista loistojutuista…)

  12. Armas Romu sanoo:

    Samaa mieltä Bowiesta ja hiusten lyhentämisen kohottavasta vaikutuksesta. Blogisi on kaunis ja mielenkiintoinen, aiemmin en olekaan tainnut kommentoida.

  13. Violet sanoo:

    Armas Romu: ilo kuulla. Sopii tulla uudemmankin kerran, kommentin kera tai muuten vaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s