Olen rakastunut (uudelleen) kolhuiseen Polaroidiini joka tuuppaa maailmaan nuhjuisia kuvia. Olen rakastunut niiden sävyihin ja epämääräisiin muotoihin jotka antavat vain aavistuksen siitä mitä olen tähdännyt. Edelleen olen rakastunut vanhaan Fujipokkariin joka ei sekään ole enää kovin tarkkanäköinen eikä koskaan saisi kameralehden testissä kuin pikkuisen plussan tai säälitähden.
- kommentti
- Bloggaa uudelleen
-
Tilaa
Tilattu
Already have a WordPress.com account? Log in now.
p i i l o m a j a 
Minä olen rakastunut näihin keveisiin sävyihin joita jo monessa kuvassasi on ollut näkyvissä. Ja kameralehdet, yäk.
Oho, tuli viesti mun (tarpeettomastakin) tilistä vahingossa.
Suvi: nyt kun mulla ei ole enää yhtäkään ”kunnollista”, ”hyvää” kameraa huomaan että tässä on aika paljon hyvääkin. Olen kovin viehättynyt siitä että kameroista tulee niin paljon yllätyksiä ulos.
MIes selaa juuri niitä kameralehtiä.
Minä pidän seitkyt-kahdeksankymmentäluvun kameralehdistä. Niissä on mm. hihityttäviä mainoksia.
Rakkautta ei tarvitse pyydellä anteeksi, ei edes rakkautta kehnosti toimivaan elektroniseen laitteeseen ;) Tunteita ei tarvitse selitellä, nämä kuvat selittävät itsensä sanojen puolesta. Joskus epätäydellisyys on kaikkein täydellisintä ja utuisen kalvon alla voi nähdä kuvuskohteen ytimen. Kiitos tästä. Perfektionismi on aikansa elänyt ideologia!
Mukavaa vappua ja kevättä sinulle !
Onneksi se aika on mennyt, jolloin valokuvan mukaparas ominaisuus oli tarkkuus ja terävyys.
Saat anteeksi :) Nuhjuisuus on mielenkiintoisempaa kuin tarkkarajaisuus. Eihän ihminenkään oikeasti näe koskaan asioita selvästi…
Edelleen hyljeksitty Kirjailijatar